Esittely
Perhesuhteet
Olen syntynyt Maaningalla, Kurolanlahden kylässä. Suurimman osan lapsuudesta ja nuoruuteni olen asunut Tervossa. Lapsuuden perheeni on suuri, yksitoista sisarusta ja vanhemmat. Omaa sukua olen Häkkinen, avioiduttuani ja jäätyäni leskeksi vuonna 1976 opin tuntemaan itseni Riikosena. Nyt perheeseeni kuuluvat pojat projektikoordinaattorina toimiva Miika s. 1974 ( asuu Helsingissä) ja motocrossia harrastava Roope s. 1997. Mieheni Timo on pääsuunnittelijana Samesor Oy:ssä.
Koulutus
Valmistuin apuhoitajaksi v. 1974, sairaanhoitajaksi v. 1979 ja erikoistuin psykiatriseen sairaanhoitoon v. 1982. Työn ohella olen kouluttautunut erityistason perheterapeutiksi (3v) v. 1992, sekä käynyt ryhmäpsykoterapeutin 2-vuotisen koulutuksen v. 1992. Työnohjaaja koulutus (2 v.) v. 1999.
Työkokemus
Urani alussa työskentelin Tervon vanhainkodissa sekä Karttulan terveyskeskuksen vuodeosastolla. Sairaanhoitajana olen tehnyt työtä Kuopion yliopistollisessa sairaalassa useissa eri työpisteissä, pisimpään ensiapupoliklinikalla. Psykiatrinen ura alkoi Harjamäen sairaalan vastaanotto-osastolta apulaisosastonhoitajana.
Vuonna 1985 siirryin Kuopion Mielenterveyskeskukseen erikoissairaanhoitajaksi. Työsuhde, josta nyt olen virkavapaalla, jatkuu Kuopion yliopistollisen sairaalan psykiatrianklinikassa aikuispsykiatrian poliklinikalla.
Työhön liittyviä erityistehtäviä
Koulutustani hyödyntäen olen saanut tehdä työtä perheiden ja ryhmien kanssa, työnohjauksen ja koulutuksen antaminen on ollut näkyvä osa työtäni. Työskentelin vuosina 1987 - 1996 akuutteja psykoosipotilaita hoitavassa työryhmässä, joka on ensimmäinen Suomessa toimivista psykoosityöryhmistä (ET-ryhmä). Työryhmään kuului psykiatri, psykologi ja psykiatrinen sairaanhoitaja. Toimimme tiiviisti yhdessä, hoitaen potilaita avohoidossa yhdessä heidän läheistensä kanssa.
Työryhmänä olemme olleet kouluttamassa muita ympäri Suomea perustettuja vastaavanlaisia ryhmiä. Artikkeliosasta löytyy kertomus myös USA:n matkasta, jolloin olimme esittelemässä työtämme Maailman Skitsofrenia kongressissa. Erityistason perheterapiakoulutuksen lopputyö kuvaa samoin psykoosityöryhmän työtapoja ja tuloksia. Ennen virkavapauttani työskentelin akuuttipsykiatrian työryhmässä, joka vastaa vaikeiden elämäntilannekriisien hoitamisesta KYSin miljoonapiirin alueella.
Politiikka
Isäni toimi varsin aktiivisesti kunnallispolitiikassa ja me lapset saimme siitä enemmän tai vähemmän tarpeeksemme. Itse aikoinaan vannoin pysyväni moisesta tyystin erillään. Kaikki hyvätkin päätökset voivat kumoutua, kun kohdalle sattuu riittävän tiukka vastustaja. Minun kohdallani sellainen oli työtoverini mielisairaanhoitaja Aulis Seppänen. Pitkät ja perusteelliset keskustelut avasivat silmiäni politiikan kiemuroihin ja niin huomasin olevani enemmän ja enemmän mukana. Kiitos Aulikselle niistä ajoista ja erityisesti siitä, että kaikki nämä vuodet olet pysynyt tukijana.
Kunnia- ja ansiomerkit
Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitali kultaristein 6.12.2000 Suomen kuntaliiton hopeinen ansiomerkki 31.12.1998 Sotainvalidien veljesliiton hopeinen ansiomerkki 29.1.2004 Sotainvalidien veljesliiton kultainen ansiomerkki 18.2.2008 Sotainvalidien ansioristi 16.8.2010
Rafael Paasio mitali 2.10.2005
Valtiolliset luottamustoimet
Kansanedustaja v. 2003 - Valtiovarainvaliokunta (vj) 2007- Valtiovarain valiokunnan kunta- ja terveysjaoston puheenjohtaja v. 2007- Valtiovarainvaliokunta Maatalousjaosto ja Asunto- ja ympäristöjaosto (lj) 2007- Sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen v 2003-2007 Hallintovaliokunnan jäsen v. 2003-2008 Valtakunnallisen terveydenhuollon eettisen neuvottelukunnan jäsen (ETENE) 2003-2006 Kansaneläkelaitoksen tilintarkastaja v. 2004-2008
Kansaneläkelaitoksen tilintarkastajien vpj. 2008- Mielenterveyspoliittinen neuvottelukunta, jäsen v. 2005- Nuorten mielenterveyden Tukiryhmä vpj. 2008-2010, jäsen 2010-
Kunnalliset luottamustoimet
Seurakunta
SDP:n terveyspoliittisen työryhmän puheenjohtaja v 2003 alkaen edelleen SDP:n puoluevaltuuston jäsen 1999 - 2002 Pohjois-Savon sosialidemokraattisen piirin puheenjohtaja vv. 2000 - 2003. Kuopion sosialidemokraattisen piirin piirihallituksen jäsen 1989 -1994 ja 1996 -1999 Harjamäen Sos.dem. yhdistyksen johtokunnan jäsen ja sihteeri 1983 - 1987 Siilinjärven sos.dem. ry:n johtokunnan jäsen 1988 - 1992.
Muut luottamustoimet
KPY:n edustajiston jäsen v. 1995-2007 Savon Lähivakuutuksen hallituksen jäsen v. 1998- Kuopin Seudun Sotainvalidit ry:n naisjaoston johtokunnan jäsen v. 1999-2008 Kuopion Ensikotiyhdistys ry, johtokunnan jäsen v. 2006- Ensi- ja turvakotien Liiton hallituksen jäsen v. 2008-
Julkaisut
Useita kirjoituksia yhdessä akuutteja psykoosipotilaita hoitavan työryhmän jäsenten kanssa (Kuopion ET-ryhmä) Suomen lääkärilehdessä ja muissa terveydenhuoltoalan julkaisuissa sekä yksi artikkeli Australiassa ilmestyvässä psykiatrian alan lehdessä.
Kongressit
Maailman laajuinen skitsofreniapotilaiden integroidun hoidon kongressi USA:ssa, Washingtonissa kesäkuussa -94, Kuopion erityistyöryhmänä olimme esittelemässä työtämme ja työmme tuloksia.
Harrastukset
Maalaan posliinia, kesäisin marjastan ja sienestän. Tiukanpaikan tullen metsästämäänkin pääsen, ase ja metsästyskortti ovat olemassa.
Siilinjärven ev.lut. seurakunta Siilinjärven seurakunnan kirkkovaltuuston jäsen 1999 - 2003
Puoluepoliittiset luottamustehtävät
SDP:n puoluehallituksen jäsen 2002 - 2010
Siilinjärven kunnanvaltuuston jäsen 1993 - Kunnanhallituksen edustajana rakennuslautakunnassa 1993 - 1996 ja 1999 -2004 Kunnanhallituksen edustajana koululautakunnassa 1993 - 1996 ja 1999 - 2004 Siilinjärven kunnanhallituksen jaoston puheenjohtaja 1993 - 1994 ja 1997 - 2004 Siilinjärven kunnanhallituksen jäsen 1993 - 1994 ja 1997 - 2004 Siilinjärven sosiaalilautakunnan puheenjohtaja 1989 - 1992 sosiaalilautakunnan varajäsen 1984 - 1988
Maakunnalliset luottamustoimet
Pohjois-Savon maakuntavaltuuston puheenjohtaja 2004-2008 Maakunnan yhteistyöryhmän jäsenyys 2000-2008
Pohjois-Savon liiton maakuntahallituksen jäsen 1996- 2004
Läänin neuvottelukunnan varajäsen 1989 - 1992 ja Savon liiton varajäsen 1993 - 1996 |