Viikko 15

Viikon 15 kirjoitusten teemana on työ. Kirjoittajina Liisa Jaakonsaari, Markku Rossi, ja Leena Vänninen.

---

Hakaneula ja EU

Maailmanhistorian kaksi suurinta keksintöä ovat hakaneula ja EU. Hakaneulan tunnemme kaikki, mutta EU on vielä monille etäinen. Vajaan kahden kuukauden kuluttua valitaan EU:n suunta. Kesäkuun europarlamenttivaalit ovat myös maailman suurin demokratiatapahtuma.

 Kesäkuussa valittava europarlamentti on myös vaikutusvaltaisempi kuin yksikään europarlamentti aikaisemmin. Kun Suomenkin lainsäädännöstä kaksi kolmasosaa saa alkunsa EU:sta, kannattaa jokaisen suomalaisen äänestää.

Viimeiset viisi vuotta oikeisto on käyttänyt valtaa niin komissiossa, ministerineuvostossa kuin europarlamentissa ja valtaosassa jäsenmaista. Onko maailma nyt parempi? Ei varmasti. Siksi on muutoksen aika. Uskon vahvasti, että sosialidemokraatit voittavat seuraavat eurovaalit.

Euroopan kovin haaste tulee olemaan, miten korvata menetetyt ja vielä menetettävät työpaikat. Toinen suuri tehtävä on tasapainottaa velkaantuvat kansantaloudet, jotta hyvinvointipalvelut kuten koulutus, terveydenhoito ja panostukset tutkimukseen voidaan turvata.

Kun finanssikapitalismin kriisin jälkeistä uutta kilpailukykyä lähdetään rakentamaan, ydinkysymykseksi nousee tasapainon rakentaminen markkinoiden vapauden ja työntekijöiden oikeuksien välille.

Siksi tarvitaan vahvaa sosialidemokratiaa. Nyt enemmän kuin ehkä koskaan.

Terveisin

Liisa Jaakonsaari

Kansanedustaja (sd)

Työ

"Otsasi hiessä sinun pitää leipäsi ansaitseman." Näin sanassa

sanotaan Paratiisin ensikoettelemuksen jälkeen. Onko työ siis rangaistus?

Ei, se on ilomme. Varsinkin työttömänä sen tuntee hyvin konkreettisesti - niin

taloudellisesti kuin henkisesti.

Perustuslakimme mukaan "Julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja

pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön". Yhteiskunnan onkin tehtävä

kaikki mahdollinen työllisyyden edistämiseksi. Hallituksen elvytyspaketti

työllistää merkittävästi. Esim. Kallansiltojen tänä vuonna alkava,

kokonaisuudessaan 90 milj. euron väylähanke tuo erittäin paljon työtä

suunnittelijoille, rakentajille, rakennusteollisuudelle ja yrityksille.

Lomautusten ja työttömyyden aikana on koulutus avainasemassa. Opettajatkin

joutuvat opiskelemaan jatkuvasti pitääkseen ammattitaitojaan yllä. Useamman

ammatillisen tutkinnon hankkineet ovat kovaa valuuttaa työmarkkinoilla. Siksi

nyt talouslaman aikana kannattaa opiskella ja lisätä omaa osaamistaan - se on

avain nopeampaan työllistymiseen.

Työn verotusta on pystytty keventämään hieman tänäkin vuonna,

oikeudenmukaisuussyistä näin myös eläkkeiden osalta. On oikein, että työnteosta

palkitaan, vai tunteeko joku maksavansa liian vähän veroja ja muita julkisia

maksuja?  Uskon, että ensi vuosikymmenen loppupuolella eläkkeelle siirtyviä

ammattilaisia houkutellaan pysymään pidempään työelämässä myös kevyemmän

verotuksen avulla!

Työ on elämän suola. Kun tapaamme vieraan henkilön, on meillä tapana kysyä,

mitäpä teet työksesi? Se kertoo sisällemme rakentuneesta arvojärjestyksestä.

Siksi työtä on arvostettava myös yksilön näkökulmasta. Lapsen työtä on leikki -

ja se on vielä mukavaa!

Entä meidän aikuisten osalta: Onko työ mukavaa? Työelämän kehittäminen ja

työssä jaksaminen onkin nostettava jokaisella työpaikalla virallisten

palaverien ja kahvituntien keskusteluaiheiksi. Syytä on myös havaita, että

uudistuminen alkaa useimmiten meistä itsestämme ja työtovereiden arvostamisesta.

Markku Rossi

Kansanedustaja (Kesk.)

Kuopio

Työstä vakautta elämään

Muistan hyvin sen päivän, kun menin kysymään kesätöitä kotikuntani baarista. Keskikoulu oli loppunut. Heinäkuussa täyttäisin 18. Kovasti teki mieli uusia vaatteita, päästä tansseihin, tunsin olevani aikuinen. Työhön oli hinku, kun "kaikki muutkin ovat työssä". Jännitti kovasti, oli itkun tuntua kurkussa. Jospa en saa paikkaa, mistä seuraavaksi kysyn töitä.  Ilo oli suuri, sain työn. Ei ollut vaikeaa aamulla ylösnousu, äidin vanhalla pyörällä polkaisin sen työmatkan, kello kuusi piti jo seuraavana aamuna olla kahvin keitossa ja ruuanlaitossa (!). Siitä työura alkoi, baarista kunnanlääkärin vastaanottoapulaiseksi, kunnantoimiston harjoittelijaksi, vanhainkotiin osastoapulaiseksi, pankkineidiksi...ja sitten Kopiksesta valmistumisen jälkeen Harjamäen sairaalaan osastoavustajaksi 1.6.1972.

Pari päivää sitten pomoni tuli myhäillen ruokatauon keskustelurinkiimme ja luetteli osastomme työntekijöiden nimiä pitkän rimpsun - listan 'ekana' olin minä -kysymys kuului: mikä lista on kyseessä? Mietimme porukalla kotvasen, ennen kuin hoksasin, että minähän se olen tällä osastolla työnantajani pitkäaikaisin työntekijä - 36 vuotta 200 päivää - hyvät lukemat oli myös seuraavilla, monella yli 30 vuotta. Jäimme mietteisiimme, miten nopeasti aika on mennyt, muistelimme ensimmäisten päivien kokemuksia, kommelluksia, työtahdin leppoisuutta, töitä. Yksi sairaalakin - Harjamäki, on lopetettu, työt kuitenkin jatkuvat Tarinassa.

Minun nuoruudessani ei ollut itsestään selvää opiskelemaan hakeutuminen ja pääseminen. Monen nuoren kotona oli työtä, eikä kaikki vanhemmat edes halunneet päästää lapsiaan kaupunkiin ja opiskelemaan johonkin ammattiin. Oli vielä tapana, että työ opittiin työtä tekemällä. Monet jäivät kotitilalle jatkamaan vanhempiensa työtä.

Nyt nuoret joutuvat kouluttautumaan jopa useaan eri ammattiin työllistyäkseen koko työikänsä. Harvalle tulee samalla tavalla pitkä työura saman työnantajan palveluksessa. Yrityksiä suljetaan, uusia perustetaan. Julkisyhteisötkin perustavat liikelaitoksia ja pelaavat liike-elämän säännöillä, palveluja ulkoistetaan. Enää ei sanota, että kuntatyöpaikka on "varma" ja takaa "pitkän vaikkakin kapean leivän". Myös muut työelämän pelisäännöt ovat muuttuneet. Joidenkin palkka ja muut edut, esim. optiot ovat kohtuuttoman suuret, toiset taas tekevät kovasti raskastakin työtä, mutta tulevat hädin tuskin palkallaan toimeen.

Järkyttävää on ollut huomata, että kaikkein heikoimmassa asemassa olevat - sairaat, työttömät, syrjäytyneet - eivät enää saa myötätuntoa keneltäkään. Heidän toimeentulonsa on epävarmaa ja yleisönosastoissa kirjoitellaan yhteiskunnan varoilla eläjistä. Se, että on säännöllisessä työssä ja palkka, vaikka pienikin, tulee säännöllisesti joka kuukausi samaan aikaan, tuo perheen elämään vakautta, sen varaan voi rakentaa.

On pakko oppia mitoittamaan menonsa palkan mukaan. Aika monet siinä onnistuvat. Monella meistä pienipalkkaisista on eläkeiän kynnyksellä velaton oma koti, omalla työllä maksettu. Sitä minä en kuitenkaan lakkaa ihmettelemästä, miten joku voi luovuttaa sellaisen työpanoksen, että palkkana on miljoonia?  Mihin tarvitaan sellaista rahamäärää? Aina löytyy isopalkkaisempi, rikkaampi, nuorempi, kauniimpi ja valitettavasti myös laihempi - sitä minä kadehdin!

Leena Vänninen

Siilinjärven Sos.dem ry:n puheenjohtaja

osastonsihteeri