Tuulan kirjoituksia muissa medioissa

Kolumni

Viikko Pohjois-Karjala / Kesäkuu

Valmistuminen on aina yhtä suuren juhlan paikka - lakista riippumatta

Monessa perheessä jonotetaan kesäkuun korvilla kukkakauppaan sekä arvotaan mansikka- ja kinuskikakun välillä. Kuun taite on joka vuosi nuorten aikuisten juhlaa, kun kymmenet tuhannet opiskelijat saavat todistuksensa ja lakkinsa valmistuessaan toiselta asteelta. Osa suuntaa innoissaan jatko-opintoihin, toiset eivät voi malttaa pääsevänsä töihin. Joka tapauksessa valmistuminen on aina suuri virstanpylväs ja taitekohta nuoren elämässä. Monelle ammatillisen tutkinnon tai lukion suorittaminen on suurin yksittäinen projekti siihenastisessa elämässä - kolmen vuoden suoritus ansaitseekin aina juhlansa.

Kaksi koulutusmuotoa, ammatillinen ja lukiokoulutus, muodostavat nuorille laajan paletin vaihtoehtoja peruskoulun jälkeen. Vaihtoehtoa kyllä riittää perinteisestä pitkän saksan lukio-opiskelusta aina sisustussuunnittelijan ja parturi-kampaajan ammatillisiin tutkintoihin saakka. Yhdeksäsluokkalaiset kirjoittavatkin hakupapereihinsa näinä vuosina tasaisesti molempia, eikä kumpaakaan koulutusmuotoa ole voinut enää vuosiin sanoa toista paremmaksi. Ammattiin valmistuvilla on ollut jo pidempään myös yhtäläiset jatko-opiskelumahdollisuudet yliopistoihin sekä ammattikorkeakouluihin.

Koulujärjestelmä siis arvostaa eri polkuja ja oppilaat suosivat laajalti kaikkia vaihtoehtoja. Kuitenkin näin kauniiden kevätjuhlien aikana ei voi olla huomaamatta, miten ammattiin valmistuvat uhkaavat jäädä julkisesta valokeilasta. Julkaisihan esimerkiksi STT viime viikonloppuna eri lukioiden ylioppilastutkintomenestystä mittaavan vertailun. Samoin tekivät iltapäivälehdet, maan suurin printtimedia Helsingin Sanomat sekä Yleisradio. Uutishaussa sana "ylioppilas" löytää tämän tekstin kirjoituspäivänä yli sata osumaa siinä missä ammattiin valmistumisesta puhutaan vain parissakymmenessä internet-uutisessa.


Meillä valmistuu ammattiin joka vuosi kolmisenkymmentätuhatta ammatillisen koulutuksen saanutta nuorta. Koulutus paitsi vaatii usein kovaa työtä ja pitkää päivää, on myös oikea kasvun paikka. On aikamoinen harppaus kypsyä viisitoistavuotiaasta kolmessa vuodessa nuoreksi ammattilaiseksi, jonka tulee valmistumisen jälkeen astua remmiin aikuisten työelämään. Ammattiin opiskelu pitkine harjoittelujaksoineen kasvattaa myös henkisesti ihan eri tavalla siihen, miten esimerkiksi työyhteisössä on syytä jaksaa.

Kansallisiin lukiovertailuihin ja niiden laajamittaiseen nostamiseen mediassa liittyykin muutamia ongelmia. Ensinnäkin on selvää, että ne jättävät ammatillisen puolen kokonaan unohduksiin ja samaistavat kaiken valmistumisen ylioppilaaksi pääsyyn. Toisekseen vertailut tekevät hallaa myös lukioverkon sisällä. Ei ole yllätys, jos kymmenessä helsinkiläisessä lukiossa pärjätään parhaiten. Seuloutuuhan niihin alun perinkin vain yhdeksikön keskiarvolla peruskoulusta valmistuneita. Sen sijaan ilouutinen olisi, jos jonkin lukion opettajien ja oppilaiden tiimihenki olisi niin kohdillaan että opiskelijoiden tulokset ylioppilaskokeissa jättäisivät heikot peruskouluarvosanat muistoiksi vain.

Suomen hieno koulutusjärjestelmä on aina perustunut tasa-arvon ajatukseen. Emmehän siis jää vertailun ja kilpailun vangeiksi jatkossakaan vaan iloitsemme jokaisesta valmistuneesta yhtä paljon!



Kolumni

Viikko Pohjois-Karjala / Huhtikuu

Aate ja tavat ovat edelleen ajankohtaisia


Kuluvana vuonna olen sairausloman vuoksi viettänyt normaalia pidemmän ajan loitommalla eduskuntatyön arjesta. Hetkeksi sivuun astuminen on tuonut myös uutta näkökulmaa politiikkaan ja omaan puolueeseemme. Olen ilokseni saanut olla pitkään mukana sosialidemokraattisessa liikkeessä monissa eri tehtävissä. Olen kokenut ja nähnyt eri puolia kunnallispolitiikassa, naisliitossa kuin myös yli yhdentoista vuoden ajan toimiessani kansanedustajana.

Koko tämän ajan olen ollut vakuuttunut liikkeemme vaikuttavuudesta paitsi historiallisten saavutustemme osalta, myös tämän päivän yhteiskunnassa.  Aatteellemme on edelleen kova tilaus. Tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja heikommista huolehtiminen ovat yhä ajankohtaisia. Olemme myös tilanteessa, jossa kentällä on monta muutakin omilla vahvoilla tavoitteillaan varustettua ryhmää.

Meidän on osattava neuvotella näkemyksistä ja niiden yhteensovittamisesta. Sopimusyhteiskuntamme ydin onkin taito löytää yhteinen tie. Tie joka on ehkä leveämpi kuin oma tiemme, mutta vie yhtä kaikki perille. Suomalaisesta sopimistavasta saa olla ylpeä, kun sitä vertaa muun maailman käytäntöihin. Monissa maissa ollaan yhteisen sopimisen kulttuurissa kaukana meidän tasostamme. Viime viikollakin saimme uutisista lukea, miten Tallink-laivayhtiö on irtisanonut työntekijöiden luottamusmiehen eikä liittoa hyväksytä työehtosopimusneuvottelujen osapuoleksi.


Sopimusyhteiskunta ja kompromissien tekemisen taito ovat asioita, joista  erityisesti sosialidemokraatit voivat olla hyvin ylpeitä. Korostamme sitä, miten on osattava joskus antaa omasta kakustaan vähän jotta voi toisella kerralla saada suuremman palan. Yhteiskunnan muuttuessa sopimisen kulttuuri ja perinne ovat aika ajoin uhattuina. Meidän on pidettävä tästä kiinni.

Me haluamme vaikuttaa, mutta joskus keinot ovat kyseenalaiset. Liian usein olemme hanakoita heittämään ensimmäisen kiven jopa omiamme kohti. Joskus myös ilman tietoa siitä mihin suuntaan se heitetään ja millaisin perustein.

Sanotaan, että liikkeemme on seistävä yhtenäisenä. Tämä on ehdottomasti tavoite, jonka itsekin allekirjoitan. Muistutan kuitenkin, että kielteisyys omia tovereita kohtaan on itseään ruokkiva ilmiö. Voidaksemme olla yhtenäisiä ja vahvoja, on meidän toimittava perheen tavoin: pidettävä toisistamme huolta ja tuettava toinen toistamme. Muistan hyvin, miten entinen työtoverini usein totesi tarvittavan 12 hyvää, jotta yksi huono kuittaantuu. Tämä pätee myös toisillemme kohdistamiimme sanoihin.

Näillä ajatuksilla kerron että odotan teidän jokaisen tapaamista Seinäjoella. Antaahan niin monen paikalle saapuvan sosialidemokraatin tapaaminen juuri sitä voimaa, josta liikkeessämme on kyse.


Kolumni
Viikko Pohjois-Karjala/Maaliskuu


Hyvä hoiva ja arvokas vanhuus kuuluu kaikille ikääntyneille

Viime viikkoina julkisuudessa on keskusteltu äänekkäästi ehdotuksesta, jonka mukaan väestömme ikääntyessä tulisi resurssiongelmia ratkaista velvoittamalla varakkaat lapset huolehtimaan vanhemmistaan. On totta, että maamme valtiontalous on tiukilla ja väestörakenteen vuoksi kulut vanhuspalveluissa kasvavat siihen malliin, että ratkaisuja on löydyttävä.

Olen kuitenkin tiukasti sitä mieltä, että hoidon tai sen rahoittamisen sitominen mahdollisten lasten varallisuuteen on vastoin yleisiä periaatteita sekä inhimillisesti kestämätön ratkaisu. Ehdotus vie eriarvoistumisen tielle. Malli johtaisi väistämättä tilanteeseen, jossa varakkaat lapset saavat isänsä ja äitinsä isompiin huoneisiin, henkilökohtaisempaan hoivaan, paremmalle ruualle ja useammin ulkoilemaan. Muut sitten nipistäisivät vähästään sen minkä pystyisivät. Toisekseen kysymys on yhteisen, kaikki ihmiset kattavan järjestelmämme oikeutuksesta. Me kaikki maksamme veroja, jotta me kaikki saamme palveluita. Tästä täytyy pitää kiinni.   

On esitetty, ettei mainitsemani ennuste pitäisi mallissa paikkaansa, sillä yhteiskunta ottaisi julkisin varoin kopin niistä joilla ei lapsia ole tai joiden jälkikasvun taloudelliset edellytykset eivät hoidosta maksamista sallisi. Me kaikki tiedämme, että tämä ei ole totta - ainakaan tasa-arvoisessa laajuudessa. On selvää, että jos varakkaammat saavat jo nykyisessä tilanteessa vanhemmilleen parempaa hoitoa, ei asiantila poistuisi jaottelua vakinaistamalla. Päin vastoin se vahvistuisi - on tyypillistä vaatia ja saada vastinetta omille varoilleen helpommin kuin verovaroista pulitettaville.

Toinen, laajemman tason kysymys liittyy järjestemämme yleiseen toimintaperiaatteeseen ja tarkemmin ottaen motivaatioon maksaa veroja. Maamme hyvinvointipalvelut pohjautuvat ajatukseen yleismaailmallisuudesta: Kaikki maksavat veroja kykynsä mukaan ja näillä varoilla turvataan sosiaaliturva sekä tarpeelinen hoiva jokaiselle. Keski- ja hyvätuloisillekin kuuluvat kyseiset palvelut. Jos niistä luovutaan heidän osallaan, luovutaan myös yleismaailmallisuuden perittaatteesta. Tämä onkin esitetyssä mallissa vaarallisinta.

Lasten velvollisuus vanhempiensa hoidon rahoittamiseen saattaisi myös lisätä haluja sijoittaa omaisuutta piiloon Suomen veroviranomaisilta. Näin harmaan talouden torjuntatyöhön tulisi jälleen uusi vastoinkäyminen.

Vanhusten hoidossa tai hoivassa ei voida ajatella, että jokainen on oman onnensa seppä. Vielä vähemmän oikeustajuumme sopii, että paras tapa turvata oma vanhuutensa on saada lapsia ja vielä varakkaita sellaisia. Ajat ovat tiukat, kun taloudellinen tilanne laahaa ja väki ikääntyy enemmän kuin ikinä. Suuret ikäluokat ovat kuitenkin rakentaneet suomalaisen järjestelmän tasa-arvoiseksi ja oikeudenmukaiseksi. Tästä periaatteesta ei tule luopua nytkään kun heidän hoidostaan on kysymys. Epärealististen ja epäoikeidenmukaisten ehdotusten sijaan kaipaamme nyt keskusteua siitä, miten julkinen palvelu voidaan saada paremmaksi - jokaiselle.


 


Viikko Pohjois-Karjala 13.2.2014


SDP tarvitsee sinua


Sosialidemokraattisen liikkeen tila on viime viikkoina ollut kuumimpia puheenaiheita paitsi kautta oman kenttämme, myös valtakunnanmediassa ja muissa puolueissa. Kannatus on huolestuttavalla tasolla ja liike murroksessa - SDP:n toimintaympäristö on muuttunut ja jäsenkuntamme ikääntyy. Nämä ovat kiistämättömiä tosiasioita. Mitä liikkeen kannatukselle sitten tulisi tehdä? Vaikealle ajalle tyypillisesti ratkaisuna esitetään istuvan puheenjohtajan syrjään siirtämistä ja vaihtamista. Ajatus puolueen kannatuksen ilmiömäisestä noususta vain uuden puheenjohtajan saadessamme perustuu muutamiin väitteisiin, joiden taustalla oleviin ongelmiin haluaisin kiinnittää huomiota.


On esitetty väitteitä, joiden mukaan puheenjohtajan vaihtaminen olisi kannatuksellemme eduksi juuri siitä syystä, että ay-mieheen voivat samaistua erityisesti miehet. Väitteen henki, jonka mukaan sosialidemokraattinen mieskannattaja voi samaistua vain mieheen, on monellakin tavalla liikkeemme perusarvojen vastainen. Logiikka ontuu jo siitäkin syystä, että mikäli naiset ajattelisivat oman sukupuolensa kohdalla näin, olisi tässä maassa vain naisjohtajia - naisia kun on lukumäärällisesti hieman enemmän kuin miehiä. Ensimmäisenä naisten äänioikeutta ja nykypäivänäkin äänekkäästi palkkatasa-arvoa ajava liike ei voi asettaa pätevyyskriteeriksi sukupuolta - ei edes rivien väliin piilotetulla retoriikalla.


On väitetty, että ammattiyhdistysliiketausta on ratkaiseva puheenjohtajana menestymisen kannalta.


Työväenpuolue ja -liike on alun alkujaan halunnut huolehtia kaikista niistä jotka ovat yhteiskuntamme vähäosaisimpia. Tämä ajatus, aate ja toimintaperiaate yhdistettynä palkansaajien edunvalvontaan on luonut ja edelleen luo kansanliikkeen. Eniten tukea, osallisuutta ja SDP:tä  tarvitsevat eivät aina ole niitä jotka kuuluvat liittoihin tai ovat välttämättä edes työelämässä. Myös heille kuuluu paikka liikkeessämme. Juuri tämä erottaa meidät etujärjestöistä: ajamme kansan, emme yhden eturyhmän asiaa.


On väitetty, ettei istuva johtomme ymmärrä liikkeen jäseniä eivätkä sen teot heijastele kentän ääntä.


Ajateltaessa ettei joku muu ymmärrä sitä mitä omassa mielessä liikkuu, on joskus syytä katsoa peiliin. Valitettavasti syyllisiä etsittäessä peilissä näkyy usein joku muu. Kun asioita - kuten puolueen kannatusta - halutaan parantaa, täytyy myös itse olla valmis muutokseen kaikilla tasoilla. Suuren kansanliikkeen johtajuus on vaikea asia. Jos tahtoo puolueeseensa johtajan, joka on aivan kaikista asioista samaa mieltä, täytyy asettua itse ehdolle. Yksikantaisuus ja -arvoisuus vievät kapealle tielle, joka ei vie kansanliikettä eteenpäin.


Maailma on muuttunut. Se on muuttunut kansainvälisemmäksi, avoimemmaksi ja monisyisemmäksi kuin se on koskaan ollut. Tämän myötä myös vaatimukset johtaa ovat määrittyneet uudelleen.  Onnistuakseen johtamisessa on hallittava kieliä, omattava laaja-alaista yhteiskunnallista taitoa ja hallittava eri osa-alueita. On osattava ajaa monilla eri ajoneuvoilla yhden sijaan päästäkseen yhdessä päätettyyn suuntaan. On voitava puhutella yhden ryhmän sijasta monia. Samalla aatteen on oltava toimijassa niin syvällä sisimmässä, että päätöksen hetkellä aate automaattisesti ohjaa päätöstä.  Liikkeen nostamiseen ja kokoamiseen tarvitaan meitä kaikkia - kokeneen puheenjohtaja Urpilaisen johdolla.


Viikko Pohjois-Karjala 6.6.2013
Loppu lähisuhdeväkivallan kulttuurille


Perheväkivalta on Suomessa laaja ongelma. Moni uhri tuntee turhaan häpeää. Vastuu väkivallasta on aina tekijällä, mutta uhrinkin on haettava itselleen apua.


Monesti naiset selittävät lapset syyksi jatkaa parisuhdettaan. Kuitenkin tutkimusten mukaan lapset kärsivät vähintään yhtä paljon jos äitiä kuin heitä itseään lyödään. Lasta voi suojella väkivallan aiheuttamalta vahingolta vain väkivallan lopettamalla.


Väkivaltaisen käytöksen jatkuminen sukupolvesta toiseen on todettu monissa tutkimuksissa. Väkivaltaisuuteen on aina puututtava ja kaikki väkivalta selvästi tuomittava.


Yhä useammin myös naista epäillään perheväkivallasta. Molemman vanhemman velvollisuus on hakea itselleen apua ja tarvittaessa antaa lapsi turvaan.


Vain murto-osa tapauksista tulee poliisin tietoon. Suomessa kuolee vuosittain parikymmentä naista parisuhdeväkivallan seurauksena, vaikka osa on hakenut ja saanut lähestymiskiellon.


Hallitusohjelmassa painotetaan väkivallan ennaltaehkäisyä ja konkreettisia toimenpiteitä. Ennaltaehkäisyn lisäksi väkivallan uhreja on autettava nykyistä paremmin.


Hallitusohjelmassa luvattuihin mielenterveyspalveluiden parannuksiin on saatava vauhtia. Tarvitaan ennaltaehkäisevää työtä ja turvakoteja sekä matalan kynnyksen paikkoja asuinkunnasta riippumatta. Kunnassa on oltava toimintaohjelma naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiseen työhön.


Turvakoteja pitää hallitusohjelman mukaisesti perustaa lisää ja projektipainotteista toimintaa saada pitkäjänteisemmäksi. Kuten Ensi- ja turvakotien liitto edellyttää, on saatava kestävä ratkaisu turvakotien määrästä ja rahoituksesta.


Lisäksi Mielenterveyspoliittisen neuvottelukunnan mukaisesti vakaville väkivaltatapauksille tarvitaan oma pysyvä ja moniammatillinen tutkintalautakunta ratkaisu- ja korjausehdotusten kehittämiseksi.


Puolustusvoimillakin on tärkeä tehtävä tukea varusmiesikäisten aikuistumista. Yhteistyössä puolustusvoimien kanssa Mannerheimin Lastensuojeluliiton Isä-hanke tähtää varusmiesten hyvinvoinnin ja elämänhallintavalmiuksien vahvistamiseen.


Isä-hankkeessa hiljattain julkaistun kyselyn tulosten perusteella varusmiesten omissa parisuhteissa kahdessa kolmasosasta suhteista toisen menemisiä kontrolloitiin, puolessa suhteista mitätöitiin ja nöyryytettiin. Peräti neljänneksessä suhteista toiseen käytiin ainakin joskus fyysisesti käsiksi, kun kuusi prosenttia piti sellaista parisuhteeseen kuuluvana. Tulokset ovat hälyttäviä ja ikävä kyllä suomalaista lähisuhdeväkivaltaista mielenmaisemaa heijastelevia.


Eurobarometrin 2010 mukaan jopa 38 prosentilla suomalaisista oli ystävä- tai perhepiirissään perheväkivallan uhriksi joutunut nainen, kun koko EU:n tasolla läheinen uhri löytyi neljännekseltä. Joka ikinen epäily on selvitettävä ja väkivaltaisuus kitkettävä.


Lähisuhdeväkivaltaa tai sen uhkaa ei voi hyväksyä. Jokaisen on rohkeasti puututtava jos epäilee sellaista ympäristöstään löytyvän.


Perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa on torjuttava kaikilla tasoilla. Mahdollisuudet perhe- ja työelämän yhteensovittamiseen tukevat arjessa jaksamista, mutta paraskaan arjen puitteista huolehtiminen ei riitä. Väkivallan kulttuurille on saatava loppu.


Kotimaisen lainsäädännön lisäksi tarvitaan ylikansallista toimintaa. Lähisuhdeväkivallan lisäksi monet alistamisen muodot kuten ihmiskauppa ja prostituutio ovat kansainvälisiä ja laajalle levinneitä.


 


Julkaistu kotisivuilla 11.9.2012

Uudesti on luotava maa

Eduskunnan puolustusvaliokunnan matka Keski-Aasiaan, Kasakstaniin ja Kirgisiaan on osoittautunut heti alkumetreillä suuria tunteita herättäväksi. Vierailu Alzhir-keskukseen Astanassa palautti mieliimme poliittisten vainojen alla kärsineet ihmiskohtalot. Museossa oli mahdollisuus tutustua poliittisesti vainottujen miesten vaimojen ja lasten elämään vainottujen vankileirillä. Vaimot koottiin leireihin alle 3-vuotiaiden lastensa kanssa. Yksi leireistä oli Alzhir nykyisen Astanan alueella. Naiset tekivät leirillä kovaa työtä mm. rakensivat omat asuntonsa. Alle 3-vuotiaat lapset saivat olla leirillä äitinsä mukana, mutta vanhemmat lapset vietiin lastenkoteihin.

Vankileirillä naiset eivät välttyneet myöskään kidutukselta. Museon aidolta näyttävät huoneet kertovat julmaa tarinaa näiden ihmisten kärsimyksistä. Myös sää oli armoton. Talvet ovat aina olleet Kazakstanissa kylmiä ja se koitui myös leirillä monen kohtaloksi. Vaatteet ja jalkineet olivat huonoja ja kylmyys piinasi työskenteliä naisvankeja ja heidän lapsiaan. Naiset eivät myöskään voineet tavata omaisiaan ja tämä edelleen vei heidän kuntoaan alaspäin. Ruokaa oli vähän ja se ei antanut tietenkään riittävästi ravinteita.

Alzhirin leirillä oli myös suomalaisia naisia. Sain museovierailulla käteeni listan nimistä ja suomalaisten naisten leirillä vietetystä ajasta. Tällä hetkellä Alzhirin leirin kaikista naisvangeista on elossa enää yksi liki 90-vuotias kazakstanilainen rouva. Saimme nähdä museossa videotallenteen, jolla entiset naisvangit kertoivat elämästään leirillä.

Astanan kaupunkia tänä päivänä katsellessa on vaikea ymmärtää vankileirin oloja. Uusi kaupunki on 15 vuodessa rakennettu täysin tyhjästä. Nyt asukkaita on reilut 700 000 ja kehitysvauhti on huimaa. Kaupunki on siisti ja viihtyisä ja alueelle rakennetaan koko ajan liiketaloja ja asuntoja. Koulutusjärjestelmää ja turvallisuutta parannetaan. Ydinaseista luopuminen on yksi maan ykköstavoitteista. Maa korostaa avoimuutta päätöksenteossa. Maan lakeja säätää kaksikamarinen eduskunta, jossa istuu nyt ensimmäistä kertaa viime vaalien jälkeen useamman kuin yhden puolueen edustajia. Presidentillä on melkein diktatoorinen valta, hänen päätöksiään ei kyseenalaisteta.

Presidentti näkyykin myös uuden yliopiston perustajana. Yliopisto osoittautui uusien innovaatioiden kehittäjäksi, jossa opiskelevat saavat myös ensin valmistavia opintoja. Yliopistossa on juuri alkamassa myös opettajankoulutus, luulisin, että Suomella voisi olla tässä asiassa paljon annettavaa koulutuksen kehittämiseksi Kazakstanissa. Suomi voisi myös itse oppia valmistavista opinnoista.

Kaiken kehityksen keskellä on helppo huokaista, että onneksi poliittiset vainot ja leireille kootut ihmiset ovat mennyttä historiaa. Ihmiset saavat elää vapaasti modernissa yhteiskunnassa. Mutta mistä kertoo korruptio, jota vielä esiintyy kaikkialla päätöksenteossa? Jopa koulutuspaikkojen saamisessa.

Tuula Peltonen
Tuula Väätäinen
Puolustusvaliokunta

SDP:n eduskuntaryhmän blogi 10.4.2012

Vahva eduskuntaryhmä

SDP on tuoreiden gallupien mukaan toisiksi suosituin puolue. Eduskuntaryhmämmekin on vahva ja yhteistyö sujuu.

SDP on aina ollut vastuullinen politiikassaan ja puolueen perusperiaatteet ovat kirkkaana mielessä: oikeudenmukaisuus, työ ja välittäminen.

Ryhmän edustajat ovat hakeneet elämän- ja arjen kokemusta monista asioista, mikä näyttäytyy harkitsevana ja loogisena politiikkana ja päätöksentekona. Erityisesti viimeisen kahden kauden aikana ryhmä on tukenut johtajia, niin puolueen kuin ryhmän johtoa, ja johto tukenut tiimihenkeä.

Kolmannen kauden edustajana koen, että uudet edustajat otetaan hyvin mukaan joukkoon. Aina löytyy vanhoja konkareita, jotka ovat valmiita neuvomaan. Kuulisin mielelläni, jos joku kokee toisin. Uusille kysymyksille on ryhmässä tilaa.

Kun kyseessä on yli 40 ihmisen joukko, kansanedustajakaan ei aina saa tehdä vain sitä, mitä haluaa, vaan joutuu tekemään mitä tarvitaan. Kun vieraampaankin työhön tarttuu, aktiivisella otteella mukaan pääsee helposti ja huomaa tehtävät myönteisesti haasteellisiksi.

Tasa-arvon liikkeenä eduskuntaryhmässämme on nyt naisenemmistö. Lähtökohta on ensin jokaisen ihmisen henkilökohtainen panos, vasta sitten sukupuoli. Demariryhmässä on toteennäytettyä, että aiemmin miesenemmistön aikana myös naisia ja nyt naisten enemmistön aikana myös miehiä on valittu tärkeille paikoille. Ryhmä on onnistunut tekemään valintoja oikeudenmukaisesti. Edustavuudesta on pidettävä huolta jatkossakin, jotta tasa-arvon henki säilyy porukassa.

Jutta ja Jouni voivat olla ylpeitä johtamastaan joukosta.

TekViikkosavo 14.3.2012
Hyviä uutisia Rissalaan

Puolustusvoimauudistuksessa Rissalan varuskunta ja Karjalan lennosto jatkavat toimintaansa. Päätöksen syynä on paikallinen korkealuokkainen toiminta ja erityisosaaminen, joista kannattaa olla ylpeä.

Kaikilla alueilla, kuten Pohjois-Karjalassa puolustusvoimauudistuksen myötä julkaistut muutokset eivät ole olleet yhtä tervetulleita. Melkoisista henkilöstöleikkauksista huolimatta leikkaukset painottuvat kuitenkin valtaosin muualle kuin henkilöstöön.

Suurten työpaikkamenetysten seuduilla on täysi oikeus vaatia, että valtio tukee työllisyyttä ja auttaa muillakin aluepoliittisilla toimilla.

Peruslähtökohdiltaan puolustusvoimauudistus on perusteltu ja tarpeellinen. Uudistuksessa on yksinkertaistetusti kyse siitä, että Suomen ikäluokat ovat pienentyneet, konfliktien luonne muuttunut ja kustannuksetkin nousevat huimasti.

Nykyrakenteella puolustusmenoja olisi tulevaisuudessa jouduttu lisäämään noin sadalla miljoonalla eurolla, mikä käytännössä vaarantaisi koko puolustusvoimien toiminnan. On tärkeää siirtää paukkuja tyhjistä tiloista ja nykyisestä henkilöstörakenteesta koulutustoiminnan turvaamiseen, jotta maanpuolustusosaaminen säilyy.

Uudistuksen peruslähtökohta on maanpuolustuksellinen, eikä puolustusvoimien asiantuntemusta ole siltä osin syytä epäillä. Yleiset raamit määriteltiin hallitusneuvotteluissa.

Oma näkemykseni on, että uudistus on tarpeellinen ja välttämätön. Toisaalta näen puutteita alueellisten vaikutusten arvioinnissa sekä rajatussa tiedonvälityksessä valmistelun aikana. Poliittiset päättäjät tarvitsevat riittävää ja oikea-aikaista tietoa päätöstensä tueksi.

Erikoislääkäri 1/2011

Vahva julkinen terveydenhuolto on kansanterveyden kivijalka

Terveyserot kasvavat, perusterveydenhuolto rapistuu, ja hallinto mutkistuu niin, että kansalaisen lisäksi välillä hoitajillakin menee sormi suuhun: kuka tekee "hallintohimmeleiden" muodostamassa terveydenhuollossa mitä ja miksi. Nyt tarvitaan vahvojen kuntien järjestämiä hyviä julkisia palveluita. Valtion on kannettava nykyistä suurempi rahoitus- ja ohjausvastuu terveydenhuollosta, rahoitusta on selkiytettävä, ja julkisen puolen työoloja kehitettävä.

Julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuun tulee olla kunnilla. Nyrkkisääntönä työssäkäyntialue muodostaa riittävän peruskunnan pohjan. Näin palveluissa säilyy demokratia, resurssit saadaan tehokkaasti käyttöön ja hallinto pysyy selkeänä. Paras-puitelain kehyksessäkin pitää huomioida paikalliset erityistarpeet. Terveydenhuollon rahoitus tulee muuttaa yksikanavaiseksi. Monikanavainen rahoitus johtaa resurssien hukkakäyttöön ja lisää byrokratiaa. Järkevin rahoituskanava on kunnat, valtion tukemana.

Jos hoitoon pääsyä julkisella sektorilla parannetaan selkeästi nykyisestä, sairasvakuutuskorvaus nykyisessä muodossaan käy tarpeettomaksi. Jos kunta ei pysty tiettyä hoitoa järjestämään, sen tulee itse ostaa palvelu yksityiseltä tai järjestöltä. Tämä yksinkertaistaa terveydenhuollon rahoitusta ja selkeyttää hoitoa potilaan kannalta. Palvelusetelit vierittävät julkisen sektorin vastuuta ja kustannuksia potilaille. Yleisiä erikoissairaanhoidon avo- ja konsultaatiopalveluita on saatava terveyskeskuksista.

Julkisen terveydenhuollon kehittäminen on suuri poliittinen ponnistus. Se vaatii myös rahoituksen vahvistamista. Kansainvälisten tilastojen valossa julkisen talouden tila Suomessa on verrattain hyvä, ja toisaalta terveydenhuoltoon käytettävä bkt osuus keskimääräistä alhaisempi. Meillä on siis varaa kehittää julkista terveydenhuoltoa, jos poliittista tahtoa löytyy. Selkeästi ja tehokkaasti järjestetyt yhteiset palvelut ovat ensisijaisen tärkeitä, jotta kaikilla suomalaisilla on mahdollisuus hyvään terveyteen.

Nonstop-verkkolehti 28.2.2011

Ympärivuorokautinen saattohoito vaatii panostuksia

Torstain kyselytunnilla (24.2.) käytiin keskustelua ministeri Paula Risikon (kok) johdolla laadituista saattohoitosuosituksista. Terveydenhuollon henkilöstö sai tarpeetonta moitetta, sillä puutteelliset resurssit vaikuttavat myös saattohoidon laatuun. Risikko sai suosituksista sekä aiheellista että aiheetonta kritiikkiä.

Näkemykseni mukaan Risikon saattohoitosuositukset ovat sisällöltään varsin asiantuntevat ja hyvät. Perustavanlaatuinen ongelma johtuu siitä, että suositusten väitetään olevan vaikutuksiltaan kustannusneutraalit. Näin asia ei saattohoitosuositusten sisältöä katsoessa käytännössä voi olla. Kuten huomioin syyskuussa STM:n valtakunnallisten suositusten jälkeen, toteutus ilman valtion tukea tarkoittaa käytännössä kustannusten siirtämistä kunnille tai resurssien pois ottamista muualta terveydenhuollosta.

Saattohoitoon suositellaan mahdollisuutta ympärivuorokautiseen moniammatilliseen hoitoon. Lisäksi suositellaan suurempaa kipulääkkeiden käyttöä, mistä samalla seuraa lisätarvetta läsnä olevalle hoitohenkilölle. Vahvan lääkityksen alainen henkilö nimittäin tarvitsee seurantaa. Sekä henkilökunnan koulutus ja rekrytointi että mahdolliset uudet tilat vaativat resursseja.

Ministeri Risikon tarkoitus on hyvä. On kuitenkin hallituspuolueilta petollista esitellä muutossuosituksia ilman realistisia kustannusarvioita. Jos kustannusten nousu on alusta alkaen selvää, seikka täytyy tuoda esiin ja vastuullisen ministerin selkeästi vaatia hankkeelle asianmukainen rahoitus. Muuten suunnitelma jää sanahelinäksi, samalla kun kustannusvastuu siirretään kunnille ja sairaanhoitopiireille.

Pohjois-Savon Sosialidemokraatit, blogi 2.2.2011

Yhteiskunnan on huolehdittava sairaista

Sairauksien hoidon on oltava yhteiskunnan vastuulla. SDP:n terveyspoliittisen työryhmän vetäjänä korostan, että kun ihminen sairastuu, häntä on autettava sairauden puhkeamissyystä riippumatta.

Sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula ehdotti alkuvuodesta (Laukaan tilaisuus 7.1.), että terveydenhuollossa tulee määrittää yhteiskuntavastuun ja yksilön oman vastuun merkitystä sairastavuudessa ja ennaltaehkäisyssä.

Ehdotus saa huolestuneena kysymään, haluaako ministeri Rehula ja keskusta avata keskustelua siitä, että ns. itseaiheutettujen sairauksien kustannukset eivät kuuluisi yhteiskunnan vastuulle.

Keskustelu herää ajoittain. Keskustalainen Esko Aho ehdotteli yksilön terveyttään koskevan vastuun lisäämistä vuonna 2005. Tällöin Ahon yksipuolista, ihmisen perimää ja elämän aikaisia altistumisia huomioimatonta ajatusta kritisoi mm. silloinen UKK-instituutin johtaja ja ravintotieteilijä Mikael Fogelholm. (Promo, Terveyden edistämisen lehti 1/2006)

Nykyiset hallituspuolueet ovat ajamassa lisää valinnanvapautta terveydenhuoltoon, joten prioriteetteja voi vain ihmetellä. Yhtäällä tarjotaan vapautta valita mieluinen sairaala, toisaalla vihjataan omaan vastuuseen sairauden kustannusten lisäämisestä.

Sairauksien syiden arvioiminen on monitulkintaista. Ennen kansanedustajuutta toimin sairaanhoitajana liki 30 vuotta, enkä vielä tähän päivään ole tavannut sairautta, joka olisi puhtaasti itsehankittu.

Terveydenhuollon ammattilaisten ei pidä joutua arvioimaan sairastumisen syitä hoitokustannusten korvaamiseen oikeuttavana perusteena. Heillä on tarpeeksi taakkaa potilaiden hoitamisessa.

Terveydenhuollossa on keskityttävä ennaltaehkäisyyn. On kysyttävä olemmeko Suomessa onnistuneet ennaltaehkäisevissä palveluissa, syrjäytymisen ehkäisyssä ja alkoholipolitiikassa. Kansalaisten terveyserojen kasvua katsoessa voimme todeta, ettemme ole.

Etenkin lapsiperheitä tulee tukea, sillä huono-osaisuus ja siihen liittyvät ongelmat periytyvät usein perheissä, kuten THL:n tuore tutkimus (13.1.) lama-ajan lapsista kertoo. SDP:n varapuheenjohtaja Ilkka Kantola kannatti tiedotteessaan (14.1.) psykologin ja sosiaalityöntekijöiden palveluja neuvoloihin.

Lapsille on turha puhua, että heidän pitäisi viihtyä koulussa, ellei tarjolla ole turvallista ympäristöä tai jos kouluissa on puutteita terveydenhuollossa ja koulupsykologin palveluissa.

Terveyden edistämistä tulee tukea lapsesta saakka. On panostettava ennaltaehkäisyyn ja terveyden edistämiseen jo ennen sairauksien puhkeamista.