Viikko 40

Tämän viikon kirjoitusten teemana on mielenterveystyö. Kirjoittajina ovat Leena Raitanen ja Mika Vuorela Mielenterveyden keskusliitosta. Raitanen toimii keskusliitossa varapuheenjohtajana, Vuorela koulutusjohtajana.

AJATUKSIA MIELENTERVEYDESTÄ JA VERTAISUUDEN KOKEMISESTA

Ajattelemmeko yhä, että mielenterveys kuuluu suljettujen ovien taakse tai kahdenkeskisiin keskusteluihin lääketieteen ammattilaisten kanssa?

Ehkä näin oli vielä kymmenen vuotta sitten, mutta käsityksemme mielenterveydestä ja mielenterveyteen liittyvistä sairauksista muuttuu. Kaikilla meillä on mielenterveyttä, ja toisinaan voimme sen suhteen paremmin, toisinaan huonommin. Aivan kuten lähes kaikki sairastavat silloin tällöin flunssan. Ei se sen kummempaa ole.

Suurin osa mielenterveyspalveluja käyttävistä asuu omassa kodissaan, käy töissä, hoitaa lapsiaan. Psyykkinen sairaus ei yleensä estä opiskelua, harrastuksia, rakkautta, avioliittoa, se on vain osa ihmisen olemusta. Onhan joka kolmannella psykiatrisella avohoitopotilaalla lapsia ja 700 000 suomalaista käyttää jotakin psykiatrista lääkitystä päivittäin erilaisiin oireisiinsa.

Psykiatrisessa hoidossa on vielä perinteisen tarkka raja hoitajan ja hoidettavan välillä. Millaista mielenterveystyö on, kun kohtaamme toisemme ilman ammattirooleja, kun olemme ihminen ihmisen tasolla?

Vertaisuutta on ollut aina

Vertaisuus on vähintään yhtä vanhaa kuin ihmiskunta. Ja kukapa tietää, ehkä vertaisuutta on ollut jo ennen meitä. Jokaisella työpaikalla ja pihamaalla on jonkinlaista vertaisuutta: hiekkalaatikolla leikkivät tenavat ovat saman asian, leikin, äärellä ja eduskunnassa taas kansanedustajat voivat antaa toisilleen ja tarvita tukea, jota kukaan ulkopuolinen, ei edes oma avustaja, voi mitenkään oppia antamaan. Kokemus kouluttaa ja avaa elämässä aivan uuden oven.

Erilaisissa yhdistyksissä pitkin Suomea ja muualla maailmassa, lähes ilman rahaa tai ainakin ilman suuria sijoituksia, toimii tuhansia vapaaehtoisia. Ihmiset keittävät kahvia, siivoavat, suunnittelevat syysretkeä tai kirjoittavat jäsentiedotetta tietokoneella.

Vertaisuus on yhdessä yrittämistä, tiimissä tekemistä tai vain nauttimista. Samoja kokeneet ja nähneet, samoista asioista pitävät kokoontuvat kahvikupposelle tai menevät saunailtaan.

Kun puhutaan mielenterveysyhdistyksen oma-apu- tai vertaistoiminnasta, ollaan jo haasteellisemman ulottuvuuden edessä.

Ihmismielen eri sairauksien oireet saattavat supistaa sosiaalisia verkostoja. Ne voivat pakottaa jopa keskeyttämään opinnot, viedä koulukaverit tai estää työssäolon ja erottaa työtovereista. Syntyy vaikeita sosiaalisten taitojen solmuja ja yksinäisyyttä.

Organisoitua toimintaa

Mielenterveyden keskusliiton jäsenyhdistyksissä potilaat, kuntoutujat ja heidän läheisensä voivat uudelleen oppia yhdessä jakamaan elämänsä kokemuksia ja tapahtumia kaikille avoimissa ryhmissä ja jäsenilloissa.

Suljettu yhdistyksen vertaisryhmä taas kokoontuu samalla kokoonpanolla ja tietyn aikajakson ja tyhmän toimivin koko on 8 - 12 henkilöä. Sen ohjaajalta vaaditaan enemmän tietoa ryhmädynamiikasta ja ryhmän ohjaamisesta, vastuusta ja vaitiolosta.

Mielenterveyden keskusliito on yli viidentoista vuoden ajan kouluttanut oma-apu- ja vertaisryhmän ohjaajia yhdistyksiin. Myös liikuntavastaavina toimivien vertaisohjaajien koulutus on päässyt hyvään vauhtiin.

Yli 190 jäsenyhdistyksen vertaisohjaajien kouluttamisen on oltava jatkuvaa ja tarvitsee resursseja, sillä vertaisuus on koko tämän kansalaisjärjestön toiminnan ydin ja perusta.  Lisäksi liiton jäsenmäärä kasvaa tasaista tahtia.

Mielenterveyden keskusliitossa vertaistoiminta on myös osa Kelan ja RAY:n rahoittamien kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssien toimintaa. Kuntoutujat ovat aloittaneet Mielenterveyden keskusliiton kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuksen 27 vuotta sitten keskenään ja tulleet sitten siihen vaiheeseen, että ovat pyytäneet ammattilaisia avukseen.

Kaikesta saamastamme kurssipalautteesta näemme sen, että vertaisohjaajan panos on merkittävä osa kuntoutumisprosessissa. Tätä ei vielä 25 vuoden kehitystyön jälkeen nähdä Kelassa riittävän merkittävänä, siitä ei saa tarvittavaa lisäarvoa kilpailuttamisprosessissa.

Vertaistyö, kun sille annetaan mahdollisuus koulutuksen, työnohjauksen ja tuen avulla, voi tulla merkittäväksi, kustannuksiltaan edulliseksi osaksi avohoitoa ja kuntoutumista. Mutta kaikki tämä vaatii myös rahoittajien sitoutumista siis myös kuntien, Kelan, Rayn ja valtion sitoutumista. Ennen kaikkea vertaisuuden arvon näkeminen vaatii poliittista toimintaa ja tahtoa.

Vertaisuus avaa ovia

Tavoitteeksi asetan sen, että vertaisohjaaja tai vertaisavustaja on kymmenen vuoden

kuluttua luonnollinen osa mielenterveyskuntoutujan elämää, lääkkeiden, reseptien ja terapian rinnalla. Ammattilaisten antamaa psykoterapiaa tai muita lakisääteisiä tukimuotoja vertaisapu ei korvaa, eikä vertaisuus ole ristiriidassa tai kilpaile näiden kanssa. Psyykkisesti sairastuneen on saatava kaikki se mitä hän tarvitsee säilyttääkseen itsenäisyytensä ja itsemääräämisoikeutensa.

Vertaistuki on todellista kokemuspohjaista kohtaamista. Mutta vertaistuen ja kokemustiedon merkitys alkaa vasta hahmottua osaksi hoitoprosessia, kuntoutusta, sopeutumista.

Kun mielenterveys nähdään koko elämää koskettavana, kaikkiin eri palvelutahoihin ja palvelurakenteisiin kuuluvana, meitä kaikkia koskettavana jokapäiväisenä ja arkisena asiana, se lakkaa olemasta pelottava ja piilotettava. Pitää vihdoinkin nähdä psyykkisesti sairastunut osana yhteiskuntaa, osana asunpaikkakuntaansa,

osana opintojärjestelmää, osana perhettä, osana koko elämää. Vertaisuus voi olla näiden ovien avaaja.

Leena Raitanen

Mielenterveyden keskusliitto ry, varapuheenjohtaja

www.mtkl.fi

MIELENTERVEYSLAKI ON UUDISTETTAVA

Eduskunta sääti kaksikymmentä vuotta sitten mielenterveyslain. Laissa määriteltiin ensimmäisen kerran mielenterveystyö. Sillä tarkoitetaan yksilön psyykkisen hyvinvoinnin, toimintakyvyn ja persoonallisen kasvun edistämistä sekä mielisairauksien ja muiden mielenterveyden häiriöiden ehkäisemistä, parantamista ja lievittämistä. Mielenterveystyöhön kuuluvat mielisairauksia ja muita mielenterveyden häiriöitä poteville henkilöille heidän lääketieteellisin perustein arvioitavan sairautensa tai häiriönsä vuoksi annettavat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut eli mielenterveyspalvelut.

Kuluvana syksynä valtiontalouden tarkastusvirasto on tuloksellisuustarkastuskertomuksessaan 194/2009 selvittänyt mielenterveyspalveluita ohjaavien ohjausvälineiden toimivuutta. Tarkoituksena on ollut tutkia sitä, ohjaavatko lainsäädäntö, erilaiset suositukset ja rahoitus mielenterveyspalvelujen järjestämistä tavoitteiden mukaisesti. Lainsäätäjän keskeinen tavoite on ollut järjestää palvelut avohuollossa ja edistää eri toimijoiden välistä yhteistyötä.

Tarkastuksen päätulos on, että mielenterveyspalveluja ohjaavia välineitä käytetään, mutta tulokset eivät ole odotusten mukaiset. Palvelurakenne on muuttunut avohuoltopainotteisemmaksi, mutta muutos on tuonut uusia pulmia. Eri sektoreiden välinen yhteistyö ei ole kehittynyt toivotulla tavalla, ja ohjausvälineet ohjaavat toimintaa osin ristiriitaisesti.

Tarkastusviraston näkemyksen mukaan tämä johtuu nykyisestä mielenterveyslaista, sillä se on enemmän erilaisten säädösten summa kuin yksi erillinen laki. Tarkastusvirasto katsoo, että mielenterveys- ja päihdesuunnitelmassa esitetty ehdotus mielenterveyslain päivittämisestä vastaamaan nykytilannetta ei ole riittävä vaan laki pitäisi kirjoittaa kokonaan uudelleen.

Mielenterveyslaki on hyvä esimerkki Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän mosaiikkimaisuudesta ja liian yleisesti kirjoitetusta lainsäädännöstä. Mielenterveyslain tulkinta edellyttää rinnakkaisluentaa useiden lakien kanssa ja jättää niiden soveltajille paljon tulkinnanvaraa.

Mielenterveyslain tavoitteissa korostetaan ennaltaehkäisyä, hoitoa ja palveluiden järjestämistä avohuollossa, mutta käytännössä siinä käsitellään lähinnä tahdonvastaista hoitoa.

Tarkastusviraston näkemyksen mukaan mielenterveyslakiin tulisi koota kaikki käytössä olevat mielenterveyspalvelut (sosiaali- ja terveyspalvelut) ja niiden organisointia koskevat säännökset kansanterveyslaista, sosiaalihuoltolaista ja erikoissairaanhoitolaista.

Mielenterveyden keskusliitto kannattaa valtiontalouden tarkastusviraston ajatusta mielenterveyslain kokonaisuudistuksesta, jossa mielenterveyskuntoutujia koskevat keskeiset etuudet ja palvelut kootaan saman lakiin. Liitto on samaa mieltä tarkastusviraston kanssa siitä, että mielenterveyslaki on puutteellinen ja riittämätön. 

Mielenterveyslaissa tulee määritellä nykyistä selkeämmin palvelujen sisältöjä ja palvelunkäyttäjien oikeusturvaa sekä oikeuksia sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain mukaisiin palveluihin. Välttämättömien palvelujen saatavuus on turvattava lailla, koska nykyiset suositukset eivät ole kyenneet kehittämään mielenterveystyötä tämän päivän vaatimusten tasolle.

Valtiontalouden tarkastusviraston havainnot mielenterveyspalveluiden saatavuuden heikentymisestä ja yksipuolistumisesta vastaavat palveluiden käyttäjien kokemuksia. Kuntien organisaatiouudistukset ja uudet toimintakäytännöt ovat käytännössä heikentäneet mielenterveyspalvelujen saatavuutta sekä sosiaali- ja terveydenhuollon välistä yhteistyötä.

Erityisesti matalan kynnyksen mielenterveyspalveluiden heikennykset vaarantavat mielenterveyspalveluiden kokonaisuuden. Muutokset ovat vastoin yleisesti hyväksyttyjä kehittämistavoitteita ja toimintaohjelmia, joissa painotetaan nimenomaan matalan kynnyksen palveluiden kehittämistä ja lisäämistä. Tarkastusviraston havainto siitä, että mielenterveyspalveluiden kehittämisessä on hyviä tavoitteita ja huonoa toteutusta, kuvaakin osuvasti mielenterveyskuntoutujien kokemaa arkea.

Mika Vuorela

koulutusjohtaja

Mielenterveyden keskusliitto

Kirjoituksessa käytetty lähde: www.vtv.fi/julkaisut/tuloksellisuustarkastus-kertomukset/2009