JULKAISTUJA KIRJOITUKSIA VUODELTA 2009

 

Savon Sanomat 12.12.2009

Mielipide
Todellinen uhka 
 
 
 
Terveys on vain yksi osa-alue, jolla alkoholi aiheuttaa yksilöllisiä ja yhteiskunnallisia haittoja, kirjoittaa Tuula Väätäinen.

 

Käsidesin myynti on kivunnut pilviin, ihmisiä tönitään rokotusjonoissa. Tuskin kukaan on välttynyt huomaamasta sikainfluenssaepidemiaa. Samaan aikaan Suomessa on yksi laillinen ja lähes kaikkia koskettava terveyshaitta, josta puhutaan vain vähän.

Väheksymättä sikainfluenssan vakavuutta, tautiin on Suomessa kuollut tähän mennessä 12 ihmistä. Vuonna 2007 alkoholimyrkytykseen kuoli 582 ihmistä. Alkoholista johtuviin tauteihin kuoli 1602 ihmistä, eli suoraan alkoholista johtuvista syistä kuoli 2184 suomalaista vuonna 2007.

Näistä tilastoista voi päätellä, että alkoholi terveysriskinä on suhteettoman huonosti ymmärretty.


Yli 2000 kuolemaa vuodessa on vain jäävuoren huippu. Kuolemantapauksien takana on loputtomasti sairastamista ja inhimillistä kärsimystä. Lisäksi, terveys on vain yksi osa-alue, jolla alkoholi aiheuttaa yksilöllisiä ja yhteiskunnallisia haittoja.

Valtaosa väkivaltarikoksista tehdään juopuneena. Esimerkiksi pahoinpitelyitä tehdään noin puolet useammin päihtyneenä kuin selvänä. Sosiaaliset ongelmat, kuten syrjäytyminen, kytkeytyvät usein alkoholinkäyttöön.

Herää kysymys, voidaanko alkoholin haittoihin puuttua? Keinoja löytyy kyllä, jos poliittinen tahto löytyy.


Alkoholikasvatus, tiedonvälitys, ja alkoholismin katkaisuhoito ovat edelleen tärkeitä keinoja. Näillä keinoilla vaikutetaan alkoholin kysyntään. Mutta on oltava rohkeutta puuttua myös saatavuuteen.

Baarien ja ravintoloiden anniskelun pitää mielestäni loppua kello puoli kahdelta, kuten nykylaissakin on ajatuksena. Jatkoanniskeluajan myöntämisestä kolmeen tai neljään on vain tullut maan tapa poikkeustapauksen sijaan. Alkoholin hinnan korotus veron avulla on oikean suuntaista kehitystä.


Kysynnän ja tarjonnan lisäksi on puututtava vaikutuksiin. Hyvä politiikan nyrkkisääntö on, että jos jokin asia on haitallinen, niin ensimmäisenä pitää auttaa niitä, joilla on heikoimmat eväät puolustaa itseään.

Tämä pätee alkoholiinkin. Haavoittuvaisimmassa asemassa ovat lapset. Onkin tärkeää, että viime hallituskaudella uudistettua lastensuojelulakia voidaan kunnissa toteuttaa.

Nykyinen todellisuus on sellainen, että asiantuntijat ja lasten parissa työskentelevät tunnustavat lain laajalti onnistuneeksi, mutta samalla yhtä laajasti tunnustetaan riittämättömät resurssit lain toteuttamiseksi.

Tämä tarkoittaa esimerkiksi heikkoja mahdollisuuksia puuttua sellaisten lasten arkeen, joiden vanhemmat juovat kohtuuttomasti.


Toinen keino suojella lapsia alkoholin haitoilta on pitää kiinni nykylainsäädännössäkin olevasta määräyksestä, että siellä missä liikkuu lapsia ja lapsiperheitä, ei tarvitse alkoholia tarjoilla.

Laissa tällä tarkoitetaan lasten ja nuorten suosimia tiloja ja tilaisuuksia. Lain valvonta on kuitenkin heikkoa, ja liiketaloudelliset syyt toimivat heikkoina perusteina, joiden läpi käytäntöä katsotaan.

Tällaiset ajatukset varmasti aiheuttavat vastustusta. Joku voi ajatella alkoholin tarjonnan rajoittamisen holhouksena tai yksilön vapauden rajoittamisena. Tällainen ajattelu on eettisesti arveluttavaa, koska yksilön vapaus ei saa koitua yhteisön haitaksi.

 

KOTISIVUN LIITE KIRJOITUKSEEN: 

(julkaistu vain kotisivulla )

 

Kysymyksiä ja vastauksia:

K: Eikö yksilöllä ole oikeutta juoda tuopillistaan klo 1.45, politiikan tavoitteena pitää olla yksilönvapaus, eikä holhoaminen!

V: Totta, yksilönvapaus on tärkeää. Mutta alkoholin haitat ovat yhteisöllisiä, me kaikki kärsimme niistä. Ei voi vaatia, että yksilön on saatava vapautensa, ja yhteisön on kärsittävä seuraukset väkivaltana, ja sosiaalisina ja terveydellisinä haittoina.

K: Miksi pitää puuttua ravintoloissa juomiseen, kun ”suurkuluttajat” eivät juo siellä. Suurkuluttajat juovat puistoissa, siltojen alla, ryyppyremmeissä.

V: Alkoholismin parantaminen on tärkeä kysymys, mutta erillinen tarjontaan vaikuttamiseen nähden. Oletteko miettineet, mistä alkoholistit tulevat? Ei kukaan aloita juomista siltojen alla ”ryyppyremmissä”. Alkoholin käyttöön on puututtava ennen alkoholismivaihetta. Lisäksi on totta alkoholisteille aiheutuu suurin terveysriski alkoholista, ja näin myös terveydenhuollon kustannukset ovat heidän kohdallaan kovia. Kustannuksia, ja terveys- ja sosiaaliriskejä eivät aiheuta kuitenkaan vain alkoholistit.

K: Vain 10% alkoholista kulutetaan ravintoloissa. Miksi sitä pitää rajoittaa? Kotona juominen se vasta johtaa ongelmiin, kuten alkoholismiin.

V: Tutkimusten mukaan ongelmallisinta juomista on humalahakuinen juominen. Se, että kotona juodaan vaikkapa saunaolut ei ole yhtään niin ongelmallista, kuin se, että lähdetään baariin vetämään kännit. Juominen baareissa ja ravintoloissa on paljon useammin humalahakuista, ja siksi merkitykseltään paljon 10% suurempaa. Selvitysten mukaan eniten humalaisia samassa välittömässä tilassa on ravintoloissa kello kahden jälkeen yöllä. Tällöin esimerkiksi väkivaltarikokset lisääntyvät.

K: Jos ravintoloiden anniskeluaikoja lyhennetään, ihmiset siirtyvät kotiin juomaan, tai aloittavat aiemmin.

V: Anniskeluaikojen lyhentäminen voi jossain määrin lisätä kotona juomista, mutta kaiken kaikkiaan sillä olisi myönteinen vaikutus alkoholin kulutukseen. Eli humalahakuinen juominen vähentyisi. Tämä johtuu siitä, että tutkimusten (esim. Stakesin tutkimus vuodelta 2003) mukaan ravintolassa juodaan humalahakuisemmin kuin kotona. Ravintolassa juoneet ovat kaksi kertaa niin usein humalassa lopettaessaan juomisen, kuin kotona juoneet. Kyse on ravintolakulttuurista, ja baarissa syntyvästä sosiaalisesta paineesta juoda.


 

Iisalmen Sanomat 23.11.

Hallituksen elvytys ei pelasta nuoria!

Lamasta puhutaan paljon, ja sen yhteydessä elvytyksestä. Millaisella talouspolitiikalla laman selkä saadaan taittumaan? Tämä on tärkeä kysymys. Mutta se on vain osa politiikan kokonaisuutta, jonka tehtävänä on hyvinvoinnin säilyttäminen ja erityisesti heikoimmassa asemassa olevien ihmisten, kuten nuorten työnhakijoiden, auttaminen laman yli.

Viime viikon torstaina A-talk ohjelmassa valtiovarainministeri Jyrki Katainen yritti puolustaa hallituksen tehotonta veroelvytystä. Samassa ohjelmassa SDP:n varapuheenjohtaja Pia Viitanen selvitti, että nyt on tärkeintä panostaa euromääräisesti suurituloisille painottuvien ja elvytysvaikutukseltaan hatarien verokevennysten sijaan julkisiin investointeihin ja aktiiviseen työvoimapolitiikkaan.

Yhtä elvyttävää veronalennuksessa takaisin annettua euroa kohden valtio joutuu alentamaan tulojaan 3-4 euroa. Tehokasta? Kaiken huipuksi, Katainenkin myöntää ja siirtää vastuun tuleville hallituksille kun hän sanoo, että veroja tullaan valtiotasolla välttämättä kiristämään tulevalla hallituskaudella. Istuva hallitus vetäytyy vastuusta sillä noin puolet kunnista kiristää jo nyt verotustaan. Kun mukaan heitetään korottuvat julkisten palveluiden asiakasmaksut, ja hallituksen varakkaita tukevat verojärjestelyt, hallituksen talouspolitiikan tuloksena on soppa, josta on hankala ottaa muuta selvää, kuin että elvytyksen teho on kyseenalaista, ja toiseksi moni pieni- ja keskituloinen joutuu tosiasiallisesti pulittamaan julkiselle sektorille aiempaa enemmän.

Minun mielipiteeni on, että talouspolitiikka pitää saada todella elvyttävään asentoon, koska muuten yhteisen hyvinvointimme käy hullusti. Pelkkä talouspolitiikka ei kuitenkaan riitä. Erityisesti heikoimmista on pidettävä huolta. Tämä on ihan arkijärkeä: kovien aikojen tullen vauraammat ja korkeammassa asemassa olevat selviytyvät paremmin. Jos apua on rajallisesti tarjolla, kannattaa se suunnata sinne, missä sitä eniten tarvitaan. Yksi tällainen ryhmä ovat nuoret työttömät.

Yli 18-vuotiaat nuoret ovat pääsääntöisesti täysivaltaisia toimijoita työmarkkinoilla. Kuitenkin nuoriin pätee vähän eri logiikka kuin varttuneempiin työikäisiin. Eikö ole aivan luonnollista, että nuorena ihmisellä ei ole sellaista kokemusta oman elämänsä järjestämisessä, kuin vanhempana? Nuoren maailma järkkyy tästä syystä helpommin kuin varttuneiden. Työttömyys voi merkitä pitkäkestoisesti elämää haittaavaa näköalattomuutta, syrjäytymistä, mielenterveyden ongelmia, ja esimerkiksi hankkiutumista hallitsemattomiin velkoihin. Siksi nuoret tarvitsevat erityistä tukea.

Tarvitaan esimerkiksi niin sanottua etsivää nuorisotyötä. Tämä tarkoittaa sitä, että turvalliset aikuiset ovat läsnä aktiivisesti nuorten keskuudessa, ja tarjoavat nuorille keskustelu mahdollisuuden. TE-keskuksissa on oltava riittävästi tarjolla räätälöityjä palveluita nuorille. Järjestöjen tarjoamaa mielekästä tekemistä ja kokemusta tarjoavaa työtä, kuten työpajatoimintaa, ei saa nyt ajaa alas. Kuntien on pystyttävä järjestämään sosiaali- sivistys- ja terveyspalvelut yllä laman yli. Nämä toimenpiteet ovat välttämättömiä, jotta viimesijainen turvaverkko säilyy tässä yhteiskunnassa.

 


Kuopion Kaupunkilehti 11.2009

 

Kaikki samassa veneessä?
 
Mitä on tehtävä kuntapalveluille, kun rahaa laman myötä on entistä vähemmän, ja tarvetta enemmän? Oikeistohallitus näkee kuntapalvelut kumiveneenä, jonka voi hyvällä kelillä (noususuhdanteessa) puhaltaa täyteen, ja huonoilla keleillä (lamatilanteessa) päästää tyhjäksi ja tuupata varaston perälle. Demareiden näkemys on erilainen. Kuntapalvelut ovat pikemminkin puuvene, jota hyvällä kelillä huolletaan, jotta se kurjalla säällä kestää ja pysyy pinnalla.
 
Silloin kun elämä on muuten kovaa, vähintä mitä yhteiskunta voi tarjota on sairaiden hoitaminen, lasten turvallinen koulunkäynti, ja se, että yhteiskunnan tukea saa kohtuullisessa ajassa. Lama-aikana toimivien kuntapalveluiden merkitys korostuu. Lamaan liittyy työttömyyttä, työttömyyden uhkaa, lomautuksia, perheiden talousvaikeuksia ja huolia. Näillä huolilla on taipumus kasaantua samoihin perheisiin, ja samoille yksilöille. Kaikkia ei lama vaivaa samalla tavalla. Mutta koska kukaan ei yksin ole aiheuttanut tätä maailmanlaajuista lamaa, meidän pitää yhdessä ottaa vastuu siitä, että ne joita se eniten haittaa eivät kärsi kohtuuttomasti. Kuntapalveluiden ylläpito on yksikertainen tapa pitää huolta kaikista.: nehän ovat yhteisiä palveluita. Ellei muu auta, pitää harkita myös yhteistä lainaa palveluiden rahoittamiseksi.
 
Se, että kunnat pitävät palvelut käynnissä, on myös elvytystä. Yksikään työpaikka tai yritys ei tule toimeen ilman hyvinvoivia työntekijöitä. Lisäksi, maksaessaan palkkaa julkisensektorin työntekijöille, kunnat (ja valtio) tulee lisänneeksi yksityistä kulutusta, ja näin kotimaista kysyntää.

 


 

Savon Sanomat

(alkuperäinen teksti, toimituksen muokkaama versio ilmestyi 11.11. lehdessä)

 

Näppäilystä kikkailuun? Mieluummin asiaan.

Keskustapuolueessa on nostettu esille ministereiden vaihto. Järki on voitolla, kun ryhmänjohtaja Timo Kalli totesi viime torstaina, ettei kierrätystä syksyllä toteuteta. Tosin heti perään puheenjohtaja Matti Vanhanen kiirehti lisäämään että keväällä asiaan voidaan palata.

Jos kierrätys tapahtuisi keväällä 2010, uudet ministerit ehtisivät istua vaivaisen vuoden, asialistan ollessa poikkeuksellisen haastava. Keskusta ei ole perustellut ehdotusta muuten, kuin että kasvojen vaihtaminen voisi olla kiva tapa kirkastaa imagoa, ja siten nostaa laahaavaa kannatusta. Minulle mahdollinen ministerien kierrätys ei kirkasta kuvaa Keskustasta.

Vaalirahat ovat puhuttaneet syksyllä perinpohjaisesti. On välttämätöntä että väärinkäytökset tulee oiottua ja sotkut selvitettyä, mutta samalla on sanottava, että keskustelu on jättänyt erittäin paljon sisältökysymyksiä alleen. On syntynyt kuva, että politiikka olisi poliitikkojen asioiden setvimistä, kun sen pitäisi olla yhteisten asioiden hoitoa.

Vaikein poliittinen aihe on läsnä oleva lama, ja sen myötä kasvava työttömyys ja eriarvoisuus. Ikävin piirre lamassa on, että sen haitat eivät lopu, kun bkt:n kehityskäyrä lähtee nousuun. Laman myötä paisunut lainataakka, valtion tuen puutteessa rapautuneet kuntapalvelut, kasvanut eriarvoisuus ja työttömyys jäävät yhteiskunnan huoliksi laman jälkeenkin. Tästä meillä on konkreettinen kokemus viime lamasta. Laman myötä syrjäytyneiden ihmisten huolet eivät yksilötasolla nousukauteen lopu.

Toinen suuri kysymys on sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen. Miten julkiset palvelut tulevaisuudessa järjestetään? Mallia sorvataan nyt kahden laajan lakiuudistuksen voimalla. Tähän liittyy kysymys vanhustenhuollosta. Tänä syksynä on tullut selvityksessä esille vakavia puutteita riittämättömästä työvoimasta riittämättömään ravintoon. Tilanne on kestämätön.

Kolmantena keskeisenä asiana on aluehallintolaki. Tällä viikolla täysistuntokäsittelyyn tullut esitys ei ole läpihuutojuttu: massiivisen hallinnon mylläyksen konkreettiset hyödyt jäävät epäselviksi. Kukaan ei näytä tietävän mitä uusi laki, esitetyssä muodossa, hyväksyttäessä käytännössä merkitsisi.

Näiden kotimaisten kysymysten lisäksi kansainvälinen asialista on haastava. Vaikein kysymys lienee Kööpenhaminan ilmastokokous joulukuussa, ja sen myötä koko ilmastonmuutoksen hillintä.

Tärkeitä asioita on muitakin. Keskeistä on huomata, että politiikan asialista on laaja ja haastava. Suuri kuva hallitustyöskentelystä on ollut, että Kokoomus suhmuroi etualalla, ja päähallituspuolue Keskusta näppäilee taustalla. Ministerikierrätyksen myötä Keskustan työkalupakki laajenisi henkilökikkailuun. Puheenjohtaja Vanhasen uhkauksesta huolimatta tämän kikkarasian pitäisi pysyä keväälläkin kiinni. Nyt on aika kiinnittää huomiota puolueen asioiden sijaan yhteisten asioiden hoitoon.

 


 

Iisalmen Sanomat 10.2009

Kuntatalous ei ole markkinataloutta

 

Joku innokas vastarinnan kiiski varmasti hoksasi yksi tai kaksi asiaa miksi kuntatalouskin on markkinataloutta. Totta, onhan se osa suurempaa markkinoiden ehdoilla toimivaa kokonaisuutta. Mutta kiinnostavaa juuri nyt kun markkinatalous finanssikriisin myötä on kokenut eräänlaisen romahduksen, ovat asiat, mitkä kuntataloudessa poikkeavat markkinataloudesta. Silloin näet huomataan, ettei kuntatalouden pitäisi hypätä kun markkinatalous elämöi.

 

Kunnissa on elämää niin kaunan kun on kuntalaisia. Kunnan asukkaat käyttävät ja tuottavat yhteisiä palveluita, asuvat kunnan alueella, elävät yhteisessä yhteisössä.

 

Mutta onko näin kauaa? Suomi on yksi harvaanasutuimmista maista maailmassa. Kunnan palveluiden järjestäminen on näissä olosuhteissa haastavaa, eikä tähän saakkakaan ole onnistuttu täydellisesti. Näyttää siltä, että kuntien elinvoimaisuus on riippuvaista kuntataloudesta, joka nyt talouden laman ja valtion riittämättömän tuen vuoksi on vaakalaudalla.

 

Näin ei tarvitse olla. Kunnan talous ei ole markkinataloutta. Kuntien palveluiden kysyntä ei ole suhdanneherkkää, kuten markkinaperusteisten tuotteiden. Päinvastoin, julkisista palveluista tulee yhä kysytympiä lamatilanteessa. Toinen keskeinen eroavaisuus on, että julkisten palveluiden tuotannossa ei ole sellaista tuottavuuden nousun mahdollisuutta kuin tavaratuotannossa.

 

Näistä syistä kuntapalveluita ei pidä markkinatalouden kriisissä rampauttaa. Ei ole kysyntäperusteen laskua, jonka vuoksi palveluita pitäisi vähentää. Ei ole sellaista tuottavuuden nousuperustetta, jonka vuoksi voisi ajatella, että minkä ennen teki kolme – sanotaan sairaanhoitajaa, opettajaa, sosiaalityöntekijää – tekee nyt kaksi. Sillä yön tekevät ihmiset eivät koneet.

 

Jos markkinatalouden laman annetaan ampua kuntataloutta nilkkaan, kunnat rampautetaan epäluonnollisella tavalla.

 

Kuntien asukkaat jäävät vaille laadukkaita palveluita. Kuntatyöntekijät väsyvät, uupuvat, ja sairastuvat. Tämä tarkoittaa inhimillistä kärsimystä, ja kunnalle nousevia henkilöstökustannuksia. Lisäksi, kuntatyöstä, kuten vanhustenhoidosta, tulee entistä epähoukuttelevampaa nuorille. Samalla väestön vanhetessa hoivatyöhön tarvittaisiin entistä enemmän tekijöitä.

 

Palveluiden rapauttamisen kustannukset ovat moninaisia. Mitä siis eteen? SDP:n linjana on, että valtion tulee taloudellisesti vahvempana julkisen sektorin osana tukea kuntia nykyistä enemmän. Tätä tavoitetta olemme pitäneet esillä talouskriisin alusta saakka. Ellei valtio nyt ryhdistäydy, on tärkeää, että kunnissa vältetään heikointa kolmesta pahasta. Veronkorotuksista, lainasta, ja henkilöstön lomautuksista heikoin lenkki on viimeinen. Hallituksen talousarvioesityksellä kuntiin on muodostumassa 850 miljoonan kokonaisaukko. Ellei hallitus suostu nostamaan valtionosuuksia edes lähelle tätä kokonaissummaa, velkaantumisen uhallakin irtisanomisten ja tämän kautta palveluiden rapauttamisen sijaan veronkorotus ja laina ovat vähemmän kuntia ja palveluja vaurioittavia ratkaisuja.

 


Kuopion Kaupunkilehti 10.2009 

Järjestöjen ahdinko: pakko ymmärrettävä, valintaa ei

 

Valtion tuki kunnille on olosuhteisiin nähden riittämätöntä. Sosialidemokraatit esittävät vuoden 2010 valtion budjettiin 400 miljoonan lisäystä yksinomaan kuntien sosiaali- ja terveyspalveluiden valtionosuuksiin. Kun kunnat talouslaman johdosta ovat ahtaalla, ja valtio kääntää niille tästä huolimatta selkänsä, yksiä uhreista ovat sosiaali- ja terveysalan järjestöt, ja tätä kautta palveluja tarvitsevat ihmiset. Järjestöjen tukeminen on näet yksi asia, josta kunnat ahdingossaan säästävät.

 

Samaan aikaan RAY:n linja on tiukentunut. RAY rahoittaa yhä vähemmän esimerkiksi pysyvää kuntoutusta.

 

Järjestöt ovat rauhanomaisia toimijoita, mutta tällä tavalla ne ovat joutuneet kahden rintaman sotaan. Toisaalla pienenee kuntien tuki, toisaalla RAY:n tuki. Esimerkiksi ensi- ja turvakotien järjestämä Alvari - toiminta on veitsenterällä. Alvari- perhetyö on erityisesti lastensuojeluperheiden tarpeisiin kehitetty perhetyön malli, jossa sellaisia perheitä, joissa arki tuntuu esimerkiksi päihde- tai mielenterveysongelmien vuoksi ylivoimaiselta, tuetaan yhteistoiminnassa perheen kanssa. Jos Alvari tuki loppuu, loppuu jälleen yksi tukimuoto niille, jotka tukea eniten tarvitsevat.

 

On hyvä muistaa, että sosiaali- ja terveysalan järjestöissä toimivat nykyään ennen kaikkea osaavat ammattilaiset. Järjestöjen työ on ammattimaistunut vuosi vuodelta, koska julkisen sektorin palvelut luovat tarpeen ammattimaisesti toimivalle täydennyssektorille.

 

Järjestöjen tuen katoaminen on yksi osoitus siitä, mitä kunnissa tapahtuu, kun ne jäävät laman maksumiehiksi. On huomattava, että kuntien talouden suhteen kunnat ovat nyt pakonomaisen säästämisen edessä. Valtion tilanne on toinen. Sen taloudellinen tilanne on suhteessa kuntiin vahvempi. Kunnat ovat pakon edessä, mutta valtio voi vielä valita.

 


 

Iisalmen sanomat 15.9.09

 

Jokaiselle nuorelle paikka yhteiskunnassa

 

Syksyn alku merkitsee suurelle osalle nuorista koulun tai opintojen aloitusta. Suurelle osalle, mutta ei kaikille. Osa nuorista jää väliinputoajiksi, kun ei ole koulupaikkaa, ja toisaalta ilman koulutusta on vaikeaa saada töitä. Miten nuoret saataisiin kaikki ”elämänsyrjään kiinni”?

 

Myönteistä koulutusrintamalla on, että ammatillisen koulutuksen arvostus on kasvussa. Tätä pitää hyödyntää. Peruskoulussa on varmistettava, että jokainen nuori haluaa johonkin: lukioon tai eri tavoin arvokkaaseen ja hyödylliseen ammattikouluun.

 

Yksi mahdollisuuksia avaava tekijä koulujärjestelmässämme on ollut kymppiluokka, eli peruskoulun jälkeinen lisävuosi. Hallituksen päätös siirtää kymppiluokat pois yhteishaun piiristä vaarantaa niiden olemassaolon. SDP:n varapuheenjohtaja Ilkka Kantolan on vaatinut kymppiluokkien säilyttämistä yhteishaussa. Tämä on aivan oikea linja: elleivät kymppiluokat ole osa yhteishakua, kunnat joutuvat vaikeassa taloustilanteessa suuren houkutuksen eteen karsia niiden järjestämisestä.

 

Laaja mahdollisuuksien horisontti tarkoittaa eri nuorille eri asioita. Se voi tarkoittaa, että nuori näkee että minusta voi tulla muutakin kuin se lääkäri tai poliisi jota aina ajattelin. Päähänpinttymät tuovat helposti pettymyksiä, kun kaikki ei sitten menekään suunnitelmien mukaan. Toiselle se tarkoittaa ylipäätään tulevaisuuden näkemistä: sitä, että nuori osaa arvostaa itseään ja elämäänsä niin paljon, että tavoittelee jotain huomiselta. Mutta lähes kaikille se tarkoittaa sitä, että nuoria tuetaan ja heidät hyväksytään silloinkin, kun he pomppaavat ”annetusta” muotista ulos.

 

Nuori Carl Gustav Mannerheim ei viihtynyt aikanaan Kadettikoulussa, ja häntä rangaistiinkin usein muun muassa tarkkaamattomuudesta, meluamisesta ja lunttaamisesta. Syynä tämän nuoren käytökseen arveltiin olleen koulun tiukkojen sääntöjen vastustamista. Opettajat eivät juuri arvostaneet tätä ”häirikköä”. Kaikki taitavat tietää, että sittemmin marsalkka Mannerheimia on arvostettu enemmän.

 

Fysiikan suurmiehen Albert Einsteininkaan koulutie ei ollut ongelmaton. Einstein ei viihtynyt kokemassaan kouluympäristössä. Einstein koki koulun tiukat säännöt ja yksioikoiset koulutustavoitteet ahdistaviksi. Kuuluisaksi ovat jääneet lyseoaikaisen luokanvalvojan sanat tulevalle nobelistille: ”sinusta ei ikinä tule mitään!”. Sittemmin nuori Einstein myös erotettiin lyseostaan.

 

Nämä yksittäiset esimerkit kuvaavat sitä, että nuorten kehitys kulkee eri tahtiin. Lisäksi ne kuvaavat sitä, että yksi muotti ei sovi kaikille. Mannerheimin ja Einsteinin opettajilla oli tietty kuva siitä, miten hyvä oppilas käyttäytyy. Nämä nuoret eivät tuohon muottiin sopineet, ja tukemisen ja mahdollisuuksien avaamisen sijaan heitä rangaistiin.

 

Nykyään meidän on osattava toimia toisin. Vanhempien, opettajien, erilaisten ohjaajien ja valmentajien, sekä tietenkin myös poliitikkojen on varmistettava, että nuorilla on aina olla monia tulevaisuuden mahdollisuuksia näköpiirissään, ei vain yhtä muottia vaan useita teitä ja polkuja.

 


Savon Sanomat 2.9.

Työttömyys ja yhteinen vastuu

Suomessa on tämän vuoden heinäkuussa 70 000 työtöntä enemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan. Erityisesti Pohjois-Savoa koskeva uutinen oli Stora Enson saneerausilmoitus Varkaudessa. Varkauden tehtaan sulkeminen näkyy ja tuntuu laajalti Varkauden ulkopuolellakin.

 

Työttömyys on aina uhka yksilölle ja yhteiskunnalle. Mitä pidempään se kestää, sitä vaikeampi ongelma on kyseessä. Mitä pidemmälle ihmisen työura on edennyt, sitä kovempi takaisku työttömyys on. Vakituiseen työsuhteeseen ja pitkään työuraan usein liittyy esimerkiksi asuntolaina. Tilanteessa, jossa pitkä työura katkeaa irtisanomiseen ja talous romahtaa tapahtuu usein myös henkinen lamaantuminen.

 

Työttömyys on asia, jonka kohdalla hyvinvointivaltion on näytettävä kyntensä. Markkinatalouden on saatava jyllätä siellä missä se voi tuottaa ihmisille hyvinvointia. Mutta siellä minne markkinatalous ei ulotu, on jyllättävä julkisen sektorin, jotta voidaan turvata jokaisen hyvinvointi ja toimeentulo.

 

Keskeistä työttömyyden hoidossa on luoda toimintaedellytykset yrityksille ja kunnille. Lamatilanteessa tämä tarkoittaa kansantalouden elvyttämistä. Tässä suhteessa hallitus ajaa sammutetuin lyhdyin. Hyvätuloisten veronkevennykset – joihin hallituksen elvytyspolitiikka pohjaa – eivät paina taloudessa mitään starttinappulaa. Korkeintaan ne heittelevät kiviä siihen suuntaan. ”Ehkä jotkut rikkaat käyttävät jonkin osan veronkevennyksistä kotimaiseen kulutukseen”. Harras toive.

 

Tehokasta elvytystä olisi laittaa valtion rahaa esimerkiksi julkiseen rakentamiseen, ja tutkimus- ja tuotekehitystoimintaan. Sellaisiin kohteisiin, jotka laittavat tässä ja nyt rahan taloudessa kiertämään, ja toisaalta parantavat edellytyksiä tulevaisuudessa. Yrityksille luodaan toimintaedellytyksiä myös muuten kuin elvyttämällä. Esimerkiksi metsäteollisuudessa, logistiset, puuhuollolliset, ja jatkojalostusaihiot ovat paitsi yritysten myös valtion työnsarkaa. Erityisesti tämä on muistettava valtion omistajaohjauksessa. Sille on vapaan markkinataloudenkin oloissa tarvetta, kunhan vain omistajuudelle löytyy ministereistä joku joka sitä ohjaa!

 

Silloin kun toimintaedellytyksistä huolehtiminen ei riitä tarvitaan koulutusmahdollisuuksia. Edellisen laman aikana ja sen jälkeen työttömyyden hoitoa jouduttiin harjoittelemaan: koska vastaavaa historiallista kokemusta Suomella ei ollut, ei ollut oikein tiedossa, mikä toimii, ja mikä ei. Nyt meillä on edellisen lamakauden kokemukset tiedossamme.

 

Tutkimukset osoittavat, että pitkään jatkunut työttömyys ja sen mukanaan tuoma toimettomuus, julkisten palveluiden alasajon myötä, olivat kaikkein vaurioittavin yhdistelmä. Ei ole olemassa tarpeetonta tai tuloksetonta koulutusta. Ei edes silloin, jos työtä ei koulutuksen jälkeen heti löytyisi.

 


 

 

Kuopion Kaupunkilehti 19.8.

Kunnat erilaisia - mahdollisuudet samoja?

Poliittisen syksyn tärkein teema on ensi vuoden budjetin suunnittelu. Tämä pitäisi tehdä siten, että hyvinvointivaltio säilyy mahdollisimman vähillä vaurioilla lamasta. Kunnat ovat avainasemassa. Valtion on tuettava niitä, jotteivät ne joudu laman "likaisten töiden" tekijöiksi: leikkaamaan palveluita, irtisanomaan henkilöstöä. Hallituksen budjettiehdotukseen perustuen Kuntaliitto on arvioinut kuntien välittömän rahoitusvajeen olevan n. 250 miljoonaa, joka voi kasvaa yhteen miljardiin.

Istumme valtiovarainministeri Jyrki Kataisen kanssa samassa kunnanvaltuustossa. Molemmat tiedämme miten hyvin Siilinjärvellä suhteellisesti ottaen menee. Esimerkiksi nuorisotyöttömyys on Siilinjärvellä kasvanut paljon maltillisemmin kuin muualla Pohjois-Savossa. Itse näen, että kaikki kunnat eivät ole, eivätkä voi olla yhtä hyvässä asemassa kuin Siilinjärvi: on maantieteeseen, väestö- ja elinkeinorakenteeseen ja historiaan liittyviä eroja, joita ei toisiksi saa pähkäiltyä. Siksi valtion on tuettava erityisesti heikommassa asemassa olevia kuntia, vaikka ministeri Kataisen mielestä pelkkä menestyjien tason tavoittelu - mallioppiminen - riittäisi.

Katainen ei tee budjettia yksin. Keskustan osalta voi kysyä: missä on tämän suomalaisen aluepolitiikan nestoripuolueen juuret kun etenkin syrjäiset kunnat ovat vaarassa?

Vastaukseksi kuntien ahdinkoon ei riitä että tehostetaan palveluita. Kuntien valtionosuuksien kasvattamisessa kyse on arvovalinnoista. Kaikille yhteiset kuntapalvelut pitää laittaa eturyhmien - kuten hyvätuloisten - erityisetujen edelle. Muuten laman perinnöksi jäävät massiiviset velat ja rampautunut hyvinvointivaltio.

 


 

UP Demari 19.8.
Sosialidemokratia ei ole alennusmyynnissä

Meidän sosialidemokraattien on pidettävä huolta siitä, että kaapeistamme  löytyy kaikissa olosuhteissa politiikkamme vakiovarustus. Solidaarisuuden, heikoimpien puolustamisen, sopimisen ja välittämisen periaatteitamme emme voi myydä..

Kesän lopuksi SDP:ssa on virinnyt erittäin tervetullut keskustelu arvoista, joilla kohtaamme tulevaisuuden, ja toisaalta niistä arvoista, jotka eivät muutu suhdanteiden mukaan. Lähtölaukaus tälle keskustelulle oli kansanedustaja Antti Kalliomäen ajatus siitä, että seuraavaan hallitukseen on mentävä joko demarivetoisesti ilman Kokoomusta ja Keskustaa, tai ei ollenkaan. Keskeistä tässä ajatuksessa on  se, että SDP:lla on sellaisia puoluetta kantaneita arvoja, joita emme voi hallituspaikan hinnalla myydä.

Solidaarisuudesta ja yhteisvastuusta on kyse. Pienemmistä ja heikoimmista huolehtimisesta, vahvempien ja paremmin pärjäävien yhteisestä vastuusta rakentaa yhteiskuntaa kaikille paremmaksi paikaksi elää. Siitä on kyse kun mietimme puolueemme toiminnan keskeistä sisältöä.
 
Nykyinen oikeistohallitus on osoittanut intonsa huolehtia yhteisvastuullisesti juuri vahvojen yksilöiden hyvinvoinnista. Hyvätuloisten veronalennukset, työnantajien KELA-maksun poisto, ja viimeisimpänä ruuan alv:n alennus (joka sataa kaupan laariin) ovat osoituksia tästä. Olemattomat lisäykset kuntien valtionosuuksiin, sekä puuttuvat panostukset työllistämistoimiin kertovat karua kieltää siitä minkä arvon porvarihallitus antaa sellaiselle yhteisvastuulle joka huolehtii kaikista.

Kuntien hyvinvointipalveluihin tai nuorten työllisyyteen panostamalla solidaarisuus, yhteisvastuu tulisivat sanoista todeksi. Terveyskeskukset kuntoon, lapsiperheille kotipalvelut, ja nuorille töitä tai koulutusta ovat sosialidemokraattien vaihtoehto porvarihallituksen politiikalle

Oikeistohallitus ei avoimesti vastusta sosialidemokraattisia arvoja. Käytännön tasolla meidän arvoilla ei oikeistohallitukselle ole mitään merkitystä. Ellei tähän tule muutosta 2011 mennessä, on mielestäni kaksi varteenotettavaa vaihtoehtoa; mennään ilman oikeistopuolueita hallitukseen, tai arvojamme myymättä oppositioon.

Tämän sanottuani, on huomattava, että vaaleilla ei pidä leikkiä. Se on liian kallista paitsi yhteiskunnan varojen, myös politiikan uskottavuuden ja ennustettavuuden kannalta. Jos hallitukseen mennään, niin vahvalla enemmistöpohjalla, joka kestää koko vaalikauden. Porvarihallituksen tekojen korjaamiseen ei muutamakaan vuosi riitä.


 

MIELIPIDEKIRJOITUS
Savon Sanomat 6.8.2009

 

Kuntien tulopohjaa on levennettävä kuntien erilaisuudet muistaen

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen ehdotti kuntien veropohjaa levennettäväksi siten, että kunnat saisivat viidesosan pääomaveroista. Myös valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Hannes Manninen (kesk) on esittänyt samansuuntaisia ajatuksia.

Ajatus kuntien veropohjan leventämisestä on erittäin tervetullut tilanteessa, jossa erityisesti kuntien talous kärsii pahiten lamasta. Kuntien kurjistumisessa osallisena on laman lisäksi hallituksen politiikka. Hallitus pakottaa kunnat ”likaisiin töihin”: korottamaan veroprosenttia ja/tai karsimaan palveluiden laadusta tai määrästä. Tämän hallitus tekee keventämällä valtion tuloveroa, olemalla suuntaamatta riittävästi valtionosuuksia kunnille, samalla kun kuntien lakisääteiset velvollisuudet - palveluiden järjestäminen - säilyvät tärkeänä mutta taloudellisesti raskaana tehtävänä.

Vaikka veropohjan leventäminen on hyvä ajatus, on muistettava että kuntia on monenlaisia. Esimerkiksi Lapinlahden tai Espoon mahdollisuudet pääomien verottamiseen ovat aivan erilaiset. Espoossa verotettavaa riittää. Vaikeaksi asian tekee se, että juuri ne kunnat, joissa asuu vain vähän pääomarikkaita kuntalaisia, ovat usein kaikkein vaikeimmassa taloudellisessa asemassa.

Mikäli kuntien veropohjaa levennetään pääomaverotuksen kautta, pitää kunnille suunnatut pääomaverot esimerkiksi tasata valtionosuusjärjestelmän kautta. On hyvä pitää mielessä, että jos poliittista tahtoa hallituspuolueissa riittää, voidaan kuntien veropohjaa leventää muutenkin. Yksi esimerkki on SDP:n ehdottama yksityisten kaatopaikkojen tuominen jäteveron piiriin. On muistettava, että valtio ja kunnat ovat lopulta samaa kokonaisuutta, julkista yhteiskuntaa. Jos kunnat ovat vaikeuksissa, valtion julkisen yhteiskunnan vahvempana osana on turvattava niiden mahdollisuudet täyttää tehtävänsä. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti suurempia valtionosuuksia, etteivät kuntapalvelut romutu!

Ministeri Kiviniemen ehdottama 200 miljoonan lisäys on hyvä alku, mutta täysin riittämätön. Kuntaliitto arvioi että kuntien rahoitusvaje saattaa nousta ensi vuonna yhteensä miljardiin euroon. Lisäksi, valtion lisärahoitusta ei tule sitoa kuntatyöntekijöiden ”maltillisiin” palkankorotuksiin kuten ministeri Kiviniemi ehdotti. Kuntien ahdinko ei ole kuntatyöntekijöiden vika.

Hyvä asia on, että kuntien rahoituksesta keskustellaan tosissaan. Jos kuntien resursseja ei turvata, se tarkoittaa entistäkin niukempia aikoja päiväkodeissa, kouluissa, terveyskeskuksissa ja vaikkapa kirjastoissa. Kekseliäät työntekijät ovat venyneet jo viime lamasta päälle jääneen säästövaihteen vuoksi. Kirjoja kierrätetään, lasten kätten kuivauspapereita leikataan kahtia. Ylitöitä tehdään palkatta. Tämä tie on loppuun kuljettu, nyt on löydettävä kunnille leveämpi rahoituspohja.

 


 

Kolumni Iisalmen Sanomissa

 

Hallitus ei huolehdi työttömistä nuorista!

 

Tilastokeskuksen uusimpien lukujen mukaan työttömyysaste nousi huhtikuussa 8,8 prosenttiin, eli 2,6 prosenttiyksikköä viime vuotta korkeammalle. Talouskriisi on laajentunut työllisyyskriisiksi.

 

Nuorisotyöttömyys kasvaa jo samaa vauhtia kuin 1990-luvun laman aikana. Työvoimahallinnon resurssien uudelleenjärjestäminen ei riitä ratkaisuksi: nyt tarvitaan nopeasti lisärahaa ja tehostettuja toimia työttömyyden hoitoon.

 

Alle 25-vuotiaiden työttömien määrä hipoo jo 30 000:a. Tämä merkitsee 10 000 nuorta työtöntä enemmän viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Nuorten työttömyys johtaa helposti vaikeaan syrjäytymiskierteiseen, jonka katkaiseminen jälkikäteen on vaikeaa ja kallista. Syrjäytymään päässyt nuori ihminen merkitsee paitsi inhimillistä hätää, myös erittäin korkeita jälkihoitokustannuksia valtiolle ja kunnille.

 

Pohjois-Savossa nuoria työttömiä maaliskuussa 2009 oli 58 % enemmän kuin vuosi sitten. Lukumäärällisesti tämä tarkoittaa sitä, että nyt on 617 työtöntä nuorta enemmän kuin viime vuonna. Erityisen synkkä on Pohjois-Savossa, kuten muuallakin maassa nuorten miesten työllisyystilanne. Kaiken kaikkiaan Pohjois-Savossa miesten työttömyys on viime vuoden maaliskuusta kasvanut 42%, siinä missä naisten työttömyys on noussut 7%. Luvut ovat erittäin huolestuttavia.

 

Vuoden 2009 budjettia laatiessaan - taantuman merkkien jo ollessa selvästi näkyvissä - Vanhasen hallitus vähensi työttömien palveluista noin 70 miljoonaa euroa. Nyt, nuorisotyöttömyyden räjähtäessä käsiin, hallitus päätti siirtää rahoitusta nuorisotyöttömyyden torjuntaa varten noin 61 miljoonaa euroa. Nämä rahat on otettu Euroopan sosiaalirahaston ohjelmarahoista, jotka on tarkoitettu esimerkiksi nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn ja koulutukseen vuosina 2007-2013. Tällainen taskusta toiseen siirtely ei toimi nuorten auttamiseksi. Hallituksen toiminta on älytöntä ja se sisältää valkoisia valheita. Rahaa ei tule yhtään lisää, sen käyttötarkoitusta vain muutetaan, tässä tapauksessa kohtalokkain seurauksin.

 

Hallituksen on annettava lisäbudjetti työttömyyden hoitoon välittömästi. Työllisyyden tukemiseksi ja etenkin nuorisotyöttömyyden kasvun estämiseksi työllisyyden kasvattamiseksi on heti ohjattava vähintään 200 miljoonan euron lisäpanostukset. Rahaa ei saa vähentää kuntien palveluista tai muilta hallinnonaloilta.

 

1990-luvun laman jäljiltä kaikille pitäisi olla selvää, että samanlaista työttömyyskatastrofia ei saa enää koskaan päästää syntymään. SDP on esittänyt, että pikaisesti asetettaisiin riippumaton työryhmä, jonka tehtävänä olisi laatia esitys työllisyyden pelastamiseksi. Miksi tämä ei kelpaa porvarihallitukselle?

 

 


 

 

Kolumni Uutis-Jousi lehdessä 10.5.2009
 

Sinulla on mahdollisuus onnistua!!!

Silloin kun olin nuori, lukioon pääsy oli harvojen ilo. Esteiksi nousivat köyhyydestä johtuva tarve valmistua tai ryhtyä nopeasti ammattiin sekä koulukirjojen kalleus. Tai yksinkertaisesti se, että lukio oli kaukana, eikä toiselle paikkakunnalle muuttaminen ollut mahdollista.

Yhteiskuntamme on kehittynyt niin, että lukiokoulutus on kaikille tarjolla. Vaikka tutkimukset osoittavat, että esimerkiksi vanhempien koulutustausta vaikuttaa lukioon hakeutumiseen. Yhtä kaikki useammat pääsevät nykyään nauttimaan tästä sivistyksen ilosta. Vai saavatko sittenkään?

Ilo alkaa sivistyksestä olla kaukana. Suomen akatemian julkaisemassa tutkimuksessa lukiolaisten hyvinvoinnista selviää, että lukiolaiset - etenkin lukiolaistytöt - kokevat koulussa valtavia paineita, jotka usein johtavat koulu-uupumiseen, ja lopulta masennukseen. Joka viides lukiolaistyttö kärsii koulu-uupumuksesta. Masennuslääkkeiden käyttö on kasvussa. 

Syitä on monia. Koti, opettajat, ja koulukaverit pahimmillaan antavat samansuuntaisia menestyksen paineita, jotka nuoren päässä yhdistyvät jatkuvaksi tunteeksi alisuorittamisesta. Monet tutkimukseen osallistuneet kuvasivat koulua erittäin kilpailulliseksi paikaksi.

Mistä suorittamisen kulttuuri sitten on löytänyt kotiin, kouluihin ja kaveriporukoihin? Helppoa vastausta ei ole. Kulttuurimme kokonaisuutena on entistä kilpailullisempi, tehokkuus- ja suorituskeskeisempi. Tämä ulottuu myös lukioihin. Erityisesti tyttöjen uupuminen johtunee kasvatuksesta: sillä tyttöjä kasvatetaan edelleen, poikia enemmän, tunnollisuuteen, "kiltin tytön" rooliin.

Pojilla kouluväsymys näkyy esim. häiritsevänä käyttäytymisenä, lintsaamisena ja tehtävien unohtamisena. Yleinen levottomuus johtaa rankaisemisen kierteeseen ja pohjimmainen uupumus ja masennus jää huomaamatta.

Uupumiselle ei ole helppoa selitystä eikä ratkaisua. Tiedetään, että on tärkeää tukea kouluterveydenhuoltoa, tai kuraattoripalveluita, jotka ovat uhanalaisia tässä kuntien taloudellisessa tilanteessa. Koulun ja koululuokkien yhteishengen kasvattaminen on tärkeää. Koulukaverista huolenpitäminen on ensimmäisiä välittämisen askeleita.

Jokaisen vanhemman on kuulosteltava omia ajatuksiaan lasten tulevaisuudesta. Ovatko vaatimukset oikeassa suhteessa lasten ja nuorten omiin toiveisiin. Tuleeko kiitosta vain silloin kun kokeista tipahtelee kiitettäviä. Onko oikeus olla joskus huonompi ja epäonnistua. On muistettava, että ihminen ei ole kone ei edes lahjakas ihminen.

Opettajat ovat nuorille esimerkki ja opettajien arvostusta odotetaan ja sitä etsitään. Arvostusta on löydyttävä silloinkin kun kokeissa ja tunnilla ei kaikki mene putkeen. Vain kannustamalla on mahdollista saada aikaan suunnanmuutos parempaan.

Itselle on oltava myös armollinen. Huonokaan koulumenestys ei välttämättä tarkoita epäonnea loppuelämälle.  Otan esimerkin omalta työpaikaltani: ei eduskunnassakaan ole kaikilla suoria kymppirivejä todistuksissaan. Täällä on ammattikoululaisia, lukion keskeyttäneitä, ja ihan tavallisen hyvin kirjoittaneita ylioppilaita. Ja tietysti pari pinkoakin löytyy.  Niinpä kansanedustajat ovat koulutukseltaan erilaisia, mutta kuitenkin omalla urallaan edenneitä.

Elämä antaa kyllä aina uusia mahdollisuuksia suunnanmuutokselle, mutta itse elämälle ei uusintoja tule. Tuottavuudesta, tehokkuuden ja huippuosaamisen tarpeesta puhutaan nykyään paljon. Onko kuitenkin niin, että suurin tarve meillä on ajalle ja kyvylle nauttia elämästä, iloita pienistäkin onnistumisista.

 


 

Kolumni Iisalmen Sanomissa 27.4.

 

Huolehditaan "Taneleista"

Politiikassa puhumme usein siitä, mikä on tärkeää. Jokainen voi sitten valita oman lempilapsensa ja vaatia sen toteutumista. Tämä on oikea lähestymistapa sitten kun Kalevalan sampo löytyy, ja pulut rupeavat "tuottamaan" kultaa. Siihen asti pitää priorisoida.
 
Lama-aikana on tärkeintä turvata kuntapalvelut, ja erityisesti lasten ja nuorten palvelut. Näiden jälkeen on jäätävä vielä paukkuja muiden asioiden hoitamiseen, mutta näiden on oltava etusijalla.

Onko metsän myyntivoiton veron poisto tärkeä? Tuloveron alennus? On syytä kysyä sillä näihin ja muihin veronalennustoimiin hallitus on tärvännyt lähes 3 miljardia tälle vaalikaudelle.

Mielestäni veronalennukset eivät ole tärkeämpiä kuin se, että kunnan peruspalvelut pysyvät toiminnassa. Erityisesti tukemalla lapsia ja nuoria laman yli, saavutetaan pitkällä aikavälillä taloudellista säästöä ja kaikilla aikaväleillä inhimillistä iloa.

Sosiaali- ja terveysbudjetit kunnissa ja valtiolla ovat valtavia. Esimerkiksi eduskunnan käyttömenot ovat 127 miljoonaa, sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala pyörii lähes 120 kertaa suuremmalla budjetilla, yli 15 miljardilla. Kaikki säästöt tästä valtavasta budjetista ovat tervetulleita, kun julkiset rahat ovat tiukoilla.

Hyvä säästöjen muoto on ennalta ehkäisy. Ajatellaan hetki kuvitteellisesti mutta ihan konkreettisesti. Meillä on nuori, vaikkapa Taneli, joka käy yläastetta. Hänen vanhempansa joutuvat laman tullen irtisanotuiksi. Kotona tulee rahasta riitaa. Vanhemmat eroavat. Taneli ei viihdy kotona, koska ei tunne oloaan turvalliseksi. Kotona on ollut aiemminkin ongelmia, jotka työttömyyden myötä korostuvat. Taneli ei tunne että hänestä välitetään, koska vanhempien aika ja voimat menevät omiin ongelmiin. Hän viettää aikaa entistä enemmän kodin ulkopuolella, omissa porukoissaan. Päihteet maistuvat, koulu ei.

Jos Taneli syrjäytyy työelämästä heti "elämänuran" alussa, häntä on vaikea tukea työelämään myöhemmin. Ihan sama pätee inhimilliseen hyvinvointiin. Jos Taneli ajautuu nuorena päihteiden, syrjäytyneisyyden, ja pariin eikä mielenterveyskään sitä kestä, vanhempana häntä on vaikeaa kammeta hyvinvoivaksi aikuiseksi. Hänen elämänsä ohjautuu väistämättä sellaiselle uralle, jossa mahdollisuus kuolla ennen aikojaan kasvaa. On todennäköistä, että hän käyttää paljon sosiaali- ja terveyspalveluita, viettää öitään poliisiputkassa ja näin on yhteiskunnan kannalta kallis menetetty kansalainen. Tässä mielessä ennalta ehkäisy on erittäin tuottoisaa, myös rahallisesti.

Suomessa vielä monessa kunnassa toimii ajatus, että vanhempia tuetaan lapsista ja nuorista välitetään. Jos vanhemmat eivät pysty huolehtimaan viranomaiset viimekädessä ottavat lapsesta tai nuoresta kopin. Tämä periaate pitää levittää kaikkiin kuntiin. Tanelin on voitava kohdata turvallinen aikuinen, joka ymmärtää häntä ja näyttää oikeaa suuntaa. Vanhemmat eivät siihen aina pysty. Siksi kunnalla on oltava rahaa siihen, että tuo voidaan palkata aikuinen: sosiaalityöntekijä, opettaja, kuraattori, tai vaikka poliisi.

Lasten ja nuorten palvelut ovat hyvä rahallinen ja inhimillinen sijoitus. Tätä sijoituksen tärkeyttä ei maan hallitus ole tunnustanut. Nyt palveluihin suunnatut resurssit eivät ole riittäviä.


 

Kolumni Kuopion Kaupunkilehdessä 25.3.

Palvelusetelit - onko rengistä isännäksi?

 

Hallitus on jättänyt esityksen palvelusetelijärjestelmän laajentamiseksi sosiaali- ja terveydenhuollossa. Esityksen mukaan palvelusetelit laajenisivat koskemaan kaikkia kuntien järjestämiä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita.

Hallituksen esityksessä peruspalveluja lähdetään kehittämään bisnesmaailman ehdoilla. Tällöin palvelusetelijärjestelmästä tulee sosiaali- ja terveydenhuollossa pikkuhiljaa isäntä: kun yksityisen tuotannon osuus kasvaa, myös järjestelmää joudutaan muokkaamaan soveltuvammaksi yksityisen sektorin tarpeisiin. Tällaisesta mallista on huonoja kokemuksia esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa köyhimmillä kansalaisilla ei ole käytännössä varaa sairastaa. Jos palvelusetelijärjestelmä irrotetaan terveydenhuollon maksukatosta - kuten se nyt esityksen mukaan on - otetaan askel kohti tällaista systeemiä.
 
Palvelusetelijärjestelmä voi kuitenkin toimia hyvänä renkinä paikkaamassa palveluntuotannon tarpeita. Tällöin palveluseteli on rajoitettava sellaisiin palveluihin, joita on helppo vertailla. Jokaisen on helppo miettiä, mistä hankkii esimerkiksi kotihoitoa tukevan palvelun. Setelit on sidottava asiakasmaksukattoihin ainakin lakisääteisten palveluiden osalta, jotta setelipalveluista ei tule kohtuuttoman hintaisia kenellekään. Järjestelmään tarvitaan myös valtakunnallinen ohjaus ja valvonta. Valvontaa ei saa jättää kuntien ja kuntalaisten harteille.

Julkisen terveydenhuollon kehittäminen on demokraattista, tasa-arvoista, ja selkeää. Hallituksen palvelusetelilakiesityksen hyväksyminen olisi yksi askel kohti kahden limittäisen järjestelmän epätasa-arvoista ja sekavaa mallia. Isäntää setelijärjestelmästä ei saa tehdä!


 

Kolumni Iisalmen Sanomissa 16.2.2009

 

Vaimea hyminä ja toiveet eivät auta

 

Hallituksen esityksessä vuoden 2009 ensimmäiseksi lisätalousarvioksi on paljon hyvää, mutta sen mittakaava ja kohdennus ovat heikkoja.

 

Myönteisiä asioita ovat esimerkiksi Kallansiltojen korjaustyöt ja useat muut infrastruktuurihankkeet. Homekoulujen, -päiväkotien ja - vanhainkotien korjaukset ovat oikeansuuntaista kohdennusta, mutta euromäärä - yhteensä vain 44 miljoonaa - jää kovin pieneksi. Esimerkiksi terveyskeskuksille ei tule näissä kehyksissä osoitettua korjausmäärärahoja. Panostukset tutkimus- ja kehityshankkeisiin ovat myönteisiä elementtejä.

 

Myönteistä on myös hallituksen kokonaisuudelle antama nimi - luottamuspaketti. SDP sanoi viime syksynä julkaistessaan luottamusbudjettinsa, että juuri ihmisten luottamus talouteen, ja ylipäätään arjesta selviämiseen pitää palauttaa.  Usko tulevaisuuteen auttaa löytämään selviytymiskeinoja.

 

On kysyttävä, palautuuko ihmisten luottamus näillä hallituksen keinoilla?  Helpompaa kyllä olisi, jos lisätalousarviossa olisi reilusti "massaa" takana. Myönteiset kirjaukset eivät riitä vaan riihikuivaa rahaa pitää vielä suunnata moniin kohteisiin. Euroja on suunnattava kunnille, jotta ne voivat huolehtia peruspalveluista ja sosiaaliturvaan on osoitettava lisäpanoksia. Heikoimmassa asemassa olevat ihmiset on pidettävä elämänsyrjässä kiinni, mikä on myös kansantaloudellisesti oikein koska pienituloiset ihmiset laittavat nopeasti lisäeurot kulutukseen. Lisäpanoksia tarvitsevat yleiset elvyttävät toimet, kuten rakentaminen.

 

Mitä aiemmin velkaa otetaan, sitä voimallisemmin laman siivet saadaan katkaistua, ja sitä aiemmin velkaa päästään maksamaan takaisin. Rahojen riittävyys ei ole vain velkapotin koosta, vaan myös järkevästä tulopuolen suunnittelusta kiinni. Hallituksen taakaksi tässä suhteessa muodostuvat kyseenalaiset toimet kuten työnantajien KELA maksun poisto ja suurituloisten veronalennukset.

 

Riittämättömyyden ja heikon kohdennuksen lisäksi elvytyspaketti on myöhässä, mutta sille ei voi enää mitään. Valtiovarainministeri on korostanut että Suomi on elvyttänyt ensimmäisten joukossa Euroopassa. Muuttaako se sitä tosiasiaa, että jo viime syksynä olisi pitänyt aloittaa? No, katsotaan nyt tulevaisuuteen eikä menneeseen, mutta tämä vain korjatakseni valtiovarainministerin ajatusvirheen, vastaisen varalle ellei muuten.

 

Hallitus on asettanut paljon toiveita yritysmaailmalle. Viimeksi kokoomuksen Ben Zyskowicz toivoi että suuret mediatalot peruisivat johtajiensa optiot. Tiedän - kuten kansanedustaja Zyskowiczkin - että tällaisilla "hurskailla" toiveilla voi muutamia poliittisia irtopisteitä keräillä joutumatta itse minkäänlaiseen vastuuseen. Tosiasia on kuitenkin se, että eduskunnalla eikä edes hallituksella ole mahdollisuutta puuttua yksityisten yritysten talouteen, olkoonkin että mittavien osinkojen jako tällaisessa tilanteessa on ainakin moraalisesti väärin. Hallituksen olisi nyt aika lopettaa toivotalkoot, ja aloittaa täydellä puhurilla niistä töistä, joita se voi itse oikeasti toteuttaa.

 


 

 

UP Demari 2.2009

Kolumni

Vääryyttä ei saa hyväksyä!

 

Vääryyden selvittämiseen tarvitaan usein oikeuslaitosta, poliisia, tai muita virallisia tahoja. Tämä tie on usein vaivalloinen ja astuu kuvaan mukaan vasta sitten kun pahin on jo tapahtunut. Vääryyttä ei voi aina poistaa suorilla laeilla. Monet suurista vääryyksistä vaativat poistuakseen kulttuurin muutosta.

 

Onnistumiseen ihmisenä tarvitaan riittävää ihmisenä olemisen kokonaisuutta.  Jokainen ihminen itse itselleen on kokonaisuus, mutta toinen toisillemme olemme yhä useammin osia tai sirpaleita.

 

Miksi näin? Yhteiskunta ammatillistuu: kullekin toiminnolle on omat ammattilaisensa, niin pörssisijoittamiselle kuin kuuntelemisellekin. Samalla yksilöt muuttuvat entistä enemmän kuluttajiksi ja tilanteen mukaan käyttäytyväksi. Ennen maito haettiin suoraan tiloilta. Kouluja käytiin sen verran kun oli omassa kylässä mahdollista, elämänkoulu oli monille koulunpenkkiä tärkeämpi.

 

Nyt maito tulee purkista, ja purkin myyjät kilpailevat verisesti. Kouluihin suhtaudutaan entistä useammin pelkkinä palveluntarjoajia: niin oppilaat kuin vanhemmatkin suhtautuvat kouluun ottajina ja vaatijoina. Koulusta haetaan kasvatus- ja opetuspalveluita. Josta asiakkaalla tietenkin on oikeus valittaa! 12.2. julkaistun oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksen mukaan entistä useammat opettajat kokevatkin paineita, tai suoranaista uhkailua myös vanhempien taholta.

 

Elämänalueiden ammatillistuminen ja kuluttaja-asenne edistävät osaltaan ihmissuhteiden pirstaleisuutta. Yrityselämästä muille elämänalueille leviävä kilpailu lisää Rooman ajoilta tuttua hajota ja hallitse ilmapiiriä.

 

Tuntuu luonnottomalta, jos opettajat eristäisivät työssään itsestään vanhemmuuden. Samalla tavalla on luonnotonta, jos vanhemmat jättävät uuden oppimisen varmistamisen kouluille. Lapsilla on oikeus odottaa, että ympärillä olevat aikuiset huolehtivat heistä yhteisvastuullisesti.

 

Jotkut ihmiset ovat luonnostaan vahvempia ja säilyttävät kokonaisuutensa ulkoisista paineista huolimatta. Jotkut meistä ovat hauraita jo syntyessään tai elämän mukanaan tuomat vastoinkäymiset murentavat selviytymistä. Tällöin yhteiskunnan tukiverkkojen on oltava kunnossa, jotta valmiiksi hauras ihminen ei täysin murennu. Ihmiset kohtaavat liian usein sellaisen vääryyden johon ei pääse puuttumaan poliisi tai käräjäoikeus.

 

Tässä ajassa sosialidemokraattien on pidettävä omasta arvomaailmastaan kiinni. Sosialidemokratiaan ei ole koskaan kuulunut heitteille jättäminen eikä heikompiosaisen hylkääminen. Me emme voi olla "ylhäältä katsojia", me olemme kanssa kulkijoita. Siksi me emme voi hyväksyä oikeistohallituksen toteuttamaa politiikkaa.

 

Lakien säätäjien on tarkasteltava ihmisen ja yhteiskunnan kokonaisuutta, ja meidän talous- ja sosiaalijärjestelmämme vaikutusta ihmisiin entistä syvemmälle nähden. On nähtävä, millaista vääryyttä kulttuuristamme aiheutuu. Eduskunta ei voi suoraan puuttua jokaisen ihmisen elämään. Mutta se voi vaikuttaa siihen, millaisiin arvoihin lait ja yhteiskunnallinen järjestys kannustavat: ovatko ne kilpailua, eriytymistä ja pirstaloitumista, vai yhteisvastuuta ja kokonaisia ihmisiä.

 


 

Kolumni Kuopion kaupunkilehdessä 4.2.2009

 

Hallitus ei saa rivetä vastuusta!

 

"On elämä pullaa, se sattuman varassa rullaa..." laulussa sanotaan. Elämme tilanteessa, jossa viimeinen osa, sattuman varassa rullaa, toteutuu useammin kuin ensimmäinen. Suomalaiset perheiden ja yksilöiden elämä on entistä enemmän työn, työttömyyden ja yksityiselämän muutosten ristipaineessa. Siksi me tarvitsemme parempaa sosiaalista turvaa ja välittämistä.

 

Sosiaaliturvan kokonaisuudistusta suunnittelevalta SATA komiteaa antoi hyviä peruslinjauksia sosiaaliturvan uudistamiseksi. Etenkin komitean linjaukset perus- ansio- ja muutosturvan parannuksiksi olivat myönteisiä.

 

Nykyisen hallituksen on lähdettävä viivyttelemättä toteuttamaan ja rahoittamaan linjauksia. Ei voi ajatella että hallitus jättää uudistukset pääosin seuraaville hallituksille. Hallitus ei kelpuuttanut opposition edustajia komiteaan, näin ollen SATA komitean kaikki ehdotukset eivät ole yhteisesti hyväksyttyjä. Ne ehdotukset, jotka saavat eduskunnassa yksimielisen päätöksen ovat suurimmalla varmuudella seuraavien hallitusten ohjelmiin kirjattuja.

 

Sosiaalinen turva ei ole vain politiikkaa. Jokaisen meistä on muistettava lähimmäisenä olemisen aakkoset. Tämä on sosiaaliturvaa jossa voisimme yhteisöinä ja yhteiskuntana mennä paljon eteenpäin, niin vaikeasti mitattavaa kuin se onkin. Välittäminen, huolenpito, yhteisen vastuunkantaminen ovat niitä aakkosia, joita jokainen voi harjoittaa ilman komiteapäätöksiä - myös yli hallituskauden!

 

Tutkimuksilla on osoitettu, että ne yritykset jotka välittävät ja pitävät huolta työntekijöistään selviytyvät muita paremmin ja kasvattavat tulosta. Arvostettu, huolehdittu ja työn tuloksesta palkittu työntekijä on valmis antamaan parastaan ja jaksaa myös huolehtia omista ja perheensä asioista.

 


 

Kolumni Iisalmen Sanomissa 12.1.2009

 

Älä lyö!

 

Tasavallan Presidentti totesi uudenvuodenpuheessaan että yksi keskeinen suomalaisen yhteiskunnan haaste on väkivallan lisääntyminen.

 

"Koulusurmat ja muu julkista huomiota saanut väkivalta ovat valitettavasti vain jäävuoren huippu. [...] Me emme voi emmekä saa ummistaa silmiämme tältä." Presidentti lausui.

 

Presidentti Halonen puuttui asiaan, josta itsekin olen useasti puhunut. Väkivalta ei synny itsestään. Opimme toisiltamme pahoja tapoja siinä missä hyviäkin. Voimme opettaa tai kasvattaa toisiamme, erityisesti lapset ja nuoret ovat otollinen maaperä uuden oppimiseen.  Joka lapsena ja nuorena oppii väkivallan kulttuuriin, on todennäköisesti vaaraksi muille ja itselleen myös vanhempana.

 

Tärkein kasvun paikka lapselle on koti, mutta lapset ja nuoret kasvavat muissakin ympäristöissä: koulussa, harrastuksissa, nettimaailmassa, ja omissa kaveripiireissään. Aikuisten tehtävänä on valvoa, että kaikissa tilanteissa toteutuvat pelisäännöt, jotka takaavat jokaisen viihtyvyyden ja turvallisuuden. Käyttäytymisen lähtökohtana on oltava väkivallattomuus.

 

Väkivallattomuuden pelisäännöt eivät ole kaikkialla voimassa. Nettimaailmassa on paljon väkivaltaa, mutta myös, ikävä kyllä, joissakin lastemme harrastuksissa vaikka harrastusseurat ovat useimmiten turvallisia ympäristöjä. Kahden pojan äitinä tiedän, että erityisesti poikia kiehtovassa lajissa, jääkiekossa, liikutaan vaarallisilla vesillä silloin kun sallitaan tarpeeton väkivallankäyttö harjoitus- ja pelitilanteissa. Eihän se ole jääkiekkoa, että vedetään kaveria pataan heti kun tuomari katsoo muualle!

 

Vanhemmuuteen kuuluu nykyään entistä enemmän kaveruus, tai yhdenvertaisuus lasten ja nuorten kanssa. Tämä on monessa mielessä hyvä asia. Meillä on ollut varaa tulla löysemmän kurin suuntaan niistä ajoista, kun vääristä vastauksista lyötiin koulussa karttakepillä näpeille. On syytä kysyä kysyä, olemmeko me vanhemmat vieneet vertaisaseman liian pitkälle? Kyllä nuorta, ja varsinkin lasta kohtaan pitää käyttää auktoriteettia, vaikka siinä sitten joskus kipinät sinkoilisivat. Kun vain muistaa, että kasvattavaan ja turvalliseen auktoriteetin käyttämisen ei kuulu fyysinen tai psyykkinen väkivalta.

 

On aiheellista kysyä pelkäämmekö me aikuiset kasvattaa "muiden" lapsia. Olivat he sitten oppilaita koulussa, tai pelaajia harrastusseurassa. Kussakin perheessä on omat arvot ja niitä pitää kunnioittaa, niinpä "muiden" lapsien kasvattamisella on rajat. Väkivallattomuus on kuitenkin niitä perusasioita joita me voimme vaatia kaikilta lapsilta ja aikuisilta.

 

Seuroilla ja kouluilla on siis tehtävää pelisääntöjen sopimisen ja noudattamisen kanssa. Lähtökohtana voi kuitenkin pitää, että ne nuoret jotka ovat jossain harrastustoiminnassa mukana, ovat hyvässä asemassa. Mitä kapeampi on toiminnan osalta lapsen ja nuoren arki, sitä suurempi vaara on syrjäytyä.

 

Harrastustoiminnan tehtävänä on kerätä hoiviinsa mahdollisimman paljon osallistujia. Kuntien ja valtion tehtävä on muun muassa tilojen ja avustusten kautta varmistaa, että seuroilla on resurssit toiminnan järjestämiseksi. Ohjatuilla, sovituilla säännöillä toimivat harrasteseurat antavat lapsille ja nuorille turvallisen tien purkaa heillä olevaa luontaista energiaa ja löytää myös aggressiivisuuden purkamiseen sallitut ja turvalliset tavat.

 


 

Kolumni Savon Sanomissa 7.1.2009

"Toivo" ei yksi elätä!

 

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen kirjoitti Savon Sanomien viime vuoden viimeiseen numeroon (31.12.2008) toiveikkaan kolumnin valtion toiminen tehosta. Oikeaa puhetta valtiovarainministeriltä oli, että Suomi ajautuu maailmantalouden taantumaan suhteellisesti vahvasta asemasta. Totta on myös, että yhteisellä ponnistuksella, esimerkiksi suosimalla suomalaisia tuotteita, suomalaiset voivat vaikuttaa tulevaisuuteen.

 

On paljon asioita, joissa tavallisella suomalaisella on oikeus, ei toivoa, vaan vaatia hallitukselta rivakoita toimia. Me sosialidemokraatit olemme esittäneet perusteltua kritiikkiä hallituksen suunnitelmista talouden vakauttamiseksi.

 

Kotitalousvähennys on ikävästi käytettyä valtion rahaa. Mistä ne ihmiset tekevät vähennyksiä, joilla ei ole verotettavia tuloja? Tai joiden tulot jäävät niin pieniksi, ettei niistä voi vähennyksiä tehdä? Työttömät, opiskelijat, tai vaikkapa äitiyspäivärahalaiset ovat tavallisia ahkeria suomalaisia, joita kotitalousvähennykset eivät käytännössä koske. Vaikka juuri näistä ihmisistä löytyy niitä, jotka kipeimmin tarvitsevat kotitalousapua. Valtion verotuksen kautta tukema kotitalousapu on oltava kaikille mahdollista.

 

Veronalennuksetkaan eivät tule koitumaan sellaiseksi iloksi kuin hallitus uskottelee. Tai toivoo, vai onko alennuksissa kyse puhtaasti kädenojennuksesta omalle eturyhmälle. Veroalessa suurin osa alennuksesta menee hyvätuloisille. Tehokkaampaa elvytystä olisi käyttää julkista rahaa infrastruktuuriin, ja kuntien tukemiseen. Sosiaalisesti oikeudenmukaista olisi panostaa sosiaalisiin toimiin nyt, kun niitä tarvitaan.

 

Katainen huomautti että väylähankkeiden kustannuksissa on vielä ilmaa ja niitä toteutetaan enemmän kuin viime vuosina. Näistä syistä valtiovarainministeri ei halua lisätä väylähankkeita. Mielestäni yhtään väylähanketta ei saa torpata sillä että niitä on jo rakennettu. Väylähankkeiden osalta on huomattava, että riippumatta nykyisistä rakennusalan hinnoista, tällä suhdannenäkymällä alaa uhkaa työttömyys. Tämä työttömyys heijastuu laajalle muualle talouteen Toisaalta infrastruktuuria voi rakentaa muutoinkin kuin väylien muodossa. Kouluja voi korjata, terveyskeskuksia remontoida.. Paras keino alentaa tulevaa rakennusalan työttömyyttä ja samalla elvyttää on käynnistää voimallisesti julkisia rakennushankkeita.

 

Aivan oman pohdiskelun paikka on se miten työttömäksi joutuvat ihmiset selviävät. Osalla heistä on jo kertaalleen kokemusta edellisestä työpaikkojen katoamisesta yhdeksänkymmentäluvun alussa. Tuo kokemus voi olla vahvistavana, mutta myös totaalisen katkeamisen alustana. Työttömyydellä ei pidä leikitellä, etenkään maan hallituksella ei siihen ole varaa.

 

Kunnissa tuotetaan suureksi osaksi ne julkiset palvelut, joita ihmiset arkipäivässään tarvitsevat. Valtion on elvytettävä kaikin mahdollisin keinoin, vaikka kaikkea työttömyyttä, kaikkia ihmisten vaikeuksia ei voida elvyttää pois maailman talouden yskiessä. Tästä syystä SDP esitti 900 miljoonan euron lisäystä kuntien valtinosuuksiin ja valtion sosiaali- ja terveysbudjettiin.

 

Ensi syksynä valmistuu uusi budjetti, ja sitä ennen sorvataan ainakin pari lisätalousarviota, joten mahdollisuuksia asioiden ja suunnan korjaamiseen on. Jaan mielelläni valiovarainministerin toiveikkuuden heti kun siihen syntyy aihetta.