Avustajan palsta: Nuoret demarit

Tällä sivulla ilmestyy kirjoituksia nuorilta ja aktiivisilta demareilta. Palstaa pitää Tuulan avustaja Hanna. Kukin kirjoittaja kirjoittaa omasta näkökulmastaan.

Palstalla käsitellään aiheita niin politiikasta työnä kuin politiikan sisällöstäkin. Palstasta voi mielellään lähettää kommentteja osoitteeseen hanna.siren (at) eduskunta.fi. Jos haluat lähettää kirjoituksen palstalle, voit ottaa yhteyttä samaiseen osoitteeseen.

Mukavia lukuhetkiä,

Hanna

----

Sosiaaliset näkökohdat muistettava julkisissa hankinnoissa

7.2.2011 

EU julkaisi hiljattain oppaan Buying Social sosiaalisten näkökulmien huomioimisesta julkisista hankinnoista. Opas ei ole sitova, mutta toivottavasti sen suuntaviivoilla on jotain vaikutusta.

Entisenä Reilun kaupan vapaaehtoisena olen tottunut pohtimaan sosiaalisia näkökohtia tuotteiden ja palvelujen tuottajien työolojen näkökulmasta. Vuosien myötä olen herännyt sosiaalisten näkökohtien huomioimisen toiseenkin puoleen: toimintaan tuotteiden ja palvelujen käyttäjien kannalta.

Suomessa julkisen sektorin hankintoja kilpailutettaessa kaltoin kohdelluiksi voivat joutua esimerkiksi hoitokodista toiseen siirreltävät vanhukset tai pätkätöistä kärsivät työntekijät. Unohtamatta julkisen sektorin ulkoistamia palveluita vaihtelevina keikkatöinä tuottavia yrittäjiä.

EU-tasolla julkiset hankinnat muodostavat 16 -17 prosenttia jäsenmaiden bruttokansantuotteista. Prosenteista muodostuu varsin huomattava summa. On ymmärrettävää, että varat halutaan käyttää mahdollisimman tehokkaasti. Silti paikallisia oloja tai muualta ostettavien tuotteiden tuottajia ja tuotantoympäristöjä ei pidä unohtaa. Riisto-ostot kostautuvat vain yhä pahenevana kilpajuoksuna toimintojen tehostamiseksi.

Nykyään EU-alueen kuluttajat ostavat Reilun kaupan tuotteita noin 1,5 miljardilla eurolla vuodessa. Reilujen tuotteiden kulutuksesta Eurooppa hoitaa 60 - 70 prosenttia. Maailmanlaajuisesti Reilun kaupan tuotteilla ei vielä maailmaa pelasteta.

Eettisemmän kulutuksen kanavoiminen julkisenkin sektorin kautta tapahtuvaksi on yhteisvastuullisena perusteltua yksittäisten kansalaisten lompakkoihin tukeutumisen sijaan. EU-tasolla annetaan ajoittain reilun kaupan periaatteita kannattavia lausuntoja, mutta jäsenmaiden sisäiset hankintapäätökset ovat tiettyjä kansainvälisiä sopimuksia lukuun ottamatta pitkälti maiden omassa päätösvallassa.

Vaikka kirjoitankin Reilusta kaupasta, kyseisen tuotemerkin tai sertifiointijärjestelmän sijaan kannatan nimenomaan sertifioinnin taustalla olevien valvottujen periaatteiden toteuttamista, ylläpitämistä ja kehittämistä.

Mitä nopeammin kohennetut kriteerit saadaan osaksi kansainvälisiä sopimuksia tai tuottajamaiden omaa lainsäädäntöä, sitä parempi reilun kaupan tuottajien kotimaiden yleisen yhteiskuntakehityksen kannalta. Reilun tai eettisen kaupan periaatteita tulisi siis ihannetapauksessa noudattaa heikompien työolojen maissa yleisemminkin. Siihen tarvitaan paikallista poliittista aktivoitumista, mutta ostaessamme tuotteita halvemman kustannustason maista emme itsekään pääse vastuusta.

Myös paikallisia hankintoja Suomessa kilpailutettaessa täytyy lukuisia sosiaalisia näkökohtia jaksaa huomioida paikan päällä. Sosiaalisiin näkökohtiin voi kuulua lähiseudun vajaakuntoisten työllistämistä tai hoitokotien asukkaiden olojen vakaana säilyttämistä.

Tiedostan hyvin, että kilpailutuksiin liittyvien tarjouspyyntöjen laatiminen ja voittajien valitseminen on kuormittavaa jo vähemmilläkin kriteereillä. Humaanimpiin kilpailutuksiin ja toimintojen parempaan järjestämiseen tulee silti pyrkiä. Hankintoja kilpailutettaessa täytyy sekä palvelujen ja tuotteiden käyttäjien että niiden parissa työskentelevien erityistarpeet voida huomioida entistä paremmin.

Hanna Sirén

Lisätietoa:

Euroopan komissio, tammikuu 2011. ”Buying Social”. Sosiaalinen ostaminen: Opas sosiaalisten näkökohtien huomioonottamisesta julkisissa hankinnoissa. 

Fairtrade Advocacy, helmikuu 2010. Opinion of the Committee of the Regions on Contributing to Sustainable Development: The Role of Fair Trade and Non-Governmental Trade-Related Sustainability Assurance Schemes.

Luottamus suomalaisen yhteiskunnan sidosaine

Usein pohditaan Suomen menestymisen reseptiä. Puhutaan Nokiasta ja innovaatioista, jotka kumpuavat panostuksista tutkimukseen sekä tietysti erinomaisesta koulutusjärjestelmästämme. Pohjoismainen hyvinvointimalli takaa parhaimmillaan kaikille tasavertaiset edellytykset menestyä ja luoda itselleen hyvinvointia. Kaikista pidetään huolta.

Suomi on pieni ja avoin talous, jonka menestyminen kansainvälisessä kilpailussa ei ole itsestäänselvyys. Työvoimakustannuksilla tai määrällä emme voi kilpailla. Pärjäämme tekemällä entistä parempia tuotteita. Uusilla ideoilla ja osaamisella. Tämä merkitsee mittavaa haastetta muun muassa metsäteollisuudelle tulevaisuudessa. Löydetäänkö uusia hittituotteita?

Kansalliseen menestymiseen liittyy muutakin. SDP:n entinen puheenjohtaja Paavo Lipponen on usein kuvannut maamme vahvuuksia lähtökohtinaan juuri osaaminen sekä sopiminen. Hän on nähnyt suuren yhteiskunnallisen arvon siinä, että laajalla yhteistyöllä - moderni porvariälymystö käyttää leimaavana termiä konsensus - on tehty vakautta luovia ja joskus vaikeitakin ratkaisuja.

Uusimpien uutistenkin mukaan Suomi on työrauhan kannalta hyvä maa. Meille ei ole ollut juurikaan tarvetta tai painetta marssia kaduille, kun ei ole syntynyt tunnetta siitä, että osallisuuden yli olisi kävelty sanelupolitiikalla. Suomi on varsin toisenlainen maa, kuin esimerkiksi Ranska. Hyvä niin.

Pääministeri Vanhasen hallitus on murentanut yhteiskunnan luottamuspääomaa. Asioita valmistellaan systemaattisesti salassa ja suppeilla kokoonpanoilla. Potentiaalisesti erimielisiä ei turhaan oteta mukaan hidastamaan päätöksentekoa. Kansalaisten huoliakaan ei kuunnella, mikäli hiljattain tehtyä eläketempausta miettii. Hallituksen valitsema tie on vaarallinen.

Suomalaiset ovat sitoutuneet yhteiskunnan kokonaisedun edistämiseen epävirallisella yhteiskuntasopimuksella. Meistä lähes jokaisen mielestä on oikein tehdä työtä ja maksaa veroja. Pidämme tärkeänä kaikille yhtäläisiä palveluja ja luotamme päätöksentekijöihin. Nyt tämän legitimiteetin perustassa on särö.

Vaikeina aikoina on tärkeää puhaltaa yhteen hiileen. Erityisen tärkeää on pitää heikoimmista huolta ja varmistaa, että mahdollisimman moni kokee itsensä osalliseksi ja haluaa vaikuttaa sekä osallistua yhteiseen yhteiskuntaprojektiin. Tätä luottamuspääomaa Suomella ei ole varaa menettää.

Arto J. Virtanen

Poliittinen sihteeri

SDP

Eläkkeelle 65-vuotiaana?

27.2.2009

Hallitus esitti tällä viikolla, että vanhuuseläkkeen raja nostettaisiin 65-vuoteen. Meluhan sitä nousi. Asiaa vastustaa opposition lisäksi ay-liike. Asia valmisteltiin kuulematta puhaustakaan palkansaajilta.

Ymmärrän ehdotuksen lähtökohdan. Väestö ei kasva, tuottavuus kasvaa vain hitaasti, rakenteellinen työttömyys kiusaa huoltosuhdetta vielä vuosia, ja suurten ikäluokkien eläköityessä hyvinvointimenot kasvavat siellä täällä sosiaali- ja terveyssektorilla kuin sienet sateella. Jostain on saatava lisää työvuosia, jotta yhteiset menomme voidaan kattaa.

Kuitenkaan tämä eläkeiän nostaminen ei ole oikea tapa lisätä työvuosia. Nytkään työntekijät eivät usein jaksa 63-vuotiaaksi töissä. Kuten presidentti Halonen sanoi, ongelma ei ole eläkeikä, vaan ikä jolloin työntekijät jäävät eläkkeelle.

Ja, populistista tai ei, on oikeutettua kysyä: eikö 63-vuotias ole jo ansainnut päästä lepäämään oravanpyörästä?

Näistä syistä hallitus voi pitää eläkeiän noston "reservissään" pyrkiessään työvuosien lisäämiseen, mutta sen pitäisi ensin käydä läpi kaikki muut mahdollisuudet. Ellei ministereillä tule mitään mieleen, esitän tässä listan, joka on helppo käydä läpi:

Onko kaikki voitava tehty jotta...

[ ] Nuoret pääsisivät mahdollisimman nopeasti - mieluiten suoraan lukiosta tai peruskoulusta - haluamansa opiskelupaikkaan.

[ ] Opintotuki mahdollistaisi täyspäiväisen opiskelun. Ei tarvitsisi venyttää opintoja kun aikaa tärväytyy tilapäistöihin tai pullojenkeruuseen.

[ ] Opiskelijoille olisi tarjolla osaavaa ammatillista ohjaamista kaikilla aloilla, myös sellaisilla, joista ei valmistu suoraan mihinkään ammattiin. Eli kerrottaisiin humanisteille, yhteiskuntatieteilijöille, maa- ja metsätaloustieteilijöille ja vastaaville yliopistoissa ja ammattikorkeissa, miten ja mistä pääsee työlämään.

[ ] Koulutuspaikat vastaisivat työmarkkinoiden kysyntää. Että ei olisi niitä kulttuuriantropologeja havainnoimassa pikaruokala-asiakkaiden sosiaalista fabriikkia.

[ ] Nuorilla olisi helppoa yhdistää työuran alku ja perhe-elämän alku. Onko sattumaa että pääkaupunkiseudulla reilu kolmannes ensisynnyttäjistä on yli 35-vuotiaita?

[ ] Työttömällä toteutuisi "aktivointitakuu", eli jokainen työtön pääsisi varmasti ja mahdollisimman nopeasti aktiivisten työllistämistoimien piiriin.

[ ] Rakennemuutospaikkakunnilla toimisi muutosturva. Eli yksikään paikkakunta ei jäisi tuleen makaamaan jos tehdas lopettaa.

[ ] Palkansaajat viihtyisivät töissä ja jaksaisivat. Nyt eläkkeelle jäädään Suomessa jo keskimäärin 60-vuotiaana, eli kolme vuotta ennen vanhuuseläkkeen ikärajaa. Tämä johtuu paljolti sairastumisista ja vaikeuksista jaksaa työssä.

Sitten kun kaikissa laatikoissa on ruksi, hallitus voisi palailla tuohon eläkeiän nostoon.

Ilmari

--- 

Aatteet puntarissa - visiot vertailussa

27.2.2009

Helsingin Sanomat julkaisi 15.-17.2. kolmen suurimman puolueen puheenjohtajien visioita Suomesta vuonna 2019. Eli mihin olemme menossa kymmenessä vuodessa.

Ainoa jolla oli mielenkiintoisia, raikkaita ja samalla vastuullisia ajatuksia oli SDP:n Jutta Urpilainen. Ei ole kaukaa haettua väittää minua hiukka puolueelliseksi, mutta näin totean vaikka yrittäisin asemoida itseni objektiivisen (mutta fiksun!) tarkkailijan asemaan.

Kaikki vastasivat siis kysymykseen miltä Suomi näyttää vuonna 2019. Rivien välistä oli pakko kullakin vastata kysymykseen, miten Suomi säilyttää hyvinvointinsa, kun tuottavuus ei juuri kasva, väestö ei kasva tai jopa kutistuu, rakenteellinen työttömyys säilyy näillä näkymin ongelmana, mutta samaan aikaan väestön vanheneminen aiheuttaa suuret paineet julkiselle taloudelle lisääntyvinä sosiaali- ja terveyskustannuksina, toisaalta työikäisten suhteellisena vähenemisenä. Lyhyesti sanottuna, hyvinvointimenot kasvavat mutta valtion tulot eivät.

Katainen peräsi omassa visiossaan lähimmäisen turvaa sosiaaliturvan sijaan. Eli ajatuksena on, että ihmiset huolehtivat lähimmäisistään, eikä valtion tarvitse "holhota". Valtion rooli on tuttu oikeistolainen "mahdollistajavaltio", eli valtio antaa vain mahdollisuudet ihmisen onnen ja hyvinvoinnin tavoitteluun. Onnistuuko ihminen vai ei, on ihmisen itsensä harteilla. Ne jotka epäonnistuvat, olisivat lähimmäisten harteilla. Näin säästetään, ja toisaalta onnistujille, vahvoille yksilöille on tarjolla suuret palkinnot puurtamisestaan, koska verot ovat alhaiset, ja valtio puuttuu muutenkin mahdollisimman vähän siihen, mitä ihmiset touhuavat. Tämä on kannustavaa kokoomuslaisen ajattelun mukaan. Tämä lähimmäisenrakkauden ajatus on kauneinta, mitä kokoomuslaisesta ideologiasta löytyy. Eikä sekään ole kovin kaunista. Mitä tapahtuu niille, joilla ei ole lähimmäistä huolehtimassa, tai joiden lähimmäisetkin ovat vaikeassa asemassa? Kannustavuus ja alhaiset verot ovat vastakkaisia laadukkaalle ja kattavalle sosiaaliturvalle ja -palveluille, koska jostain ne on maksettava.

No, tämä kaikki on aika kylmää kyytiä pohjimmiltaan, kun se edellyttää hyvinvointirakenteiden purkamista ja yleistä "vahvat pärjäävät" meininkiä yhteiskunnassa. Mitään uutta siinä ei ole.

Mielestäni Vanhasen visio oli inhimillisempi. Siinä on oikeasti paljon hyvää, mutta ei paljoa uutta. Vanhanen korosti visiossaan kolmatta tietä. Kolmas tie on hänen mukaansa keskustalainen polku sosialistisen suunnittelijavaltion ja talousliberalistisen yövartijavaltion välissä. Kolmanteen tiehen kuuluu markkinavetoinen talous, ja toisaalta vahva valtio joka toimii markkinoiden "isäntänä". Tämä on aivan hyvä yleinen näkemys.

Sosialidemokraatit esittivät tämänkaltaisia ajatuksia 1899 kun puoluetta perustettiin Suomeen. Vanhanen haistoi nähtävästi hyvän idean, koska ehdotti samaa heti perään 2009.

Vakavasti ottaen olen jo pitkään ollut sitä mieltä että kepulaiset ovat pohjimmiltaan kunnon väkeä. Kun eivät antautuisi nyt oikeiston apupojiksi, vaan pysyisivät kylänmieheni Santeri Alkion (joka on syntynyt 120 vuotta minua ennen samassa kylässä kuin minä: Laihialla vuonna 1862) linjoilla. Alkiohan viitoitti maalaisliittoa toimimaan "köyhän asialla" viime vuosisadan vaihteessa.

Lisäksi Vanhanen mietiskeli rajojen madaltumista yhteiskunnan sisällä, ja niiden välillä. Tämäkin oli mielestäni ihan asiallista pohdiskelua.

Kataisen visioissa oli siis jotain hyvää, ja Vanhasen visioissa paljonkin hyvää. Paras näkemys kuitenkin - ja minulla on edelleen se objektiivisen mutta fiksun tarkkailijan hattu päässä - löytyi Jutta Urpilaiselta.

Urpilainen oli ainoa joka tiedosti avoimesti että meidän nykyiset ongelmamme johtuvat monessa mielessä globaalin tason ilmiöistä. Yhä vaikeampiin globaaleihin haasteisiin tarvitaan yhä vahvempia globaaleja poliittisia rakenteita ja yhteistyön muotoja.

En viittaa pelkästään ilmastonmuutokseen, finanssikriisiin, rajat ylittävään rikollisuuteen ja terrorismiin, saastumiseen, ja kehityshaasteisiin vastaamiseen. Vaikka nämä jo riittäisivät tarpeeksi luoda entistä sitovampaa ja kattavampaa kansainvälistä yhteistyötä.

Tarkoitan myös mahdollisuuksia säilyttää pohjoismaisen hyvinvointivaltion rakenteet. Nyt ne ovat pitkälti uhattuna, koska yrityksille suunnattu lyhyen tähtäimen kannustavuus - kuten alhaiset verot - ja yhteiskunnan pitkän tähtäimen sosiaalinen turva ja yhteisvastuu ovat monessa mielessä toisilleen vastakkaisia. Yksinkertaistetaan hieman. Ilman laajaa julkista taloutta ei voida ylläpitää laajoja hyvinvointirakenteita. Laajaa julkista taloutta ei voida ylläpitää ilman suhteellisen korkeita veroja. Korkeaa verotusta ei voida ylläpitää, jos yritykset voivat sanoa lähtevänsä, tai niiden voidaan olettaa lähtevän muualle jos niille ei kehitetä edullisia olosuhteita - muun muassa alhaista verotusta. Tästä syystä meillä pitäisi olla omaa kansakuntaamme laajempia hyvinvointisopimuksia. Yrityksillekin olisi pitkällä tähtäimellä hyväksi, jos Suomesta lähtiessä kohdemaassa sanottaisiin, "joo, tulkaa vaan, mutta meilläkin pitää maksaa sosiaaliturvamaksuja ja veroja jotta voidaan kouluttaa ja pitää kaikki hyvinvoivina. Sillä tavalla teillekin riittää tervettä ja osaavaa työvoimaa, ja kaikki ovat tyytyväisiä. Näin ollaan sovittu suomalaisten ja muidenkin kanssa, niin tästä pidetään kiinni".

Tarvitaan siis pohjoismaista hyvinvointimaailmaa jotta pohjoismainen hyvinvointivaltio voitaisiin pelastaa? Kyllä tämän suuntainen kehitys on tarpeen.

En haikaile - enkä usko että Jutta Urpilainenkaan visioidessaan HS:ssa haikaili - maailmanhallituksen perään. Mutta perusajatus on, että samaan aikaan kun kauppa vapautuu, ja vahvojen yksilöiden hyödyntavoittelumahdollisuudet kehittyvät maailmanlaajuisesti, tarvitaan yhteisöllisiä sopimuksia, joilla turvataan maailmanlaajuisesti, että kasvava hyvinvointi ei kasaudu vain harvoille. Koska se on epäoikeudenmukaista, vaikka hyödyn kasautuminen olisikin kannustavaa.

Seuraava kysymys on, miten ihmeessä tällaiseen maailmaan, jossa globaalit yhteistyörakenteet ovat vahvistuneet, päästään. Tätä ehti kysyä jo HS jutun toimittaja, ja kysymyksellä on helppo irvailla. "Jaa että Suomen hallitusko voisi määrätä koko muuta maailmaa?"

Suomen kannalta ei ole tarkoituksenmukaista, että yritetään perustaa maailmanhallitus ja pelastaa sitten kaikki maailman köyhät ja kurjat. Mutta onneksemme maailmassa koko ajan on meneillään prosesseja, joissa globaali yhteistyö vahvistuu. Tuhannet tutkijat ja valveutuneet poliitikot pohtivat, miten kv-järjestöjä voisi vahvistaa vastaamaan globaaleihin haasteisiin. Suomesta terävintä kerkeä ovat Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professorit Heikki Patomäki ja Teivo Teivainen, jotka ovat kirjoittaneet mm. oivallisen opuksen "Globaali demokratia". Kansalaisyhteiskunta järjestäytyy koko ajan maailmanlaajuisemmin ja syvemmin, vastaamaan juuri samaiseen globaalin yhteisöllisen vastuun haasteeseen. Tästä esimerkkinä Maailman sosiaalifoorumi, joka on järjestetty Brasiliassa vuodesta 2001 lähtien. Myös monet muut aatteelliset liikkeet ja kansalaisjärjestöt syventävät maailmanlaajuista yhteistyötään. Internet tarjoaa tälle kehitykselle ennen näkemättömän tehokkaan kanavan. YK:n sisällä on vahva pyrkimys - niin poliittisella kuin virkamiestasollakin - uudistumiseen, YK:n vahvistamiseen. Kehitysmaat ovat olleet pitkään sorretussa asemassa maailmanpolitiikassa. Viime vuosikymmeninä ne ovat järjestäytyneet, esimerkiksi YK:n piirissä toimivaksi G-77 ryhmäksi, ja ruvenneet peräämään entistä voimakkaammin oikeudenmukaista maailmanjärjestystä. Tähän kuuluu yhtenä osatekijänä demokraattisemmat, voimakkaammat kv-järjestöt, ennen kaikkea YK.

Suomi ei voi valita pelastaako se maailman yksin vai ei, mutta se voi valita, lähteekö se tukemaan täysin purjein näitä prosesseja vai ei. Helppoa ei ole vahvistaa maailmanyhteisön yhteisvastuuta. Se on kuitenkin välttämätöntä, koska me kökötämme samassa veneessä tiukemmin kuin koskaan.

Tällaisia visioita tarvitaan nykyisessä, globalisoituvassa maailmassa. Samaan aikaan ei pidä unohtaa, että omaa maata on kehitettävä. Mutta tulevaisuudessa nämä kansallinen ja kansainvälinen taso tulevat kietoutumaan entistä tiukemmin yhteen, ja tarvitaan rohkeita ja reippaita ajatuksia siitä, miten tämä yhteen kietoutuminen tapahtuisi reilulla ja hyvinvointia edistävällä tavalla.

Ilmari

--- 

Oikeus rakkauden tasa-arvoon

11.2.2009

Kuvittele, että olet rakastunut. Kuvittele, että olet löytänyt elämäsi kumppanin, jonka kanssa haluaisit jakaa kaiken, ja jonka kanssa haluaisit käydä yhdessä vasten elämän haasteita. Kuvittele nyt, miltä sinusta tuntuisi, jos sanoisin sinulle, että et saa mennä naimisiin tämän henkilön kanssa (et edes siviilivihkimisenä). Saattaisit ehkä kysyä, millä perusteella? Hyväksyisitkö vastaukseksi jonkun seuraavista:

a) Minulla on kirja jossa sanotaan, että et saa

b) Minulla on ystävä, joka kertoi minulle, että et saa

c) Et ole perinteisesti saanut, joten et saa nytkään

Luettelin sinulle juuri ne kolme syytä, miksi et saa mennä naimisiin Suomessa jos elämäsi rakkaus on samaa sukupuolta kanssasi. Vaihtakaamme seksuaalinen suuntautuminen johonkin toiseen synnynnäiseen ominaisuuteen kuten vaikka vasenkätisyyteen. Tuntuisiko sinusta oikeudenmukaiselta kieltää naimisiinmeno vasenkätisiltä ihmisiltä?

Suomen perustuslain toisessa luvussa §6 sanotaan näin yhdenvertaisuudesta:

Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Lienemme yksimielisiä siitä, että seksuaalinen suuntautuminen on "muu henkilöön liittyvä syy". Kysymys onkin onko meillä olemassa "hyväksyttävää perustetta" asettaa osa kansalaisistamme eri asemaan lain edessä. Voitte halutessanne lukea uudelleen listaamani syyt ja päättää mielessänne, ovatko ne hyväksyttäviä.

En usko, että suomalaiset ovat pohjimmiltaan epäoikeudenmukaisia ihmisiä. Uskon vakaasti, että kysymys on ainoastaan tietämättömyydestä. Olemme kaikki vastuussa toistemme tasa-arvon toteutumisesta. Kun sinä taistelet muiden tasa-arvon toteutumisen puolesta, puolustat samalla omaasi.

Martin Luther King totesi aikanaan, että on olemassa kahdenlaisia lakeja, oikeudenmukaisia ja epäoikeudenmukaisia, eikä epäoikeudenmukaisia pidä noudattaa. Pyydänkin jokaista teistä, jonka sydän sykkii tasa-arvolle, lähestymään kansanedustajiamme seuraavalla viestillä: "En voi oikeudenmukaisuuden periaatteen takia noudattaa Suomen lakia kokonaisuudessaan. Pyydän teitä tekemään kaikkenne, jotta Suomen laki takaa yhtäläiset oikeudet jokaiselle kansalaiselle, ja että avioliitto olisi Suomen laissa sukupuolineutraali."

...koska jokaisella pitäisi olla oikeus rakkauden tasa-arvoon.

Fabian Niemitz

kansalainen

Eurovaalit- kansan vaalit! 

6.2.2009

Eurovaalit ovat varmaan yksi maailmanhistorian epäkiinnostavimmista poliittisista ilmiöistä, noin kansan keskuudessa. Tämä on harmillista, koska Euroopan parlamentti on ehkä yksi maailmanhistorian parhaista poliittisista keksinnöistä!

"EU asiat ovat EU nörttien hommia, eivätkä ne kiinnosta minua". Tällaisilla
ajatuksilla on yksi käytännön vaikutus: EU:sta tulee EU nörttien hommia. Eikä se ole oikein. Demokratia on yksi Euroopan hienoimmista ominaisuuksista. Se
tarkoittaa että sitä tehdään, mille kansa antaa valtuudet. Mutta jos kansa ei käytä valtaansa, sitä käyttää joku muu. Ei voi yksilöidä keitä nämä jotkut muut ovat. Mutta yksi asia on varmaa: siellä on kaikenlaisia hattarapäitä, jotka eivät käytä valtaa kansan parhaaksi. Eli Eurooppa ei kehity kansan ehdoilla, siitä ei tule koko kansan Eurooppa. Mitä siis tehdä, jos Eurooppa ei ole kansan Eurooppa? Jättääkkö äänestämättä? Se olisi vallansiirto hattarapäille. Äänestääkkö EUvastaisia populisteja? Se olisi kuin hyvän vasaran heittäisi nurkkaan kun sillä kerran on lyönyt sormeen. Mielestäni oikea vastaus on ottaa se vasara tiukasti omaan käteen ja ruveta rakentamaan koko kansan Eurooppaa.

Euroopan unionia näet tarvitaan, nyt, ja tulevaisuudessa vielä enemmän. Maailmanyhteisön haasteet ovat entistä usemmin sellaisia, että ne eivät ole yhdenkään kansallisvaltion aiheuttamia, eikä yksikään valtio voi niille yksin mitään. Tällaisia haasteita ovat ilmastonmuutos, kieroutunut finanssiarkkitehtuuri (jonka inkarnaationa nyt elämme maailmanlaajuista taloustaantumaa), rajat ylittävä rikollisuus, talouden globalisaatio epäsuhdassa sosiaalisen suojelun globalisaatioon. Tällaisiin haasteisiin on pakko vastata kansainvälisellä yhteistyöllä, ja sellaisilla uusilla demokraattisilla ylikansallisilla rakenteilla, kuten EU. Kunpa me nyt emme antaisi tämän tilaisuuden valua räpylöistämme!

Ilmari Nalbantoglu 

Julkista omaisuutta tuhoamassa

20.1.2009

Elämme Suomessa laman kynnyksellä. Kun kansallinen keskustelu keskittyy kansalliseen elvyttämiseen, siihen, miten suuri elvytyspaketin olisi oltava, ja mihin se olisi kohdennettava, jää riskiksi että unohdamme, mistä koko taantuma on saanut alkunsa. Suomen heikko tilanne on seurausta kansainvälisestä finanssikriisistä, ja vielä tarkemmin, keinottelusta kansainvälisesti keskinäisriippuvaisilla finanssimarkkinoilla. Keskeinen ratkaisu lamaan ei löydykään Suomesta, vaan yhteisestä sääntelystä koko maailmanyhteisön kesken.

USA:n valtio joutuu tukemaan pankkeja sadoilla miljardeilla. Islanti on konkurssin partaalla. Monet EU maat ovat joutuneet kansallistamaan pankkeja. Iso-Britanniassa veronmaksajat joutuvat 35-50 miljardin punnan potilla pankkien takaajiksi. Finanssikriisin seuraukset veronmaksajille ovat vakavia.

Mitä mahtaisi seurata, jos ihminen mäiskisi kaupungintalon ikkunat sisään ja potkisi kyltit kumoon. Kippaisi portaille kärryllisen kanankakkaa, ja kirjoittaisi vielä pari solvausta seinään ennen kuin lähtisi. Sotku saataisiin siivottua, mutta se maksaisi! Kuluvia muutamaa kymmentä tuhatta pöyristeltäisiin ja tekijää niin mediassa kuin oikeussalissa kurmootettaisiin.

Miksi tekijää pitäisi korventaa? Mieltään saa demokratiassa osoittaa vaikka se vähän häiritsisi päättäjiä, mutta laittoman tempauksesta tekisi yhteisen omaisuuden tuhoaminen. Veronmaksajien yhteistä omaisuutta ei voi yksittäinen ihminen lähteä tuhoamaan. Ilkivallantekijöiden varalle olemme päättäneet demokraattisesti, että korvennettakoon häntä oikeudessa, koeteltakoon median myllyssä.

Mutta entä jos ihminen on pankinjohtaja, ja rajattoman ahneuden voimalla lähtee pelaamaan sellaisilla "rahoitusinstrumenteilla", joilla ei ole reaalitalouden kanssa mitään tekemistä? Entä jos pankinjohtajia on useita, ja kaikilla on samanlaiseen ahneuteen kannustava palkkiojärjestelmä? Entä jos tässä pelissä miljardit sulavat, ja tavallinen kansalainen joutuu tulemaan pankkien suojaksi? Entä jos tällainen peli vie koko maailman lamaan? Siis työt tekijöiltä, leivän perheiltä. Ei meillä ole silloin muuta mahdollisuutta kuin kohautella olkapäitämme ja todeta "harmi juttu, toivottavasti saadaan pankit pelastettua".

Esim. USA:n roskapankin koko on enimmillään 700 miljardia dollaria. Montako kaupungintaloa summalla saisi tuhottua?

Ehkä tämä kriisi opettaa meille maailman kansalaisille, että olemme samassa veneessä, ja siihen veneeseen tarvitaan yhteisiä sääntöjä. Muitakin sääntöjä kuin vahvimman oikeus.

Ilmari Nalbantoglu