Viikko 39

Tällä viikolla vieraskynän kirjoitusten teemana on vanhustenhoito. Kirjoittajina ovat kansanedustajat Merja Kuusisto (sd), Aila Paloniemi (kesk), Raimo Piirainen (sd) ja Paula Sihto (kesk).

INHIMILLISYYTTÄ VANHUSTEN HOITOON!

Vanhustenhuollon ongelmista on puhuttu paljon, mutta tekoja on ollut valitettavan vähän. Kuntien talousongelmat ja toisaalta tiukka ja lähes pelkästään hintaan katsova kilpailutus yksityisiä palveluntarjoajia valittaessa ovat johtaneet tilanteeseen, jossa osa vanhuksista ei saa tarvitsemaansa hoitoa ja hoivaa. Hoitavia käsiä on yksinkertaisesti liian vähän, ja hoitajien työn kuormitus on liian suuri.

Suosituksiin perustuva ohjaus vanhustenhoidon laadusta ja henkilöstömitoituksista ei ole riittävä. Tarvitsemme tiukempaa lainsäädäntöä ja ohjausta. Lainsäädäntö ja tiukempi ohjauskaan ei yksin riitä, jollei hyvän hoidon tuottamiseen ole riittävästi voimavaroja.

Avohoitoa kehitettävä 

Suomessa ei ole panostettu riittävästi vanhusten avohoitoon ja palvelurakenteiden uudistamiseen. Tutkimusten mukaan ikäihmiset luottavat julkisiin palveluihin ja haluavat saada palvelut julkiselta sektorilta. Julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyökumppanina on useita eri sektorien toimijoita. Järjestö- ja vapaaehtoistyö on arvokasta ja ansaitsee kiitoksien lisäksi riittävät toimintaedellytykset.

Ikäihmiset haluavat asua omassa kodissa mahdollisimman pitkään. Kotihoidon palveluja on lisättävä, jotta ikäihmiset saavat riittävän hoidon ja heidän turvallisuutensa sekä itsemääräämisoikeutensa turvataan. Kotona asumisen edellytyksiä on mahdollisuus parantaa monipuolisella yhteistyöllä, jolla taataan mahdollisuus osallistua myös kodin ulkopuoliseen toimintaan.

Kodinomaista palveluasumista

Mikäli kotiin annettavat palvelut eivät takaa asiakkaan turvallisuutta ja riittävää hoitoa, on oltava mahdollisuus siirtyä palvelukotiin, jossa on mahdollisuus kodinomaiseen ympäristöön ja riittäviin palveluihin. Tällä hetkellä monet vanhukset hoidetaan laitoshoidossa, koska avopalveluita ja asumismahdollisuuksia ei ole kehitetty riittävästi.

Tarvitaan uudenlaisia kodinomaisia palvelukeskuksia, jotka korvaavat pitkäaikaishoidon laitoksissa, ja joissa vanhuksilla on mahdollisuus asua elämänsä loppuun asti. Vastaavanlaisesta toiminnasta on hyviä kokemuksia muun muassa Ruotsissa ja Tanskassa. Palvelukeskukset mahdollistaisivat myös monipuolisen toiminnan järjestämisen kotona asuville ikäihmisille. Toiminnan yhteisöllisyys avaisi uusia mahdollisuuksia mielekkääseen elämään.

On erittäin tärkeätä, että ikäihmisillä ja heidän omaisillaan on mahdollisuus osallistua hoidon suunnitteluun, toteutukseen ja seurantaan asumismuodosta riippumatta. Valvontaa ei kuitenkaan voi jättää vain omaisille, vaan palveluiden laatua tulee säännöllisesti valvoa yhteiskunnan toimesta. Terveydenhuollon ammattilaisena haluan toimia hyvien terveys- ja sosiaalipalvelujen puolesta.

Merja Kuusisto

Kansanedustaja (sd)

www.merjakuusisto.fi

VANHUSTEN PERHEHOITO NOUSUUN

Suomi harmaantuu Euroopan ennätys vauhdilla.Väestöstämme runsaat 300.000 on 75-84-vuotiaita, lähes 86.000 yli 85-vuotiaita ja 95 vuotta täyttäneitäkin on jo noin 4500 henkilöä. Vanhuspalvelut on suunniteltu kotona asumisen, omaishoidon, palveluasumisen ja laitoshoidon varaan. On selvää, että vanhusten määrän ja samalla palvelujen kysynnän lisääntyessä myös palvelurakennetta on uudistettava. Perinteistä laitoshoitoa pyritään vähentämään ikääntyneiden hyvinvointia parantavilla toimilla, koti- ja omaishoitoa kehittämällä ja luomalla uusia konsepteja ympärivuorokautiseen hoivaan ja hoitoon. Perhehoidolla on tässä tilanteessa ainutlaatuinen mahdollisuus osoittaa monipuoliset mahdollisuutensa. Toistaiseksi vasta noin sata ikäihmistä on saanut vanhuuden kodin perheestä.

Perhehoidossa on mahdollisuus luoda yksilöllinen hoitosuhde ikäihmiseen, sillä hänen elämänhistoriansa tunnetaan ja sitä kunnioitetaan. Jokapäiväisen elämän taidot pysyvät hyvin yllä, sillä uusi perheenjäsen saa osallistua arkeen tekemällä itse. Kotiympäristö tukee dementoivaa sairautta potevan tai muuten hauraan vanhuksen muistamista. Perhe merkitsee vanhukselle omaa turvallista yhteisöä, johon kiinnittyä. Lasten touhujen seuraaminen virkistää ja tuo syvää iloa ikäihmisen elämään.

Valtaosa toiminnassa olevista vanhusten perhekodeista on nyt keskittynyt Itä-Suomeen ja Pohjois-Karjalaan. Näissä maakunnissa vanhusten perhehoidolla on vahva alueellinen perinne. Sitä osaamista, tietoa ja perinnettä sekä hyviä käytäntöjä pitäisi pikaisesti levittää myös muualle Suomeen.

Laitoshoito on kalleinta hoitoa myös vanhusten kohdalla. Kun sitä korvataan muilla palveluilla ja hoitokonsepteilla, voidaan kasvavia kustannuspaineita yhteiskunnassa hillitä. Ikäihmisten palvelujen laatusuosituksessa linjataan, että erityisesti sellainen pitkäaikainen hoito terveyskeskusten vuodeosastoilla, joka ei ole lääketieteellisesti perusteltua, on korvattava muilla vaihtoehdoilla. Näin terveyskeskusten vuodeosastot voisivat joustavasti keskittyä siihen, mihin ne on tarkoitettukin eli akuuttihoitoon ja kuntoutukseen.

Perhehoito voisi olla erinomainen vaihtoehto myös omaishoitajien vapaan aikaisen sijaishoidon tuottajana ja monipuolistajana. Monet omaishoitajat tekevät työtään usein jaksamisensa äärirajoilla.  KASTE-ohjelmassa pyritään luomaan edellytyksiä sekä omaishoidon tuen saajien lisäämiselle että parantamaan omaishoitajien jaksamista. SATA-komiteassa käsitellään omaishoidon tuen palkkion siirtämistä Kelalle. Meneillään on myös työ  omaishoidon tuen ja eläkettä saavan henkilön hoitotuen yhteensovittamisesta. Keskustan ryhmä pitää erittäin tärkeänä myös omaishoitajien palkkion verohuojennusta. Se on käsiteltävä Hetemän parhaillaan istuvassa verotyöryhmässä.

Ikäihmisten palvelujen laatusuositusten toimeenpanoa edistää myös Sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä, joka antaa tänä keväänä ehdotuksensa ikääntyneiden hyvinvointia ja terveyttä edistävien palvelujen ja rakenteiden kehittämisestä. Ehdotuksissa keskitytään neuvontapalveluihin ja niin sanottujen ehkäisevien kotikäyntien kehittämiseen.

Aila Paloniemi

kansanedustaja (kesk)

perhehoitoliiton pj

VANHUSTENHOITOA KAINUUSSA 

Vanhustenhoidontila valtakunnallisesti on noussut kärkipuheenaiheeksi syksyn aikana. Vanhustenhoidon puolella ei ole riittävästi henkilökuntaa. Väestörakenteen muutos aiheuttaa monelle kunnalle vaikeuden vastata palvelujenjärjestämisestä kaikilla toimialoilla. Maakuntakeskusten ongelmana on hyvin usein väestönkeskittyminen maakuntakeskuksen alueelle. Tämä johtuu suurelta osin työpaikan saamisesta ja palveluiden paremmasta saatavuudesta sekä myös osittain paremmasta laadusta. Nuoret muuttavat työnperässä maakuntakeskuksiin, vanhusten jäädessä ns. "mummon mökiin" asumaan, niin pitkään kuin vain on mahdollista.

Kotona-asumisen tukemisella on saavutettu hyviä tuloksia vanhuspalveluiden vastuualueella, varsinkin Kainuussa. Yhdeksi ongelmaksi on muodostunut rajapinta milloin vanhus pystyy asumaan kotonaan sinne tuettuna. Jos vanhus tarvitsee kotihoitajaa useamman kerran vuorokaudessa, esim. viisi kertaa, sen tulisi olla raja laitospaikan saamiseksi, tietysti myös muiden kriteerien täyttyessä. Myös kodinhoitajan ajankäyttö on arvioitava tarkkaan, esim. viiden minuutin piipahdus vanhuksen luona ei ole riittävä aika kotihoidon laadun varmistamiseksi, eikä vanhuksen sosiaalisten tarpeiden tyydyttämiseksi, mikä mielestäni on erittäin tärkeä asia kotona-asumisesta saatavan hyödyn realisoitumiseksi.

Meillä Kainuussa ongelmaksi on muodostunut laitospaikkojen riittämättömyys Kajaanin seutukunnan alueella. Väestön keskittymisestä johtuen laitospaikat ovat todella tiukassa Kajaanissa. Kehys-Kainuussa paikkoja on tarjolla, mutta asiakkaat ovat vähissä. laitospaikkojen vähäisyys johtaa tilanteeseen, jossa vanhuksia pidetään akuuttihoito ja joskus jopa kuntoutuspaikoilla. Tästä seuraa, ettei akuuttipaikkaa tarvitseville ole paikkoja käytettävissä. Mikä taas johtaa siihen, että laitospaikkojen tarve kasvaa kun kuntouttava- ja akuuttihoito mahdollisuus vähenee. Tämä ristiriita on myös johtanut vanhuspalveluiden kriisiytymiseen Kajaanissa. Vanhustenhoitoon on lisätty henkilökuntaa, mutta tarve olisi huomattavasti suurempi. Kajaanissa vanhuksia on ollut laitospaikkaa odottamassa keskimäärin noin 30 vanhusta.

Vanhuspaikkojen riittämättömyyden yksi ja merkittävä syy, jos näin voidaan sanoa, on vanhusten tarve/oikeus tulla laitospaikkaan lasten asuinpaikan läheisyyteen. Lapset asuvat Kajaanissa ja näin vanhukset täyttävät jo ennestään kysytyt paikat Kajaanin-seutukunnan alueella. On ollut tilanteita, että kajaanilainen on jouduttu sijoittamaan laitospaikkaan Kehys-Kainuun alueelle. On sinänsä hyvä, että laitospaikka on löytynyt, mutta ongelma tulee lasten kulkemisen kautta. He joutuvat käymään katsomassa omaistaan muun kunnan alueella, jopa sadankilometrin päässä omasta asuin kunnastaan. Tämä on herättänyt vastarintaa vanhustenhoidon puolella.

Kainuun hallintokokeilun yksi peruskivi lakia valmisteltaessa oli vapaaoikeus hakea palvelut Kainuun alueelta mistä parhaaksi katsoi. Tämä on johtanut ongelmaan, jota pyrin edellä kuvaamaan.

Raimo Piirainen

kansanedustaja (sd)

Kajaani

VANHUSTENHOITO TULEVAISUUDESSA

Vanhustenhoito on puhuttanut suomalaisia pitemmän aikaa. Hiljattain ilmitulleiden lääninhallituksen tekemien selvitysten mukaan vanhusten hoidossa on tänä päivänä suuria puutteita. Onneksi suurin osa suomalaisista laitoksista hoitaa vanhuksensa hyvin, mutta yksittäisetkään hoidon epäkohdat eivät ole ihmisarvon mukaisia eivätkä sallittavia.

Pitkään on ollut jo tiedossa, että suuret ikäluokat eläköityvät lähivuosina. Vanhustenhoito tuleekin tulevaisuudessa olemaan yhteiskunnan yksi suurimmista haasteista.

Viime viikon Ilkka-lehdessä haastateltu professori Sirkka-Liisa Kivelä on sitä mieltä, että ongelmat juontavat henkilökunnan koulutuksesta. Hän kritisoi, miksi lääkäreitä ja hoitajia ei kouluteta vanhusten hoitoon eikä opeteta, mitä ihmiselle tapahtuu, kun hän vanhenee.

On selvää, että vanhusten parissa työskentelevät laitokset ja palveluasunnot tarvitsevat riittävästi henkilökuntaa, joka on erikoistunut geriatriaan. Koulutusta täytyy kehittää, mutta ennen kaikkea työn arvostusta ja palkkausta tulee lisätä niin, että vetovoimaisuus erikoisalalle lisääntyy.

Ihmisten asenteissa vanhuksia ja vanhuutta kohtaan on siis myös kohentamisen varaa. Vanhuus tulee vastaan meille jokaiselle ennen pitkää. Hyvä on välillä miettiä, miten ja missä me itse kukin haluaisimme vanhuutemme viettää? Vanheneminen on luonnollista eikä sitä vastaan voi lääkitä. Asenteet pitää saada siis positiivisimmiksi. Ovathan vanhukset ihmisiä, joilla on ihmisarvo, kuten meillä jokaisella. Meidän on hyvä muistaa, että he ovat rakentaneet tämän hyvinvointivaltion, jossa pääosin kuitenkin yritetään pitää kaikista huolta.

Kunnissa tulee miettiä, miten laitoshoidon osuus kaikesta hoidosta jäisi pienemmäksi. Kun ihminen saa olla omassa tutussa ympäristössään mahdollisimman pitkään, saattaa se vähentää myös muita sairauksia. Vanhusten kotona tarjottavia asumispalveluita täytyy edelleen monipuolistaa. Kotona pärjäämisen elinehto on sekä vanhukselle itselleen että omaisille se, että kotona on turvallista asua ja on tietoisuus siitä, että tarvittaessa saa avun nopeastikin.

Tulevaisuuden suunta on selkeästi se, että läheisiä hoidettaisiin mahdollisimman pitkään kotona. Se on ehdottomasti myös hoidettavan etu, puhumattakaan siitä, miten paljon edullisempaa se on yhteiskunnalle. 

Omaishoidon tuki ja sen määrä ovat monessa tapauksessa ratkaiseva tekijä siihen, voiko läheinen ihminen vähentää työtään tai jättäytyä töistään kokonaan pois hoitaakseen omaistaan kotona. Omaishoidon tuen verotus on noussut esiin omaishoidon kehittämisen esteenä. Omaishoitajan saama hoitopalkkio on veronalaista tuloa, josta toimitetaan ennakonpidätys. Veroprosentti kasvaa, mikäli hoitajalla on hoitopalkkion lisäksi palkka- tai eläketuloa, jolloin maksettava palkkio katsotaan sivutuloksi. Tällöin omaishoidosta käteen jäävä palkkio jää hyvin pieneksi.

Omaishoidontuelle tulee säätää oma verovähennysoikeus työn yhteiskunnallisen merkittävyyden vuoksi. Tämä auttaisi monia omaishoitajia selviämään taloudellisesti paremmin ja helpottaisi yhteiskunnan hoitotaakkaa. Yhteiskunnalle on edullisempaa panostaa omaishoidon kehittämiseen.

Olen paljon pohtinut myös sitä, miten ylipäätään suuret ikäluokat suhtautuvat mahdolliseen laitoshoitoon, kun he ovat tottuneet elämään hyvin itsenäisesti ja heillä on ollut vahva itsemääräämisoikeus elämänsä ajan. Heillä on huomattavasti parempi eläke kuin edellisillä sukupolvilla ja he kenties haluavat elää ja nauttia elämästään lähes loppuun saakka esim. tasokkaissa palvelu- tai hoitokodeissa, joihin heillä on varaa. Yhteiskunnan on hyvä ottaa myös tämä huomioon asunto- ja kaavoituspolitiikassa.

Yhteiskunnan tehtävänä on huolehtia jokaiselle ihmiselle turvallinen vanhuus niin, ettei kenenkään tarvitse pelätä, miten käy, jos tarvitsee hoitoa ja huolenpitoa.

Paula Sihto

kansanedustaja (kesk.)