Kirjoitukset 2011

Iisalmen Sanomat 10.12.
Raamista ratkaisu työmarkkinoille

Tupon modernisoitu versio raamisopimus saatiin työmarkkinoilla aikaan. Tätä on syytä arvostaa Suomessa. Muualla Euroopassakin sopimusta hämmästellään. Suomalaisia työmarkkinoita vakauttava sopimus on erityisen tervetullut nyt, kun Euroopan taloudessa eletään harvinaisen myrskyisiä aikoja.

Työrauhan ja maltillisten palkankorotusten mahdollistamisen lisäksi raamisopimuksella on monia myönteisiä yhteiskunnallisia vaikutuksia. Vaikka parantamisen varaakin aina on, neuvotteluissa saatiin työnantajat ja tekijät puhaltamaan yhteen hiileen ja sopimaan lukuisista parannuksista siten, että ne sopivat mahdollisimman monille aloille.

Saavutusten lista on pitkä: vuorotteluvapaajärjestelmä pysyy ennallaan, eikä korvaustasoihin ole tulossa muutoksia. Ansiotuloverotus kevenee korvaamaan palkansaajien työeläkemaksua ja muutoksesta koituva verotulojen menetys korvataan kunnille. Työttömyysturva paranee. Isyysloma pitenee ja muuttuu lapsikohtaiseksi. Lomautusajan korvauksessakin valtio tulee vastaan.

Aloista etenkin kuljetusalan ja metallin mukaan saaminen oli tärkeää. Tehykin koukkasi sovittelijan kautta sopimukseen.

Uusi työministeri, ammattiliittotyössä kokenut Lauri Ihalainen selvisi mallikkaasti raamikoitoksesta. Myös valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ja pääministeri Jyrki Katainen ansaitsevat kiitokset sopimuksen syntymisestä.

Kuten Urpilainen on todennut, Suomen vakaan ja ennustettavan talouskehityksen kannalta on tärkeää, että valtion ja työmarkkinoiden kesken sovittu raamisopimus sai kattavan luottamuksen ammattiliitoilta ja työnantajilta.

Jopa EK:n Mikko Pukkinen on kiitellyt, että sopimukseen liittyvät toimenpiteet kohdistuvat kilpailukyvyn ja kotimaisen kysynnän kannalta oikein. Toimilla tuetaan palkansaajien ostovoimaa ja edistetään investointeja ja kilpailukykyä. Sopimuksen laaja kattavuus avittaa tuotantoa ja ulkomaankaupan toimitusvarmuutta.

Skeptikkojen joukossa Aktian Timo Tyrväinen kuuluu ajattelevan, että Suomessa pitäisi mieluummin tehdä joitain muita, kilpailukykyä tehokkaammin vauhdittavia uudistuksia. Tyrväinenkin on sentään nähnyt raamissa kaksi vakauttavaa piirrettä: taantumaan luultavasti astuvassa Suomessa ei lakkoilla, eikä työmarkkinoilla aleta vaatia palkankorotuksia mahdollisessa itse aiheutetussa inflaatiossa.

Epävarmoina talousaikoina vakauteen luottamisen merkitys korostuu.

Yksi heikkous raamisopimuksesta löytyy, se ei nimittäin itsessään edistä miesten ja naisten välistä palkkatasa-arvoa. Tasa-arvotoimia siis vielä tarvitaan.

Sopimusyhteiskunnan voimaa ilmentävissä Tupoissa oli monia vahvuuksia. Tupoissa luotiin yhteinen kokki, jolla pystyttiin kokonaisvaltaisesti vastaamaan makrotaloudellisiin tavoitteisiin: Kilpailukyky, Ostovoima, Kansantalouden Kasvu ja Inflaatio. Työnantajapuoli tosin kritisoi tupoja jäykiksi haluamaansa markkinavetoiseen yhteiskuntaan.

Tupojen väistyttyä seuraavaksi yritetyissä liittokohtaisissa ratkaisuissa liian moni kokki johti sekalaiseen soppaan. Liittokohtaisilla sopimuksilla ei kerta kaikkiaan pystytty mitoittamaan palkankorotuksia oikealla tavalla kansantalouden ja tuottavuuden kehityksen kannalta.

Raamisopimusta synnytettäessä opittiin menneistä. Todettiin, että jos tupo-kokin keitos on nykyhetkeen liian jähmeää ja liittokohtainen liian irtonaista, on kolmas, raamisopimus, sopivaa. Tulos näyttääkin useimmille kelpaavan.


Savon Sanomat 23.11.
Valelääkäreiden paljastusratsia

Valelääkäreiden paljastusratsia on käynnissä. Ensin uutisiin nousi yksi tapaus, sitten useampia epäiltyjä alkoi paljastua. Tehyn Jaana Laitinen-Pesola on jo arvellut, että hoitajienkin kohdalla väärennökset saattavat olla yleisiä.

Suurin osa on varmasti kunnossa, mutta ikävä epäilyksen varjo voi laskea työyhteisöihin ja potilaiden keskuuteen. Onko potilasturvallisuus vaarantunut, onko omassa työyhteisössä valetodistuksilla työllistyneitä?

Valelääkäriasiassa päävastuu lankeaa Valviralle, jonka tehtävä on valvoa terveydenhuoltoalan ammattioikeuksia. Opetushallitus puolestaan selvittää todistuksia.

Ministeri Maria Guzenina-Richardson (sd.) on perustanut kolmen konkarin koplan valvonnan pettämisen selvittämiseksi. Jacob Söderman, Riitta-Leena Paunio ja arkkiatri Risto Pelkonen tutkivat Valviran ja muiden viranomaisten toiminnan. Lisäksi sosiaali- ja terveysministeriö on luvannut Valviralle työvoimaa ja poliisi tutkii asiaa.

On selvää, että uusi työryhmä vaatii omat resurssinsa ja on pidettävä huolta, ettei synny päällekkäistä tarkastusta, jolloin vähät rahat eivät kohdennu oikein.

Puolustan Valviraa, joka tekee tuottavuusohjelman puristuksissa erinomaista työtä. Toimintatavoissa vaikuttaa silti olevan tehostettavaa. Media on pystynyt selvittämään tapauksia nopeasti paikan päälle menemällä, samalla kun viranomaisten kyselyt odottavat vastauksia.

Yleisesti terveydenhuoltokentän pirstaleisuus asettaa valvonnalle haasteita. Resurssipula ja osto- ja keikkasopimukset hankaloittavat tehtävää, mutta viranomaisilla pitää olla vaadittavat valmiudet.

Yhdessä tapauksessa kolmekymppisellä valelääkärillä oli kääntäjän ja sairaanhoitajan tutkinnot Suomesta ja lääkärin paperit Venäjältä. Kiinni jäädessään henkilö väitti ehtiväisyyden syyksi ristiin rastiin opiskelut ja hyväksiluvut. Opinahjo kuitenkin kiisti kysyttäessä tutkinnon. Ilmeisesti työyhteisössä jutut olivat herättäneet epäilyjä ja johtaneet käräytyssoittoon.

Perusteettomaan epäluuloon tai ulkomailla opiskelleiden kyräilyyn ei ole syytä. Luultavaa kuitenkin on, että luottamuksen rakoillessa selvityspyynnöt lisääntyvät. Asioiden selvittäminen onkin tärkeää ilmapiirin puhdistamiseksi.

Arjessa valepätevyydellä toimivien huomaaminen on varmasti vaativaa. Osa on voinut tehdä joitain opintoja, mutta lopullinen todistus onkin ostettu. Tällöin arjessa ei filunkia välttämättä heti huomaa.

Suomessa viranomaisvalvonta on perinteisesti ollut hyvällä tasolla. Tapaukset saavat kuitenkin miettimään, koskevatko valetodistukset muitakin tutkintoja ja ammatteja? Asia on syytä perata laajasti. 


Iisalmen Sanomat 5.11.

Tasa-arvotuuletusta puolustusvoimiin


Puolustusvoimauudistuksen alta kansanedustajille kantautuu hätähuutoja henkilöstön hyvinvoinnista ja asemasta. Siviilipuolen esimerkkinä armeijan ruokahuoltoa ollaan yhtiöittämässä, ja henkilöstö pelkää muutoksen vaikuttavan heidän työehtoihinsa ja palkkaansa. Demarit vastustavat henkilöstön etujen leikkauksia.


Heikennysuhka ja muutokset kuormittavat kaikkia työntekijöitä. Lisäksi Puolustusvoimissa siviilipuolella on töissä paljon naisia, joista moni kokee ennestäänkin tilanteensa tukalaksi. Keväällä tehdystä puolustusvoimien tasa-arvotutkimuksesta kävi ilmi, että puolustusvoimissa naiset kokevat hieman enemmän epätasa-arvoa kuin muilla sektoreilla. Hieman yllättäen etenkin siviilipuolella työskentelevät naiset olivat kriittisiä. Vähän alle puolet siviilinaisista koki, ettei tasa-arvo toteudu.


Ongelmakohtia nähtiin monia: palkkauksen oikeudenmukaisuus, uralla eteneminen, työssä kehittyminen ja koulutusmahdollisuudet. Lisäksi koettiin heikoiksi mahdollisuudet osallistua päätöksentekoon. Tutkimus ei sinällään poikkea merkittävästi muissa työyhteisöissä tehdyistä tutkimuksista. Samat kysymykset askarruttavat eri yhteisöissä ja eri puolilla Suomea.


Sotilaspuolella tilanne näyttäytyi keväällä hieman parempana. Vuosien myötä naisten asema on selvästi kohentunut, mutta siltikään ongelmilta ei ole vältytty. Naiset ovat voineet suorittaa varusmiespalveluksen 15 vuoden ajan. Silti yhä nykyäänkin törmää näkemyksiin, ettei armeija sopisi naisille. Asenteisiin täytyy puuttua ja naisia houkutella armeijan leipiin, uudistamaan sitä sisältä päin.


Koko ikäluokalle suuntautuva kutsuntakirje ja sitä ennen nykyistä laajempi ja avoimempi informointi puolustusvoimista ja asevelvollisuuden tuomista mahdollisuuksista esim. ammattiin kouluttautumisessa on tarpeen.


Monenlaista on jo yritetty. Muutama vuosi sitten sotilaspuolella luotiin mahdollisuus myöntää palvelusarvo armeijaa aikanaan käymättömille naisille, jotka olivat muuten pätevöityneet tehtäviensä ja virkaurakurssien kautta. Joulukuussa 2008 Aliupseeriliiton pääluottamusmies päivitteli, että käytännössä arvoja jaettiin kitsaasti esimieskokemuksen puutteeseen viitaten. Järjestelmä suojeli itseään.


Puolustusministeri, entinen tasa-arvoministeri Stefan Wallin ilmoitti viime viikolla, että aikoo puolustusministeriön ja puolustusvoimien välisissä neuvotteluissa ottaa esille vähemmistöjen ja maahanmuuttajataustaisten varusmiesten kohtelun, varusmieskoulutuksen kehittämisen lisäksi. Tämä onkin tarpeen ja toimintojen uudistaminen palvelee varmasti myös valtavirtaisia varusmiehiä ja henkilökuntaa.

 
Tulevaisuudessa on selvästi näköpiirissä tilanne, jossa yhä useampi nainen osallistuu puolustusvoimien työhön ja tuo sitä kautta uusia haasteita puolustusvoimien kehittämiseen. Siksi naisten asemaa ei pidä unohtaa kehittämissuunnitelmissa. Rakenteiden tuulettaminen ja niin varusmieskoulutuksen ja kuin sotilas- ja siviilihenkilöstönkin aseman kehittäminen palvelevat kaikkien etuja.


Vaikka Suomeen kohdistuvia oleellisia uusia turvallisuusriskejä ei ole tiedossa, puolustusvoimiin kaivataan uudistusmieltä ja monipuolista osaamista. Tulevan turvallisuus- ja puolustusselonteon tulee ottaa laaja-alaisesti asiaan kantaa ja luoda puitteet maan puolustukselle, kansainväliselle toiminnalle ja sisäisen turvallisuuden varmistamiselle.


Iisalmen Sanomat 1.10.
Hyvästit miinoille, sopimus voimaan


Eduskunnassa käsitellään jälleen jalkaväkimiinat kieltävää Ottawan sopimusta. Sopimusta kritisoivia puheenvuoroja on tullut erityisesti oppositiosta. Hallituspuolueista kokoomuksen riveistäkin on kuultu kritiikkiä, vaikka kokoomus oli viime kaudella vankasti hallituksessa hyväksymässä sopimukseen liittymisen.

Uskon kuitenkin, että hallituspuolueet ovat yksimielisesti sopimuksen hyväksymässä kun se tuodaan suureen saliin päätettäväksi.

SDP on johdonmukaisesti kannattanut sopimusta. Ottawan sopimusta on käsitelty eduskunnassa toistuvasti vuodesta 2004 alkaen, ja toistuvasti SDP:n tuella vahvistettu, että sopimukseen liittyminen on Suomelle perusteltu valinta.

Jalkaväkimiinoista luopumisella on sodanajan eettiset perustelunsa. Kuten esityksessä sopimuksesta todetaan, "Kansainvälisen oikeuden vakiintuneen ja yleisesti hyväksytyn periaatteen mukaan valtiot eivät saa sodassa käyttää mitä hyvänsä sodankäyntimenetelmiä ja aseita".

Tavoitteena on pysäyttää vastustajan armeija, ei räjäytellä ihmisiä.

Jo vuonna 1868 Pietarin julistuksen allekirjoittajat sitoutuivat olemaan käyttämättä ammuksia, jotka räjähtävät ihmisruumiiseen osuessaan. On hyvin tiedossa, että jalkaväkimiinat ja muut Ottawassa nimetyt räjähtävät kosketuksesta.

Kansainvälinen yleissopimus jalkaväkimiinojen kieltämisestä ja hävittämisestä tuli voimaan 1999.

Maastoon jäädessään räjähtävät ammukset ovat käytännössä vaarallisia, vaikka kuinka oltaisiin varovaisia ja Suomessa pyrittäisiin välttämään siviileihin kohdistuvaa vaaraa. Maastoon jääneet miinat ovat erityisesti ongelmana kehitysmaissa, mutta perustelut pätevät Suomessakin. Tarvitaan vain yksittäisiä töppäyksiä ja murhenäytelmän ainekset ovat Suomessa käsillä.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja on muistuttanut, että jalkaväkimiinojen suorituskyvyn korvaamisohjelma käynnistettiin puolustusvoimissa jo 2004. Tästä on seitsemän vuotta.

Eduskunnassa Ottawan sopimusta on kannatettu 2004 ja 2009. Kokoomuskin ansaitsee kunniaa Ottawan hyväksymisestä viime kaudella. On päätetty, että Suomi liittyy virallisesti Ottawan sopimukseen 2012 ja luopuu jalkaväkimiinoista 2016 loppuun mennessä.

Suomessa korvaavat hankinnat käynnistettiin 2009. Ensiksi hankittiin kotimaisia viuhkapanoksia ja aloitettiin muita ostoja. Puolustusvoimien suunnitelmien mukaisesti hankinnat päättyvät 2016.

Tiukassa taloustilanteessakin satsaus on nähty perustelluksi puolustuskyvyn ylläpitämiseksi. Omaa puolustuskykyä ei sopimuksella heikennetä.

On muistettava, että varusteluja joudutaan joka tapauksessa ajoittain uusimaan ja päivittämään. Nyt vältetään varastoitujen miinojen uusiminen.

Ottawan sopimukseen liittyvät kustannukset on tarkkaan punnittu päätöstä tehtäessä. SDP ei kannata puolustusvoimille turhia rahareikäinvestointeja. Esimerkkinä muistettakoon ylihintaisten taistelukoptereiden vastustaminen eduskunnassa.

Kuten ulkoministeri Tuomioja on muistuttanut, päätös Ottawan sopimukseen liittymisestä on tehty asianmukaisesti.

Täytäntöönpanon estämiseksi ei ole ilmennyt seikkoja, jotka muuttaisivat Ottawan oikeutuksen. Etenkään, kun täytäntöönpano on jo aloitettu ja korvaamisohjelma käynnistetty puolustusvoimissa vuonna 2004.

Ottawan sopimus on esimerkki kansainvälisestä sopimuksesta, jossa nekin maat joilla ei vielä ole varsinaista ongelmaa yhtenä rintamana tukevat yhteistä näkemystä. Näkemystä, joka toteutuessaan poistaa jalkaväkimiinojen aiheuttamat tuhot erityisesti siviiliväestön keskuudessa.


Savon Sanomat 21.9.
Vahva kunta turvaa palvelut

Kuntien palvelu- ja rakenneuudistus on parhaillaan hallituksen työpöydällä. Paras-hanke hylättiin ja uutta versiota laaditaan kokemuksista oppineena.

Peruskunnan toimivana pohjana on työssäkäyntialue. Valtio lupaa selkeyttää aluehallinnon ohjausta.

Veromuutoksista aiheutuvat muutokset kuntien tuloihin luvataan korvata. Samalla monissa kunnissa mietitään nyt kuumeisesti säästökohteita. Tiukkenevassa taloustilanteessa kunnat voivat miettiä palvelujen ja toimintojen osittaista ulkoistamista tai karsimista.

Suuri osa kunnan palveluista on lakisääteisiä, kuten terveydenhuolto ja perusopetus. Kuntien vastuulla on myös päihdehuolto, lastensuojelu, vanhusten- ja vammaistenhuolto ja toimeentulotuki, kaavoitus ja ympäristöasioita.

Pelkkä karsiminen ei niin vain onnistu, joten on pakko puuttua rakenteisiin. Täytyy perata valta- ja vastuusuhteita ja usein pyrkiä suurempiin kuntiin. Pakkoliitosten sijaan tähdätään toimiviin kokonaisuuksiin. Vahvassa peruskunnassa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämis- ja rahoitusvastuu säilyy kunnalla.

Kuntien hankintoja pitää järkeistää. Byrokratiaongelmat ovat tiedossa. Hallitusohjelman mukaisesti hankintalakia uudistetaan ja lisätään kuntien suorahankintamahdollisuuksia. Pelkkien eurojen sijaan julkisissa hankinnoissa pitää huomioida työllisyys- ja terveyspoliittiset, sosiaaliset ja muut laatutekijät ympäristöä unohtamatta.

Hallitusohjelmassa luvataan ottaa vastuu nuorten yhteiskuntatakuusta. Toisaalta samalla vahvistetaan kuntien vastuuta perusopetuksen päättävien nuorten ohjauksesta. Tavoitteena on, että 2020 mennessä 20-24-vuotiaista yli 90 prosentilla on perusasteen jälkeinen tutkinto.

Mahdollisena tulevana uudistuksena tutkitaan pitkäaikaistyöttömien työllistämisen siirtämistä kunnille. Valikoiduissa kunnissa aloitetaan hallituskauden kestävä kokeilu, jossa viimeistään vuoden työttömyyden jälkeen päävastuu työllisyyden hoidosta siirretään kunnalle tai kunnille.

Jokaisen työttömän mahdollisuudet kartoitetaan ja edistymistä tarkkaillaan. Tähän tarvitaan voimavaroja. Työvoiman palvelukeskukset ulotetaan koko maahan.

On nähty, ettei tuottavuuden lisäys onnistu henkilöstövähennyksillä. Ensin pitää löytää keinoja tehostaa toimintoja. Haaste on erityisen suuri nyt, kun tähdätään työllisyysasteen nostamiseen.


Savon Sanomat, Lukijan Sanomat 30.8.
Aito mahdollisuus naisille


Julkinen keskustelu Suomen maanpuolustuksesta keskittyy usein Natoon tai armeijan kustannusrakenteisiin.

Poliittisen liittoutumisen lisäksi voidaan arvioida, kuinka paljon mikäkin maanpuolustusmalli maksaa. Maanpuolustuksen tasa-arvoulottuvuus on myös tekijä, joka tulee nostaa paremmin esiin.

Yleinen asevelvollisuus katsotaan yhä pääosin miehille kuuluvaksi, vaikka naisetkin jo voivat vapaaehtoisen asepalveluksen suorittaa. Naisten osallistumista maanpuolustukseen tulee rohkaista.

Miehille asevelvollisuus alkaa 18-vuotiaana. Kutsunnoissa asevelvollinen määrätään yleensä vuoden tai kahden päästä alkavaan palvelukseen.

Naisille voisi lähettää kirjeen kutsuntapäivästä, kuten miehillekin. Naisille suunnatussa kutsukirjeessä voisi ilmoittaa kutsuntapäivän, jonka perusteella naiset voisivat ottaa kutsun vastaan niin halutessaan.

Naisille armeija olisi yhä vapaaehtoinen, mutta maanpuolustukseen osallistumiseen kannustettaisiin nykyistä enemmän. Kyse on tasa-arvosta. Naisten vapaaehtoista osallistumista pitää tukea ja tiedonsaantia lisätä.

Asevelvollisuutta koskevan tiedonsaannin ei tule rajoittua vain täysi-ikäisyyteen ja kutsuntakirjeeseen. Armeijaa ja maanpuolustusta koskevaa tietoa voisi hyvin tarjota myös koulussa, yläaste- ja lukioiässä.

Näin nuoret olisivat paremmin tietoisia armeijan ja maanpuolustuksen merkityksestä, ja voisivat tehdä päätöksen osallistumisesta monipuolisemman tiedon varassa.

Ei oltaisi niin riippuvaisia lähipiiristä kuullusta ja mediatiedosta.

Hallitusohjelmassa vahvistetaan, että Suomen puolustusjärjestelmän perustana säilyy yleinen asevelvollisuus. Puolustusministeriön selvityksen (2010) mukaan asevelvollisuus on kustannustehokkain tapa tuottaa Suomen puolustus.

Hyvinvointikustannuksilla mitattuna nykyjärjestelmä maksaa 4,8 miljardia euroa, kun taas 60 000 vahvuinen ammattiarmeija, arvioidusti puolustukseen riittämätön, maksaisi 8,6 miljardia euroa vuodessa.

Selvitysten valossa yleinen asevelvollisuus kannattaa säilyttää.

Kaikilla palveluskelpoisilla miehillä ja vapaaehtoisilla naisilla tulee olla oikeus suorittaa varusmiespalvelus.

Tasa-arvonäkökulma on huomioitava paremmin Suomen maanpuolustusta koskevassa julkisessa keskustelussa.


Iisalmen Sanomat 27.8.
Suomi-laiva talouden myrskyissä


Uuden eduskunnan ja hallituksen työ käynnistyy haastavissa merkeissä.

Vuoden 2012 budjettia on jouduttu laatimaan poikkeuksellisen vaikeassa taloustilanteessa. Kotimaisen tilanteen lisäksi maailmantalouden myrskyt vaikuttavat Suomenkin näkymiin. Uusi hallitus ryhtyy hyödyntämään useita sopeutumistoimia Suomen velkaantumiskehityksen kääntämiseksi.

Vaikka akuuttia syytä huoleen ei Suomessa ole, on nykyinen taloustilanne niin haastava, että sopeuttamistoimissa täytyy edetä ripeästi, virkamieskielellä sanottuna etupainotteisesti. Tämä tarkoittaa, että hallitusohjelman mukaisia menosäästöjä ja veronkorotuksia otetaan käyttöön heti vaalikauden alussa.

Tarvitaan määrätietoista ja nopeaa toimintaa, jotta julkinen talous saadaan tervehtymään edellisen hallituksen jäljiltä alkaneen vaalikauden kuluessa. Valtiontalouden vahvistamiseksi veropohjaa laajennetaan ja veroperusteita muutetaan. Useat hallitusohjelman mukaiset valmisteverojen korotukset astuvat voimaan jo 2012.

Menosäästöjen ja veronkiristysten lisäksi satsataan talouden kasvun rohkaisemiseen. Vakavasta taloustilanteesta huolimatta SDP painottaa toimissaan sosiaalista oikeudenmukaisuutta, mikä näkyy talousarviossa.

Lisämäärärahoja panostetaan työvoimapolitiikan uudistamiseen ja harmaan talouden kitkemiseen. Nuorisotyöttömyyteen tartutaan yhteiskuntatakuulla.

Hallitusohjelmaan kirjatusti ensi vuoden alusta perusturvaa parannetaan. Työttömyysturvan peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea korotetaan 100 eurolla kuussa. Lisäksi mm. asumistuen tulorajoja, toimeentulotuen perusosaa ja yksinhuoltajien toimeentulotukea korotetaan vuoden 2012 alusta.

Säästötoimet vaikuttavat myös kuntiin. Uusi kuntaministeri Henna Virkkunen on valtiovarainministeriön talousarvioesityksestä poiketen toivonut, että kuntien valtionosuuksien alennus jaksotettaisiin neljälle vuodelle. Virkkunen huomioi perustellusti, että kunnat tarvitsevat aikaa toimintojensa sopeuttamiseen.

Keskusta on oppositioroolistaan esittänyt, että uusi hallitus kurjistaa kuntien tilannetta. Ikävää vain on, että viime hallituskaudella kokoomus ja keskusta eivät kantaneet näin suurta huolta kuntien taloudesta. Kestämätöntä tilannetta joudutaan nyt kuromaan.

Kuntaliitto on todennut, että kuntien velkaantuminen on jatkunut voimakkaana (+10 % vuonna 2010), vaikka kuntatalouden tilikauden tulos 2010 parani edellisvuodesta. Velkaantumiseen on kiinnitettävä huomiota samalla kun vältetään pienituloisten kuntalaisten kohtuutonta kuormittamista.

Pia Viitanen on arvioinut (22.8.), että uuden hallituksen linjausten myötä kunnat hyötyvät valtionosuuksien leikkausten vastapainona valtion ja kuntien kustannustenjaon tarkistuksesta ja yhteisöveron lisäosuudesta.

Uudistuksista huolimatta Kuntaliiton mukaan kuntien saamien valtionosuuksien vähenemistä voi seurata palvelutason karsiminen ja veroprosenttien nosto. Kuntien palveluiden saatavuutta on tuettava.

Itä-Suomen Aluehallintovirasto huomioi hallitusohjelmalausunnossaan, että Itä-Suomen kuntien tilanne tiukkenee samalla kun uudistukset kuten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistaminen ja lainsäädäntöuudistukset voivat teettää lisätyötä.

Hallitusohjelmassa luvataan käynnistää erillinen Itä- ja Pohjois-Suomen kehittämisohjelma. Se täytyykin saada nopeasti liikkeelle alueiden, ministeriöiden ja hallituksen yhteistyöllä.


Uutis-Jousi 14.8.

Syrjivää ja kylmää maailmankatsomusta vastustettava

Uutis-Jousessa (7.8.) kehotettiin poliitikkoja osallistumaan vihapuheiden vastaiseen työhön. Myös Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtaja Pekka Sauri (6.8.) on peräänkuuluttanut asiallista keskustelua, jossa osoitetaan vihapuheen kestämättömyys.

Norjan pommi- ja ampuma-aseiskuissa nähtiin, mihin ruokittu viha voi pahimmillaan johtaa. Anders Behring Breivikin hyökkäysten julkituotuna motiivina oli islamisaation ja monikulttuurisuuden vastustaminen. Tavoitteena oli saada huomiota omille näkemyksille.

Kaikenlainen vihapuhe ja vihateot ovat yhtä tuomittavia. Ei kuitenkaan pidä kierrellä sitä, että Norjan iskuissa äärioikeistolainen Breivik hyökkäsi teoillaan vasemmistopuoluetta kohtaan. Breivik syytti yhteiskunnan ongelmista Norjan työväenpuolueen ihmisläheistä demaripolitiikkaa, jossa hyväksytään toiset ihmiset ja ollaan valmiita auttamaan muita.

Breivikin teot ovat käsittämättömiä ja tuomittavia. Väkivaltaa muita kohtaan ei voi hyväksyä.

Iskuja koskeva tutkinta on vielä alussa, eikä oikeudenkäynti ole vielä alkanut. Breivikin manifesti vahvistaa osaltaan, että iskut olivat hyökkäys sosialidemokraattisia perusaatteita ja monikulttuurisuuden hyväksyntää vastaan.

Usein ajatellaan, että epätoivo ja syrjäytyminen ruokkivat tyytymättömyyttä, mikä voi syrjäytymiskierteen lisäksi johtaa radikalisoitumiseen ja kasvavaan väkivallan uhkaan. Norjan iskujen tekijä Breivik oli kuitenkin varsin hyväosainen.

Lukuisten uhrien lisäksi järkyttävää Norjan tapahtumissa on, että nuori mies, jolla asiat vaikuttivat päällisin puolin olevan kunnossa, suunnitteli vuosien ajan tuhoisia tekojaan. Nyt kymmenet ihmiset ovat kuolleet, läheiset kärsivät ja iskut ovat aiheuttaneet suuria vahinkoja.

Vaikka Norjassa kyseessä oli nykytiedon valossa yksilön teko, ei voi ummistaa silmiä siltä, että lehti- ja poliisitietojen perusteella Breivik on ollut yhteydessä muualle maailmaan. Ääriliikkeiden toiminta samanmielisine keskustelukanavineen voi ruokkia osallistujiensa vakaumuksia ja voimistaa vinoutuneita käsityksiä.

Mielenterveysongelmilla voi olla Norjan teoissa osansa. Nykytietojen valossa suurimmaksi näkyväksi syyksi nousee Breivikin hyvinkin laskelmoitu maailmankatsomus sekä vihamielisyys eri mieltä olevia kohtaan. Breivikin käytös on äärimmäisenä hyvin harvinaista eurooppalaisella mittapuulla, mutta riski radikalisoitumiseen voi ilmapiirin kovetessa kasvaa.

Epäluottamus ympäröivään yhteiskuntaan voi ruokkia tuhoisaa käytöstä. Vihapuheita on jaksettava yrittää kitkeä kun niitä havaitsee ja ihmisiä on yritettävä saada mukaan rauhanomaiseen toimintaan.

Iskujen myötä monien poliittisesti aktiivisten kokema turvallisuuden tunne on saanut kolauksen. Täytyy kuitenkin muistaa, että nyt nimenomaan ihmisläheiset arvot ja avoimuus ovat erityisen tärkeitä. Aidon demokratian edistämisellä parannetaan yhteiskunnan sisäistä turvallisuutta.

Tuhotekojen syitä voi etsiä myös väkivaltaviihteestä tai aseharrastuksesta. Katson kuitenkin, että asianmukaisesti toimittaessa ja muun elämän ollessa kunnossa harrastukset ovat verrattain turvallisia. Useimmiten tasapainottavat turvaverkot edistävät kohtuudessa pysymistä.

On mietittävä, tulisiko kielteisiin signaaleihin reagoida entistä tarkemmin. Pitäisikö vihapuheisiin puuttumisen lisäksi rike-epäilyn tai heikentyneen terveydentilan vuoksi helpottaa aseluvan hyllyttämistä ajokortin hyllyttämisen tavoin? Pitäisikö patruunoiden ja räjähdeherkkien aineiden tilaamista tai kuljettamista ulkomailta rajoittaa? Yksittäisratkaisut eivät riitä yhteiskuntarauhan takaamiseksi.

Kaikkein tärkeintä on suvaitsevuuden ja toisen kunnioittamisen lisääntyminen. Erilaisuutta on hyväksyttävä, samankaltaisuuteen pakottamista vastustettava.


 

Iisalmen Sanomat 23.7.
Hintava mopokortti eriarvoistaa

Kesähelteillä mopo tarjoaa monelle liikkumisen vapauden ja vauhdin huumaa.

Kun 15 v. ikäraja alkaa lähestyä, monilla nuorilla kytee kipinä saada oma mopoauto tai mopo. Tähän saakka mopokortin on saanut teoriakokeella.

Mopokorttiuudistus astui voimaan 1.6.2011. Mopokortin hankkimiseen kuuluu jatkossa pakollinen ajo-opetus sekä teoria- ja käsittelykoe tai ajokoe. Samalla kortin hinta on kasvanut huimasti.

Kortin hankkimisesta johtuvat kustannukset vaihtelevat koulutustapojen mukaan. Halvin vaihtoehto on yksityishenkilön tarjoama koulutus, jolloin kouluttajan pitää asua mopokortin hakijan kanssa samassa taloudessa. Tällöin hintaa kertyy 150 – 200 e.

Kouluttajan perheenjäsenyysvaatimus poistuu vuonna 2013, minkä jälkeen mopon ja mopoauton kortit eriytyvät.

Mopokoulun kautta kortti koulutuksineen voi maksaa muutaman satasen, autokoulun kautta jopa yli 500 e. Etenkin kortin itse hankkivalle nuorelle hinta voi olla kallis.

Mopokortin hakijat siis joutuvat taustojensa vuoksi eriarvoiseen asemaan niin kouluttavien perheenjäsenten kuin varallisuudenkin osalta. Vaikuttaa siltä, ettei uudistusta ole loppuun asti mietitty.

Kuullun perusteella rahanpuutteessa jotkut nuoret saattavat riskeerata sakon, verratessaan kortitta ajon ja kortin hankkimisen välistä vaivaa ja kustannuksia. Tähän houkutukseen pitää varautua valvonnan keinoin, mutta muitakin parannuskeinoja voidaan miettiä.

Motocross-harrastuksessa kerhon jäsenyys antaa samalla ajoluvan tietyille radoille ja monttuihin. Rajatuilla alueilla ajamista voi harjoitella.

Ajokkien ominaisuudet ovat erilaisia, mutta mietin seuraavaa muutosehdotusta. Voisiko mopoille ja mopoautoillekin varata suojattuja alueita, joissa ajamista voisi harjoitella omatoimisesti ja näin kuitata osan tutkinnosta? Näin voitaisiin ehkä välttää kortitta ja salaa ajamista. Tällöin kyseessä voisi olla mopokoulun ja yksityishenkilön antaman koulutuksen välimuoto, minkä laillisuus ja kustannukset pitäisi selvittää.

Mopoilijoiden ajokortin vaatimus voi lisätä liikenneturvallisuutta, mutta lisäksi erikoista on, että mopokortti on pakollinen vain 1.1.1985 tai sen jälkeen syntyneille. Sitä vanhemmat ilmeisesti omaksuvat opit muutenkin.

Ajokorttiuudistus pohjaa EU-säädöksiin, mutta paikallistakin järkeä pitää käyttää.


 

Savon Sanomat 20.7.
Hoitoa saa

EU:n potilaiden liikkuvuusdirektiivi hyväksyttiin Euroopan parlamentissa tammikuussa 2011 ja astuu voimaan 2013 mennessä.

EU-kansalaiselle korvataan hänen toisessa EU-maassa saamansa hoidon kustannukset, jos samantyyppinen hoito korvattaisiin myös potilaan kotimaassa. Direktiivin vaikutus on kaksiosainen: hoitoa saa paikallisen järjestelmän puitteissa, mutta kustannukset korvataan kuten kotimaassakin vastaavasta terveyspalvelusta.

EU-tasolla potilaiden liikkuvuuden ja siten valinnanvapauden selkeyttäminen parantaa potilaiden oikeusturvaa. Hoidon korvaaminen voidaan kuitenkin evätä tietyillä ehdoilla.

Mikäli potilas hakeutuu hoitoon EU-maahan, hänen pitäisi selvittää, onko samaa hoitoa tarjolla kohtuuajassa asuinmaassa tai voidaanko korvaukset evätä, ellei aio pyytää hoidolle ennakkolupaa.

Käytännössä potilas joutuu tällöin yhä maksamaan itse ja hakemaan jälkikäteen korvauksia. Läheskään kaikille ei ole taloudellisesti mahdollista toimia näin, joten tämä automaattisesti karsii osalta mahdollisuuden hakeutua hoitoon toiseen EU-maahan.

Saumaton hoitotiedon siirtyminen ei hetikään toteudu tietoteknisistä syistä. Ei liene nykyaikaista, että potilas kulkee hoitokansio mukanaan ympäri Eurooppaa.

Suomessa on perustuslain mukaan oikeus saada hoitoa omalla äidinkielellään. EU-tasolla kielikysymys on potilaan omalla vastuulla. Tämä tarkoittaa sitä, että vain kielitaitoiset tai tulkin itselleen kustantavat potilaat voivat varmistaa molemminpuolisen ymmärryksen hoitotilanteissa.

Julkinen terveydenhuoltomme on monilla mittareilla mitattuna korkealaatuista ja sitä on pääsääntöisesti hyvin saatavilla.

Ostovoimapariteetilla korjattuna terveydenhuoltomme kokonaismenot asukasta kohti ovat pienemmät kuin muissa pohjoismaissa.

Maamme terveydenhuollon menojen osuus bkt:sta kasvoi 0,5 prosenttia vuosina 1995 – 2008, mikä oli selvästi vähiten OECD-maista.

Terveydenhuoltomme julkisen rahoituksen osuus kansantuotteesta on reilussa kymmenessä vuodessa supistunut. Sen osuus terveydenhuollon kokonaismenoista oli 80,9 prosenttia vuonna 1990 ja 74,2 prosenttia vuonna 2008.

Potilaiden liikkuvuuden helpottaminen on hyvä asia. Paikallista julkista terveydenhuoltoa EU-mahdollisuudet eivät kuitenkaan päihitä.


 

Iisalmen Sanomat 18.6.
Sujuvat Kela-korvatut potilaskuljetukset turvattava

 

Kelan sähköisten matkakorvausten myötä keskittämät taksipalvelut ovat aiheuttaneet monenlaista hämminkiä. Suomen Palvelutaksit ry ihmetteli Iisalmen Sanomissa (13.6.), miksi Kela on kilpailuttaessaan pyytänyt tarjouksia vain yhdeltä toimijalta.

Taksipalveluyrittäjät olivat huolissaan vammaisten ja vanhusten kuljetuspalveluiden turvaamisesta, kun aiemmin mukana olleet tahot eivät ole mukana Kelan aloittamissa neuvotteluissa. Turvallisten ja asiakkaiden tarpeisiin soveltuvien kuljetuspalveluiden kuten invataksien saatavuus onkin äärimmäisen tärkeää.

Potilaille on taattava yhdenvertainen liikkumisen vapaus vamman tai liikuntaesteen laadusta riippumatta. Liikuntaesteisten sujuvat kuljetuspalvelut ovat ensisijaisen tärkeitä muutenkin kuin vain lääkärissä käynnin vuoksi. Syrjäytymisen ehkäisemiseksi ihmisten on päästävä liikkumaan ja tapaamaan muita ihmisiä.

Jätin hallitukselle kirjallisen kysymyksen keskitetyistä taksipalveluista keväällä (KK 1297/2010 vp). Mm. useasti taksipalveluja käyttävä Munuais- ja maksaliitto oli raportoinut ongelmista, joissa taksin tilaaminen saattaa viivästyä keskitetyn taksipalvelun kautta.

Tuolloin ministeri Risikko vakuutti Kelan lausuntoon viitaten, että Kelan tietoon ei ole tullut taksipalvelun laadun tai hoitoon pääsyn heikkenemistä alueilla, joilla on keskitetty taksimatkojen tilauskäytäntö. Risikon mukaan toimintaa on tarkoitus laajentaa asteittain koko Suomeen 2013 mennessä.

Lienee paikallaan huomioida, että palvelun laadun heikkenemiseen vertailu ei välttämättä tarkoita samaa kuin palvelun tosiasiallinen täysi toimivuus tai laadun paraneminen. Sosiaali- ja terveysministeriö seuraa matkakorvausjärjestelmän kehittämistarpeita.

Julkinen kulkuneuvo on yleensä ensisijainen vaihtoehto, mutta aina potilaan terveydentila tai paikalliset liikenneolosuhteet eivät mahdollista julkisen liikennevälineen käyttöä.

Taksipalveluissa kilpailuttamisen lisäksi taustalla piilee tekninen ratkaisumalli, jossa Kelan korvaamat taksimatkat halutaan keskittää sairaanhoitopiirin alueella yhteen taksivälityskeskukseen. Ministeri Risikon sanoin "Tilausten keskittämisellä mahdollistetaan taksimatkojen luotettava sähköinen tiedonsiirto Kansaneläkelaitokseen sekä matkojen yhdistely."

Kilpailutettuihin tahoihin kantaa ottamatta lyhytnäköinen tehostaminen ja teknisen tiedonsiirron sujuvuus eivät saa painaa vaakakupissa enemmän kuin potilaiden saaman kuljetuspalvelun luotettavuus.

Uudistusten ja teknisten innovointien keskellä on varmistettava, että potilaiden saama palvelu eli terveys- ja kuljetuspalvelut toimivat. Potilaiden käytännön palvelutarpeen on ohjattava kilpailutuksia ja järjestelmien kehityshankkeita.

Samalla on muistettava, että jatkuvuuden turvaamiseksi selkeät ja pitkäkestoiset sopimussuhteet ovat useimmiten sekä asiakkaiden että työntekijöiden etu, puhutaan sitten kuljetuspalveluista tai sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä. Tämän lisäksi palveluiden laadulla on keskeinen merkitys potilaille. Palveluiden tarjoajien ja niitä toteuttavien työntekijöiden ammattitaito luovat keskeisen pohjan koko palvelujärjestelmälle.


Uutispäivä demari 8.6. 

Terveydenhuolto osaajien käsissä

 

Eletään vuotta 1967, olen 12-vuotias ja istun tuvassa uunin vierellä ja kuorin porkkanoita. Kuorittavaa on paljon, sillä suurelle perheelle ruuan valmistamiseen kuluu paljon raaka-aineita. Radiosta kuuluu sen ajan hittimusiikkia. Korva tarttuu sanoihin "luo sairaiden käy sisar hento valkoinen, hän hymyävän katseensa suopi, lohtua tuopi ain…".  Sanon äidille, olisi se niin hienoa olla sairaanhoitaja.

"Älä hyvä lapsi sellaista haaveile, sairaanhoitajan pitää olla lempeä ja pitkämielinen", sanoi äitini, joka tunsi pienen ja vilkkaan tyttärensä. Niinpä haave unohtui vuosikausiksi.

Tie terveydenhuollon ammattilaiseksi ja nykyisessä työssäni asiantuntijaksi kulki monen polun kautta. Apuhoitaja- ja sairaanhoitajakoulu, erikoistuminen psykiatriaan ja erityistason perheterapeutiksi loi pohjan nykyiselle poliittiselle työlle.

Kokemukset vanhustenhuollosta, terveyskeskustoiminnasta ja yliopistollisen sairaalan päivystyksestä, osastotyöstä ja psykiatrian poliklinikasta muokkasivat haavekuvia ja lisäsivät ymmärrystä teorian ja käytännön yhteen sovittamisesta.

Käytännön ja teorian yhteen sovittaminen ei aina ole helppoa, mutta useimmiten se on mahdollista, kun vain asioista riittävästi keskustellaan ja haetaan yhteistä tahtoa uudistuksille. Kaikkeen uuteen ei tarvita rahaa. Harvoin tosin onnistutaan tuottamaan uutta aikaisempaa halvemmalla, mutta joskus samalla rahalla enemmän ja parempaa.

Periaatteiden toteuttamisessa tarvitaan suurperheestä tuttua neuvokkuutta, tehokkuutta ja ainesten hyötykäyttöä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon keskeisin ainesosa ovat ammattitaitoiset työntekijät. He toteuttavat valitut hoitolinjat. He huolehtivat laadusta sekä potilaan tai asiakkaan äänen kuulumisesta.

Pelkkä tekninen osaaminen ei hoito- ja hoivatyössä riitä, vaan tarvitaan henkilökohtaista soveltuvuutta alalle. Vuorovaikutus vaatii työntekijöiltä erityistä osaamista.

Kuten lapsuuden suurperheen ruoanlaitossa, hoitotyössä on hyvä olla liikkumaväljyyttä, jotta tilannekohtaiset vaateet voidaan huomioida. Kaiken takana täytyy kuitenkin olla lakien ja asetusten muodossa yhteiset pelisäännöt. Siksi lainsäädännön ajankohtaisuutta on jatkuvasti seurattava ja tehtävä tarpeelliset muutokset.

Paras-hanke, EU-säädökset ja uusi terveydenhuoltolaki tuovat vaativaan keitokseen omat lisämausteensa. Tarvitaan poliitikkojen ja ammattilaisten yhteistyötä, jotta koko Suomeen saadaan katkeamaton hoitoketju perustasolta terveydenhuollon vaativampaan palveluun. 

Keitoksen onnistumiseksi ja hoidon laadun takaamiseksi on päästävä suurempiin ja siten turvallisempiin palvelukokonaisuuksiin. Tarvitaan vahvat peruskunnat ja riittävän suuret perusterveydenhuollon yksiköt, unohtamatta yliopistollisten sairaanhoitopiirien vastuuta erityisen vaativasta sairaanhoidosta.


Iisalmen Sanomat 14.5. 

Nuorille on löydyttävä työtä

 

On kesätöiden hakuaika ja monet nuoret ovat vailla työpaikkaa. Työ- tai opiskelupaikan saaminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta nuori pääsee elämässään alkuun. Kuten nuorisotyöntekijä Petri Karhu totesi nuorisolakiseminaarissa (Iisalmen Sanomat 6.5.), ongelmilla on taipumusta kasaantua.

Tilastokeskuksen Pekka Myrskylän tutkimuksen (TEM 12/2011) mukaan kokonaan työmarkkinoiden ja koulutuksen ulkopuolella olevia nuoria oli vuonna 2008 lähes 60 000 eli noin kuusi prosenttia kaikista 15-29-vuotiaista. Heistä yli puolella oli vain perusasteen tutkinto. Koulutus- ja perhetausta vaikuttavat vahvasti nuorten syrjäytymiseen.

Silloinen ministeri Stefan Wallin totesi Verkkouutisissa (24.3.), että tutkimus osoitti aiempien arvioiden noin 100 000 nuoresta olleen liioiteltuja. Lähes 60 000 on kuitenkin valtava määrä, etenkin yleisesti heikon työllisyystilanteen aikana. Vaikka työministeri Anni Sinnemäki kuvasi hallituksen toimien olleen oikean suuntaisia, syytä tyytyväisyyteen ei ole.

Edellisen hallituksen yhtenä aloitteena oli toimeentulotuen leikkaaminen koulutuksesta kieltäytyvältä nuorelta. Tämä ei SDP:n mielestä keppimetodia hyödyntävänä ole onnistunut keino, eikä päätöksen myötä pidä ajatella, että asia on hoidossa.

Helposti ajatellaan ihmisiä taloudellisten kannustimien perässä toimijoina, mutta pelkät taloudelliset laskelmat eivät riitä.

Minuun otti taannoin yhteyttä vanhempi, joka kertoi aiemmin syrjäytymässä olleen lapsensa jo hieman kuntoutuneen työkokeilujen myötä ja osoittaneen halua työelämään. Jatkopaikan löytymisen sijaan nuori oli kuitenkin siirretty työttömyyskortistoon ja usean kuukauden jonotuslistalle, jonka aikana työmarkkinatuettua harjoittelua ei voi saada.

Vanhempi oli aivan kauhuissaan, että jo voimautumassa ollut nuori syrjäytetään jälleen. Psykologisten tekijöiden huomioiminen on työvoimahallinnossa aivan liian heikolla tolalla, kun uuden työttömyyden tuomaa uudelleen syrjäytymisen vaaraa ei tajuta.

Elämänusko voi loppua, jos toistuvasti joutuu työhaluista huolimatta kokemaan, ettei kelpaakaan yhteiskunnassa. Tällaisia kolauksia ei saa tulla.

Valtakunnallisen Työpajayhdistyksen julkaisussa Oman kokoinen elämä (2010) kerrotaan Tuomaksesta, joka oli hyvä oppilas, mutta syrjäytyi koulun loppumisen myötä. Koulun ulkopuolisia ystävyyssuhteita ei ollutkaan, eikä Tuomas hakenut koulutukseen, kun mikään ala ei oikein kiinnostunut.

Yhteiskunnallisen arvomaailmansa vastaisina poika ei suostunut hakemaan tukia tai apua. Tuomaksen äiti otti silloin yhteyttä etsivään nuorisotyöhön.


Työpajayhdistyksen mukaan eniten pyyntöjä etsivälle nuorisotyölle tuleekin nuorten erilaisten sosiaalisten verkostojen kautta, sosiaali- ja terveystoimilta, toisen asteen oppilaitoksilta sekä nuorisotyön ja työpajojen kautta.

Avun hakeminen itse voi olla vaikeaa, etenkin, jos avun hakeminen koetaan heikkouden osoitukseksi. Taloudellisen pärjäämisen lisäksi on mietittävä, miten saada nuoret yhteiskunnan tarjoaman ammattilaisavun piiriin, vaikka oma sosiaalinen verkosto on vähäinen.

Mistä saadaan jokaiselle nuorelle oma paikka yhteiskunnassa, joka on sekä saavutettavissa että motivoiva? Miten estää putoaminen takaisin toivottomuuteen kuntouttavien työjaksojen jälkeen?

SDP haluaa tuntuvia lisäsatsauksia työllistämiseen ja etsivään nuorisotyöhön voimavaroja. Kaikki hyvät keinot ovat tarpeen.


Savon Sanomat, Lukijan palsta 2.4.

Säännöt remonttiin 

Savon Sanomien pääkirjoituksessa käsiteltiin 30.3.2011 EU:n kriisirahastoja. Lopussa viitataan myös SDP:n linjaan. Haluan korjata pääkirjoituksen antamaa kuvaa: sosialidemokraateilla on selkeä linja EU:n kriisirahastoihin.

Pankit ja sijoittajat tulee saattaa ensisijaiseen vastuuseen asiassa. Pankkien ja suursijoittajien valtavasta riskinotosta alkanut rahoituskriisi jatkuu Euroopan Unionissa. Kreikka ja Irlanti ovat joutuneet antautumaan kohoavien korkojen edessä, joita vaativat veloista hyötyvät sijoittajat.

Veronmaksajien varojen jatkuva siirtäminen suuria riskejä ottaneiden pankkien sekä muiden sijoittajien pelastamiseksi ei toimi. On kestämätöntä, että veronmaksajien rahoitus lisääntyy olosuhteissa, joissa velkasaneeraukseen todennäköisyys kasvaa.

Nyt tarvitaan perusteellista remonttia ja muutoksia rahoitusjärjestelmän pelisääntöihin sekä sijoittajavastuun toteuttamista.

Nyt on hillittävä pankkien ylisuurta riskinottoa ja puututtava pankkien johdon palkitsemisjärjestelmiin, jotta tulevat kriisit estetään. Nyt on toteutettava rahoitusmarkkinavero, joka tuo rahakaupan verotuksen piiriin ja voi hillitä spekulatiivista kaupankäyntiä.

Jotta selviämme rahoituskriiseistä nyt ja tulevaisuudessa, tarvitsemme EU:ssa uusia työkaluja. SDP kannattaa pysyvän vakausrahaston aikaansaamista. Tämä edellyttää sitä, että rahaston tuen tulee olla tiukan ehdollista ja sijoittajien vastuun todellista toteutumista sekä mahdollisuutta velkajärjestelyyn ennen tuen myöntämistä.

Rahaston saataville tarvitaan samanlainen takaisinmaksusuoja, mikä on aiemmin hyväksytty Kansainvälisen valuuttarahaston lainoitukselle. Nyt näyttää siltä, että sosialidemokraattien jo vuosi sitten Kreikka-päätöksen yhteydessä ja sen jälkeen useaan kertaan esittämät vaatimukset olisivat etenemässä.

Rahoituskriisin varjolla EU-maiden porvarienemmistöiset päämiehet ovat ehdottaneet keinoja maiden julkisten talouksien tasapainottamiseksi.

Sitä tarvitaan, mutta se ei onnistu päämiesten ehdottamilla resepteillä, kuten eläkeiän nostolla ja verotuksen muuttamisella kulutusveroilla tasaveron suuntaan.

Eduskunnassa Erkki Tuomiojan johtama suuri valiokunta moitti lausunnossaan kilpailukykysopimuksen epädemokraattista valmistelutapaa.

Euroalueen tiukemman budjettiseurannan ei pidä johtaa tavallisen kansalaisen asemaa heikentäviin ja eriarvoistaviin toimiin.

Yhteiskunta ja veronmaksajat eivät voi pysyvästi ottaa vastattavakseen sijoittajien riskejä edes rahoitusjärjestelmän vakauden nimissä. Suuria voittoja ja isoja riskejä ottaneiden on otettava oma vastuunsa riskien realisoituessa.


Iisalmen Sanomat 21.3.

Aktiivisia kuntalaisia aktiivisissa kunnissa

Kansanedustajan työ mahdollistaa monenlaisia yhteyksiä paikallistasolle. Aktiivinen kunta –hanke on esimerkki konkreettisesta vaikuttamistyöstä. Aktiivinen kunta parlamentaarikot –ryhmä koostuu eri puolueiden ja vaalipiirien kansanedustajista. Olen parlamentaarikkojen puheenjohtaja vuodesta 2010. 

Suomen Kuntoliikuntaliiton Aktiivinen kunta –hanke edistää liikunta- ja harrastusmahdollisuuksia kunnissa. Parlamentaarikot kokoontuvat säännöllisesti eduskunnassa ja järjestävät tapahtumia sekä luovat kontakteja paikallistasolla. 

Vuonna 2005 alkanutta Aktiivinen kunta –hanketta laajentavaa Allianssia ovat valmistelleet SLU, Nuori Suomi, Ikäinstituutti, LTS/erityisliikunnan kehittämishanke ja kuntokeskusten laaturyhmittymä K-salit.  Maailman Kuntoliikuntajärjestö (TAFISA) koordinoi kansainvälistä hanketta. 

SDP:n terveys- ja liikuntapoliittisten tavoitteiden mukaisesti monipuolisia liikuntapalveluja pitää olla varallisuuteen katsomatta tarjolla joka puolella Suomea. Perheen tausta ei saa estää lasten harrastusmahdollisuuksia. Kuntarakenteita uudistavan Paras-hankkeen yhteydessä täytyy muistaa liikuntapalveluiden tasapuolinen saavutettavuus eri alueilla. Näin tuetaan terveyttä ja liikuntamahdollisuuksia koko Suomessa. 

Yksilöiden terveyden edistämisessä SDP ei usko pakotteisiin ja uhkasakkoihin. Harrastusedellytysten turvaaminen, myönteisten liikuntaelämysten tarjoaminen ja yhteiskunnan tuki ovat SDP:n näkemyksissä parhaita keinoja edistää liikuntaharrastusta ja terveyttä. 

Liikunnalla on monia myönteisiä vaikutuksia, mutta hektisten projektien keskellä liikunta ja sen edistäminen voivat jäädä varjoon.  Liikuntatoimen ammattilaisten ja poliitikkojen yhteistyö on tärkeää, jotta liikunta- ja harrastusmahdollisuudet osataan ja muistetaan huomioida osana yleispoliittista keskustelua. 

Saavutettavat liikuntapalvelut ovat tärkeä edellytys onnistuneelle sosiaali- ja terveyspolitiikalle. Yhteiskunnan täytyy tukea liikunnan ja terveyden edistämistä koko elämänkaaren ajan. Kuntien rooli on mahdollisuuksien tarjoamisessa keskeinen. 

Paikallistasolla tarvitaan konkreettisia aloitteita, joilla parannetaan kaikkien liikuntamahdollisuuksia. Siilinjärvellä kunnanvaltuusto hyväksyi helmikuussa 2011 SDP:n valtuustoryhmän aloitteen, jolla edistetään lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia Siiliset-alueella. Toivon, että selvitys- ja kehittämistyöstä saatavia kokemuksia voidaan hyödyntää muissakin kunnissa. 

SDP:n valtuustoaloitteessa esitettiin, että Siilinjärven kunta on aloitteellinen suunniteltaessa Siilinjärven, Maaningan ja Nilsiän kuntien ja harrasteseurojen yhteistyötä, jolla parannetaan lasten ja nuorten harrastamismahdollisuuksia. Suunnitellussa kuntien ja harrasteseurojen yhteisessä hankkeessa vähävaraisten perheiden lapset pääsisivät kuntien ja mahdollisten seurojen sponsoreiden "stipendeillä" mukaan toimintaan. 

Paikallisten hankkeiden kautta on mahdollisuudet levittää hyviä toimintatapoja koko maakuntaan. 

Saavutettavat liikuntamahdollisuudet varhaislapsuudesta saakka edistävät terveyttä ja ehkäisevät syrjäytymistä. Ihmisiä tulee nuoresta pitäen kannustaa liikkumaan omaehtoisesti ja osana arkea.


Uutispäivä Demari 7.3.

Ympärivuorokautinen saattohoito vaatii panostuksia

 

Torstain kyselytunnilla (24.2.) käytiin keskustelua ministeri Paula Risikon (kok) johdolla laadituista saattohoitosuosituksista. Terveydenhuollon henkilöstö sai tarpeetonta moitetta, sillä puutteelliset resurssit vaikuttavat myös saattohoidon laatuun. Risikko sai suosituksista sekä aiheellista että aiheetonta kritiikkiä. 

Näkemykseni mukaan Risikon saattohoitosuositukset ovat sisällöltään varsin asiantuntevat ja hyvät. Perustavanlaatuinen ongelma johtuu siitä, että suositusten väitetään olevan vaikutuksiltaan kustannusneutraalit. Näin asia ei saattohoitosuositusten sisältöä katsoessa käytännössä voi olla. Kuten huomioin syyskuussa STM:n valtakunnallisten suositusten jälkeen, toteutus ilman valtion tukea tarkoittaa käytännössä kustannusten siirtämistä kunnille tai resurssien pois ottamista muualta terveydenhuollosta. 

Saattohoitoon suositellaan mahdollisuutta ympärivuorokautiseen moniammatilliseen hoitoon. Lisäksi suositellaan suurempaa kipulääkkeiden käyttöä, mistä samalla seuraa lisätarvetta läsnä olevalle hoitohenkilölle. Vahvan lääkityksen alainen henkilö nimittäin tarvitsee seurantaa. Sekä henkilökunnan koulutus ja rekrytointi että mahdolliset uudet tilat vaativat resursseja. 

Ministeri Risikon tarkoitus on hyvä. On kuitenkin hallituspuolueilta petollista esitellä muutossuosituksia ilman realistisia kustannusarvioita. Jos kustannusten nousu on alusta alkaen selvää, seikka täytyy tuoda esiin ja vastuullisen ministerin selkeästi vaatia hankkeelle asianmukainen rahoitus. Muuten suunnitelma jää sanahelinäksi, samalla kun kustannusvastuu siirretään kunnille ja sairaanhoitopiireille.


Uutis-Jousi 6.3.

Rokotusohjelma on tärkeä, mutta vastuu on kannettava 

Lastenlääkäri Sami Remes kirjoitti rokotteiden tärkeydestä (UJ 24.2.) vastauksena toimittaja Matti Ihatsulle (UJ 17.2.) Ihatsu kirjoitti Rauni-Leena Luukanen-Kilden värikkäistä rokotekriittisistä näkemyksistä ja Remes tuomitsi tekstin hysteriaa lietsovana. Remes puhui perustellusti rokotusohjelmien tärkeyden puolesta. Remes on oikeassa siinä, että rokotteiden hyöty on moninkertainen niiden aiheuttamiin mahdollisiin haittoihin nähden. Tämä ei kuitenkaan poista kriittisen tarkastelun mahdollisuutta.

Suomessa on rokotusohjelmilla onnistuttu välttämään monet taudit ja lähtökohtaisesti valtakunnalliset rokotusohjelmat ovat luotettavia. Terveysalan vaikuttajilla on kuitenkin suuri vastuu päätöstensä ja ohjeidensa seurauksista. Esimerkiksi sikainfluenssarokotteen ottamista suositeltiin laajasti. Sittemmin on selvinnyt, että rokotus nosti lasten riskiä sairastua narkolepsiaan 9-kertaisesti. THL:n (1.2.) mukaan vuosina 2009–10 Suomessa sairastui narkolepsiaan 60 iältään 4–19-vuotiasta. Heistä 52 eli lähes 90 prosenttia oli saanut Pandemrix-rokotteen. Koko ikäryhmässä rokotettuja oli 70 prosenttia. Myös omat lapseni rokotettiin.

Vaikka syy-yhteys on vielä aukottomasti esittämättä, tilastollinen yhteys on huomattava. Lisääntynyttä narkolepsiaa on havaittu etenkin Suomessa, Islannissa ja Ruotsissa. Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan narkolepsiaa on rokotusten jälkeen ilmennyt ainakin 12 maassa.

Kysyin sairastuneiden korvauksista eduskunnan kyselytunnilla helmikuun alussa. Ministeri Risikko vakuutti, että tilannetta selvitetään ja korvauksia on luvassa. Mahdollisimman nopea toiminta onkin tarpeen. Lääkevahinkovakuutuspoolin korvausten aikataulu ja saatavuus vaikuttaa epäselvältä. Valtion tulee varmistaa, että lääke- ja rokotushoitojen mahdollisissa ongelmatapauksissa saadaan nopeat korvaukset. Pääasia on, että sairastuneet saavat korvaukset ja tukea.

Erityisesti tällaisessa tilanteessa korvauksiin on sairastuneilla ja heidän perheillään oikeus. Laaja joukko terveydenhuollon asiantuntijoita, ministeriö ja eduskunta piti sikainfluenssarokotetta tarpeellisena ja kehotti kansalaisia sen ottamaan, jotta vältyttäisiin epidemian leviämiseltä. Elämän kestävänä narkolepsia tuo rajoitteita myös tulevaan ammattiin, joten pelkät rahalliset korvaukset eivät riitä. Vaativampaa hoitoa tarvitsevia lapsia ja heidän perheitään on yhteiskunnan yleisemminkin tuettava tulevaisuuden polun löytämisessä.

Luottamus suomalaiseen perinteisesti luotettavaan rokotusohjelmaan on saanut kolhun, joka on oiottava. Tärkeintä on, että terveyspolitiikassa ajatellaan ihmisten hyvinvointia ja kaikkien sairauksien ennaltaehkäisyä. Lääkkeiden sivuvaikutukset ja epäkohdat on paljastettava hoitokeinojen kehittämiseksi.


Erikoislääkäri 1/2011

Vahva julkinen terveydenhuolto on kansanterveyden kivijalka

 

Terveyserot kasvavat, perusterveydenhuolto rapistuu, ja hallinto mutkistuu niin, että kansalaisen lisäksi välillä hoitajillakin menee sormi suuhun: kuka tekee "hallintohimmeleiden" muodostamassa terveydenhuollossa mitä ja miksi. Nyt tarvitaan vahvojen kuntien järjestämiä hyviä julkisia palveluita. Valtion on kannettava nykyistä suurempi rahoitus- ja ohjausvastuu terveydenhuollosta, rahoitusta on selkiytettävä, ja julkisen puolen työoloja kehitettävä.

Julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuun tulee olla kunnilla. Nyrkkisääntönä työssäkäyntialue muodostaa riittävän peruskunnan pohjan. Näin palveluissa säilyy demokratia, resurssit saadaan tehokkaasti käyttöön ja hallinto pysyy selkeänä. Paras-puitelain kehyksessäkin pitää huomioida paikalliset erityistarpeet. Terveydenhuollon rahoitus tulee muuttaa yksikanavaiseksi. Monikanavainen rahoitus johtaa resurssien hukkakäyttöön ja lisää byrokratiaa. Järkevin rahoituskanava on kunnat, valtion tukemana.

Jos hoitoon pääsyä julkisella sektorilla parannetaan selkeästi nykyisestä, sairasvakuutuskorvaus nykyisessä muodossaan käy tarpeettomaksi. Jos kunta ei pysty tiettyä hoitoa järjestämään, sen tulee itse ostaa palvelu yksityiseltä tai järjestöltä. Tämä yksinkertaistaa terveydenhuollon rahoitusta ja selkeyttää hoitoa potilaan kannalta. Palvelusetelit vierittävät julkisen sektorin vastuuta ja kustannuksia potilaille. Yleisiä erikoissairaanhoidon avo- ja konsultaatiopalveluita on saatava terveyskeskuksista.

Julkisen terveydenhuollon kehittäminen on suuri poliittinen ponnistus. Se vaatii myös rahoituksen vahvistamista. Kansainvälisten tilastojen valossa julkisen talouden tila Suomessa on verrattain hyvä, ja toisaalta terveydenhuoltoon käytettävä bkt osuus keskimääräistä alhaisempi. Meillä on siis varaa kehittää julkista terveydenhuoltoa, jos poliittista tahtoa löytyy. Selkeästi ja tehokkaasti järjestetyt yhteiset palvelut ovat ensisijaisen tärkeitä, jotta kaikilla suomalaisilla on mahdollisuus hyvään terveyteen.


 

Savon Sanomat, Lukijan palsta 1.3.

Eestilän tulkinta vaillinainen

 

Markku Eestilä (kok.) kirjoitti toimeentulotuen vaikutuksista lapsiperheille (SS 23.2.). Eestilä toteaa, että perusosaa korotettiin samalla, kun lapsilisä huomioitiin tulona. Hän tulkitsee, että nykyinen tilanne on jopa edullinen lapsiperheille, koska toimeentulotuen lapsiosan loppusumma on korkeampi kuin pelkkä lapsilisä.

Lapsilisän huomioiminen perheiden tulona ei ole niin yksioikoinen, kuin Markku Eestilä antaa ymmärtää.

Kun muut tukimuodot ovat jääneet jälkeen, lukuisat lapsiperheet joutuvat turvautumaan toimeentulotukeen. Kun lapsilisät huomioidaan tuloina, ajaudutaan tilastojen kosmeettiseen muutteluun. Toimeentulotuen käyttötarkoituksena ovat välittömät menot.

Köyhissä perheissä lapsilisää ei voi kertyä säästönä lasten tilille. Täytyy muistaa, että nyt puhutaan lapsista, joiden vanhemmilla on toimeentulovaikeuksia.

Toimeentulotukea vähentävät myös oikeusteitse saadut vahingonkorvaukset, vaikka korvausten saajana olisi rikoksen uhriksi joutunut lapsi.

Toimeentulotukea määrättäessä tulona ei oteta huomioon mm. vähäisiksi katsottavia avustuksia ja ansiotuloja eikä määrättyä osaa lapsen säännöllisistä tuloista ja aikuisen ansio- tai yrittäjätuloista. Myöskään ei huomioida äitiysavustusta, lain mukaisia vammaisetuuksia tai työttömyysturvana ja kuntoutusetuutena maksettavaa ylläpitokorvausta.

Työssäkäynnistä ja työmatkoista aiheutuvien kulujen osuus on myös etuoikeutettua tuloa. Samoin tulot ja korvaukset, joita suoritetaan toimeentulotuessa huomioimattomiin menoihin.

Päätös lapsilisästä tulona tehtiin Esko Ahon (kesk.) hallituksessa vuonna 1994, jolloin SDP oli oppositiossa. Ahon hallakausi pyyhkäisi aikoinaan lukemattomien lakien ylitse, joista toimeentulotuki on yksi esimerkki.

Nykyinen hallitus uudisti yksinhuoltajien saamaa lapsilisää. Lain valmisteluvaiheessa sosiaali- ja terveysvaliokunta huomautti toimeentulotukea saavan neljänneksen lapsilisien leikkaantumisesta, mutta hallitus ei puuttunut asiaan.

Perheiden välinen eriarvoisuus korostui ja lapsilisäleikkuri nousi yleiseen keskusteluun.

Siitä olen Eestilän kanssa samaa mieltä, että työnteon ei pidä johtaa toimeentulon heikkenemiseen toimeentulotukea laskettaessa.


Nonstop-verkkolehti 28.2.

Ympärivuorokautinen saattohoito vaatii panostuksia

 

Torstain kyselytunnilla (24.2.) käytiin keskustelua ministeri Paula Risikon (kok) johdolla laadituista saattohoitosuosituksista. Terveydenhuollon henkilöstö sai tarpeetonta moitetta, sillä puutteelliset resurssit vaikuttavat myös saattohoidon laatuun. Risikko sai suosituksista sekä aiheellista että aiheetonta kritiikkiä. 

Näkemykseni mukaan Risikon saattohoitosuositukset ovat sisällöltään varsin asiantuntevat ja hyvät. Perustavanlaatuinen ongelma johtuu siitä, että suositusten väitetään olevan vaikutuksiltaan kustannusneutraalit. Näin asia ei saattohoitosuositusten sisältöä katsoessa käytännössä voi olla. Kuten huomioin syyskuussa STM:n valtakunnallisten suositusten jälkeen, toteutus ilman valtion tukea tarkoittaa käytännössä kustannusten siirtämistä kunnille tai resurssien pois ottamista muualta terveydenhuollosta. 

Saattohoitoon suositellaan mahdollisuutta ympärivuorokautiseen moniammatilliseen hoitoon. Lisäksi suositellaan suurempaa kipulääkkeiden käyttöä, mistä samalla seuraa lisätarvetta läsnä olevalle hoitohenkilölle. Vahvan lääkityksen alainen henkilö nimittäin tarvitsee seurantaa. Sekä henkilökunnan koulutus ja rekrytointi että mahdolliset uudet tilat vaativat resursseja. 

Ministeri Risikon tarkoitus on hyvä. On kuitenkin hallituspuolueilta petollista esitellä muutossuosituksia ilman realistisia kustannusarvioita. Jos kustannusten nousu on alusta alkaen selvää, seikka täytyy tuoda esiin ja vastuullisen ministerin selkeästi vaatia hankkeelle asianmukainen rahoitus. Muuten suunnitelma jää sanahelinäksi, samalla kun kustannusvastuu siirretään kunnille ja sairaanhoitopiireille. 


 

Iisalmen Sanomat 14.2.

Nykyhallitus tärvää julkisen terveydenhuollon 

Nykyiset hallituspuolueet tahtovat vieraannuttaa kansan julkisesta terveydenhuollosta. Tällaiseen johtopäätökseen voi tulla, kun katsoo viimeaikaisia terveyspolitiikan uudistuksia. 

Terveyskeskuksille tehtiin vuoden 2011 alusta mahdolliseksi periä asiakasmaksua terveydenhoitajan luona käymisestä. Yrityshenkisyys näkyy uudessa terveydenhuoltolaissa siten, että lailla lisätään "asiakkaan" valinnan mahdollisuuksia lääkärin suhteen. Käytännössä valinnaisuus lisää eriarvoisuutta, koska ihmisillä on hyvin erilaiset valmiudet ja voimavarat valita palvelunsa. Järjestäjienkin osalta moni seikka on yhä vailla vastausta, kuten vastuu hoitotakuun toteutumisesta. 

Palvelusetelit ovat yksi vaihtoehto palveluntarjoajien kilpailuttamisessa. Alueittain ja kunnittain on kuitenkin suuria eroja siinä, onko yksityisiä palveluntarjoajia olemassa, joita voisi kilpailuttaa tai vertailla. Palveluseteleillä ei ole merkitystä alueilla, joissa vaihtoehtoisia palveluntarjoajia ei ole. Julkisen sektorin vastuulla tulee olla varmistaa palveluntarjoajien saatavuus ja palvelujen jatkuvuus asiakkaille. 

Lisäksi sosiaali- ja terveysministeriö kaavailee liki kymmenen synnytyssairaalan sulkemista ja erikoissairaanhoidon yksityistämistä lähivuosina. Nämä suunnitelmat ovat aivan päinvastaisia SDP:n tavoitteiden kanssa. SDP korostaa vahvaa perusterveydenhuoltoa sekä erityisvastuualueittain jakautunutta erikoissairaanhoitoa, joka on osa julkista terveydenhuoltoa. 

Mihin nykyhallituksen ajama kehitys johtaa? Julkisen terveydenhuollon rapauttaminen ja ihmisten yhä suurempi eriarvoistuminen johtavat siihen, että koko nykyinen hyvinvointijärjestelmä asetetaan kyseenalaiseksi. Jos luovumme periaatteesta, jossa palvelut ovat kaikkien saavutettavissa ja julkisista hyvinvointipalveluista hyötyvät maksavat järjestelmää veroistaan, luovumme myös hyvinvointivaltiosta. Kuka silloin haluaa maksaa tyhjästä? Kansalaisten välistä yhdenvertaisuutta edistävän hyvinvointivaltion tulevaisuus riippuu siitä, nauttiiko se kansan enemmistön suosiota. 

SDP:n terveyspolitiittisena tavoitteena on, että väestöryhmien väliset erot terveydentilassa, sairastavuudessa ja elinajanodotteessa kaventuvat. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että terveyspalvelut ovat yhtä kattavia työllisille, työttömille, opiskelijoille ja eläkeläisille. Tällä tavoin ylläpidetään kaikkien kansalaisten terveyttä ja työkykyä. Samalla julkisen hyvinvointijärjestelmän perusteltavuus säilyy, kun siitä on veronmaksajille silmin nähtävää hyötyä. 

Ensi kevään vaaleissa kyse on siitä saavatko kaikki sairaat hoitoa tulevaisuudessa. SDP haluaa vahvistaa julkista terveydenhuoltoa ja estää sen rapauttamisen. 

SDP tahtoo, että myös tulevat sukupolvet voivat hyötyä hyvinvointivaltion huolenpidosta. Näin ollen yksityisten terveysalan yritysten voittojen keruu suomalaisten sairauksilla on estettävä. Kuntien kautta kanavoitavaa rahoitusta ja kuntien järjestämisvastuuta on selkeytettävä, jos haluamme tuottaa terveyspalvelumme kohtuullisin hinnoin ja tasa-arvon periaatetta kunnioittaen myös tulevaisuudessa.


 

Pohjois-Savon Sosialidemokraatit, blogi 2.2. 

Yhteiskunnan on huolehdittava sairaista

 

Sairauksien hoidon on oltava yhteiskunnan vastuulla. SDP:n terveyspoliittisen työryhmän vetäjänä korostan, että kun ihminen sairastuu, häntä on autettava sairauden puhkeamissyystä riippumatta.

Sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula ehdotti alkuvuodesta (Laukaan tilaisuus 7.1.), että terveydenhuollossa tulee määrittää yhteiskuntavastuun ja yksilön oman vastuun merkitystä sairastavuudessa ja ennaltaehkäisyssä.

Ehdotus saa huolestuneena kysymään, haluaako ministeri Rehula ja keskusta avata keskustelua siitä, että ns. itseaiheutettujen sairauksien kustannukset eivät kuuluisi yhteiskunnan vastuulle.

Keskustelu herää ajoittain. Keskustalainen Esko Aho ehdotteli yksilön terveyttään koskevan vastuun lisäämistä vuonna 2005. Tällöin Ahon yksipuolista, ihmisen perimää ja elämän aikaisia altistumisia huomioimatonta ajatusta kritisoi mm. silloinen UKK-instituutin johtaja ja ravintotieteilijä Mikael Fogelholm. (Promo, Terveyden edistämisen lehti 1/2006)

Nykyiset hallituspuolueet ovat ajamassa lisää valinnanvapautta terveydenhuoltoon, joten prioriteetteja voi vain ihmetellä. Yhtäällä tarjotaan vapautta valita mieluinen sairaala, toisaalla vihjataan omaan vastuuseen sairauden kustannusten lisäämisestä.

Sairauksien syiden arvioiminen on monitulkintaista. Ennen kansanedustajuutta toimin sairaanhoitajana liki 30 vuotta, enkä vielä tähän päivään ole tavannut sairautta, joka olisi puhtaasti itsehankittu.

Terveydenhuollon ammattilaisten ei pidä joutua arvioimaan sairastumisen syitä hoitokustannusten korvaamiseen oikeuttavana perusteena. Heillä on tarpeeksi taakkaa potilaiden hoitamisessa.

Terveydenhuollossa on keskityttävä ennaltaehkäisyyn. On kysyttävä olemmeko Suomessa onnistuneet ennaltaehkäisevissä palveluissa, syrjäytymisen ehkäisyssä ja alkoholipolitiikassa. Kansalaisten terveyserojen kasvua katsoessa voimme todeta, ettemme ole.

Etenkin lapsiperheitä tulee tukea, sillä huono-osaisuus ja siihen liittyvät ongelmat periytyvät usein perheissä, kuten THL:n tuore tutkimus (13.1.) lama-ajan lapsista kertoo. SDP:n varapuheenjohtaja Ilkka Kantola kannatti tiedotteessaan (14.1.) psykologin ja sosiaalityöntekijöiden palveluja neuvoloihin.

Lapsille on turha puhua, että heidän pitäisi viihtyä koulussa, ellei tarjolla ole turvallista ympäristöä tai jos kouluissa on puutteita terveydenhuollossa ja koulupsykologin palveluissa.

Terveyden edistämistä tulee tukea lapsesta saakka. On panostettava ennaltaehkäisyyn ja terveyden edistämiseen jo ennen sairauksien puhkeamista.

 


 

Uutis-Jousi 27.1.

Ajatukset pysyvät vaaleista huolimatta

Vastine valtuutettu Ojalan kirjoitukseen. Julkiset hankinnat on Hallituksen esitys (HE 50/2006) johon Talousvaliokunta on antanut mietinnön (26/2006) ja Sosiaali- ja terveysvaliokunta lausunnon  (13/2006). Tasavallan presidentin vahvistama laki sai numeron 348/2007 (ei 349/2007).

Ojala varmasti tietää, että hankintalaki pohjautuu EU-lainsäädäntöön. Mietinnössä TaVM 26/2006 todettiin, että esityksen tavoitteena oli tehostaa julkisten varojen käyttöä, selkeyttää hankintaviranomaisten ostoyhteistyön edellytyksiä sekä turvata kaikille tarjoajille tasapuolinen ja syrjimätön kohtelu julkisissa hankinnoissa. Esityksellä pantiin täytäntöön 31.3.2004 annettu julkisia rakennusurakoita sekä julkisia tavara- ja palveluhankintoja koskeva Euroopan parlamentin ja neuvoston hankintadirektiivi (2004/18/EY), erityisalojen hankintadirektiivi (2004/17/EY) ja Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen (EY-tuomioistuin) oikeuskäytäntöön liittyvät muutostarpeet. Perustuslain 80 §:n mukaisesti lakeihin sisältyivät aiemmin asetuksilla säädetyt kilpailuttamismenettelyn eri vaiheet.

Olen ollut antamassa lausuntoa StV 13/2006, ja valiokunta kirjasi lausuntoonsa seuraavaa: ”sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen lähtökohtana ovat perustuslakiin ja kansainvälisiin sopimuksiin perustuvat ihmisoikeudet. Perustuslain 19 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut sen mukaan kuin lailla säädetään.

Palveluja kilpailutettaessakin vastuu sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä sekä niiden laadusta ja saatavuudesta säilyy julkisella vallalla kaikissa tilanteissa. Valiokunta korostaa, ettei kilpailutus saa vaarantaa kuntalaisten oikeutta palveluihin esimerkiksi pitkien päätöksentekoprosessien tai tuottajavaihdosten takia. Kilpailutus ei saa myöskään johtaa tilanteeseen, jossa palvelun sisältö määräytyy markkinoilla toimivien palvelun tarjoajien lähtökohdista. Kuntien velvollisuus on huolehtia, että palvelu aina määritellään asiakaslähtöisesti sen sisältöisenä kuin lainsäädäntö ja asiakkaan palvelutarve edellyttävät. ”

Sosialidemokraatit ovat huomioineet kyseisen lain ja kilpailutuksen haasteet niin paikallisesti kuin EU-tasolla. Lakia tehtäessä keskusteltiin kilpailutettavien hankkeiden suuruudesta, sillä EU-lainsäädännön toimeenpanolle ei nähty vaihtoehtoja.

Valtion hankintakäsikirja 2010 toteaa, että "Hankintalain mukaan hankintayksikkö voi nykyisinkin kokonaistaloudellista edullisuutta arvioidessaan ottaa huomioon asianomaisen yleisön tarpeisiin liittyviä taloudellisia ja laadullisia perusteita". Sosiaalisten näkökohtien ja kokonaistaloudellisuuden huomioiminen jää nykyään liian usein tekemättä, joko työläyden tai ideologisten syiden vuoksi. Sosiaalisten näkökohtien huomioimista pitää tukea entistä paremmin.

Muistutan, että olen ollut politiikassa mukana Siilinjärvellä 27 vuotta. Kuten ihmiset tietävät, olen aina ennenkin kirjoittanut siitä mitä ajattelen, eikä vaaleilla ole ollut siihen vaikutusta.


Savon Sanomat 26.1.
Avun tarve tutkittava

Kuvateksti: 1990-luvun lama toi avun tarpeen näkyvänä ilmiönä esiin myös Kuopiossa.


Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuoreen tutkimuksen mukaan huono-osaisuus on edellisen laman jäljiltä periytynyt voimakkaasti lapsiperheissä, kuten myös SDP:n varapuheenjohtaja Ilkka Kantola tiedotteessaan kertoo. Samalla leipäjonot ovat vakiintuneet suomalaiseksi yhteiskunnalliseksi ilmiöksi.

Tv-haastattelussaan 13.1. sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula (kesk.) puhui leipäjonoista kovin yleisluontoisesti. Syntynyttä tilannetta ei pidä katsoa sivusta, vaan on ryhdyttävä toimiin.

Konkreettisena keinona vaikuttaa leipäjonojen asiakkaiden tilanteeseen, ehdotan selvitettäväksi heidän taustojaan paikan päällä ja tarjoamaan heille täsmäapua.


Näin voitaisiin selvittää, mitkä seikat vaativat pikaisimpia toimia toimeentulon lisäksi. Onko asiakkaalla terveydellisiä ongelmia, alentunut työkyky, velkaantumista tai ongelmia perheavun saamisessa?

Leipäjonoista on tehty joitakin tutkimuksia aiemminkin. Olen tutustunut sähköisesti julkaistuihin Anna Sofia Salosen opinnäytteeseen Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta ruoka-avun asiakkaiden näkökulmasta (2009) ja Sari Mäen opinnäytteeseen Leipäjonon arki (2005). Tekstit ovat ilmaiseksi saatavilla.

Leipää jonottavien pohjimmaisesta toivottomuudesta kertoo se, että häpeä estää ruoan hakemisen muussa kuin viimeisessä hädässä. Toisaalta leipäjonon asiakkuus voi arkipäiväistyä.

Suomen historiaa tuntevat saattavat pohtia, mitä uutta leipäjonoissa ilmiönä on. Köyhyyttä ja ruoka-avun tarvetta on ollut aina, kuten Gia Virkkunen 30-luvun pula-ajasta kertovan kirjansa Köyhyydestä ei puhuttu, sitä vaan elettiin -tiedotteessa syksyllä totesi.

90-luvun lama on kuitenkin tuonut leipäjonot näkyvänä ilmiönä esiin tuloerojen kasvaessa. Leipäjonojen luonne on myös muuttunut siten, että asiakaskunta on nuorentunut ja työssäkäyvien osuus on lisääntynyt, kun ansaitut tulot eivät riitä ruokaan.

Selvitysehdotukseni tarkoituksena ei ole pelottaa asiakkaita pois tuen piiristä. Päinvastoin tavoitteena on tuoda palvelut asiakkaiden luokse ja näin tavoittaa haastavassa elämäntilanteessa olevia.

Ajatukseni on saanut vaikutteita Ilkka Taipaleen (sd.) onnistuneista ehdotuksista, mm. aloitteesta selvittää työkyvyttömyyseläkkeeseen oikeutettujen työttömien tilannetta.

Ehdotan, että nykyisin eri tahojen ylläpitämien leipäjonojen asiakkaille ryhdytään tarjoamaan julkisin varoin taustaselvityksiä palvelujen tarpeesta.

Viemällä palvelut lähelle ihmistä sekä selvittämällä palvelujen tarve, voitaisiin tarjota konkreettista täsmäapua ruoka-apuun turvautuville. Kuulen mielelläni asiaan liittyviä kokemuksia.

Julkisen sektorin palvelujen piiriin ohjaamisesta huolimatta leipäjonot ja muu vähävaraisille tarjottu apu tullevat olemaan tarpeen vielä pitkään. Avun tarjoajat ansaitsevat tukea.

Pohjois-Savosta kotoisin olevana tiedän, että esimerkiksi alueen keskuksessa Kuopiossa Virvatuli on tehnyt vuosikymmenen ajan tärkeää työtä.

Erityisesti lapsiperheiden tilanteen selvittämisellä on kiire, koska köyhyys ja ongelmat usein periytyvät sukupolvelta toiselle.

 


 

Uutis-Jousi 16.1. 

Sotaveteraaneja ei tulee siirrellä kilpailutuksen vuoksi

Siilinjärvellä Akuliina on hoitanut veteraaneja ammattitaidolla ja laadukkaasti. On moraalitonta, että kuntiin levinnyt kilpailutusvillitys ulottuu jo valtion kustantamaan sotaveteraanien hoitoon.

Vuosina 2010 – 2012 rintamaveteraanien lukumäärä laskee 57 000:sta noin 39 000:een. Veteraanien keski-ikä nousee 89 vuoteen vuonna 2012. 

Sotilasvammalaissa on nykyisin määritelty sotavammaan perustuva 25 prosentin haitta-asteraja laitoshoidolle. Haitta-asteraja jättää lähes puolet sotainvalideista valtion korvaaman laitoshoidon ulkopuolelle. Samaan aikaan erityisesti sotavammaisia varten rakennetuista sairaskodeista ja kuntoutussairaaloista on vapautumassa paikkoja. Vaiheittaisella haitta-asterajan poistolla voitaisiin varmistaa hoitoon oikeutettujen hoitoon pääsy.

Kaikki veteraanit eivät vielä tarvitse laitoshoitoa. Valtaosa sotainvalideista asuu edelleen kotona ja toivoo voivansa jatkaa kotona asumista. SDP on samaa mieltä veteraanijärjestöjen kanssa, että sotilasvammalain nykyinen 20 prosentin haitta-asteraja on liian korkea, jotta he saavat korvauksia koti- ja avopalveluista.

SDP ehdotti talousarvioehdotuksessaan hoitokorvauksiin liittyvien haitta-asterajojen alentamista ja asteittaista poistamista, jotta hoitoon oikeutetut käytännössä saisivat hoitopaikan.

Vähintä, mitä sotaveteraaneille voi tehdä, on tarjota heille hoitoa niin kauan, kun he sitä tarvitsevat. Ikääntyviä veteraaneja ei tule siirtää toisiin hoitopaikkoihin kilpailutuksen vuoksi. Hoitajilta vaaditaan erityistä kokemusta sekä veteraanien hoitoon liittyvää ammattitaitoa, sillä hoitajien tulee osata ottaa vastaan ja kuunnella sotakokemuksia ja elämän taustoihin liittyviä muistoja tavanomaisen hoitotyön ohella. Henkilökunnalta vaaditaan erityisesti aikaa kuunnella ja taitoa ymmärtää sodan kokeneiden veteraanien elämää.

Tähän asti Siilinjärvellä on voinut olla ylpeä, että on tarjolla Akuliinan kaltainen paikka, joka on voinut tarjota hoidon, jonka veteraanit ansaitsevat. Hoidon, jonka valtio kustantaa meidän kaikkien yhteisistä verovaroista.


Iisalmen Sanomat 13.1. 

Lapsen etu vaatii sovittelua!

 

Avioero ja lasten huoltajuudesta sopiminen on raskas prosessi, etenkin oikeusteitse. Vuoden vaihteesta lähtien neljä suomalaista käräjäoikeutta kokeilee sovun etsimistä jo ennen oikeudenkäyntiä. Kaksivuotinen kokeilu alkoi Helsingin, Espoon, Oulun ja Pohjois-Karjalan käräjäoikeuksissa. Alkuvaiheessa kokeilu on käytössä vain neljällä paikkakunnalla eli pienessä osassa Suomea. 

Suurin osa vanhemmista sopii lapsia koskevista asioista yhteisymmärryksessä, mutta selvittämättömien riitojen puiminen huolto- ja tapaamissopimusneuvotteluissa ja käräjäoikeuksissa yleistyy (Sosiaaliportti, Lastensuojelun käsikirja: Selvitys tuomioistuimelle). 

Tavanomaisen huoltajuuskiistan käsittely oikeusteitse voi kestää 1,5 vuotta tai pidempäänkin. Sosiaalitoimen selvityksen odottelu venyttää käsittelyä. 

Maija Auvisen vuoden 2006 väitöskirjan mukaan sosiaalitoimen ratkaisuehdotukset menestyivät tuomioistuimissa heikommin kuin aiempina vuosikymmeninä. Selvitystyö onnistui silti kohtuullisen hyvin. (LK: Selvitys tuomioistuimelle) 

Jo ennen eroprosessia vapaaehtoista perheasioiden sovittelua on voinut hakea sosiaalitoimen, kasvatus- ja perheneuvoloiden, erilaisten perheasiain yksiköiden ja seurakuntien kautta. Perheasioiden sovittelu on perheen ja työntekijän yhteisesti sopima menettely perheen ristiriitojen ratkaisemiseksi, eroten tavanomaisesta perheneuvonnasta. Päätös liiton jatkamisesta tai eroamisesta perheasioiden sovittelussa saadun asiantuntija-avun jälkeen on pariskunnalla itsellään. (LK: Perheasioiden sovittelu) 

Sovittelu on nykyään vanhemmille vapaaehtoista. Mitä tapahtuu lapsille, joiden vanhemmat eivät näe tarpeelliseksi sovitella ennen eroprosessin aloittamista tai sen aikana, vaan päättävät jatkaa oikeuskäsittelyä? Vanhempien vuosia kestävä riitely voi näkyä vielä aikuisiässä epävarmuutena ja luottamuksen puutteena. Pahinta lapsen kannalta on joutua valitsemaan jommankumman vanhemman välillä. On muistettava, että lapsella on oikeus vanhempiinsa silloin kun suhde on turvallinen lapselle. 

Lainsäätäjä on tullut perheitä vastaan mainitulla uudella kokeilulla, jossa käräjätuomarin apuna on saatavilla lapsipsykologi tai sosiaalityöntekijä, mutta menettely tavoittaa kokeiluvaiheessa vain harvat ja tällöinkin vain ne, jotka sovittelua haluavat. 

Pitääkin miettiä, tulisiko niissä perheissä, joissa on alaikäisiä lapsia, olla suurempi sovittelumahdollisuus ja velvollisuus jo ennen eroa? Sovittelu ei sovellu kiistoihin, joihin liittyy väkivaltaa, päihteitä tai vaikeita psykososiaalisia ongelmia. Monesti kuitenkin se, etteivät aikuiset sovi omia asioitaan, on lasten kannalta tuhoisaa. 

Olen samaa mieltä kuin Tampereen kaupungin perheneuvolan johtaja Risto Karttunen, että lapsen tahto jää lojaalisuusristiriitojen vuoksi erotilanteissa helposti kuulematta, vaikka laki velvoittaakin kuulemaan lasta. Karttunen on ehdottanut pakollista perheasioiden sovittelua silloin, kun eroavalla parilla on yhteisiä lapsia. Pakollisen sovittelun avulla kaikkien osapuolten näkemysten esiin saamista voitaisiin helpottaa. 

Pakollista sovittelua ei välttämättä kaikissa tapauksissa tule yleistää heihin, jotka pystyvät sopimaan asioista ilman käräjöintiäkin. Tarvitaan erityistä ammattitaitoa erottaa perheet, joissa esiintyy vakavia psykososiaalisia ongelmia. Käynnistyneestä käräjäoikeuksien sovittelukokeilusta saatujen kokemusten perusteella sovittelumahdollisuus tulee antaa mahdollisimman monelle perheelle. Perheitä tulee ohjata sovitteluun oikeuskierteen sijaan.


Uutispäivä Demari 10.1.

Harkitse tarkkaan!

Miksi terveysalan ihmisten kannattaa äänestää sosialidemokraatteja? Viime vaalien alla Jyrki Katainen lupasi nostaa Sari Sairaanhoitajan palkkaa. Kuinka ollakaan, kannatustaan lisännyt kokoomus pääsi hallitukseen, mutta lupaus ei toteutunut. Lupauksilla lisättiin kuitenkin puolueen yleissuosiota ja näin taattiin hallitukseen pääsy. 

Kannattaa olla tarkkana, millä kansaan vetoavilla lupauksilla ensi vaaleissa ratsastetaan. 

Jonkun asian ääneen sanominen ei ole sama asia kuin lupaamaansa asiaan uskominen. Vaikka terveysalan ammattilaiset voivat kokea, että Kokoomus arvostaa heitä, koska puolue on huomioinut puheissa pienen palkkauksen, teoissa tämä ei kuitenkaan ole hallituskaudella näkynyt. Samoin on syytä muistaa, että useat kokoomuslaiset kannattavat paikallista sopimista keskitettyjen tuloratkaisujen sijaan, joten kokoomuksen lupauksia voi pitää harkittuna harhautuksena. 

Kokoomuksen viime vaaleissa tehyläisille antamiensa lupausten pettäminen on luonut varjon koko poliittisen kentän ylle. Voi päätellä, että useimmat kokoomuslaiset eivät ymmärrä terveydenhuoltoalan työn vaativuuden ja palkkauksen epäsuhtaa. 

Käsi sydämelle: kuinka moni uskoo, että puolue, joka korostaa markkinoiden viisautta, aidosti haluaa puuttua pienipalkkaisten alojen tai huonompiosaisten henkilöiden nostamiseen nykytilastaan muuten kuin kampanjointimielessä? 

Antaa vastuullisten markkinoiden toimia! Turha puuttua kenenkään asemaan tai palkkoihin keinotekoisesti. Tällainen mentaliteetti voi olla taustalla monella markkinoiden ensisijaisuuteen uskovilla henkilöillä. Keskustasta ei valtioneuvoston kantoja toistavana sovittelijana löydy tarvittavaa särmää yhteisvastuuta rapauttavien pyrkimysten kääntämiseksi. 

Vaaleissa välteltävä ehdokastyyppi on terveysalan tai muun alan ammattilainen, joka puhuu oman alansa tärkeydestä, mutta samalla vakuuttaa, että julkisella sektorilla löytyy rahaa tilanteen parantamiseksi, kunhan vain ostetaan yhä enemmän palveluja yksityiseltä ja kolmannelta sektorilta. Vaikka puhe yksityisen sektorin hyödyntämisestä saattaa kuulostaa tehokkaalta, pitää muistaa, että se on tehokas vain, kun se ryhtyy tuottamaan palveluja, jotka tuottavat omistajilleen voittoa. 

Esimerkiksi THL:n tuoreen Kunnallinen vai yksityinen palveluasuminen? –raportin mukaan ikäihmisten palveluasumisen laadussa ei ollut havaittavissa suuria eroja julkisen, yksityisen tai kolmannen sektorin järjestämänä. Kunnallinen palveluasuminen oli jopa halvempaa kuin muiden sektorien järjestämä. Tähän tosin vaikutti myös henkilöstön palkkaus, mikä sinänsä ei ole myönteinen seikka. Muilta osin julkisen palvelutuotannon verrattainen edullisuus ja laadukkuus sopii yhteen SDP:n näkemysten kanssa. 

THL ei ota kantaa järjestämismuotojen väliseen suositeltavuuteen, mutta SDP katsoo asiaa pitkällä tähtäyksellä. Julkisella sektorilla on pitkäaikainen kokemus palvelujen järjestämisestä sekä yksityistä sektoria paremmat mahdollisuudet toimintatiedon säilymiseen, vaikka työntekijät vaihtuvat. Julkisella sektorilla on vaaleilla valittujen päättäjienkin kautta suurempi paine tarjota palveluita kaikille kansalaisille. Toivon, että äänestäjät tämän vaaleissa huomaavat.