Viikko 24

Tämän viikon kirjoittajana on kansanedustajan Euroopan oikeusasiamies emeritus Jacob Söderman, ja kansanedustaja Timo Korhonen. Södermanin aiheena on tarinoita maailmalta, ja Korhosella rehellistä politiikaa. Mukavia lukuhetkiä!

Hetken huipulla Parmassa

Euroopan oikeusasiamiehenä vierailin jäsenmaissa markkinoimassa uutta virastoa. Olimme italialaisen juristiavustajani kanssa matkustaneet Italiassa viikon saapuessamme kiertueemme päätepisteeseen Parmaan.

Italiassa ei ollut kansallista oikeusasiamiestä, mutta kyllä alueellisia ja kunnallisia. Aktiivinen viranhaltija saattoi saada paljon aikaan vaikka valtuudet eivät olleet laajat. Parmassa oli oikeusasiamiehenä aktiivinen opettajatar. Hän oli järjestänyt luentotilaisuuden vanhan yliopiston kauniiseen juhlasalin.

Tullessamme paikalle sali oli täynnä nuoria opiskelijoita ja lisää tuoleja kannettiin muista saleista. Parman oikeusasiamies esitteli minut pitkänhuiskealle tulkille. Italialaiset vakuuttivat aina ymmärtävänsä englantia. Veronassa ja Bolognassa kuitenkin vain muutama oli nauranut muualla hyvin toimineille kaskuille. Olin vaatinut tulkkausta Parmaan.

Paikallinen kollegani esitteli minut yleisölle, joka jo tästä innostui osoittamaan suosiotaan. Aloitin alustukseni EU:n kansalaisen oikeuksista, hyvästä ja avoimesta hallinnosta. En ehtinyt sanoa montaakaan lausetta ennen kuin taputukset keskeyttivät puheeni. Epäilin kelpo tulkkini olevan siviilissä kansanvillitsijän, kun spontaanit taputusaallot keskeyttivät alustukseni kerta toisensa jälkeen.
Lämpenin ja annoin palaa täysillä kansalaisten oikeuksien ja avoimuuden puolesta. Yleisö tuntui vaistoavan innostukseni. Alustuksen jälkeen suosionosoitukset olivat raivokkaat eivätkä olleet loppuakseen. Osa yleisöstä ulvoi ja tömisteli jalkojaan.

Ei missään eikä koskaan ennen mikään puheeni ollut saanut tällaista vastakaikua. Olin ilmeisesti suuri eurooppalainen kaunopuhuja.
Yllätykset eivät loppuneet. Kun tulee kysymysten aika, yleisö yleensä istuu vaivautuneena, mutta nyt pomppasi nuori nainen ylös. Hän esitti silmät loistaen täsmällisen kysymyksen. Vastaukseni sai osakseen raivokkaat aplodit. Heti odotti toinen kysyjä salin toisessa laidassa. Jatkoimme pitkän ajan kunnes kellään ei enää ollut kysyttävää aiheesta.
Lopuksi salissa raikui valtavat suosionosoitukset.

Kiittäessäni erinomaista tulkkiani, nuoret ympäröivät minut. Jotkut halusivat nimikirjoituksen, toiset yhteiseen valokuvaan. Vihdoin pääsimme lähtemään illalliselle. Olin jo aika pöllähtänyt, tosin entistä vakuuttuneempi ainutlaatuisista puhujankyvyistäni.

Ravintolassa meitä odotti oikeusasiamiehen puoliso, Parman lyseon rehtori.
Tervehdysten jälkeen hän ryhtyi kuiskailemaan vaimonsa kanssa italiaksi. Avustajani katsoi minua kauhistuneena. Hän tiesi, että espanjankielentaitoisena ymmärsin jotensakin italiaa. Rehtori kysyi: ”Tulivatko oppilaat? Miten kaikki sujui?” Vaimo vastasi: ”Kyllä he tulivat, mutta innostuivat ehkä liikaa.” Sitten tarjoilijan tulo keskeytti heidät.

Vastahakoisesti avustajani kertoi paluumatkalla, että Parman oikeusasiamies oli ollut huolestunut tilaisuuden onnistumisesta. Hän oli saanut miehensä määräämään lukiosta oppilaita yleisöön. He olivat lukeneet aiheesta kotisivultamme ja muotoilleet kysymyksiä alustajalle. Yhden tehtävänä oli antaa merkki aina kun spontaanit taputukset olisivat paikallaan. Hän oli vain innostunut liikaa ja saanut yleisön mukaansa.

Katselin ulos junan ikkunasta. Olimme Italian järvialueella korkealla Alppien juurella. Maisema oli hyvin kaunis. Jollakin tavalla se korvasi sen, etten ollutkaan suuri eurooppalainen puhuja.
Sainpa sentään kerran olla hetken huipulla Parmassa.

”Se oli ihan hyvä alustus ”, vakuutti avustajani, ”eivät he pahaa tarkoittaneet.”

Jacob Söderman

Kansanedustaja (sd)

Rehellistä politiikkaa

Ensinnäkin on sanottava, että tuntuu oikein hyvältä saada kirjoittaa kolumnia arvostamani kansanedustajakollega Tuula Väätäisen sivuille. Ja aihekin on ajankohtainen - aina!

Juuri tuokio sitten ratkesi EU:n parlamenttivaalien tulos. Jos otsikon mukaisesti sanon, olen yllättynyt siitä, että kokoomuksen ja keskustan kannatusten ero prosentteina oli 4 prosenttiyksikön luokkaa. Kuvittelin eron olevan "ennakkouutisoinnista" huolimatta merkittävästi pienempi. SDP:n yhden paikan menetys oli itselleni pienehkö yllätys. Perussuomalaisten nähdyn suuruiseen vaalivoittoon en uskonut. Vaalien alhaisesta äänestysinnosta, joka vielä laski pohjoiseen tultaessa, olen rehellisesti tyrmistynyt.

Otsikon aihe onkin näin eurovaalien tiimoilta erinomainen. Epäilemättä perussuomalaisten johto oli tietyllä tavalla rehellinen, kun totesi, että puolueen puheenjohtaja palaa EU -parlamentista vajaan parin vuoden kuluttua Suomen eduskuntavaaleihin. Mutta se, että johto sanoo jotenkin niin, että mennään katsomaan, onko siitä EU:sta mihinkään ja saako sitä muokattua, on jo aikamoista populistista "ylisanomista". Tulee oikein mieleen edustaja Tony Halme, joka lupasi panna Suomen eduskunnan kuriin tarvittaessa vaikka kellokortilla.

On realiteetti, ettei EU:n parlamentissa uusi edustaja kahdessa vuodessa aikaansaa juurikaan - no sanotaan nätisti niin, että "alusta aloittaminen on äärimmäisen vaikeaa".  Keskeiset paikat myös jaetaan ryhmien koon perusteella, eikä siinä taida perussuomalaisilla juuri jakoa olla. Rehellisyyttä olisikin sanoa, että puolueen puheenjohtajan on pakko henkilökohtaisesti kerätä ääniä, koska muista siihen puolueessa ei ole ja näin estetään myös puolueen hajoaminen. Rehellisyyttä näyttäisi siis olevan todeta, että perussuomalaiset on yhden miehen puolue. Onkin mielenkiintoista nähdä, missä määrin perussuomalaisten EU -politiikka tulee kohdistumaan vain kotimaan toiminnan pönkittämiseen.

Rehellisyyttä ja mediajulkisuutta

Mediajulkisuuden merkitystä ei voi vähätellä EU -vaalienkaan lopputulemassa. Tässä,  kuten laajemminkin, joutuu miettimään, missä määrin objektiivisen tiedonvälittäjän rooli kuuluu eri medioiden ydintehtäviin? Niin haasteellista kuin se onkin. Missä määrin esim. erilaiset poliittiset tai kaupalliset intressit leimaavat median toimintaa. Missä määrin media pyrkii toimimaan ikään kuin kansalaisten intressien vaalijana "rötöspaljastuksillaan", samalla tietäen, että "lööppipaljastukset" ovat kuitenkin monen median elinehto. Viekö "journalistinen" tieto enää eteenpäin, vai onko se markkinointinäkökulma? Sitäkö kirjoitetaan tai kerrotaan mikä myy?

Muistelen lukeneeni jonkun lehden verkkokyselyä aikoja taaksepäin. Siinä tiedusteltiin kansalaisilta, luottavatko he poliitikkojen rehellisyyteen. Olikohan jotenkin niin, että 95 % vastasi ei ja vain 5 % kyllä. En muista kuinka tutkimus lie tehty ja oliko tekijänä joku iltapäivälehti, mutta jotakinhan tuo kuvaa. Mistä tällainen kuva on syntynyt?

On selvää, että me poliitikot saamme mennä itsekin peilin eteen tekemisinemme ja tekemättä jättämisinemme. Politiikka perustuu luottamukseen, jonka edellytys on rehellisyys. Poliitikon rehellisyys täytyisi näkyä niin työssä kuin yksityiselämässäkin. Onhan se todettava, ettei esim. vaalirahoituskeskustelu, tekstiviestilööpit jne. ole omiaan herättämään luottamusta. Eikä tässä pohdiskelussa voi sitäkään unohtaa, että osa meistä toki taitaa pyrkiäkin lööppeihin ajatuksella "viis aiheesta, kunhan kuvat ovat isoja".

 Rehellisyyskö maan perii

Toki tässä on joutunut myös arvioimaan, onko yhteiskunnassa yleensäkin tapahtunut jotain muutosta? Kunnioitetaanko tänä päivänä vanhaa viisautta "rehellisyys maan perii"? Onko rehellisyydelle käynyt, kuten säästämiselle? Eivätkö ne olekaan enää hyveitä! Opetetaanko enää lapsille, että pitää puhua totta. Nyt törmää uutisointeihin, joissa jopa ihastellaan: "pummilla" matkustamista, työmailta tavaroiden vientiä, valehtelua työpaikkahaastatteluissa tai ainakin jätetään osa kertomaatta jne. Mitä tässä yhteiskunnassa on tapahtunut? On selvää, että poliitikkoihin tätäkin taustaa vasten kohdistuu "normaalia" suuremmat moraaliset odotukset. Niin pitääkin! Mutta kauheaa on kuulla kansanedustajan suusta hymynhäivän kera, että ennen kansanedustajuutta olin ns. rehellisissä töissä siellä ja siellä....

Median uskottavuus lienee valitettavasti myös - ainakin joitakin tutkimuksia uskottaessa - laskenut kansalaisten silmissä. On syytä olla iloinen siitä, että suomalaisessa demokratiassa medialla on vapaa rooli esim. itänaapurimme esimerkkeihin verraten. Mutta näyttää selvältä, että arvioitaessa politiikan rehellisyyttä, niin sekä poliitikkojen että median on syytä tehdä kotiläksynsä paremmin.

Timo Korhonen

Kansanedustaja (kesk)