Tuulan kirjoitukset Demokraatti-lehdessä

Demokraatti 10.9.2013

Päihdeäitien tuki turvattava syyllistämättä ja ketään väheksymättä

Päihde- ja mielenterveysongelmaisten äitien lapset ovat Suomessa eittämättä yksi kaikkein vaikeimmassa asemassa olevista ryhmistä. Heidän polkunsa on pienestä pitäen vaikea ja epävarma. Arki on pääsääntöisesti täynnä asioita joita kukaan ei tahtoisi lapsen kannettavaksi antaa: köyhyyttä, epäsäännöllisyyttä ja pahimmillaan väkivaltaa, huostaanottoja sekä paikkakunnalta toiselle kiertämistä. Huono-osaisuus periytyy Suomessa edelleen voimakkaasti.

Yksikään äiti ei vaikeuta lapsensa elämää tai synkennä tämän tulevaisuudennäkymiä ehdoin tahdoin. Kyse ei ole siitä, etteikö päihderiippuvainen äiti tahtoisi tarjota lapselleen parasta. Kyse on siitä, ettei hän aina pysty. Kun päihde- tai mielenterveysongelmainen perhe alkaa odottaa vauvaa, vaatii elämän vaikeuksien kierteen katkaiseminen paljon työtä. Parasta tukea tässä tilanteessa on pääsy tuettuun asumiseen tai ensikotiin jo raskauden aikana tai heti vauvan synnyttyä. Ensikoti tukee äitiä ja perhettä antamalla vauvan elämän alulle raamit: turvallisuutta, läsnäoloa sekä vuorovaikutusta. Vauva tarvitsee suhteen äitiinsä. Perheen pääsy ensikotiin vähentääkin merkittävästi myöhempiä ongelmia, kuten huostaanottoja.

Ensikotitoiminnan juuret ulottuvat Suomessa 1940-luvulle, jolloin naimattomat äidit tarvitsivat turvapaikan tuomitsevalta yhteisöltä. Nykytoiminta on edelleen saman periaatteen mukaista, sillä turvaa saavat taloudellisesti ja sosiaalisesti vaikeassa tilanteessa olevat. Ensikotitoiminnan yhteyteen on kasvanut myös muita tärkeitä osa-alueita. Ensi- ja turvakotien liitto tarjoaa nykyisin esimerkiksi hoitohenkilökunnalle suunnattuja koulutuksia päihdeäitien ja heidän tilanteensa ymmärtämiseksi sekä tunnistamiseksi.

Päihde- ja mielenterveysongelmaisten perheiden monialainen auttaminen sekä ensikotitoiminta pyörivät tällä hetkellä pääsääntöisesti Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistysten tarjoamien palveluiden varassa. Vaikka pitkän tähtäimen tavoitteena on oltava palvelun tarjoaminen täysin julkisesti, on totuus se että tällä hetkellä millään muulla instanssilla ei ole osaamista, ammattitaitoa ja infrastruktuuria hoitaa päihdeäitejä ja heidän vauvojaan yhtä laajasti kuin se nyt Ensi- ja turvakotien liiton toimesta hoidetaan. Vallitsevassa taloudellisessa tilanteessa ei valitettavasti myöskään voida olettaa, että esimerkiksi kunnallinen ensikotiverkosto olisi lähiaikoina syntymässä.

Niin inhimillisesti korvaamatonta kuin Ensi- ja turvakotien liiton tekemä työ onkin, ei sen rahoitusta ole pitkälle aikavälille taattu. Rahoituksesta suuri osa saadaan Raha-automaattiyhdistyksen kautta aina vuodeksi tai pariksi kerrallaan. On kuitenkin selvää, että ensikotityön tekeminen on pitkäjänteistä eikä jatkuvassa rahoitushuolessa eläminen helpota jo valmiiksi haasteellista työtä. Päätös toiminnan turvaamisesta on eduskunnan käsissä. Tahtoisinkin kysyä, kuinka moni päättäjistä voi hyvin mielin elää maassa, jossa lapsia otetaan huostaan suoraan synnytyssalista vaikka tämä voitaisiin estää varhaisella puuttumisella ja oikea-aikaisella tuella? Vai olisiko vihdoinkin aika turvata resurssit ensikotitoiminnalle siihen saakka, että asia saadaan julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämäksi?

Demokraatti 4.10.2012
Palkkaleikkausta ja palautettuja veteraanitukia

Lähiaikojen uutisia lukiessa välillä miettii, millä vuosikymmenellä oikein eletään. Yhtäältä kokoomus on ajanut takapakkia työväen sairauslomiin. Toisaalta yli puoli vuosisataa sotiemme jälkeen veteraanituet eivät vieläkään löydä kunnissa perille.

Ensin kokoomuksen ehdottamasta sairausloman palkkaleikkurista. Porvarillisesta yksilön vastuusta kyllä kuulee, mutta näköjään kokoomuksen valtavirran mielestä työntekijät ovat aina omasta syystään sairaana.

Kokoomuksen mallissa onnettomuuteen joutumisestakin palkitaan palkattomalla päivällä, jatkuva sairastaminen parinkymmenen prosentin leikkurilla. Ennustettavasti ammattiliitot ovat esitystä vastustaneet, EK taas kannattanut. Kuten PAMin Ann Selin on todennut, Ruotsissa malli ei ole sairauspoissaoloja vähentänyt. Sen sijaan lyhyiden poissaolojen suhteellinen osuus on kasvanut. Ensimmäinen karenssipäivä osuu joka kerralla.

Pienituloisilla ei ole varaa sairastaa palkattomasti, eikä yhteiskunnalla ole varaa pakottaa sairaita töihin ennen toipumista. Tautien leviämisen ja työkunnon heikkenemisen lisäksi liian moni kamppailee arjen kurimuksessa ilman jatkuvaa sairaana työskentelyäkin.

Näissä kuntavaaleissa kokoomuksen haalarit ja rukkaset ovat vaihtuneet kovan oikeiston vankkureiden vetäjiksi ja liituraitapuvuiksi, vailla empatian häivää.

Kokoomuksen tekemänä ovensuukäynnitkin saavat erityisen karmivan piirteen: Kop kop, onko täällä terveitä työntekijöitä?

Toinen lähiaikojen hämmästyttävä uutinen on, että monessa kunnassa huomattavasti veteraanien kotiavun valtionosuuksista on jäänyt käyttämättä. Suomen tasolla palautettiin lähes viidennes, Pohjois-Savon kunnat lähes 30 prosenttia. Kotiseudullani Siilinjärvelläkään aivan kaikkea ei käytetty, mutta Siiliset-alueella eli Siilinjärvellä, Maaningalla ja Nilsiässä keskimääräistä tarkemmin kuitenkin. Jossain alueella onnistuttiin, mutta yhtään euroa ei pidä joutua palauttamaan.

Kysyn nyt teiltä lukijoilta, ovatko kuntien veteraanituet ylipäänsä oikeanlaisiin palveluihin kohdennettuja? Miten eduskunnassa veteraaneille kamppailemamme varat kunnissa unohtuvat?

Vuosikymmeniä sotien jälkeen suurinta ihmetystä herättää, etteivät jotkut kunnat ole saaneet Kelalta tietoa alueensa veteraaneista. Tulevatko veteraanituet joka vuosi yllätyksenä? Eikö apua saavien tavoittamiseen ole luotu toimivia malleja? Tiukassa taloustilanteessa kaikki valtionosuudet kannattaa kunnissa käyttää.

Palveluita saavat kuntalaiset on tavoitettava nykyistä paremmin. Ei oikeistolaista karenssikyttäystä, vaan vasemmistolaista välittämistä varten.

Kuntavaaleissa valtuustoihin on valittava palveluiden kehittämiseen aidosti sitoutuvia ehdokkaita.

Demokraatti 3.4.2012
Puoluekokouksen alla

Puoluekokouksen alla henkilövalinnat tulevat jälleen ajankohtaisiksi. Puoluekokouksessa valitaan niin puheenjohtajisto, puoluehallitus kuin uusi puoluesihteerikin.

Puoluehallitus on paikka, johon pitää löytää henkilöitä, joilla löytyy motivaatiota ja valmiuksia tehdä töitä yhdessä, ja joilta piirit saisivat suoraan ja välittömästi tietoa kenttää ajatellen. Tarvitsemme kotimaassa näkyvyyttä puheenjohtajan tueksi ja rinnalle. Kentän viestin välittämisen on onnistuttava jouhevasti puolueen johdon kautta.

Puheenjohtajan osalta puolue on onnellisessa tilanteessa, sillä Jutalla on erittäin vahva tuki jatkoon. Jutta on hankkinut luottamusta maan rajojen ulkopuolellakin niin puolueen johtajana kuin ministerinäkin.

Varapuheenjohtajien valintakin on taas edessä. Sopivista henkilöistä kysyn, onko mahdollista, että tällä kertaa istutaan alas eri puolilla Suomea miettimään, millaisia henkilöitä tahdomme. Asiaa voitaisiin miettiä julkisuudessakin vahvemmin nimenomaan sopivien henkilöiden ja heidän ominaisuuksiensa kautta, ei korostetusti tietyn piirin valintana, vaikka alueellinen edustavuus tärkeää onkin.

Soveltuvien ominaisuuksien suuremman korostamisen kautta voidaan selvemmin välittää viestiä, että henkilöt nauttivat luottamusta heti alkuun oman piirin ulkopuolellakin. Tämä on tärkeää, sillä edessä tulee olemaan vaikeita aikoja.

Istuvista varapuheenjohtajista kiittelen etenkin Pia Viitasta, joka on ihailtavan aktiivisesti esiintynyt lehdissä, televisiossa, radiossa ja piirien tapahtumissa. Myös Pohjois-Savon kevätpiirikokouksessa Pia toi hyvin esille puolueen ja eduskunnan kuulumiset sekä toi muutenkin monipuolisesti ja havainnollisesti esiin ajankohtaista tilannetta.

Puoluesihteerin osalta tehtävä on näkemykseni mukaan kokopäiväistä työtä. On syytä miettiä, mistä löytyy henkilö, joka pystyy ja on valmis sitoutumaan 100-prosenttisesti tehtävään. Ehdokkaita on syytä etsiä monipiikkisellä kammalla ja avoimesti kutsua heitä mukaan haasteeseen.

Kannattaa miettiä yli piirirajojen, millaiset ominaisuudet ovat kokonaisuuden kannalta oleellisia ja tärkeitä ja korostaa ehdokkaiden vahvuuksia julkisuudessakin. Puolueen etu on oltava puoluetta johtavilla ensimmäisenä ajatuksena. Erityisesti tilanteessa, jossa puoleen kannatusta lähdetään nostamaan.

Uutispäivä Demari 22.2.2012
Arjen pieniä parannuksia

Arjen pienillä parannuksilla on suuri merkitys monen elämälle. Juuri pienet mutta elämää helpottavat seikat ovat usein niitä, joita ihmiset tarvitsevat. Helpotuksen tunnetta voi lisätä ja tervehdyttäviä olosuhteiden parannuksia voi edistää arjen politiikan kautta.

Yhteiskunnassa on lukemattomia pieniä asioita, jotka ovat tasa-arvon ja perheyksiköiden näkökulmasta merkityksellisiä ja jotka etsivät korjaajaa. Mistä apua perheen arjen pyörittämiseen? Miten kasvattaa lapsista rehtejä ja aikaansaavia? Miten sovittaa perhe ja työelämä toimivaksi?

Konkreettisena esimerkkinä monikkoperheiltä kuten kaksos- ja kolmosperheiltä puuttuu yhä oikeus lapsikohtaiseen isyyslomaan. Tiedetään, että yksilöllisen isä-lapsi-suhteen vaaliminen vaatii oman aikansa ja perheet tarvitsevat tukea arjessa. Silti kaikki eivät lapsikohtaista isyyslomaa vielä saa, eivätkä monet isät isyyslomiaan rohkene käyttää.

Työmarkkinaosapuolten syksyllä neuvottelemaan raamisopimukseen sisältyi vihdoin kirjaus, että isyysloma on lapsikohtainen. Kirjauksen tarkka merkitys on kuitenkin yhä auki. Nyt asiaa eteenpäin valmisteltaessa on pidettävä huolta, että kirjaus toteutuu ja ulottuu myös monikkoperheisiin.

Perheiden lasten arkea koskettava konkreettinen ja toimeen tarttuva muutos olisi koulujen jälki-istuntojen muuttaminen passiivisesta olosta toiminnaksi. Opettajien taholta on noussut kannatettava ehdotus, että koulun rangaistusmenetelmiä muutettaisiin työnläheisiksi ja rakentaviksi. Nuorena on vitsa väännettävä.

Ylipäänsä jos ihmisen halutaan muuttavan käyttäytymistään, tutkitusti muutos ei synny tehokkaimmin kielteisyyden kautta, vaan kun ihmiselle syntyy kokemus, että toisella tavalla toimiminen tuottaa mielekkäämmän tuloksen. Siten yksilöä alistavat tai kielteisellä tavalla rajoittavat toimenpiteet eivät useinkaan tuota toivottua vaikutusta.

Etenkin keskittymisvaikeuksisille lapsille konkreettisen tekemisen tulokset voisivat olla hiljaa istumista myönteisempiä. Jos nuorena saatava rangaistus olisi konkreettista ja osallistavaa, jotain tarttuisi aina mukaan. Kotiinviemisinä voisi rangaistusuutisen sijaan olla vaikka myönteinen palaute siivoojalta tai muulta henkilöltä, jota oppilas on auttanut.

Työojennus voisi lisätä mielekästä koulun ja kodin välistä vuorovaikutusta perheissä, joissa lapsi saa jälki-istuntoja tekemättömien läksyjen tai huonon tuntikäytöksen takia. Eikö olisi parempi, että he voisivat valvotusti tehdä läksynsä, siivota jälkiään tai muuten osallistua koulujärjestyksen ylläpitoon. Vanhemmille voisi koululta välittyä lapsesta myönteinen viesti onnistuneen työtehtävän suorittamisesta.

Jotkut voivat epäillä, mieltäisivätkö oppilaat sen jälkeen työnteon rangaistukseksi, mutta siitä ei olisi kyse. Rangaistusaika olisi yhä lukujärjestyksen ulkopuolista aikaa, mutta samalla oppilas olisi tehnyt jotain hyödyllistä ja näin edistänyt omaa oppimistaan.

Arjen pienet parannukset ovat puolustusvoimauudistuksen, kuntauudistuksen, eurokriisin ja muiden suurhankkeiden rinnalla pieniä, mutta yksilöiden näkökulmasta niistä muodostuu isoja asioita.

Uutispäivä demari 8.6.2011

Terveydenhuolto osaajien käsissä

Eletään vuotta 1967, olen 12-vuotias ja istun tuvassa uunin vierellä ja kuorin porkkanoita. Kuorittavaa on paljon, sillä suurelle perheelle ruuan valmistamiseen kuluu paljon raaka-aineita. Radiosta kuuluu sen ajan hittimusiikkia. Korva tarttuu sanoihin "luo sairaiden käy sisar hento valkoinen, hän hymyävän katseensa suopi, lohtua tuopi ain…". Sanon äidille, olisi se niin hienoa olla sairaanhoitaja.

"Älä hyvä lapsi sellaista haaveile, sairaanhoitajan pitää olla lempeä ja pitkämielinen", sanoi äitini, joka tunsi pienen ja vilkkaan tyttärensä. Niinpä haave unohtui vuosikausiksi.

Tie terveydenhuollon ammattilaiseksi ja nykyisessä työssäni asiantuntijaksi kulki monen polun kautta. Apuhoitaja- ja sairaanhoitajakoulu, erikoistuminen psykiatriaan ja erityistason perheterapeutiksi loi pohjan nykyiselle poliittiselle työlle.

Kokemukset vanhustenhuollosta, terveyskeskustoiminnasta ja yliopistollisen sairaalan päivystyksestä, osastotyöstä ja psykiatrian poliklinikasta muokkasivat haavekuvia ja lisäsivät ymmärrystä teorian ja käytännön yhteen sovittamisesta.

Käytännön ja teorian yhteen sovittaminen ei aina ole helppoa, mutta useimmiten se on mahdollista, kun vain asioista riittävästi keskustellaan ja haetaan yhteistä tahtoa uudistuksille. Kaikkeen uuteen ei tarvita rahaa. Harvoin tosin onnistutaan tuottamaan uutta aikaisempaa halvemmalla, mutta joskus samalla rahalla enemmän ja parempaa.

Periaatteiden toteuttamisessa tarvitaan suurperheestä tuttua neuvokkuutta, tehokkuutta ja ainesten hyötykäyttöä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon keskeisin ainesosa ovat ammattitaitoiset työntekijät. He toteuttavat valitut hoitolinjat. He huolehtivat laadusta sekä potilaan tai asiakkaan äänen kuulumisesta.

Pelkkä tekninen osaaminen ei hoito- ja hoivatyössä riitä, vaan tarvitaan henkilökohtaista soveltuvuutta alalle. Vuorovaikutus vaatii työntekijöiltä erityistä osaamista.

Kuten lapsuuden suurperheen ruoanlaitossa, hoitotyössä on hyvä olla liikkumaväljyyttä, jotta tilannekohtaiset vaateet voidaan huomioida. Kaiken takana täytyy kuitenkin olla lakien ja asetusten muodossa yhteiset pelisäännöt. Siksi lainsäädännön ajankohtaisuutta on jatkuvasti seurattava ja tehtävä tarpeelliset muutokset.

Paras-hanke, EU-säädökset ja uusi terveydenhuoltolaki tuovat vaativaan keitokseen omat lisämausteensa. Tarvitaan poliitikkojen ja ammattilaisten yhteistyötä, jotta koko Suomeen saadaan katkeamaton hoitoketju perustasolta terveydenhuollon vaativampaan palveluun.

Keitoksen onnistumiseksi ja hoidon laadun takaamiseksi on päästävä suurempiin ja siten turvallisempiin palvelukokonaisuuksiin. Tarvitaan vahvat peruskunnat ja riittävän suuret perusterveydenhuollon yksiköt, unohtamatta yliopistollisten sairaanhoitopiirien vastuuta erityisen vaativasta sairaanhoidosta.

Uutispäivä Demari 7.3.2011

Ympärivuorokautinen saattohoito vaatii panostuksia

Torstain kyselytunnilla (24.2.) käytiin keskustelua ministeri Paula Risikon (kok) johdolla laadituista saattohoitosuosituksista. Terveydenhuollon henkilöstö sai tarpeetonta moitetta, sillä puutteelliset resurssit vaikuttavat myös saattohoidon laatuun. Risikko sai suosituksista sekä aiheellista että aiheetonta kritiikkiä.

Näkemykseni mukaan Risikon saattohoitosuositukset ovat sisällöltään varsin asiantuntevat ja hyvät. Perustavanlaatuinen ongelma johtuu siitä, että suositusten väitetään olevan vaikutuksiltaan kustannusneutraalit. Näin asia ei saattohoitosuositusten sisältöä katsoessa käytännössä voi olla. Kuten huomioin syyskuussa STM:n valtakunnallisten suositusten jälkeen, toteutus ilman valtion tukea tarkoittaa käytännössä kustannusten siirtämistä kunnille tai resurssien pois ottamista muualta terveydenhuollosta.

Saattohoitoon suositellaan mahdollisuutta ympärivuorokautiseen moniammatilliseen hoitoon. Lisäksi suositellaan suurempaa kipulääkkeiden käyttöä, mistä samalla seuraa lisätarvetta läsnä olevalle hoitohenkilölle. Vahvan lääkityksen alainen henkilö nimittäin tarvitsee seurantaa. Sekä henkilökunnan koulutus ja rekrytointi että mahdolliset uudet tilat vaativat resursseja.

Ministeri Risikon tarkoitus on hyvä. On kuitenkin hallituspuolueilta petollista esitellä muutossuosituksia ilman realistisia kustannusarvioita. Jos kustannusten nousu on alusta alkaen selvää, seikka täytyy tuoda esiin ja vastuullisen ministerin selkeästi vaatia hankkeelle asianmukainen rahoitus. Muuten suunnitelma jää sanahelinäksi, samalla kun kustannusvastuu siirretään kunnille ja sairaanhoitopiireille.

Uutispäivä Demari 10.1.2011

Harkitse tarkkaan!

Miksi terveysalan ihmisten kannattaa äänestää sosialidemokraatteja? Viime vaalien alla Jyrki Katainen lupasi nostaa Sari Sairaanhoitajan palkkaa. Kuinka ollakaan, kannatustaan lisännyt kokoomus pääsi hallitukseen, mutta lupaus ei toteutunut. Lupauksilla lisättiin kuitenkin puolueen yleissuosiota ja näin taattiin hallitukseen pääsy.

Kannattaa olla tarkkana, millä kansaan vetoavilla lupauksilla ensi vaaleissa ratsastetaan.

Jonkun asian ääneen sanominen ei ole sama asia kuin lupaamaansa asiaan uskominen. Vaikka terveysalan ammattilaiset voivat kokea, että Kokoomus arvostaa heitä, koska puolue on huomioinut puheissa pienen palkkauksen, teoissa tämä ei kuitenkaan ole hallituskaudella näkynyt. Samoin on syytä muistaa, että useat kokoomuslaiset kannattavat paikallista sopimista keskitettyjen tuloratkaisujen sijaan, joten kokoomuksen lupauksia voi pitää harkittuna harhautuksena.

Kokoomuksen viime vaaleissa tehyläisille antamiensa lupausten pettäminen on luonut varjon koko poliittisen kentän ylle. Voi päätellä, että useimmat kokoomuslaiset eivät ymmärrä terveydenhuoltoalan työn vaativuuden ja palkkauksen epäsuhtaa.

Käsi sydämelle: kuinka moni uskoo, että puolue, joka korostaa markkinoiden viisautta, aidosti haluaa puuttua pienipalkkaisten alojen tai huonompiosaisten henkilöiden nostamiseen nykytilastaan muuten kuin kampanjointimielessä?

Antaa vastuullisten markkinoiden toimia! Turha puuttua kenenkään asemaan tai palkkoihin keinotekoisesti. Tällainen mentaliteetti voi olla taustalla monella markkinoiden ensisijaisuuteen uskovilla henkilöillä. Keskustasta ei valtioneuvoston kantoja toistavana sovittelijana löydy tarvittavaa särmää yhteisvastuuta rapauttavien pyrkimysten kääntämiseksi.

Vaaleissa välteltävä ehdokastyyppi on terveysalan tai muun alan ammattilainen, joka puhuu oman alansa tärkeydestä, mutta samalla vakuuttaa, että julkisella sektorilla löytyy rahaa tilanteen parantamiseksi, kunhan vain ostetaan yhä enemmän palveluja yksityiseltä ja kolmannelta sektorilta. Vaikka puhe yksityisen sektorin hyödyntämisestä saattaa kuulostaa tehokkaalta, pitää muistaa, että se on tehokas vain, kun se ryhtyy tuottamaan palveluja, jotka tuottavat omistajilleen voittoa.

Esimerkiksi THL:n tuoreen Kunnallinen vai yksityinen palveluasuminen? -raportin mukaan ikäihmisten palveluasumisen laadussa ei ollut havaittavissa suuria eroja julkisen, yksityisen tai kolmannen sektorin järjestämänä. Kunnallinen palveluasuminen oli jopa halvempaa kuin muiden sektorien järjestämä. Tähän tosin vaikutti myös henkilöstön palkkaus, mikä sinänsä ei ole myönteinen seikka. Muilta osin julkisen palvelutuotannon verrattainen edullisuus ja laadukkuus sopii yhteen SDP:n näkemysten kanssa.

THL ei ota kantaa järjestämismuotojen väliseen suositeltavuuteen, mutta SDP katsoo asiaa pitkällä tähtäyksellä. Julkisella sektorilla on pitkäaikainen kokemus palvelujen järjestämisestä sekä yksityistä sektoria paremmat mahdollisuudet toimintatiedon säilymiseen, vaikka työntekijät vaihtuvat. Julkisella sektorilla on vaaleilla valittujen päättäjienkin kautta suurempi paine tarjota palveluita kaikille kansalaisille. Toivon, että äänestäjät tämän vaaleissa huomaavat.