Tutustutumismatkat Pohjois-Savon vanhustenhoitoon syksyllä 2009

Tänä syksynä 2009 ilmestyi lääninhallitusten selvitys, jonka mukaan vanhustenhoidossa ympäri maata. Aloitimme keskustan kansanedustaja Elsi Kataisen kanssa tutustumisen vanhustenhoitoon Pohjois-Savossa. Tarkoituksenamme on tutustua yksityisiin ja julkisiin hoitolaitoksiin neljällä paikkakunnalla Pohjois-Savossa saadaksemme paremman kuvan siitä, mitä vanhustenhoidolle ihan kenttätasolla oikein kuuluu. Tälle sivulle on koottu vanhustenhoitomatkojen synnyttämiä ajatuksia.

Ensimmäinen matka suuntautui Kuopioon 12.10. Tässä ensimmäisessä artikkelissa, avaamme hieman tämän matkan, ja syksyn keskustelun synnyttämiä ajatuksia. Kirjoitus ilmestyi Savon Sanomissa 22.10.

Kodinomaista 
 
 
Pelkkä hoito ei riitä ihmisarvoiseen elämään, kirjoittavat Elsi Katainen ja Tuula Väätäinen.

Yksi syksyn oikeutetuimmista puheenaiheista julkisuudessa on ollut vanhustenhoito. Lääninhallitusten selvitys toi esille kautta maan heikkouksia suomalaisessa vanhustenhoidossa.

Olemme aloittaneet omakohtaisen tutustumisen vanhustenhoitoon omassa maakunnassamme Pohjois-Savossa. Tutustumme yksityisiin ja julkisiin hoitolaitoksiin viidellä paikkakunnalla. Aloitimme kierroksen maanantaina 12.10. Kuopiosta. Tämä käynti ja syksyn keskustelut ovat herättäneet lukuisia huolestuneita ajatuksia, mutta paljon toivoakin.

Toimiva julkinen sektori on perusta hyvälle vanhustenhoidolle. Yksityinen sektori on julkisen sektorin täydentäjä, mutta perimmäinen vastuu siitä, että jokaisesta vanhuksesta huolehditaan kunnioittavasti ja asiantuntevasti, pitää olla meillä kaikilla suomalaisilla yhdessä, kunnilla ja valtiolla. Useissa tapauksissa tämä asetelma toimii, mutta ei kaikissa.

Jokaiselle meistä mieluisin paikka elää ja asua lienee oma koti. Silloin kun ihminen on niin sairas tai huonokuntoinen, että hän tarvitsee lähes jatkuvaa apua, hoitoa tai tarkkailua, pitäisi jokaisen voida asua paikassa, jota voi kutsua kodiksi. Huonokuntoisten vanhusten kohdalla tämä tarkoittaa kodinomaisia yksiköitä.

Suuret palveluorganisaatiot ovat tulleet myös hoitoalalle. Pienet kodinomaiset yksityiset palvelutuottajat eivät monesti pärjää suurten ketjujen kanssa kilpaillessa.

Hoitopalveluiden kilpailuttamisessa on kunnilla osaamisvajetta. Liian usein käy niin, että tilaaja ei saa sitä mitä on halunnut ja pitkällä tähtäimellä hinnat karkaavat käsistä kun alkuperäistä sopimusta joudutaan paikkaamaan.

Pelkkä hoito ei riitä ihmisarvoiseen elämään. Kukille riittää kastelu ja mullan vaihto, mutta innokkaimmat juttelevat niillekin. Ihmisen elämä on tunnetusti kukkia mutkikkaampaa.

Ihminen tarvitsee virikkeitä. Virikkeellisyys tarkoittaa monessa mielessä tarvetta lisäresursseille. Jos hoitajilla ei ole kädet täynnä hoitotoimenpiteitä, aikaa jää seurustelulle, tai yhteisille puuhille.

Virikkeet eivät voi kuitenkaan olla vain hoitajien varassa. Ennen kaikkea tärkeitä ovat vanhusten omaiset, heidän vierailunsa ja läheisyytensä.

Yksi mahdollisuus on kehittää vanhusten henkilökohtaisia hoitosuunnitelmia ottamaan omaisten osallistuminen paremmin huomioon.

Me olemme tottuneet asumaan ja elämään luonnon lähellä, ja nauttimaan luonnosta. Luonnonläheisyyden huomioonottaminen voi tarkoittaa vaikka sitä, että hoitokodin ikkunasta näkyy vähän muutakin kuin se vastapäinen betoniseinä.

Henkilöstömitoitukset ovat nykyisellään matalia, suosituksiin ei ylletä. Henkilöstö mitoituksiin tarvitaan sitovat määräykset.

Samaan kokonaisuuteen liittyvät sitovat määräykset hoidon laadusta. On lain tasolla punnittava, mitä laatuvaatimuksia vanhustenhoitoon on sisällyttävä.

Suomalaisessa vanhustenhoidossa on nykyisellään enemmän hyviä kuin huonoja käytäntöjä. Tämä ei tee tyhjäksi olemassa olevia epäkohtia.

Nämä epäkohdat voidaan kuitenkin hoitaa hyvällä yhteistyöllä ja vanhustenhoidon lisäresursseilla.

Elsi Katainen

Kansanedustaja (kesk.)

Tuula Väätäinen

Kansanedustaja (sd.)