Ihmisenä maailmassa

 

Nuorten hätähuuto!!

29.09.1994

Viimeisten viikkojen aikana on monelta taholta kiinnitetty huomiota nuorten ja lasten päihteiden käytön lisääntymiseen. Ympäristön ja asiantuntijoiden huoli ei ole aiheeton.

Monet järkyttyneet vanhemmat ovat vannoneet, ettei heidän lapsillaan ole ihan heti asiaa myöhään iltaisin ja öisin toreille. Kuitenkin on niin, että niiden nuorten vanhemmat, joiden asiat ovat kaikkein huonoiten, eivät ole syystä tai toisesta osuneet paikalle, kun heidän lapsensa eniten heitä tarvitsisivat. Lisääntynyt päihteiden käyttö ei varmasti ole yksin lasten tai vanhempien syy, vaan monien asioiden ja olosuhteiden summa.

Voisiko ajatella, että monet säästötoimet, koulussa, kotona, vanhempien työpaikoilla, kiristynyt talous ja epävarma yhteiskunnallinen tilanne tuo levottomuutta ja turvattomuutta? Kyllä näin varmasti on, mutta se ei poista yksilön ja läheisten vastuuta ongelmien ilmaannuttua.

Ajattelenkin, että entistä enemmän pitäisi tuttujen ja tuntemattomien puuttumisen ja kontrolloinnin tehostua. Täytyisi uskaltaa tuoda "naapurille" huonotkin terveiset, eikä kääntää katsetta pois kun esim. tuttu naapurin nuori "notkuu" tolkuttomassa kunnossa ostarin nurkalla. Kukaan lapsista ja nuorista ei juo tai käytä huumeita ilkeyttään, vaan silloin on aina kyseessä hätä, avun pyyntö aikuisilta.

Myös vanhempien pitäisi entistä enemmän jaksaa kiinnostua lastensa ajankäytöstä ja kaveripiiristä. Jos sinulta vanhempana kysytään, mitä lapsesi tekee vapaa-aikanaan ja vastauksesi on, en tiedä tai kait se kylillä pyörii, on sinun syytä huolestua. Jos et myöskään ole selvillä heidän koulun käynnistään tai meneillään olevista kouluaineista, on aiheellista varata aikaa ja istua keskustelemaan lastesi kanssa.

Meille vanhemmillekin on tärkeää, että läheiset ovat kiinnostuneet työstämme tai ajankulutuksestamme, niin on lapsillemmekin. Me voimme hyvin pienillä eleillä osoittaa kiinnostustamme heitä kohtaan. Samalla ikään kuin sanomme, meille vanhemmille ei ole samantekevää, miten lastemme päivä kuluu ja mitä he ajattelevat.

Yleensä tutkimuksissa, joissa kysytään lapsilta ja nuorilta syytä päihteiden käyttöön saadaan vastaukseksi, ettei kukaan välitä, vanhemmilla ei ole aikaa, elämä on tylsää, kaverit houkuttelevat tai kaivataan jännitystä. Vastauksista voisi päätellä ainakin sen, että monelta puuttuu turvalliset ja tukevat rajat, joita pystyvät antamaan aikuiset ja vastuunsa tuntevat vanhemmat.

Monesti nuorten haluttomuus puhua asioistaan tai ajatuksistaan lannistaa aikuiset. Olisi kuitenkin tärkeää, jos pystyisi luomaan tunnelman, joka antaisi, tilanteen niin vaatiessa, nuorelle mahdollisuuden lähestyä vaikeissa asioissa aikuisia. Monesti me aikuiset katsomme omasta vinkkelistämme nuorten huolien vakavuutta ja turhan usein luokittelemme ne mitättömiksi. Oma nuoruus ja kasvukivut ovat liian harvoin muistissamme. Ei ole olemassa hyviä ja huonoja nuoria, vaan suuri joukko nuoria, joista jokainen omien ja läheistensä voimien turvin yrittää löytää kuhunkin tilanteeseen mahdollisimman hyvän kulkureitin. Toisten kulkureitit kaipaavat enemmän tukea kuin toisten.

"On helppo olla hyvä kun on helppo olla" ( Sirkku Rontu)

Tuula Riikonen
Valpas 29.9.1994

---

Äänestäisikö kyllä?

12.09.1994

Minulta on pitkin matkaa kyselty kantaa EU äänestykseen puolesta tai vastaan. Olen joutunut pohtimaan asiaa pitkään ja hartaasti, mistä syytä en yhtään ihmettele, että suuri joukko suomalaisia on ilmoittanut edelleen miettivänsä. Olen ymmärtänyt, että monia ajatteluttaa joutuuko Suomi kohtuuttoman suuren rahasumman maksajaksi? Se on varmaa, että ilmaista liittyminen ei alkuun ole. Mutta on toisaalta kysyttävä joudummeko myöhemmin maksamaan vielä enemmän, jos emme liity. Koska siitä on ainakin todisteita, että "joukkoon kuulumattomat" joutuvat niin aikuisten kuin lastenkin parissa kärsimään.

Näyttää, että myös lukemattomat direktiivit ahdistavat ihmisiä, niitä suorastaan pelätään. Kyllä niitä olen minäkin miettinyt, eniten olen ollut levoton, miten ne kohdistuvat Suomen terveydenhuoltoon ja sosiaaliturvaan. Nyt olen vakuuttunut, ettei direktiivit pysty romuttamaan sosiaaliturvaamme tai terveydenhuoltoamme.

Meidän on vain jatkossakin pidettävä huolta, että maassamme on päättäjinä ihmisiä, jotka ymmärtävät, miten tärkeää on pitää hyvää huolta kansalaisista. Mielestäni on sekin parempi, vaikka vähän holhotaankin kuin, että ihmiset jäävät heitteille ja hoitamatta. Direktiiveistä puheen ollen, ehkä niitä ei aina tarvitse lukea kuin piru raamattua, siitäkään huolimatta, vaikka me suomalaiset olemme kovin kuuliaista kansaa.

Erityisesti ajattelen, että nuorille ja hiukan varttuneemmillekin uskaliaille ja rohkeille ihmisille liittyminen tuo uusia mahdollisuuksia elämään. Näyttää siltä, että omat työmarkkinat eivät anna paljon tulevaisuuden lupauksia. Toisaalta taas meidän pitäisi pitää maamme ovet auki myös niille, jotka uskaltautuisivat yrittämään täällä. Suomi on monesti aikaisemminkin tehnyt kaikenlaisia sopimuksia yhteistyöstä ja avunannosta. Ratkaisut eivät varmasti ole koskaan olleet helppoja ja kaikkien hyväksyttävissä. Miksi ei sitten nyt, kun on aavistus, että maailma on muuttunut hitusen uhkaavammaksi, ja omien voimien riittävyydestä ei ole takuita.

Niinpä olen minäkin monien soutamisten ja huopaamisten jälkeen tehnyt ratkaisuni, KYLLÄ. Ratkaisustani huolimatta en ryhdy juoksemaan toria suu vaahdossa, jokaisella on oikeus tehdä oma ratkaisunsa.

Tuula Riikonen
erikoissairaanhoitaja
Siilinjärvi
Savon Sanomat/lukijainpalsta
12.9.1994

---

Harrastamisen ihanuus

28.08.1994

Pysyäkseen psyykkisesti ja fyysisesti kunnossa ihminen tarvitsee monenlaista virikettä. Erilaisten asioiden harrastaminen on monella tavalla tärkeää. Jokainen valitsee harrastuksensa oman mielenkiintonsa mukaan.

Harrastuksesta voi kuitenkin tulla myös vaiva, jopa ongelma, joka lamauttaa ja jättää pettymyksen maun. Helposti harrastuspiireissä syntyy keskinäistä kilpailua, joka ei pysy enää leikillisyyden rajoissa. Erilaisissa urheilulajeissa vain parhaat pääsevät aina ratkaisijoiden paikoille. Teatterissa tietyt ja samat saavat "pääroolit". Taiteen parissa lahjakkaimmat saavat eniten kiitosta ja työnsä esille. Muodostuu ikään kuin uusia "ammattilaisia", ja asian harrastajat eivät mahdu mukaan.

Monesti ihmetellään, että harrastuspiirit kuivuvat kokoon muutaman kuukauden toimittuaan. Tai että pelikentille ei oikein löydy riittävästi varamiehiä, ne kun ovat monesti samat. Ei kukaan halua aina olla kakkonen, seinäkukkanen tai muuten toissijainen.

Harrastuspiirien vetäjien tulisikin terästäytyä olemaan enemmän tasapuolinen, kaikissa mahdollisuuksia näkevä ja uskoa, että harjoitus tekee mestarin. Monella on muistoja lapsuudesta, jolloin oli aina viimeisenä kun valittiin joukkueisiin. Olenkin miettinyt, olisiko syytä esimerkiksi kouluissa valita joukkueet sattumanvaraisesti tai jonkun systeemin mukaan. Eikä paremmuus, suosituimmuus periaatteen mukaan, ettei aina ne samat olisi viimeisenä, niitä joita ei kukaan tunnu haluavan. Pienen ihmisen itsetunto saa muutenkin paljon kolhuja, nehän kuuluu elämään, mutta joissakin asioissa voisi asiaa helpottaa.

Toivon, että nyt alkavat harrastepiirit täyttyvät innokkaista opiskelijoista. Ja että jokainen saa nauttia aikaansaannoksistaan ilman turhia huonommuudentunteita.

"Äänellään se kukkokin laulaa".

Tuula Riikonen
"harrastelija"
Uutis-Jousi 28.8.94

---

Mitä käteen kesästä

18.08.1994

Monet ovat huokailleet, että kulunut kesä muistutti niitä iki-ihania lapsuuden kesiä. Enkä minäkään tee näistä ajatuksista poikkeusta muutoin kuin muistamalla, että olen noin 30 vuotta vanhempi kuin silloin ennen. Nimittäin siihen aikaan toi äiti, haasta ilta lypsyltä tullessaan, essun taskussa ahomansikoita nuorimmaiselleen. Nyt on minun vuoroni poimia "mansikat" äidilleni, enää ei jalka nouse ja selkä taitu kuin ennen. Mutta yhteistä kesistä kuitenkin löytyy kuuma aurinko ja maistuvat ahonmansikat, sekä äiti ja tytär hiukan vain vuosilla koristeltuina.

x Mieleni tekisi kertoa parista asiasta, jotka koin kesälomani aikana. Pysähdyimme Poriin ja Tampereelle muutamiksi päiviksi reissumme aikana. Yyterin upeat hiekkarannat ovat kyllä kokemisen arvoiset, ei paljon tarvitse mielikuvitusta, kun voi ajatella olevansa etelän hiekkarannoilla kuuman auringon porottaessa pilvettömältä taivaalta. Ainoa tunnelmaa rikkova seikka vain oli, että ohuessa hiekassa lojui kasapäin lasinsiruja, joista olikin varoitettu monessa kohti. Rantoja puhdistettiin kaikenaikaa, joka sinällään toi töitä työttömille, mutta siitä huolimatta ihmetytti meidän tarve rikkoa kaikki, mikä vaan käsiin sattuu.

Porin kauppatori muuten oli ainoa, joka muistutti Kuopion toria matkamme varrella. Voinkin sanoa, että Kuopion kannattaa pitää torinsa ilme edelleen moninaisena ja paljon erilaista asiakkaille tarjoavana. Enää en ihmettele, että muualta päin tulleet sanovat Kuopiossa olevan maan paras tori. Tampereen Pyynikin kesäteatteri tarjosi kansalle nähtäväksi ja koettavaksi Akselin ja Elinan, upea esitys ja paikka. Roolisuoritukset olivat kaikki mainioita, mutta tietysti joitakin nousi ylitse muiden. Itse pidin kovasti Esko Roineen, Eija Vilppaan ja Esa Latva-Äijön roolisuorituksista. Erittäin hyvin onnistui ja rooliinsa sopivaksi osoittautui Anna-Elina Lyytikäinen, joka tulkitsi esityksen toisen päärooleista eli Elinan roolin. Hänen suoritustaan oli todella ilo katsella ja voisi jopa väittää, että hän samaistui rooliinsa täydellisesti. Puhumattakaan kappaleen sisällöstä, joka taas kerran säväytti syvältä sisintä.

Pyynikin kesäteatterin sijainti on erinomainen ja pyörivä katsomo tuo teatterihetkeen oman säväyksensä. Katsomon liikkuminen mahdollistaan esityksen "rekvisiitan" nopean vaihtamisen ja monipuolisuuden. Kannattaa käydä katsomassa. Kävimme myös Tampereen Amurin työläiskorttelissa. Amurissa on säilytetty ja entisöity kortteli kertomaan siitä, miten työläiset ennen meitä elivät ja asuivat. Kortteli on mielenkiintoinen ja monella tavalla arvokas. Asuntojen ovenpielissä on kertomuksia silloisista asukkaista ja heidän elintavoistaan. Hyvin tavallista on ollut, että huoneen asunnossa on ollut oman perheen lisäksi vuokralainen, joku sukulainen tai oman kylän tuttu. Neliöillä ei ole liioin hyrskytelty. Älä kulje ohi jos käyt Tampereella, Amurissa voi saada tuntumaa omistakin taustoista.

Toivottavasti mennyt kesä on antanut meille kaikille voimia ja vireyttä jaksaa pitkä ja pimeä talvi.

"Älä näe asioita sellaisena kuin toivoisit niitten olevan; sekin riittää mikä on. Väärä näkeminen eksyttää monia." ( Risto Nivari )

TUULA RIIKONEN
Valpas 18.8.94

---

Psykiatrian mahdollisuudet

19.05.1994

Maailmalla ja myös Suomessa on tapahtunut monia pahoja onnettomuuksia. Viime kuukausien ikävät väkivaltarikokset ovat puhuttaneet hyvin laajasti. Psykiatria ja psykiatriset potilaat ovat joutuneet suurennuslasin alle. Sinällään käynnissä oleva keskustelu on paikallaan ja on jo aikakin laajasti puuttua huonosti hoidettuihin ja jopa hoitamatta oleviin tehtäviin ja asioihin. Mutta liiallinen yleistäminen ei koskaan ole hyväksi.

Jokainen psykiatrisella alalla työskentelevä tietää, että viime vuosien karsinnat ovat kohtuuttomasti koskettaneet nimenomaan psykiatriaa. Mielestäni psykiatriseen sairaanhoitoon ja psykiatrisiin sairauksiin ei ole suhtauduttu samalla vakavuudella kuin johonkin muuhun lääketieteenalaan. Se tosiasia, että psyykkisen akuutin kriisin kohdatessa potilas tarvitsee yhtä tehokasta ja välitöntä apua kuin kolarissa loukkaantunut monivammapotilas tai infarkti potilas, on vailla todellista hyväksyntää.

Vaikka liian monet eivät saa tarvitsemaansa välitöntä hoitoa, ovat he kuitenkin hyvin harvoin ympäristölleen vaarallisia. On tuhoavaa puhua liian yleistävästi psykiatristen potilaiden vaarallisuudesta. Se on väärin niitä kohtaan, jotka omassa hiljaisuudessaan kärsivät ongelmistaan. Päin vastoin monet heistä ovat kokeneet ympäristön vihamielisyyden ja väkivaltaisuuden. On myös muistettava, että psyykkisiä ongelmia on hyvin monenlaisia ja tuskinpa kovin moni on niiltä välttynyt.

On kuitenkin selvää, että kun yhteiskunnassa ilmenee ongelmia, väkivaltaisuutta, joilla on selvä yhteys olemassa oleviin systeemien heikkouksiin, on niihin puututtava. Samalla tavalla kuin mihin hyvänsä vaikeasti hallittavaan ja resursseja vaativaan tapahtumaan tai asiaan on puututtava myös vaikeasti psyykkisesti sairaiden tai persoonallisuudeltaan häiriintyneiden auttamiseksi ja hoitamiseksi. On varmasti totta kuten ylilääkäri Hakola sanoo, joidenkin kohdalla joudutaan asettamaan pakotteita ja rajoituksia.

Mitä vaikeammasta psyykkisestä sairaudesta tai häiriöstä on kyse, sitä vaikeampi yleensä potilaan on pitää kiinni tehdyistä hoitosopimuksista. Joka merkitsee käyttämättömiä aikoja, joka taas miinustaa hoitopaikan tuloja. Nykyään on vaikea selittää budjettien tekijöille käyttämättömiä aikoja, mikä on johtanut siihen, että "huonosti käyviä" potilaita ei odotella kovin pitkään. Toisaalta taas oven täydeltä on tulossa potilaita, jotka tarvitsevat apua ja käyttävät aikansa. Kun taas monesti juuri ne, jotka eivät tule, kipeimmin apua tarvitsisivat.

Psykiatriassa on tarvittu aina ja tarvittaisiin vielä tänäänkin samanlaista väljyyttä kuin ensiavussa yleensä. Kaikki saavat avun ja ne, jotka eivät itse ymmärrä apua tarvitsevansa, saisivat sitä joka tapauksessa. Yhteiskunnalla on vastuu riittävistä resursseista, se on vastuuta, jota ei voi siirtää yksittäisille ihmisille tai omaisille. Puhutaan myös oikeutetusti hoitavan henkilökunnan omasta jaksamisesta. Pienennetyt resurssit ja yhteiskunnan yleinen ahdinko koskettaa myös hoitavaa osapuolta, ja kun psykiatriassa työvälineenä on pääasiallisesti hoitavan henkilön "aivot", mieli, tieto, ymmärrys, tunteet, äly... kaikki se mitä ihminen ajatteluun ja elämän eteenpäin viemisen tarvitsee, oman sekä potilaiden. Jatketaan keskustelua... saadaan aikaan muutosta.

Tuula Riikonen
Valpas 19.5.1994

---

Oikeus yksityisyyteen

17.03.1994

Pienen kylän vanhusväestön keskuudessa kiehuu, he kysyvät eikö heillä ole oikeutta yksityisyyteen?

KELA:lla on oikeus tiedustella asumistuensaajien menot, tulot ja siinä samassa myös pankkitilien saldot. Suuret säästöt verottavat asumistuen määrää, joka tietysti on ymmärrettävää. Mutta ne eläkeläiset, jotka ovat säästää kituuttaneet alle 3000mk eläkkeistään muutaman tonnin pesämunan tuntevat oikeutetusti kiukkua ja nöyryytystä, kun heidän pankkikirjansa vaaditaan nähtäville.

Erityisesti tässä pienessä kunnassa oli virkailijoiden tapa hoitaa asia saanut vanhukset vihaisiksi. Vanhuksen perustellessa pieniä säästöjään sillä, että haluaa päästä omillaan hautaan ja mahdolliset tulevat sairaalamaksut maksettua, virkailija kuuluu todenneen, ettei tänne ketään maan päälle ole jätetty.

Ne vanhukset, jotka ovat joutuneet elämään kovan ja raskaan elämän, esim. evakkomatkat, kysyvät tässäkö on vielä viimeinen kohtelu heille? Väkisinkin tulee ajateltua, etteikö pienten eläkkeen saajien kituuttamat säästöt saisi olla rauhassa, elämisestäänhän he ovat ne roponsa venyttäneet. KELA:n asumistuki asioissa ei pankkisalaisuuskaan paina mitään, vaan oikeus tietojen saamiseen on, asiakas ei voi sitä kieltää. Kun taas paljon suuremmissa asioissa, erilaisten petosten yhteydessä ei tietoja heru, ja summat liikkuivat varmasti eri nollaluvuilla kuin kyseessä olevissa tapauksissa.

Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että mitä vaatimattomampi titteli, palkkatulo, työpaikka, tai vielä pahempi jos ei näitä ollenkaan, joutuu kansalainen avaamaan takkinsa, kuorimaan nahkansa ja levittämään aivonsa tarkasteltavaksi ja yhteen laskettavaksi. Ikään kuin yhteiskunta nettoaisi ja saisi taivaantuuliin hävinneet miljardit kasattua yrittäen kaluta lihatonta luuta. Viime vuosina on juuri kiristetty seurantaa ja valvontaa kaikkein eniten yhteiskunnan kerrostuman ns. alimpiin sosiaaliluokkiin ja pienituloisiin. Liekö herroilla pelko, että vähäväkiset ja köyhät pääsevät liian ylös heille kaivetuista kuopistaan ja näyttävät voimansa niin kuin joskus ennen.

Monen suusta on sanottu, että tämän hetkinen yhteiskunnallinen ilmapiiri ja ihmisten elämään kohdistuneet vaikeudet tulevat jättämään jälkeensä syvät juovat. Voi varmaan sanoa Maria Jotunin sanoin, "Ei riitä, että elämä tilitetään kuolemaan saakka. Meidän teoillamme on seuraukset, jotka vaikuttavat kuolemamme jälkeenkin." Vaikka joskus elämme vielä parempaa ja tasapuolisempaa aika-kautta, se ei koskaan poista näiden ja tulevien vuosien aikana väliin pudonneiden ihmisten onnettomuutta. Kivuliaat jäljet näkyvät vielä monessa sukupolvessa kuten koivun rungossa, joka jossakin kasvun vaiheessa joutuu tekemään runkoonsa mutkan päästäkseen kasvussa esteenä olleen ohitse.

"Kysyvät nimeä, sosiaaliturvatunnusta, osoitetta, ammattia, koulutusta, työpaikkaa - nimenomaan tässä järjestyksessä - pituutta, painoa, syntymäkuuta, siviilisäätyä, yhteiskuntaluokkaa. Kukaan ei kysy oletko onnellinen ja mitä elämältä toivot - sillä sinähän toivot - vieläkin!" (Maaria Leinonen).

Tuula Riikonen
Valpas 17.3.1994

---

Ystävä

10.02.1994

Oikea ystävyys on terve ihmissuhde, sillä se on säälimätön. Sääli pitää toista pienenä ja vastuuttomana, mutta ystävyys kertoo minulle oikean kokoni ja luottaa siihen, että olen valmis ottamaan vastuun omasta käyttäytymisestäni. Ystävä on minulle peili, mistä näen itseni sellaisena kuin todella olen ja mikä näyttää minulle sen, mikä muuten jäisi selkäni taakse. (Matti J. Kuronen)

Varsinkin elämän vaikeina hetkinä joudumme tilanteeseen jossa jyvät seuloutuvat akanoista, ystävät ystävistä. Todellisen ystävän "omistaminen" tai todellisena ystävänä oleminen on onni, mutta myös samalla hyvin vaikeaa. Jos sinulla on oikea ystävä, täytyy myös sinun olla hänen oikea ystävänsä. Tässä ihmissuhteessa pelaa täydellinen vastavuoroisuus, molemminpuolinen rehellisyys ja luottamus.

Sanotaan, että ihmisillä on todellisia ystäviä vähän, jos lainkaan. Siksikö, että se vaatii molemmilta osapuolilta avoimuutta ja vilpittömyyttä. Sitä, että ystävän huonojakin puolia täytyy sulattaa ja pyrkiä toista auttamaan tämän pyrkimyksissä elämässään eteenpäin. Astuuko ihmisten perimmäinen ominaisuus kateus esteeksi ystävien saamiselle?

Kateutta itsestään ihminen ei voi koskaan kitkeä tyystin pois. Mutta sen voi kääntää myös itselle voitokkaasti voimaksi. Sen sijaan, että ajattelee, kuinka saisi toisen pudotettua alemmaksi tai siirrettyä syrjään, pyrkiikin itseään kehittämään toisen mukana. Itselle myöntämätön kateus on kaikista pahin ja ihmissuhteita kalvavin ilmiö. Koska silloin kateus hallitsee ihmistä eikä ihminen sitä.

Todellinen ystävä pystyy ikävänkin sanottavansa tuomaan julki niin, että se koituu ystävän parhaaksi ja avuksi. Koska sanomisen takana on silloin hyvä vilpitön tarkoitus. Kun luottamus ystävien kesken pelaa, voi luottaa siihen, että toinen kritikoidessaan haluaa olla tuki eikä "suonsilmäke".

Kun tarkastelet omaa ystäväpiiriäsi, älä hätäänny ja hämmästy jos et näiden kriteereiden jälkeen löydä yhtään ystävää. Vaan ala miettiä mistä moinen mahtaa johtua, asetu "peilin" eteen ja tarkastelee itseäsi, omaa "kuvaasi" ja ajatuksiasi. Jäljet saattavat johtaa sylttytehtaalle. Sillä "Ystävätkin pitää viedä vierashuoneeseen, mutta heitä varten on siivottava myös keittiö" (Jouko Tyyri).

Tähän maailman aikaan jokainen ihminen tarvitsee kipeästi ystäviä, joilta saa ja joille voi antaa. Ystävyyden ja läheisyyden katoaminen maailmasta vie kateuden, vihan ja kostamisen tielle, koska silloin jotkut luulevat olevansa toisia parempia ja etuoikeutetumpia.

"Ystävyyttä on maailmassa juuri niin paljon kuin on tasa-arvoisuutta, sillä mitään ystävyyttä ei rakenneta eriarvoisten kesken" ( Erno Paasilinna)

Tuula Riikonen
psykiatrian sairaanhoitaja
Valpas 10.2.94

---

Mikä onkaan inhimillistä?

1994

Estonian turman yhteydessä on tullut esille monia hyvin periaatteellisia näkemyksiä ja myös kokemuksia. Erilaiset uskonnolliset näkemykset ovat siivittäneet keskustelua, mistä oikeastaan olikaan kyse. Ottamatta sen enemmän kantaa synnillisyyteen, voisin omana näkemyksenäni todeta, ettei kaikkia elämän ilmiöitä pidä sälyttää tai luovuttaa korkeimman käteen.

Yleisesti lienee todettava, ettei mitkään selitykset poista sitä tuskaa ja epätoivoa, mikä on niillä kaikilla ihmisillä, jotka henkilökohtaisesti ovat olleet kosketuksissa kyseiseen asiaan. Voi vain kuvitella, millaisin miettein he elävät tätä päivää, kun näin etempääkin ajateltuna sydämeen on astunut suru. Asian tiimoilta on vielä monta koskettavaa asiaa käsittelemättä ja päättämättä. Mitä tehdä meren sylissä lepääville uhreille, ihmisten ajatukset lyövät rajusti vastakkain.

Itse olen miettinyt asiaa monelta kannalta. Omaisten toiveen läheisensä hautaamisesta tavanomaisin menoin voi hyvin ymmärtää, koska se tavallaan saattaa erään jakson elämästä päättyneeksi. Toisaalta kaikki ne riskit, jotka sisältyvät laivan ja uhrien nostamiseen, on otettava vakavasti huomioon. Kukaan ei voi kieltää lisäuhrien mahdollisuutta, koska "pelastaminen" on hyvin vaikeaa. On myös erittäin todennäköistä, ettei läheskään kaikkia turmassa menehtyneitä löydetä, joten täydellistä selvyyttä ja varmuutta kaikista laivassa olleista ihmisistä ei saada. Monelle omaiselle jää epävarmuus ehkäpä läpi elämän kannettavaksi. Paljon olen myös miettinyt niitä viranomaisia, jotka ovat tehtäviensä myötä mukana uhrien tunnistamisessa. Kuinka paljon ihminen on kykenevä kestämään ja kuinka paljon heiltä voi vielä vaatia.

Monelta taholta on tullut virallistakin tietoa siitä, miten vaikean ja ylivoimien menevän tehtävän edessä virkavalta on ollut. Kaiken tämän lisäksi on laajalti etsitty syyllisiä ja virheiden tekijöitä, joka sinällään on oikeudellisuuden peruselementtejä. Kuitenkin toivoisi, että turhilta kuohuttamisilta asian tiimoilta pidättäydyttäisiin. Kaiken onnettoman onnettomuuden keskelläkin pitäisi löytyä oikeudenmukaisuutta ja inhimillisyyttä.

On erinomaista, että Suomessa on jo jonkin aikaa tehty työtä kriisiryhmien perustamiseksi ja toiminta valmiuksien parantamiseksi. Luulen että myös Estonian onnettomuuden aiheuttamien psyykkisten rasitusten vähentämiseksi ja poistamiseksi näillä ryhmillä on ollut oma tärkeä osuutensa. Kuopiossa on nyt parasta aikaa tällaisen ryhmän kouluttaminen ja kokoaminen menossa, johon olen itsekin menossa mukaan.

"Jos voisin ottaisin onnen". Vuokko Koistinen

Tuula Riikonen

---

Schindlerin lista

1994

Jokaisen olisi syytä käydä katsomassa tosiasioihin perustuva elokuva Schindlerin lista. Elokuva kertoo "liikemiehestä", joka yrityksensä kautta pelasti 1100 juutalaista keskitysleirikuolemalta. Ihmisen julmuus ja hyvyys ovat yhtäaikaa ja rinnakkain katsojan nähtävillä.

Elokuva tuo selvästi esille, kuinka ulkoapäin tuleva painostus, "aivopesu", tehokkaasti tekee työtään ihmisten mielissä ja saa heidät omasta mielestään oikeutetusti ryöstämään, raiskaamaan ja tappamaan. Ihmisestä tulee eläin sopivissa olosuhteissa, sehän on tiedetty aina, mutta mihin kaikkeen ihminen pystyykään, on käsittämätöntä.

Elokuvan tarina toistuu tälläkin hetkellä monella suunnalla maailmassa massiivisina joukkoteloituksina ja tuhoamisina. Tuntuu ahdistavalta ja pelottavalta, että samat tunnusmerkit omaava toiminta rehottaa ympärillämme yksittäisinä, mutta syvät jäljet jättävinä tapauksina.

Kun tiedetään yleisen ilmapiirin ja etenkin johtoihmisten vaikutus kulloiseenkin suhtautumiseen ympärillä olevaan, on syytä pyrkiä aktiivisemmin poistamaan hätää, ahdistusta ja puutetta. Pelko, pettymys, epäluulo ja puute tuovat väistämättä esille puolustautumisen, taistelun ja keinolla millä hyvänsä tilanteen parantamisen.

Schindlerin listaa katsoessa taas kerran mietin, miten näyttelijät, jotka joutuvat ihmispedon rooliin, sen kestävät. Jo sivusta katsojan on vaikea pidätellä inhon ja suunnattoman vääryyden tunteita, jotka vyöryvät yli tajunnan kohtauksista toiseen. Miten uhrien tuntoja ja kokemuksia peilaavat näyttelijät välttyvät kohdistamasta tuskan ja kivun tuomia kokemuksia näyttelijä kolleegoihin.

Juutalaisvainoista on ollut useita elokuvia ja dokumentteja, niiden välittämät kauheudet ovat usein ymmärryksen ja mahdottomuuden rajat ylittäviä. Mutta kaikessa karmeudessaan totta ja taas kerran totta. Tulevat sukupolvet luultavasti katsovat tämän hetken tapahtumia yhtälailla inhon ja tyrmistyksen vallassa.

Emmekö todella voi tehdä mitään, että he välttyisivät uusilta ja uusilta kauheuksien kokemuksilta. Puhdasta ja oikeudenmukaista ei maailmasta saada koskaan, ei niin kauan kuin nimimerkki ihminen maailmaa hallitsee, mutta vähempikin riittäisi.

Miksi sitten minäkin menin katsomaan kyseistä elokuvaa? Ihmisen mieli tarvitsee muistutuksia, ravisteluja ja "korville lyöntejä", niin minunkin. Toisaalta on hyvä muistaa, että vaikeuksissa ja katastrofaalisissakin tilanteissa on toimimisen mahdollisuus, kaikkien ei tarvitse mennä mukana. Yksikin ihminen voi tahtoessaan tehdä paljon läheistensä hyväksi, on vain hetkeksi unohdettava omat intressit. Niinpä Schindlerkin pelasti 1100 juutalaista tai oikeastaan 7100, koska heillä on nyt jälkeläisiä 6000. Hänen itkunsa elokuvan lopussa niiden puolesta, joita ei pystynyt pelastamaan, oli koskettava.

"Taas tulee ilta, riippuvin siivin
istahtaa väsyneenä viereeni, kysyy: tätäkö on elämä. En vastaa

---

Todistelun aikaa

23.12.1993

Viime kuukausina ja viikkoina on monia asioita yritelty todistella puoleen ja toiseen. Erikoista keskustelussa on ollut se, että on pyritty todistamaan ihmisten subjektiiviset tuntemukset vääriksi. Ministeri Huhtanen on oikein televisiossa yrittänyt selittää, ettei joidenkin ihmisten kokema näläntunne olekaan nälkää tai ainakin ihmiset ovat valinneet näläntunteen jonkin muun kärsimyksen tilalle. Eräässä haastattelussa hän sanoi, että ihmiset laittavat rahansa velkojen maksuun ja pihistävät ruuasta ja siksi voi olla tilapäistä nälkää.

Yhteiskunta ei tietääkseni ole antanut valinnan mahdollisuutta kansalaisille velkojensa maksun suhteen. Eikö ole niin, että jos velat jää maksamatta ne karhutaan, jos on pakotettu jättämään ruuan väliin kukaan ei kummemmin kohahda.

Toisaalta taas nimenomaan tämän hallituksen aikana on tullut tutuksi "laulu" vapaaehtoistyöstä ja auttamisesta. On veisattu, että vain palkaton työ nostaa Suomen lamasta. Kun nyt sitten ihmiset reagoi ja kerää ruokaa Pelastusarmeijan jaettavaksi, nousee siitä hirveä häly.

Minusta on väärin ja moraalitonta, että julkisesti nöyryytetään niitä ihmisiä, jotka joutuvat hakemaan leivän jatketta itselleen. Toimittajat ovat yrittäneet saada haastateltavakseen ihmisiä kysyäkseen, onko heillä todella nälkä ja mistä syystä. On aivan ymmärrettävää, että ihmisille riittää se, että he jonossa joutuvat seisomaan ilman, että syytä joutuisi todistelemaan koko maailmalle.

On omituista, että päättäjät, jotka ovat mahdollisimman kaukana tavallisista ihmisistä ja heidän elämästään, tuntuvat omasta mielestään tietävän, mitä nämä ihmiset tuntevat ja mitä eivät. Näyttää siltä, että monissa asioissa pistetään pää pensaaseen ja ollaan tyytyväisiä, kun itsellä menee hyvin. Järjettömältä tuntuu myös se, että suuren työttömyyden vallitessa kaikin keinoin pyritään lisäämään työttömyyttä. Tarkoitan julkisen sektorin kurjistamista. On mahdotonta ymmärtää, mitä järkeä on siinä, että kunnat joutuvat vähentämään työntekijöiden määrää ja samalla ne valtiontyöllistämistuella yrittävät työllistää osaa työttömiä. Hallitus on todella pistänyt kunnat kierrättämään työttömiä. Sekin on muuten viimeaikojen "pop", nimittäin kierrättäminen. Tässä asiassa on ainakin hyvin onnistuttu: kierrätetään työttömiä, vaatetta, ruokaa jne. Olisiko syytä julkistaa ulkomaille, kuinka Suomessa työttömiä kierrätetään, josko sekin saisi ministereissä saman reaktion aikaan ja kieltäisivät kuntia vähentämästä henkilökuntaansa. Kaikkein hupaisin todistelija on mielestäni eräs presidentti ehdokas, jolta toimittaja kysyi kuinka se on mahdollista, että kaikki juuri hänen sanomasta on ymmärretty väärin ja miten hän ajattelee tilanteen muuttuvan jos hänestä tulisi presidentti? Tähän ehdokas vastasi, että sitten tilanne olisi toisin, koska presidentin puheisiin suhtaudutaan vakavasti ja uskotaan.

No, jos kenestä hyväänsä muusta ehdokkaasta tulisi presidentti olisi uskottavuusprosentti varmasti tuhatkertainen, sillä sen verran paljon epäselvyyksiä on kyseisen ehdokkaan puheissa tähän mennessä ollut. No, joulu on tulossa ja aivan varmasti Joulupukki on Suomesta ja asuu Korvatunturilla, sanoipa svenskit mitä hyväänsä.

Hyvää Joulua ja Onnekasta Uutta Vuotta.

Tuula Riikonen
Valpas 23.12.1993

---

Kahden kuilun välissä!!

25.11.1993

Katsoin lauantai-iltana laulaja Rainer Frimanin haastattelua ja siinä hän sanoi mielestäni monta tärkeää asiaa. Eniten jäi mietityttämään hänen sanomisensa siitä, että hän koki olevansa kahden kuilun välissä ja kummaltakin puolelta köydet ovat poissa. Friman tarkoitti omaa kokemustaan olla mustalainen ja samalla myös valkolainen. Kun on mustalainen ja saanut valkolaisen kasvatuksen ja elänyt elämänsä valkolaisten parissa, on varmasti vaikeaa sijoittaa itseään täydellisesti kumpaankaan kulttuuriin.

Ehkä samalla tavalla käy monessa muussakin tapauksessa. Kun lähtee köyhistä oloista ja etenee elämässään, pääsee hyville ansioille, voi olla vaikea "päättää" kenen etuja ajaa. Onko sitä mieltä, että muutkin "köyhät" ovat oikeutettuja pääsemään elämässään eteenpäin ja tekee työtä sen edistämiseksi. Vai ajatteleeko, että ne "piirit", joihin on itse päässyt, täytyisi pystyä säilyttämään. Vaikea on varmasti ajaa tasapuolisesti molempien etuuksia.

Ne, joilla on nyt työtä, ovat myös vaikeassa asemassa. Ajaako voimakkaasti työssä olevien etuja vai tehdäkkö hartiavoimin työtä sen eteen, että useampi pääsisi nauttimaan työn tuomasta tervehdyttävästä voimasta. Asian tekee entistä vaikeammaksi se, ettei suinkaan ole takuita, että jos työssä olevat luopuvat omista etuuksistaan se suoraan merkitsisi uusia työpaikkoja.

Tämä aika on tuonut myös entistä runsaammin esille erilaista sopeutumattomuutta elämään ja se tuomiin vaikeuksiin. Voi olla vaikea "hyvin pärjäävän" hyväksyä naapuruston "häiritsevää" käytöstä. On aivan oikein, ettei kaikenlaista käyttäytymistä hyväksytä ja siihen on syytä reagoida. Mutta käykö niin, että samalla usein myös "leimataan" koko ihminen ja jopa koko perhe epäkelvoksi ja ei meidän lähiöön kuuluvaksi. Meille on opetettu, että lapsille pitäisi sanoa kun he tekevät kiellettyjä asioita; "Minä pidän sinusta, mutta en pidä siitä mitä sinä teet."

Niinpä niin, ihminen on jatkuvasti monisäikeisten ja tarkkaa huomiota vaativien asioiden ja ratkaisujen edessä. Nyt jos koskaan poliittisilta päättäjiltä vaaditaan laajakatseisuutta ja omat intressit unohtavaa asioiden hoitoa. Tiedän, tämä ei ole helppoa mutta se tulee helpommaksi, jos silloin tällöin muistutamme siitä toinen toistamme.

En malta olla laittamatta erästä toteamusta joka sattui silmiini erään työpaikan ilmoitustaululta. "Tuntuu olevan sama, mitä poliittista kantaa edustaa. Mikään aate ei pelasta kansaa hallitukselta. Parempi kääntää housut kuin takki. Eivät pääse niin helposti perstaskulle."

Tuula Riikonen
PS. Kiitos, hyvät toverit, saamastani luottamuksesta !
Valpas 25.11.1993

---

Seksi käärepaperina

28.10.1993

Viime päivinä on ollut runsaasti keskustelua ja kirjoittelua siitä, miten seksi valtaa markkinoita. Olevista ilmiöistä voi selkeästi päätellä, että olemme menossa suuntaan, joka ei voi tuoda mitään hyvää tullessaan. Vaikutusvaltaisten henkilöiden suulla on tuotu esille, että esim. Topless-pubeissa työskentelevillä olisi oma valinnan vapaus tekemänsä työnsä suhteen. Voidaanko todella tänä päivänä väittää, että ihmisillä on todellinen valinnan vapaus?

Television välittämä dokumentti Thaimaan prostituutiosta sattui osuvaan saumaan muistuttamaan, mihinkä kaikkeen voidaan köyhyyden, toisen alistamisen, sukupuolisen eriarvoisuuden ja lasten hyväksikäytön suhteen mennä. Meillä ei ole mitään syytä olla olevinamme sen kummempia ihmisiä kuin muuallakaan maailmassa, kun annamme pirulle pikkusormen, se vie koko käden.

On syytä olla huolissaan, millaisen moraalisen rappion nykyinen tapa suhtautua seksuaalisuuteen, miehen ja naisen tasa-arvoon, voi saada aikaan. On mahdollista, että samalla kun nyt tullee yksi sukupolvi, joka ei opi tekemään työtä, koska sitä ei ole, tulee myös sukupolvi, jolla on hyvin löysä moraali seksuaalisuuden ja toisen yksityisyyden kunnioittamisen suhteen.

On myös muistettava, että kun asioihin tottuu haetaan niihin aina ja aina uusia muotoja ja ulottuvuuksia, koska entinen ei tunnu enää miltään. Maailmalla on runsaasti esimerkkejä, ettei ainakaan seksuaalisuuden vääränlainen rehottaminen tuo tullessaan hyvää ja kaunista. Pikemminkin se muuttuu raaemmaksi ja yhä enemmän ja enemmän toista kunnioittamattomaksi.

Olen varma siitä, että jäljet eivät jää ainoastaan tämän ajan uhrien (useimmiten naisiin ja lapsiin), vaan myös käyttäjiin. Jokainen tietää, että ihminen voi olla peto ja sen ilmiön huomaaminen itsessään ei ole järkyttämättä. Vielä tänä päivänä kaupallisuus ja raaistunut seksi tuntuu monesta kaukaiselta, mutta mitä enemmän sitä on, sitä lähemmäksi se tulee meitä jokaista. Mitä sitten meidän mielissämme tapahtuu kun "uhri" tai "käyttäjä" tunnistetaan lähipiirissämme, ystävissämme tai perheenjäsenissä?

On moraalitonta, että reagoimme vasta sitten, kun se koskettaa meitä henkilökohtaisesti. Vielä meillä on mahdollisuus yleisen suhtautumisen ja lakien turvin muuttaa nyt olevaa suuntaa. Tutkimusten valossa koulukiusaamisen vähenemiseen vaikuttaa yleinen suhtautuminen ja se esille tuominen. Samalla tavalla ajattelen, että jokaisen kansalaisen esiintuoma mielipide voi olla ratkaiseva yleisen suunnan muutoksessa, kun kyseessä on ei-vapaaehtoisen seksuaalisuuden markkinointi ja hyväksikäyttö.

Onni ja onnettomuus ovat aina kulkeneet käsikädessä, se kumpi kulloinkin on voitolla riippuu monista asioista. Nyt ei tunnu siltä, että tehtäisiin asioita, jotka varmistaisivat onnen läsnäolon ihmisten elämässä. Osallistukaamme kuitenkin itse kukin omaan ja toistemme onnelliseksi tekemiseen.

"Ei onni ole mikään sattuma, joka valahtaa taivaasta kuin rankkasade kesäpäivinä. Se tulee ihmisen luo vähitellen sen mukaisesti, miten hän suhtautuu elämään ja ympärillä oleviin ihmisiin. Onni tarttuu jyvä jyvältä, osanen täydentää toistaan." ( Tising Aitmatov )

Valpas 28.10.93

---

Työpaikat tyhjenevät

23.09.1993

Ei ole työpaikkaa missä ei lamakoura kävisi apajilla. Ihmisten elämä pistetään koville, olipa sitten töissä tai ei. Työttömän arki ei ole kadehdittava, mutta kovin hyvältä ei näytä työpaikkansa säilyttäneelläkään menevän. Useimmissa työpaikoissa kun tehdään täsmälleen samat työt kuin ennekin muuta vähemmällä porukalla.

Ongelmalliseksi tilanteen tekee vielä se, ettei työntekijät juurikaan uskalla tuoda esille väsymystään ja olemassa olevia ongelmia. Koska se saattaa pahimmassa tapauksessa merkitä sitä, että on itse ulosheitettävien listalla pikemmin kuin muutoin olisi ollut. Hyvin ongelmalliseksi tilanne tulee, kun tällainen painostava ilmapiiri on palvelualan työpaikoilla esim. terveydenhuoltoalalla. Tilanteesta joutuvat tällöin kärsimään asiakkaat, joiden pitäisi saada apua ja tukea omassa vaikeassa tilanteessaan. Eikä niin, että he joutuvat ymmärtämään työtekijöitä ylenmäärin heidän raskaan työtaakkansa vuoksi. Usein käy niin, etteivät asiakkaat uskalla tai ilkeä pyytää kaikkea sitä apua mitä tarvitsisivat, kun työntekijät muutenkin juoksevat tukkaputkella. Kaikki tämä ennen pitkää johtaa siihen, että monet sairaudet pahenevat ja pitkittyvät.

On myös muistettava, että paranemisen yksi tärkeistä tekijöistä on mahdollisimman hyvä, optimistinen ja toiveikas mieli. Jos työntekijöillä ei ole tarpeeksi aikaa asiakkailleen, vaan he alkavat olla enemmän välttämätön paha kaiken kiireen keskellä, ei siitä hyvä seuraa kenellekään. On ylipäätään vaikea käsittää, kuinka helppo Suomessa on laman varjolla karsia juuri sieltä, missä ihmisen elämä tehdään elämisen arvoiseksi vaikeidenkin sairauksien jälkeen. Kuinka voidaan ajatella, että yhteiskunnalle muka tulee halvemmaksi se, että ihmiset ovat työttöminä kortistossa, joka monelle merkitsee elämänlaadun laskemisen myötä myös koko elämän arvojen ja merkityksen romahtamista. On aivan varmaa, että monen paluu uudelleen työelämään on ainaiseksi mennyt, yksikertaisesti kynnys aloittaa uudelleen on noussut liian korkeaksi. Mutta onneksi Suomessa on yksi työpaikka, josta ei virat lopu ja uusia tulee aina entisten tilalle. Nimittäin hallitus ja ministeriö.

Vaikka näyttää siltä, ettei ole nekään kovin herkullisia paikkoja, kovin on vaihto viimeisen kahden vuoden aikana käynyt. On tietysti eriomaista, että edes sillä pidetään hyvää huolta lähtijöitä, kaikille nimittäin löytyy hyväpalkkainen eläkeikään kestävä työ. Vai onko tämä kaikki kuitenkin ymmärrettävä, että rotat jättävät uppoavan laivan? Joka taas ei juuri koskaan tule kysymykseen tavallisen "duunarin" kohdalla. Sillä näissä töissä tehdään viimeiseen asti ja pikemminkin kaadutaan saappaat jalassa. No ehkä Herrosilla ei juuri "kumironttosia" jalassa ole kuin malliksi Teno-joella kalastellessa ilman lupaa.

On tosi, että Suomi on jakautumassa jyrkästi kahtia sosiaalisen selviytymisen ja elämänlaadun suhteen. Näiden ja vielä tulevien vaurioiden korjaaminen tulee viemään kauan ja tuskin koskaan pystytään korvaamaan ihmisille heidän kokemaansa vääryyttä, johon he eivät itse ole syyllisiä.

Tuula Riikonen
Valpas 23.9.1993

---

Avointa ja rehellistä??

25.03.1993

Paavo Väyrynen on aloittanut presidenttikilvan kertomalla olevansa avoin ja rehellinen kansalle ja vaativansa sitä myös muilta. Voi itku, siinä menee viimeinenkin usko Politiikkoihin jos avoimuuden ja rehellisyyden mittarina on Paavo Väyrynen.

Tuntuu, että rehellisyys on kaukana nykyisessä päätöksenteossa. Rehellisyys ei ulotu edes siten, että avoimesti tutkittaisiin, mitä menetetään nykyisellä säästämistavalla. Julkisensektorin alasajo etenee hurjaa vauhtia ja se tulee kostautumaan pahiten siellä, missä muutenkin on ollut vaikeuksia pitää puoliaan. Suurta huolta herättää, kun näyttää siltä, että yhteiskunnan tuki- ja huoltotoimenpiteet viivästyvät tai jopa jäävät toteuttamatta säästämisen takia. Tästä kärsivät varmasti eniten lapset ja vanhukset.

Nyt kun vanhemmilla on aikaisempaa enemmän vaikeuksia selviytyä vanhemmuudesta, heille tarjotaan entistä myöhemmin ja vähemmän apua. Saattaa olla, että jopa lastensuojelulliset toimenpiteet viivästyvät, mikä selkeästi aiheuttaa lapsille turvattomuutta ja jopa pitkäänkin jatkuvia sosiaalisia ja psykologisia ongelmia. Mitä vähemmän sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla on työntekijöitä, sitä vähemmän ja myös huonompaa hoitoa potilaat saavat. Onhan selvä asia, että potilaiden määrä ei vähene vaan päinvastoin lisääntyy. Epävarmat ja hankalat olot vähentävät ihmisten kykyä pitää huolta omasta ja toisten terveydestä.

Tuntuu siltä, että päättäjät ovat todella kaukana hädässä olevista ihmisistä. Ikään kuin heillä ja meillä olisi aivan toinen todellisuus, puhummeko edes samaa kieltä. Vai onko kyse vieläkin pahemmasta, eli totaalisesta haluttomuudesta ymmärtää, kuulla ja olla rehellinen. On tullut selväksi, että tällä hetkellä Suomessa pitää valtaa henkilöt, joiden oma suu on lähempänä kuin pussin suu. Kuopion Sos.dem.piiri kysyi Valppaan liitteessään, "Tunnetko lämpimiä ajatuksia hallitusta kohtaan?", minun vastaukseni kysymykseen lienee tullut jo selväksi. Ihmisten on syytä reagoida saadessaan riittämätöntä tai huonolaatuista palvelua. Ei pidä jäädä yksin haavojaan nuolemaan. Mitä vähemmän protestia tai tyytymättömyyttä ilmenee kohtuuttomien säästöjen vuoksi, sitä enemmän niitä tehdään.

Jokaisen on syytä liittyä ammattiliittoihin, vain siten on mahdollisuus pitää huolta tasa-arvosta ja solidaarisuudesta kaikilla tasoilla. Yksinäiseltä varikselta nokitaan helposti silmät päästä. Nyt ei ole aika vetäytyä tai murtua, vaan nyt on noustava pitämään puolia, sillä sitä ei kukaan tee puolestamme.

"Ystävyydellä ei ole mitään tekemistä ystävällisyyden kanssa. Pystyäkseen toiminaan ystävän vaativassa tehtävässä ihminen tarvitsee kahta asiaa: aitoutta ja rehellisyyttä, ehdotonta hyväksymistä ja suoraan sanomista." (Matti J. Kuronen )

Tuula Riikonen
KIITOS luottamuksesta puoluekokousedustaja vaaleissa.
Valpas 25.3.93

---

Tavallista Thaimaassa

27.12.1992

Vasta viimeiset puolitoista vuotta on Thaimaassa kiinnitetty huomiota ympäristöön ja ilman saasteisiin. Tämä on asia, jota ei voi olla huomaamatta, kun saapuu maan pääkaupunkiin Bangkokiin. Ilmassa oleva pakokaasu on niin mieletön, ettei kaduilla pysty liikkumaan pitempiä aikoja, jos ei välillä käy hengittelemässä ilmastoiduissa liikkeissä tai hotelleissa. Hengityselinsairaudet ovat kahden viimeisen vuoden aikana Thaimaassa lisääntyneet räjähdysmäisesti. Poliiseilla ne ovat jo ammattitauteina. Monet poliisit ja Tuk-Tuk-kuljettajat käyttivät nenä-suusuojaimia.

Tavallisin liikenneonnettomuus on auton, usein lavataksin, ja moottoripyörän yhteentörmäys. Moottoripyöräilijöillä ei vielä ole kypäräpakkoa, pakko tulossa tammikuussa -93. Tulevaa kypäräpakkoa vastaan on järjestetty mielenosoituksia, koska kypärän ostaminen on tavalliselle thaimaalaisperheelle kallista. Pyörä on tavallisin kulkuneuvo koko perheelle, yhden pyörän kyytiin mahtuu isä, äiti ja kahdesta kolmeen lasta. Minusta tuntui, että yhteinen pyöräkyyti koko perheen kanssa Bangkokin liikenteessä oli kilpajuoksua kuoleman kanssa.

Thaimaassa prostituutiota ei virallisesti ole, vaikka tyttö- ja poikakadut ovat reilusti ja julkisesti näkyvillä. "Työntekijät" näille kaduille tulevat pääasiassa pohjoisesta tai muuten köyhistä oloista. Köyhät vuoristoheimolaiset myyvät lapsiaan Bangkokiin, usein kuitenkaan tietämättä mihin heidän lapsensa joutuvat. Thaimaassa on useita heimoja, jotka eivät osaa Thai-kieltä eikä heillä ole maan kansalaisuutta. Tällöin heillä ei ole oikeutta opiskeluun eikä muuhunkaan sosiaaliturvaan Thaimaassa. Usein nuorten ainut mahdollisuus elättää itsensä, jos he lähtevät kotoaan etelä Thaimaahan, on mennä tyttö- ja poikakadulle myymään itseään. Harvoin he ovat itsenäisiä yrittäjiä, vaan ovat sielläkin jonkun toisen "omaisuutta".

Sosiaaliturva on Thaimaassa lapsen kengissä. Sosiaaliluokkaerot ovat valtavat. Jos on rahaa, voit elää, sairastaa, kouluttautua ja vanhentua turvallisesti. Peruskoulu, joka kestää kuusi vuotta kuuluu kaikille, paitsi heimot, joilta puuttuu maan kansalaisuus. Tämän jälkeen varallisuus ja asuinpaikka ratkaisee. Monet pojat menevät peruskoulun jälkeen temppelipojiksi, munkkien apulaisiksi. Siellä he saavat ruuan ja opetusta. Tyttöjen asema on huomattavasti heikompi. Nykyinen Thaimaan kuningaspari Rama yhdeksäs ja hänen vaimonsa sekä kuninkaan äiti ovat panostaneet maansa sosiaalisen samanarvoisuuden saavuttamiseen. Kuningas ei ole 25 vuoteen poistunut maastaan, vaan käyttää kaiken aikansa maansa olojen parantamiseen. Monet sairaalat ja vuoristokylien koulut ovat saaneet alkunsa heidän aloitteestaan. Kuningas perhettä Thaimaassa kunnioitetaan syvästi, ja kaiken kuuleman ja näkemän perusteella siihen varmasti on myös aihetta.

Thaimaalaisen elämään kuuluu aina ja lähtemättömästi usko, buddhalaisuus. He uskovat Buddhaan ja noudattavat hänen elämänohjeitaan jokapäiväisessä elämässään. Länsimaalaista hiukan hämmästytti valtava usko "henkimaailman" asioihin. He uskovat, että maassa, ilmassa ja joka paikassa asustaa henkiä, joille täytyy olla nöyrä ja mieliksi. Henkiä täyttyy lahjoa ja lepytellä, jotta saisi onnea ja turvallisuutta elämäänsä. Jos rakennat talon, on ensin tehtävä pieni talo hengelle, koska maassa asustava henki häiriintyy, kun maata aletaan kaivamaan ja sillä täytyy olla valmiina paikka, mihin asettuu asumaan. Näihin taloihin viedään hengelle ruokaa, juomaa kukkia ja muita pieniä lahjoja joka päivä. Hengentaloja on myytävinä kaikkialla ja niitä on pystytetty kaikkialle. Myös Buddha-temppeleitä ja luostareita tuntui olevan joka kolkassa. Ystävällisyys ja kohteliaisuus, mikä heti ympäröi kun astut Thaimaahan, on mykistävä. Heidän periaatteisiinsa kuuluu, että kunnollinen Thaimaalainen ei suutu tai menetä malttiaan julkisesti, hän ei halua menettää kasvojaan. Niinpä heidän kasvoillaan on aina iloinen hymy, kohteliaat Thai-kumarrukset tekevät vaikutuksen. He eivät riitele esimerkiksi kiusallisen tai muuten hankalan liikekumppanin kanssa, mutta voivat palkata palkkamurhaajan päästämään kiusankappaleen hengiltä.

Pohjois-Thaimaassa viljellään unikkoa runsaasti, vaikka itse kuningaspari on pyrkinyt vaikuttamaan, että viljelijät siirtyisivät tuottamaan muita kasveja pelloillaan turvatakseen elantonsa. Unikosta saatavaa Oopium-huumetta viedään jatkuvasti ulkomaille. Ankarin rangaistus huumerikoksesta Thaimaassa on kuolemanrangaistus, joka ei niinkään ole harvinainen, kun tuomitaan oman maan kansalaisia. Ulkomaalainen ei tiettävästi ole koskaan saanut kuolemanrangaistusta, mutta elinkautisia siitäkin edestä. Kerrotaan, että Thaimaan vankilat ovat monesti kuolemaakin pahempia, sillä huumerikollinen on alinta kastia ja tulee sen myös kokemaan. Kaiken näkemäni ja kuulemani jälkeen olen entistä vakuuttuneempi siitä, että meidän on hartiavoimin taisteltava, jotta meillä jo nyt saavutettu sosiaalinen tasa-arvoisuus säilyy ja vahvistuu. On selvää, että mitä enemmän ihmiset elävät eriarvoisissa olosuhteissa sitä enemmän on mahdollisuus rikollisuuteen, toisen alistumiseen ja nöyryyttämiseen

Tuula Riikonen
Valpas 27.12.1992

---

Joulu jokaisella?

23.12.1992

Kysyttäessä ihmisiltä, mitä joulu heille merkitsee, saa monenlaisia vastauksia. Monet ajattelevat joulun perimmäistä tarkoitusta ja sanovat sen muistuttavan heitä Jeesuksen syntymästä. Heille joulu on useimmiten harras hiljentymisen hetki kaiken kiireen keskellä. Yhä useammat sanovat, että silloin täytyy muistaa sukulaisia ja ystäviä lahjoilla. Heille joulu saattaa merkitä kiireistä juoksemista kaupasta toiseen ja tuoda valtavan "hermopaineen" siitä, löytääkö kaikkia miellyttävät lahjat. On myös ihmisiä, yhdistyksiä ja kansanliikkeitä, joille joulu on vähempiosaisten ja syrjäytyneiden auttamisen aikaa. Tuhannet ihmiset saavat heidän kauttaan ruokaa, vaatetta ja ystävällisyyttä.

Olen usein miettinyt, miksi nämä kaikki eri lähestymistavat niinkin jyrkästi halutaan erottaa toisistaan. Miksi joulu ei voisi olla meille kaikille joulun perimmäisen sanoman muistamista, läheisten muistamista pienin lahjoin ja niidenkin ihmisten elämään joulun tuomista, joilla ei itsellään ole siihen voimia.

Ikään kuin olisi häpeä nykyajan ihmiselle käydä kirkossa, uskoa edes hetki historiaan tai auttaa yhteiskunnan syrjäytyneitä. Tai, jos olet mukana hyväntekeväisyydessä tai harras perinnäisen joulun kannattaja, on häpeäksi ja petturuutta ostaa lahjaa läheiselleen. Varmaan on suuri joukko niitä, jotka voivat yhdistää nämä kaikki, ilman mitään omantunnon tuskia, mutta jostakin syystä he eivät kampanjoi. Ajattelen, että joulun pitää säilyä ihmisten elämässä ja ajatuksissa nyt ja tulevaisuudessa. Tällöin edes kerran vuodessa me muistamme historiaa, läheisiämme, talven keskellä värjöttäviä eläimiä ja yhteiskunnasta syrjäytyneitä.

Sanomme hyvän joulun toivotukset niillekin, joita emme juuri muulloin tervehdi. Usein vanhemmat ihmiset moittivat nykyajan lapsia siitä, että he ovat vain kalliiden lahjojen perään. Sanoessaan on kuitenkin muistettava, mistä lapset sellaisen ajattelun omaksuvat. Sanomattakin on selvää, että se saadaan omasta kodista, sitä on turha kenenkään kieltää. Me jokainen tiedämme, miten voimakkaina on mielissämme lapsuuden joulut ja niiden tunnelmat, sekä hyvässä että pahassa.

Ajattelen myös, että nykyajan lapsillakin on oikeus iloita joulusta, lahjoista, uskoa joulupukkiin ja tonttuihin. Tarpoa lumessa vanhempien perässä haudoilla sytyttämässä kynttilöitä, kuunnella aina uudelleen ja uudelleen jouluevankeliumia. Laulaa joululauluja, koristella kuusi ja leipoa pipareita. Olla yhdessä heille läheisten ihmisten kanssa ja edes yhtenä pyhänseutuna olla pelkäämättä riitaa ja tappeluita aikuisten välillä.

Joulun aikaan on ollut aina Suomen maassa tavallista rauhallisempaa. Tuntuu, että joulurauhan julistaminen koskettaa melkein kaikkia suomalaisia, sillä on vielä vahva vaikutus meihin. Varmasti tätä vaikutusta ei tee kaupallisuus, vaan joulun perimmäinen merkitys meille kaikille. Siksi ajattelenkin, että on syytä vahvasti tulevaisuudessakin vaalia ja tuoda esille joulun perimmäistä tarkoitusta ja siihen liittyvää ilmapiiriä.

"Olkoon maassa rauha ihmisten kesken."

Rauhallista Joulua !

Tuula Riikonen
Valpas 23.12.1992

---

Vanhuksen turva???

20.08.1992

Siilinjärvellä tehdyn kuntalaiskyselyn vastauksissa yhtenä turvattomuuden tunteen aiheuttajana oli yksinäinen vanhuus. Usein hyvin iäkkäiden vanhusten omaiset ovat kuolleet tai asuvat hyvinkin kaukana. Varsinkin leskeksi jääneet lapsettomat vanhukset tietävät, mitä yksinäisyys on.

Viime päivinä on ollut taas kirjoituksia nuoresta naisesta, joka huijaa vanhuksia. Kuulee sanottavan, että mitäs ovat niin tyhmiä, että suostuvat narrattavaksi. Tietysti ihmisellä olisi hyvä olla aina annos tervettä epäilyä mielessään tavatessaan vieraan ihmisen, mutta tietyissä tilanteissa se voi unohtua. Kun on viettänyt päivästä toiseen samojen seinien sisällä, voi tavattomasti ilostua siitä, että vieraskin ihminen piipahtaa sisälle. Silloin saattaa kaikki varovaisuus unohtua.

Myös tieto siitä, että elettävää elämää on usein vähemmän edessä kuin takana voi tuoda "onton tunteen rintaan". Varsinkin silloin, jos ei ole ketään, kenen kanssa ajatuksistaan voisi puhua. Kuolema pelottaa meitä hyvin monia, me nuoret ajattelemme, että kuolema on jotenkin "sopivampi" vanhoille ihmisille. Kuitenkin heitä monesti askarruttaa aivan samat asiat kuin nuorempiakin. Mitä kuoleman jälkeen on, minne sitä joutuu, miten läheisten käy, kuka järjestää hautajaiset, onko kipuja tai muuten lähtö vaikeaa? Monesti mietityttää myös maallisempi, jokapäiväisestä elämästä selviäminen voi olla kovaa ponnistusta, silloin tarrautuu kaikkeen mistä voisi olla apua.

Tällä hetkellä vanhukset tarvitsevat entistä enemmän läheisten ja naapureiden apua, koska yhteiskunnan palveluja ollaan karsimassa. Ollaan ikään kuin palaamassa muutama vuosikymmen takaisin. Tämä pelaa niiden vanhusten kanssa, joilla on omaisia. Toista on taas niillä, jotka ovat miltei totaalisesti yksin sukunsa edustajia. Jokaisella on kuitenkin oikeus turvalliseen vanhuuteen, miten se saavutettaisiin, näyttääkin huonommalta. Yksinomaan vanhusten joutuminen väkivallan uhriksi näyttää olevan lisääntymässä, eikä väkivallan tekijät ole aina vieraita ihmisiä. Usein tilanteissa, joissa "hakkaaja" on esim. oma lapsi, on uhrin vaikea lähteä hakemaan apua. Monesti ympäristö on tiennyt asiasta ennen se virallista ilmituloa, mutta asiaan ei ole puututtu. Kuitenkin väkivallan loppumisen edellytyksenä on siihen puuttuminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tässä lienee meillä parantamisen varaa.

Väkivaltaa lievempi muoto on taloudellinen kiristys. Tuntuu kohtuuttomalta, että vanhus on "vettä ja leipää" linjalla, kun kaikki eläkkeet menevät toisten suuhun. Erikseen on ne henkilöt, jota haluavat antaa "kaikkensa" lapsilleen ja elävät itse puutteessa, silloin vastaanottajan täytyisi kyetä näkemään myös oma vastuunsa. Kaiken tämän päätteeksi, meistä kukaan ei voi varmuudella sanoa, millaiseksi oma vanhuus muodostuu.

Se ainakin on varmaa, ettei kukaan meistä pysy ikuisesti nuorena. Vanhuus tulee toisille alle viisikymppisenä ja toisille lähempänä sataa vuotta, siihen voi itsekin vaikuttaa. Mutta liika yrittäminen voi kostautua kuten kuuluu käyneen Michael Jacksonille, edes taitava kirurgin käsi ei ole estänyt ikääntymistä, saatikka muuttumista aivan toisenlaiseksi.

Tuula Riikonen
Valpas 20.8.1992

---

Siilinjärven sosiaalinen turvattomuus

23.06.1992

Demareiden kuntalaiskyselyn aineistossa oli paljon esille tuotavia asioita. Halusin paneutua tarkemmin kysymykseen; Mikä sinulle aiheuttaa turvattomuutta ja pelkoa? Mikä sosiaalityön tai -avun muoto auttaisi vaikeuksissa?.

Melkein kaikissa palautetuissa kaavakkeissa oli vastattu kyseiseen kysymykseen. Huolimatta siitä, että se oli kovin henkilökohtainen.

Vastausten määrä osoittaa sen, että ihmiset ovat todella hädissään ja haluavat ottaa kantaa asioihin.

Yleisten arvojen rappeutuminen ja hyvinvointi yhteiskunnan mureneminen koettiin lähitulevaisuuden uhkana. Vastaajat arvelivat, että riittävää kaukonäköisyyttä tulevaisuuteen ja vanhusväestön lisääntymisen tuomaan velvoitteeseen ei nykyisillä päättäjillä ole.

Työttömyys, varsinkin nuorisotyöttömyys, oli hyvin monen mielen päällä. Ilkivallan lisääntyminen yhdistettiin lisääntyneeseen työttömyyteen. Monella oli omakohtaisia esimerkkejä, kuinka esim. ammattiin valmistumisen jälkeen ei olekaan ollut työtä. Laajasti pelättiin rikollisuuden lisääntyvän, monet esimerkit jo löytyvät Siilinjärveltä. Varsinkin vanhemman väestön pelko liikkua turvallisesti kylällä on lisääntynyt. Päihteiden käytön lisääntyminen on tuonut oman ikävän lisänsä turvattomuuden tunteeseen kuntalaisissa. Perheissä tapahtuvan väkivallan lisääntyminen ja toisista piittaamaton elämäntapa lisää ahdistusta. Poliisien puuttuminen katukuvasta koettiin hyvin pelottavana ja ongelmia lisäävänä.

Ne, joilla vielä on työtä, kantavat huolta omasta jaksamisesta kasvaneiden paineiden alla, jaksanko olla työssä, monet kysyivät.

Nähtiin järjettömänä, että toiset ovat työttömänä ja toiset tekevät kaksinkertaisen työn. Taloudelliset huolet olivat selkeästi esillä, kasvava velkataakka ja lisääntyvät menot ja maksut tuntuvat näännyttävän alleen.

Monet kuntalaiset miettivät oman terveyden menettämistä, vanhuutta ja sitä kautta myös kuolemaa. Joissakin vastauksissa ajateltiin tulevaisuutta hyppynä tuntemattomaan, arveltiin etteivät omat voimat riitä pitämään tyydyttävää elämää yllä.

Niin kuin yleensä pelätään uusia ja tuntemattomia asioita koettiin joissakin vastauksissa pakolaiset uhkana, johon kuitenkin usein liittyi pelko omien kuntalaisten epäasiallisesta suhtautumisesta heihin, jolloin saattaa tulla tappeluja. Muutama vastaaja toi esille, että pakolaiset sinänsä ovat heidän mielestään uhka. Luonnon saastuminen, ydinsaasteet ja luonnonmullistukset ovat peruspelkoja ihmisten mielissä. Säästöjen kohdistumisen koulutukseen koettiin koettiin olevan alkua sivistyksen vähenemiseen.

Toivottiin, että avohoitoa pidetään ensisijaisena hoitona kaikissa tapauksissa, kotona on ihmisen paras paikka. Vanhuksille ja vammaisille turvallinen ja jatkuva huolenpito kunnan toimesta. Töiden takaaminen ensisijaisesti omille kuntalaisille ja varsikin nuorille, heillä on koko elämä edessään. Liiallista holhoamista on vältettävä, vaan luotettava myös omiin voimavaroihin ja sitä kautta harkittava tarpeen mukaan annettava apu. Terveyskeskuksen palvelujen laatua nykyisestään nostettava ja pyrittävä säilyttämään ainakin nykyiset palvelut. Päihteiden käyttöön ja anniskeluun toivottiin enemmän rajoitusta, vanhemmat huolehtikaa lapsistanne! Ystäväpalvelua ja tukihenkilöitä tarvitaan nykyistä enemmän. Poliiseilta odotetaan parempaa järjestyksen ylläpitämistä, nopeampaa apua ongelmatilanteiden selvittelyssä, ettei elämä olisi kuin "villissä lännessä".

Olen pyrkinyt käyttämään vastauksissa olleita ilmaisuja. Haluan kiittää vastanneita siitä, että olette uskaltaneet lähestyä pelkoa ja turvattomuutta aiheuttavia asioita hyvin henkilökohtaisesti.

Mikä mielestäni on ensimmäinen edellytys, jotta syntyneisiin epäkohtiin on mahdollista saada korjauksia. Vastauksista voitaneen päätellä, että hyvin toimiva ja riittävästi palveluja antama sosiaali- ja terveydenhuolto auttaa kuntalaisia käyttämään voimavarojaan itsensä, perheensä ja sitä kautta koko Siilinjärven kunnan hyväksi.

Tuula Riikonen
Laurintie 9
71800 Siilinjärvi
Uutis-Jousi 23.6.1992

---

Henkilökohtainen konkurssi

06.02.1992

En saata uskoa, 20 vuotta työtä, ei koskaan työttömyyttä, nyt lopputili, kylmästi neuvottelematta. Mihinkä markkani riittävät, on mietittävä kodin myymistä. Juuri kun olen siihen perheeni kanssa tottunut. Mutta kuka sen tänä aikana ostaa, ja jos ostaa niin maksaa siitä vähän, en edes omiani saa takaisin. Pankissa yritin neuvotella, kovin nihkeältä tuntui, kuulemma sielläkin on tiukat ajat.

Lasten kanssa on yritettävä neuvotella, ettei harrastuksiin ole enää varaa, ei ainakaan kuten ennen. Liisa pahastuu kun ratsastus on jätettävä pois, se kun olisi tehnyt hänelle hyvää, arka lapsi kun on. Ville ei voi mennä jääkiekkojoukkueen mukana leirille, kun sen maksaminen olisi ollut tiukkaa, vaikka töitä olisi ollutkin. Ville ei varmasti sitä jaksa ymmärtää, se kun on yksi niistä harvoja asioita, joita hän uutterasti vuodesta toiseen on harrastanut, kaikki kaveritkin ovat sieltä.

Koko ajan asiat pyörivät mielessä, ne ei anna rauhaa edes yöllä, unta ei juurikaan saa. Muutama tunti yössä sekin repaleista, en pysty olemaan paikallani ja vaimonkin unet ovat häiriintyneet, hän ei jaksa kohta käydä töissä, hänellä niitä vielä on. Tuntuu, että koko elämä on menossa sekaisin, edes toisen lähellä ei pysty olemaan, sekin ahdistaa. Lapset ovat alkaneet karttaa minua, eivät uskalla kertoa enää, mitä koulussa on tapahtunut, saatikka kysyä mitään. En pitkään aikaan ole pystynyt heille kunnolla vastaamaan, en edes ole varma, ovatko he olleet koulussa.

Odotan puhelimen soivan, josko tulisi työtarjous, vastaus kyselyihini. Sitten se viimein soi, mutta siellä on Liisan opettaja, Liisa on itkeskellyt koulussa, ei ole kertonut syytä. Opettajalla oli huoli meidän lapsesta, en kyennyt sanomaan mitään, pyysin keskustelemaan vaimon kanssa, vaikka tiesin, ettei hänkään jaksaisi. Villen valmentaja tuli käymään, ilmoittamatta, innoissaan hän kertoi miten lahjakas Ville on ja että olisi tärkeää tukea häntä harrastuksen parissa. Minulle tuli itku, tunsin itseni tyhmäksi, iso mies. Vieras hätääntyi, pyysi anteeksi ja kiiruhti pois. Kurkussa oli huuto, älä mene, jutellaan, mutta mitään ei tullut ulos, vedin oven kiinni. Ville seisoi huoneensa ovella, katsoi suurin silmin, ei sanonut mitään.

Koko talo on ahdistuksesta mykkä, siellä ei voi olla, pitää lähteä ulos, viikkokausiin en ollut käynyt. Ei ole päämäärää, eikä sillä ole väliä, mitä kauemmaksi kävelen, sitä hämärämpi on ajatus siitä, mikä joskus on ollut tärkeää. Voisin kävellä olemattomiin minkään sitä estämättä. "Liisan maitolasi oli jäänyt pöydälle, vaimo ei pitäisi siitä. Ville ei saanut itse kunnolla luistinten nauhoja kiristettyä. Vaimo ei osaa vaihtaa renkaita autoon, eikä edes mielellään aja autoa." Jostakin hämärästä nousee hahmoja ja minulle ennen tärkeitä asioita, hämmästelen, missä ne olivat silloin, kun olisin niitä kipeimmin tarvinnut?

Muistan, että en ole soittanut Kakelle, vaikka siitä oli puhetta, kun työt loppuivat, hänkin sai lopputilin.

Tuula Riikonen
VALPAS 6.2.1992

---

Kansantalouden tukipilarit!

19.01.1992

Sosiaali- ja terveydenhuolto on yksi kansantalouden peruspilari. Meillä ei ole mitään syytä väheksyä tasokasta sosiaaliturvaamme. On muistettava, että terve ja hyvinvoiva kansalainen on nimenomaan se, joka pystyy pitämään taloutemme kunnossa.

Nykyisessä tilanteessa, jossa monet joutuvat ensimmäistä kertaa tilanteeseen, jossa ei ole enää oman elämänsä hallitsija, on sosiaali- ja terveydenhuollolla ratkaiseva merkitys. Perusturva on ennen kaikkea taannut sen, ettei ihmisten tarvitse kuolla nälkään, eikä jäädä ilman hoitoa sairastuessaan.

Ajattelen, että myös sosiaali- ja terveydenhuollon on kehityttävä ja muututtava ajan mukana, mutta muutosten myötä on taattava, että KAIKILLA on mahdollisuus tulla toimeen ja saada tarvitsemansa hoito varallisuuteen katsomatta. Tulevaisuus ei varmasti pelota niin paljon niitä, joilla on taloudellisesti mahdollisuus ostaa itselleen tarvitsemansa. Yhteiskunnan onkin mielestäni taattava turvallisuutta niille, joilla ei itsellä ole siihen resursseja. Hyvin tärkeäksi on noussut sosiaalisen avun ja tuen tarve ilman, että kyse olisi suoranaisesti rahan antamisesta asiakkaalle. Tämänlaatuisen sosiaalisen tuen tarve on jatkuvasti kasvanut, niin etteivät olemassa olevat voimavarat riitä riittävän tuen antamiseen.

Näyttää siltä, että joudumme tulevaisuudessa, osittain nytkin, ottamaan käyttöön tarveharkinnan palveluiden antamisessa. Mikä tarkoittaa, että otetaan huomioon asiakkaan avun määrä ja laatu sekä hänen kykynsä maksaa tarvitsemastaan avusta. Mielestäni on aivan selvää, että jos on kaksi tarvitsijaa, joilla on sama avun tarve, mutta toisella on parempi taloudellinen tilanne, niin yhteiskunta maksaa palvelut sille, jolla ei ole rahaa.

Toinen hyvin tärkeä hyvinvointimme takaaja on koulutus. Perus- ja jatkokoulutuksen mahdollisuus kaikille, on käyntikortti maailmassa. On tärkeää tukea kansalaisten kouluttautumista myös yhteiskunnallisesti, voimme olla ylpeitä siitä, että olemme ymmärtäneet koulutuksen merkityksen kaikilla tasoilla. Jo se, että osaa lukea auttaa elämään omaa elämäänsä paremmin. On vaarallista karsia harkitsemattomasti peruskoulutuksesta, koska juuri siinä vaiheessa tarvittaisiin keinoja, joilla saataisiin nekin lapset opiskelemaan, jotka eivät omista tai perheen syistä jaksa pitää huolta koulunkäynnistä.

Väitetään, että suomalaisten työn tuottavuus on huomattavasti alempi kuin monessa muussa maassa, eli olemme suoraan sanottuna laiskansutjakoita. En kuitenkaan jaksa uskoa, että kaventamalla sosiaali- ja terveyden huoltoa tai alentamalla koulutuksen tasoa saataisiin laiskuus kuriin. Mielestäni tekemällä remonttia työnjohdollisissa menetelmissä ja organisaatioissa saataisiin toivottuja tuloksia.

Tuula Riikonen
sos.ltk pj. / sairaanhoitaja
Uutis-Jousi 19.1.992

---

Onko hyvän mielen hippuja?

03.01.1992

Menneeltä vuodelta ovat taakkana konkurssit, työttömyys, itsemurhien ja rikollisuuden lisääntyminen. Olemme lamankourissa koko maa ja kaikki kansalaiset. Mikä ei kuitenkaan ole koko totuus, nimittäin lama ei kohtele kaikkia samalla tavalla. Jotkut jopa kuulemma siitä hyötyvät tekevät "edullisia" konkursseja. Uudenvuoden aattona ihmiset laittoivat "kiittimensä" yhteen ja toivoivat parempaa uutta vuotta kuin vanha on ollut. Parempaa ei kuitenkaan ole luvassa suomenkansalle. Mistä tavallinen ihminen sitten voisi nyhtää itselleen hiukan onnea ja hyvää mieltä tässä kurjassa tilanteessa?

Joulun aikana liikuin ulkona ja katselin asuntojen ikkunoita, jotka oli tähdein ja tontuin koristeltu. Saatoin kuvitella, että kaikkien ikkunoiden takana oli joulurauha ja hyvä mieli, arkisempia totuutta en edes suostunut ajattelemaan. Vuoden vaihteessa katselin mäkihyppykisoja, joissa omat mäkikotkamme menestyivät upeasti. Olin luvattoman tyytyväinen, näin me suomalaiset, nousi väkisinkin mieleen. Kaksin käsin painoin taka-alalle ajatukset, millainen olisi ryöpytys lehdistössä, jos mäkihyppääjämme eivät olisikaan menestyneet, siinä kaivettaisiin silmätkin päästä.

Viimeiseen kahteen viikkoon on kuulunut myös muutama tosi suomalainen talvipäivä. Hiukan pakkasta, puut kuurassa ja jalkojen alla kuuluva narske. Tunnelma kuten kaukana lapsuudessa, jolloin talvet olivat talvia ja kesät kesiä. En vaivannut mieltäni kasvihuoneilmiöllä ja tulevaisuudella, tokko silloin edes hetkittäin on sellaisia talvipäiviä kuin nyt.

Kun katselen parin kuukauden ikäistä viidettä kummilastani olen selkeästi onnellinen ja kateellinenkin. Pienen tytön autuas hymy ja rauhallinen uni aikuisen kainalossa näyttää saavuttamattomalta. Suljen oven ajatuksilta, jotka pyrkivät mieleen. Siitä kuinka liian monet lapset ovat aikuisten armoilla ja ollakseen lojaaleja vanhemmilleen peittävät ulkopuolisilta kokemansa.

Nähdessäni 75 vuotiaan äitini silmien tuikkivan, kun lapset, lastenlapset ja lastenlastenlapset käyvät tervehtimässä, ajattelen miten vähästä hyvän mielen voi antaa ja saada. Kieltäydyn muistamasta, kuinka monet vanhukset viettävät aikansa yksinäisyydessä, apua ei ole silloinkaan kun sitä tarvitsisi. Näyttää siltä, ettei täydelliseen onnellisuuteen ole mahdollisuuksia edes hetkittäin, jos muistaa, että jokaisella nutulla on kääntö-puolensa, jokaisella lehdellä kaksi sivua. Onko niin, että on pakko sulkea silmänsä ajoittain elämän kovilta totuuksilta, jotta säilyttäisi hiukan toiveikkuutta tässä hetkessä ja tulevaisuudessaan? Onko annettava ja otettava hyvää mieltä pieninä siruina, koska suuria kimpaleita ei enää ole jaossa?

Onko lapsellista ajatella, että maailmassa voisi olla tasapuolisempaa kaikkien välillä? Pitääkö paikkansa, että meillä kaikilla on sama Jumala? Jos näin on, hän ei ainakaan kohtele tasapuolisesti. Koska sanotaan hänen antavan taakaksi vain sen, minkä itse kukin jaksaa kantaa. Tiedän, että moni on taakkansa alle uupunut.

Kaikesta huolimatta voimme olla hyvillä mielin siitä, ettei meillä (luultavasti) tänäkään vuonna ole sotaa ja ruuasta puutetta. Toivon kaikille Hyvää kuluvaa vuotta ja tarkkaa silmää onnen hippuja keräillessä. (On niitä, hippuja, jos et ole kranttu..)

Tuula Riikonen
3.1.1992 Valpas

---

Köyhiä ja naisia liikaa

17.09.1991

Ei tarvita kovin paljon älyä, kun pystyy tekemään yllämainitun toteamuksen viime aikojen päätöksistä. Hallituksen säästötoimet koskevat kaikkein kipeimmin niitä, joiden elämä on jo nyt kovin tiukoilla. Sosiaali- ja terveydenhuolto ovat olleet ylpeytemme aiheet ja nyt "viisaat" ovat todenneet, että olemme eläneet aivan harhamaailmassa ja nämä, nimenomaan nämä, ovat suuresti aiheuttaneet nykyisen tilanteemme.

Samoin ajatellaan, että tavalliset palkannauttijat ovat viettäneet kulutusjuhlaa ja törsänneet kohtuuttomasti. Tai mikä kamalampaa kun tavallinenkin työntekijä ajaa autoa tai omistaa oman asunnon. Kohtahan on pelko, ettei herroja ja narreja erota toisistaan. Se, että jotkut hyvätuloiset luopuvat palkkaluokasta tai parin viikon palkasta, ei ollenkaan ole sama asia kuin monen lapsen, veloissa rypevä palkansaaja tekisi saman. Teoriassa se on sama teko, mutta käytännössä tilanne on jo toinen.

Se miten tarkkaan tulot on sidottu menoihin, näyttelee pääosaa siitä, miten perheiden talous kestää palkan alennuksen tai lomarahojen maksamattomuuden. Kun jotkut ovat viettäneet kulutusjuhlaa, on kohtuutonta pistää siitä maksamaan niitäkin, jotka juuri ja juuri ovat pystyneet elantonsa tienaamaan.

Ajatuskin siitä, että tulevaisuudessa joudutaan potilaalta kysymään maksusitoomusta, ennen kuin annetaan tarvittava hoito, on vastoin kaikkia hoitoideologioita. Olen keskustellut monen terveyden-huoltoalan ihmisen kanssa ja kaikilla se sotii vastaan ammatillisuutta ja niitä periaatteita, joita koulunpenkillä jo painotettiin.

Mikäli terveyskeskusmaksu toteutetaan kokonaisuudessaan, tuo se väistämättä mukanaan enemmän ongelmia kuin parannuksia. Monien sairauksien hoito viivästyy ja sitä kautta monimutkaistuu ja ennen kaikkea myöhästynyt hoito tulee hyvin kalliiksi. Mutta kun kunta saa päättää kenelle palveluja ostaa, "puhdistaako" se samalla kortistojaan tuottamattomilla henkilöillä? Uutena oivalluksena missä voidaan säästää, on NAISILLE tehtävät kohdunsuunsyövän ja rintasyövän seulantatutkimukset.

Olen melkein huutanut ääneen sitä järjettömyyttä, mitä tällaisen päätöksen toteuttamisen takana piilee. Vuosia on kehitetty erilaisia menetelmiä, joilla on tätä pelottavaa tautia pyritty saamaan aisoihin ja kun on viimein saatu varmat tutkimusmenetelmät, ne ollaan valmiita viskaamaan roskikseen. Kuinka tarkkaan on laskettu, mitä maksaa tutkimuksen ulkopuolelle jäävien tapausten hoito, kun ne sitten joskus myöhäisessä vaiheessa tulevat hoidon piiriin. Luulen, että minkäänlaista säästöä ei saada aikaan.

Olenkin sanonut, vaikka en olekaan feministi, että tietysti voidaan tällaiset päätökset tehdä kun on kyse NAISISTA, mutta olisipa kyse miesten "munista", kukaan ei edes ajattelisi moista säästämistä. Väkisinkin tulee mieleen, että näissä asioissa taitaa olla kysymyksessä "sivistynyt" muoto Hitlerin "puhdistus operaatiosta". Sillä tulevaisuudessa ei elä muut kuin todella rikkaat ja eräänlaiset "Arvo Ylpöt", jotka eivät koskaan sairastu. Itse en kuulu kumpaankaan, joten pitänee kai ryhtyä varaamaan hautapaikkaa, ennen kuin siihenkin tarvitaan joku lisenssi. Koittakaa pärjätä.

Tuula Riikonen
erikoissairaanhoitaja
Valpas MURROKSESSA pastalla
17.9.1991

---

Luukkujen vangit

09.09.1991

Aikoinaan oli sosiaaliapua saavat tai ei saavat ihmiset. Tällainen jako on nykyisin hälventynyt ja sinällään ihmisten tasa-arvoisuus lisääntynyt. Tilalle on kuitenkin tullut sosiaalitoimen lisäksi, työvoimatoimiston-, KELA;n ja sairausvakuutuksen asiakkaat. Jokainen näistä pisteistä toimii jokseenkin itsenäisesti, joka sinällään tuo määrätynlaista järjestystä. Varsinkin silloin, kun on selvää, mille luukulle kukin ihminen kuuluu. Mitä moninaisimmista ongelmista ihminen kärsii, sitä vaikeampi on löytää oikeaa osoitetta. Tilannetta vaikeuttaa vielä se, ettei viranomaisetkaan välttämättä pääse yksimielisyyteen, millaiset asiakkaat ongelmineen heille kuuluvat. Varsinkin rajatapausten selvittäminen tuntuu olevan hankalaa. Ihminen saattaa joutua kulkemaan koko riti rimpsun lävitse ennen kuin löytyy se toimisto, joka ryhtyy pitemmällä aikajänteellä hänen asioihinsa perehtymään. Kun on tarpeeksi sinnikäs, jaksaa kulkea pitkän tien ja perustella perustelemasta päästyään omaa tilannettaan. Yksinomaan samojen tietojen antaminen eri pisteisiin kysyy kärsivällisyyttä. Ihminen kuitenkin tottuu monenlaiseen, niin myös meidän byrokratiaamme, kun sitä tahkoaa vuodesta toiseen.

Mitä sitten mahtaa tapahtua niille henkilöille, jotka esim. nyt laman aikana joutuvat ensimmäisen kerran työttömäksi tai harkitsemaan varhaiseläkettä. Siirrettäessä ihmisiä luukulta toiselle tulee väistämättä kuva, ettei kuulu minnekään. Kun kysymyksillä tiukataan monia asioita, voi tulla tunne, että epäillään, ei uskota ja että on välttämätön paha. Rutinoitunut virastoissa kulkija saattaa "laitostua" niin viranomaisten kuin itsensäkin mielestä, jolloin esim. nuoren ihmisen kohdalla saatetaan menettää kullan arvoisia vuosia. Usein juuri mielenterveysongelmista kärsivät saattavat olla väliinputoajia. Apatia vaania niin asiakkaita kuin viranhaltijoitakin. Eri toimistot ovat kehittäneet omaa työtään rajusti ja parannusta monessa suhteessa on tapahtunut. Kuitenkin erillisten luukkujen määrä ei ole vähentynyt, viraston sisällä työ on varmasti tullut mielekkäämmäksi, mutta asiakas kulkee samaa reittiä mitä vuosia aikaisemminkin. Peläten kokoajan, ettei joutuisi pompoteltavaksi.

Tämän hetkisen laman aikana on vaara, että kaikenlaisten supistusten aallokossa ihmiset joutuvat kerjäläisen osaan ja kiiruhtamaan entistä nopsemmin auttajalta toiselle. Kuitenkin se, mikä omasta pussista luullaan säästettävän, siirtyy saman isännän (valtion) kukkarolle, jonka kartuttajana me jokainen olemme. Lisäksi on tehty suunnaton määrä työtä, joka voi joutua ö-mappiin. Mielestäni toimistot voisivat tulla enemmän saman katon alle, voisihan siellä olla eri tehtäviin erikoistuneita virkailijoita, jos pelätään osaamisen sekoittumista. Silloin yhteistyölle olisi paremmat mahdollisuudet, miellettäisiin se, että ollaan samalla kukkarolla, päällekkäinen tietojen keruu loppuisi (ATK) ja asiakkaat tietäisivät, missä heidän asioitaan hoidetaan. Ihmisten sosiaalinen eriarvoisuus vähentyisi. Vaikka nykyinenkin rakenne on parempi kuin ei mitään, niin ehkä ei kannata lakata ajattelemasta ja toivomasta parempaa. Kukapa haluaisi reitin työvoimatoimisto, sosiaalitoimisto, terveyskeskus, mielenterveystoimisto ja takaisin työvoimatoimistoon, aikakello tikittää koko ajan.

Tuula Riikonen
Valpas ( MURROKSESSA) 9.9.1991

---

...Masentava syksy

27.08.1991

Maamme viehättävimpiin piirteisiin kuuluvat vuodenaikamme, joilla jokaisella on omat tunnusmerkkinsä. Ehkä kaikkein selkeimmin syksy tuo mukanaan elämästä luopumisen tunteen. Monet kasvit kuolevat, tulee pimeä, alkaa kylmät sateet ja ihmiset liikkuvat vähemmän. Monet löytävät syksystä myös mielenvireyttä, jopa pitävät epävakaisista säistä ja ovat tyytyväisiä, kun voivat vetäytyä kotiin takan tai kynttilän valoon.

Sanotaan, että suomalaiset ovat melankolisia luonteeltaan, meitä pidetään enemmänkin jäyhinä kuin temperamenttisinä. Luulen, että siksi syksyn hämärä ja kostea pimeys tavoittaa mielemme herkemmin ja olemme taipuvaisia vaipumaan masennukseen ja jopa synkkyyteen.

Masennukseen "taipuvainen luonne" löytää tien synkkyyteen muulloinkin kuin syksyisin, mutta ulkoisia elementtejä ei sovi unohtaa. Hyvin usein ihmiset voivat tunnistaa itsessään, milloin synkkyys tavoittaa ja ehkä oppivat välttämään karikot. Liian usein kuitenkin kuljetaan samat polut ja törmätään joka vuotisiin tai muuten toistuviin masennuskausiin.

Pääsääntöisesti ihmiset löytävät tien ulos ahdistuksestaan ystävien tai sukulaisten avulla. Monesti myös itseä "niskasta kiinni" ottamalla saadaan vene vedettyä kuiville. Kuitenkin voi joskus käydä niin, että mielen uupuminen tavoittaa niin raskaalla kädellä, että sen alle meinaa taipua. Suomalaisten itsemurhaisuus ja masennus kulkevat selvästi käsikädessä. On myös tutkittua tietoa, että masentuneen ja itsetuhoisen ihmisen tilanteeseen puuttuminen on vaikeaa ja usein huomataan liian myöhään asioiden olevan pielessä. On ehkä helpompi huomata sellaisen ihmisen, elämää uhkaava, masennus jolle se ei ole "luonteenomaista", kuin sellaisen jolla masennuskausia on useammin. Joskus voi kuitenkin käydä niin, että toistuviin aallonpohjiin ihminen väsyy ja luopuu yrittämästä.

Usein pelätään ottaa puheeksi toisen ihmisen asiat, pelätään kysyä; "miten jaksat, minusta sinä et näytä jaksavan hyvin, miten auttaisin?" Kuitenkin on selvää, että asioista puhuminen ei niitä pahenna, masennus tai itsemurhaisuus ei kysymisestä lisäänny, mutta kysymättä jättäminen voi tahtomattaan ilmaista, ettemme välitä toisistamme.

Masentuneet ihmiset, jotka ovat päätyneet itsemurhaan ovat hakeneet apua joko läheisiltä tai terveydenhuollosta. Masennus verhoutuu usein monien muiden vaivojen taakse ja siksi sitä on monesti vaikea tunnistaa. Vaikka ajattelen, ettei asioita kannata liioitella, mutta niin pientä masennusta ei ole, jota ei kannattaisi huomioida. On hyvä tuntea oman mielensä ilot ja surut, jotta tulee itsensä kanssa paremmin toimeen.

Tänä päivänä ihmisillä aihetta iloon on liian vähän. Jokapäiväisen elämän irtomurheiden lisäksi on tullut yhä kiristyvä lama lähellä ja kaukana. Monet elämää tuhoavat tuotteet ja tapahtumat varjostaa jokaista päivää. Ja kuitenkin ainut mahdollisuus päästä eteenpäin on säilyttää elämänuskonsa ja toimintakykynsä, vaikka olisi paljon ymmärrettävämpää luopua ja lakata yrittämästä. Usein joutuukin miettimään mistä löytäisi ihmisille tulevaisuudenkuvia, joihin voisi tarttua. TOIVOA ei pidä kuitenkaan koskaan menettää, ainakin se täyttyy olla jollakin, vaikka se asianomaiselta tuntuu puuttuvan. Mielenterveyttä on hoidettava, iloitse kun on ilon aika, suremaan ehdit myöhemminkin.

Tuula Riikonen
Valpas (MURROKSESSA) 27.8.1991

---

Pakolainen "pakottaa"

08.1991

"Mikä mustassa miehessä parempaa??", kysytään erään laulun sanoissa. Kovinkin aiheellinen kysymys, ajattelen. Vastaus lienee yksinkertainen, ruohon luullaan olevan vihreämpää aidan toisella puolella. Näitä ajatuksia on varmaan pyöritetty mielissä Siilinjärvellä, jossa turvapaikanhakijoiden ja joidenkin kuntalaisten kanssa on ehditty jo kahinoida. Tosin ainahan Suomessa on nokkapokkasilla oltu, uitolle tulleet tukkijätkät, maalle lomalle tulleet kaupunkilaiskollit ja mannet. Aina on tainnut olla syynä ne naiset, ne naiset. No, naisena en kyllä ota syytä kokonaan meidän niskoillemme. Johan urosmetsotkin keväisin tappelevat naaraiden suosiosta ja omasta reviiristä, lieneekö luontainen taipumus, noilla uroilla.

Asiaan voidaan suhtautua näin kevyestikin, mutta niin kuin monella muullakin asialla, niin tälläkin on monet kasvot ja useita ulottuvuuksia. Ei liene syytä antaa jälkikasvulle sellaista mallia, että aina saa lyödä, jos ei naama miellytä. Sekin ihme voi tulla eteen, että minunkaan olemukseni ei vetoa vastaan tulevaan.

On hyvä muistaa, että ei ole helppo olla vieraassa maassa ilman omaisia, kotia, työtä, kieltä osaamattomana ja tuntea olevansa ei toivottu. Se on varmaan kuin laittaisi kuuron täysin vieraaseen ympäristöön vieraiden ihmisten keskelle. Et kuule pyyntöjä tai käskyjä, et äänensävyjä, eikä ole tietoa, miten pitäisi käyttäytyä. Ainut, mistä yrität päätellä, mitä toiset ajattelevat, on yrittää tulkita ihmisten ilmeitä ja se voi olla hyvin tuskallista.

On totista totta, että maatamme vaivaa melkoinen lama ja se kiristää monen perheenisän mielen. Meille on luonteenomaista etsiä syyllisiä ympäristöstä ja usein siitä, mistä sen helpoiten ja ensimmäiseksi löytää. Tosiasia kuitenkin on, ettei tämän hetkinen tilanne ole ainakaan turvapaikanhakijoiden syy, ja siksi on kohtuutonta panna heitä siitä maksamaan, kohtelemalla heitä huonosti.

On hyvä myös muistaa, että etelänmaalla liikkuessa vaalealla pohjoismaalaisella miehellä on aivan yhtä hyvä "viuhka" kun täällä hieman tummemmalla. Yhtälailla siellä paikalliset miehet ovat käärmeissään vaaleille viikingeille. Vuoroin vieraissa.

Sanotaan, että koira on isäntänsä paras ystävä, kun sitä kohtelee hyvin. Elokuvissakin koira valvoo vielä isäntänsä haudalla, kun kaikki muut ovat lähteneet. Samoin auto palkitsee omistajansa, kun sitä muistaa säännöllisesti huoltaa ja puhdistaa. Olisiko mahdotonta ajatella, että vaimoväkikin pysyisi paremmin pihanurkilla ja hellan äärellä, jos muistaisi joskus hiukan halata ja korvaan mukavia supattaa. Se ainakin on selvää, että silittämällä päätä, niin että luu paistaa, on varma konsti saada kantapäät vastakkain.

Jos kaikesta huolimatta sielua suimii kylällä liikkuvat "oudot" miehet on parempi, vaikka räksyttää leukojaan kavereiden kanssa kuin tarttua kättäpitempään. Kun aikamme odotellaan, leuatkin väsyvät turhanpieksemiseen ja voimme taas jatkaa jokainen omaa elämäämme. Kaikista ikävistäkin ilmiöistä huolimatta olemme kuulemma ottaneet hyvin vastaan turvapaikanhakijat ja siinä suhteessa olemme olleet fiksumpia kuin heimoveljemme Etelä-Suomessa, olkaamme siitä otettuja.

Tuula Riikonen
Siilinjärvi
Valpas ( MURROKSESSA) 8.1991

---

Eurooppa

1991
KOKEMUKSIA INTEGROITUVASTA EUROOPASTA

Kolme viikkoisella Euroopan kiertueella tuli selväksi, että viestinnästä sanoilla on pieni osa ihmisen kokonaisilmaisussa. Keski-Euroopassa tulee saksankielellä parhaiten toimeen. Kun vähäisellä koulusaksalla, jota on puhunut viimeksi 20 vuotta sitten, yrittää selvitä, on siinä välillä vitsit vähissä. Tilannetta olisi helpottanut, jos olisi osannut sujuvasti englantia, mutta kun sekin on kehnonlaista, niin kädet täytyi usein ottaa avuksi. Kertaakaan ei asiat kuitenkaan jääneet selvittämättä, tarvittiin vain tavallista enemmän kärsivällisyyttä.

Meri / Finjet

Olen aina pitänyt liikkumisesta vesistöissä ja laivamatka Helsingistä Travemyndeen oli lähes odottamisen arvoinen. Toivoin kuitenkin reilumpaa merenkäyntiä ja aallokkoa, mutta matkasimme miltei peilityynellä säällä koko matkan. Itse laiva ei tarjonnut paljoakaan silmäniloa, vaan sitä piti tähystellä mereltä. Laivan irrotessa Katajanokalta käväisi sydänalassa pienoinen pelon häivähdys siitä, miten selvittäisiin kolmen viikon reissusta ilman haavereita.

Yhdistynyt Saksa ja Berliini

Ensimmäinen suurempi etappi oli Berliini ja kiinnostuksen kohteena tietysti yhtenäisen Saksan vaikutukset maan kokonaiskuvaan. Saksaa halkoo hyvät ja suorat moottoritiet, joita pitkin olisi helppo liikkua, mutta silloin jää paljosta paitsi. Näkemisen kannalta on parasta poiketa pienemmille teille, jotka kulkevat kylien läpi. Sekä länsi- että itäpuolelta Saksaa löytyy valtavia puistoja ja palatseja, jotka ovat komeaa katseltavaa.

Itse Berliini jakaantuu vieläkin yhdistymisestä huolimatta ulkoisesti itä- ja länsi-Berliiniin. Vaikka muuri on miltei hävitetty ja ihmiset liikkuvat vapaasti kaduilla, on kaupungin osilla ero kuten yöllä ja päivällä. Kun kävelee länsipuolelta muurin jäännösten yli muuttuu maisema harmaaksi, likaiseksi, joka puolella rikkirevittyä ja maaleilla töhrittyä, rakennukset ovat peruskorjausta ja maalausta vailla. On erittäin helppo kuvitella miltä vielä muurin ollessa paikoillaan, on itä-Berliiniläisistä tuntunut, kun ovat joskus päässeet kurkistamaan lännen puolelle. Entisen muurin pääportin kupeessa kauppaavat ihmiset sotilasvarusteita ja Itä-Berliinin puolelle kuuluvan valtavan kivisen rakennuksen edustalla partioi pari poliisia. Tuntuu, ettei Saksan yhdentyminen ole vielä tuonut todellista muutosta ihmisten jokapäiväiseen elämään, joissakin tapauksissa ehkä jopa huonontanut sitä.

Puola seikkailu

Halu kurkistaa myös Puolan puolelle oli koitua melkoiseksi hankaluudeksi. Meillä oli hyvin ylimalkainen kartta Puolasta ja ajattelimme oikaista läheltä rajaa toiselle tulliasemalle, joka osoittautui virheratkaisuksi. Rajaseutu oli melkoisen asumatonta ja siellä täällä olevat kylät olivat nähneet parempiakin päiviä. Pysähdyimme kysymään tietä paikallisilta asukkailta, mutta vedimme täydellisen vesiperän. Paikalle sattui pariskunta, jotka puhuivat vain puolaa, huonosta kartasta he eivät saaneet mitään tolkkua, tosin epäilimme olivatko he edes karttaa nähneet. Ja kaiken kukkuraksi he ilmeisesti tulivat kylän kaljabaarista ja olivat viettäneet siellä muutaman edellisenkin illan. Joka tapauksessa he kuitenkin halusivat auttaa ja innokkaasti toistivat Daa, Daa ja viittilöivät eteenpäin. Jouduimme kuitenkin palaamaan takaisin ja etsimään parempaa reittiä. Monien mutkien kautta selvisimme Görlitziin, jossa vielä jouduimme kysymään tietä tulliin ja tullissa meidät tietysti tarkastettiin, koska olimme olleet maassa vain yhden päivän.

Tsekkoslovakia

Halvin maa koko matkalla oli juuri Tsekkoslovakia. Vierailu Prahassa ei onnistunut odotusten mukaisesti, koska satoi kaatamalla. Yrityksistä huolimatta ei autolle löytynyt parkkipaikka kohtuullisen kävelymatkan päästä, ja niin jouduimme tyytymään pelkkään kiertoajeluun kaupungissa. Tsekkoslovakiassa yövyimme ensimmäisen kerran perhemajoituksessa. Etsiskelimme leirintäaluetta ja automme pysäytti rouva, joka tarjosi yöpaikkaa kotonaan. Saimme ensin käydä tutustumassa asuntoon, ja sitten vasta tarvitsi tehdä päätös.

Kyseessä oli omakotitalo, jota ympäröi rautainen aita ja puutarhassa oli valtavasti kukkia. Sisältä asunto oli hyvin kaunis, paljon koriste-esineitä ja tekstiilejä. Joka paikka oli siistiä ja kodikasta. Ei ollut mitään syytä olla jäämättä. Rouva halusi, että ajamme auton autotalliin ja hän toi oman Trapantinsa myös portin sisäpuolelle. Majapaikassa oli erillinen suihku ja Wc, kaksi mukavaa vuodetta pulleine peittoineen ja valtavine tyynyineen. Illalla saimme juomista, tuoreita mansikoita ja juuri leivottua mansikkapiirakkaa. Ja aamulla runsas aamiainen, koko lysti maksoi 30 DM, rouva otti maksun mieluummin saksanmarkkoina. Hän kertoi, ettei heillä ole töitä ja ainut keino elättää itsensä on pitää vierasmajaa asunnossaan. Olimme molemmat yhtä pahoillamme siitä, ettemme ymmärtäneet toisiamme riittävästi, ja taas kerran manasin huonoa kielitaitoani. Tsekkoslovakian kauniit ja halvat kristalliesineet jäivät mieleen ja harmittelin, etten tullut ostaneeksi niitä tuliaisiksi.

Unkari / Balaton

Suomalaiset ovat lomailleet Unkarissa jo monien vuosien ajan ja sieltä on tuotu tuliaisina kauniita ja ylistäviä matkakertomuksia. Salaperäinen, vihreän värin omaava Balaton-järvi on matkailijoiden kuvauksissa ehdoton ykkönen. Minulle itselleni Unkari aiheutti lievän pettymyksen, johon vaikutti hyvin monet seikat. Kirjoissa kuvatut alati nauravat ja vieraanvaraiset unkarilaiset olivat ilmeisesti jossakin muualla. Balaton järven väri on todella vihreä ja kauempaa katsottuna kaunis, mutta ehkä Suomen terveysviranomaiset olisivat kieltäneet siinä uimisen, ainakaan veteen pulahtaminen ei tullut minulle mieleen. Jatkuvasti hihassa roikkuvat rahanvaihtajat ja liikennevaloissa tuulilasin pesuun ryntäävät lapset eivät antaneet rauhassa liikkua. Budabestin kaduilla hyvin monet kerjäläiset lapsesta vanhuksiin antoivat matkaajalle monta ajattelemisen aihetta. Vietimme maassa kolme päivää ja kutsumusta uuteen vierailuun ei syntynyt.

Itävalta Wien

Olen ollut kerran aikaisemmi1n Itävallassa, silloin talvella, lumesta huolimatta ihastuin maan vaihtelevaan maastoon. Nyt Itävalta suorastaan vei sielun mukanaan. En väsynyt ihailemasta kylien kauniita ja hyvin hoidettuja taloja ja pihapiiriä. Valtavia vuoria, laaksoja ja alati juoksevia jokia. Sekä hyvin ystävällisiä ihmisiä. Ajoimme tuntikausia kiemurtelevia alppiteitä pitkin vuorten rinteitä ja annoimme tietä kiireisimmille, etenkin isoille moottoripyörille, joilla ajettiin lujaa. Usein monen pyörän pituiset letkat tekivät minuun vaikutuksen, olenhan aina haaveillut itsekin joskus istuvani moottoripyörän selässä ajajan paikalla. Sattumalta osuimme moneen kylään aikana, jolloin siellä oli menossa jokin kylätapahtuma, mikä tietysti antaa matkailijalle mahtavan kokemuksen liikkua paikallisten joukossa. Pysähdyimme matkalla useaankin suurkaupunkiin, mutta kaikista upein oli kuitenkin Wien. Olimme siellä juuri juhannusaattona, ja juhlistimme sitä syömällä valtavat annokset jäätelöä. Jonka ostaminenkaan ei ensin ollut mutkatonta. Ystävällisesti kerroin, etten osaa hyvin saksaa, mutta käsillä näytin mitä oikeastaan halusin. Myyjä halusi tietää, mikä on kotikieleni, koska hallitsi itse monta kieltä, mutta kun ilmoitin olevani Suomesta hän nosti avuttomasti kätensä pystyyn ja sanoi "mahdoton kieli". Mikä minua Wienissä sitten viehätti, onkin vaikeampi pukea sanoiksi. Kaupungin komeat rakennukset, halki virtaava Tonava, jossa jokilaivat risteilee. Suuri alue kävelykatuja, mahdottomat määrät erilaisia liiketiloja. Kymmeniä hevosvaljakoita, jotka kiertävät ympäri kaupunkia turistit kyydissään. Siistiä ja rauhallista, jotakin sellaista, joka velvoittaa tulemaan vielä uudelleen paljon pitemmäksi ajaksi

Sveitsi / Alpit / Jäätikkö

Odotin kovasti vierailua Sveitsissä, mutta niin kuin usein, liian suuri odotus voi tuoda pettymyksen. Sveitsi on kallis maa, kuten Suomikin ja sinne täytyy mennä paksun lompakon kanssa. Ensimmäisen ja viimeisen kerran koko matkalla tutustuimme epäkohteliaisiin autoilijoihin. Siellä ajetaan todella kovaa, äänimerkkiä ei säästetä ja renkaat ulvoen ohitse mitä kummallisimmissa paikoissa.

Jos emme olisi sattuneet ajamaan tietä, joka oli hyvin mutkikas ja mielenkiintoinen, olisin ollut todella pettynyt. Tällä reitillä totesimme ihmeen, eli kun itse ajat koko ajan alaspäin niin vuoristojoki virtaa sinua vastaan, jolloin sitä täytyy oikein pysähtyä katsomaan, mutta totta se on. Sveitsissä nousimme niin korkealle, että oli kymmeniä senttejä lunta ja järvi jäässä, kesästä ei ollut tietoakaan, parissa tunnissa olimme tulleet ikään kuin Afrikasta Grönlantiin ilmaston suhteen.

"Aatun mökki"

Historian monet tapahtumat saattavat jäädä nykypäivän ihmiseltä unholaan ja siksi on hyvä välillä kunnolla paneutua menneisyyteen. Yksi tällainen kokemus oli käydä Hitlerin Kotkanpesällä. Ironista kyllä, paikka sijaitsi hyvin lähellä vehreää ja kaunista kylää, Klehteins vuorella. Opasteita paikkaan ei ollut, vaan kyselemällä löysimme etsimämme. Ajoimme viisi kilometriä mutkaista tietä koko ajan ylöspäin, jolloin saavuimme tasanteelle, josta jatkoimme matkaa bussilla. Tie oli todella kapea ja paikoin sitä oli pengerretty, jotta se oli pystytty yleensä rakentamaan. Tien leveys riitti juuri yhdelle autolle ja oli ymmärrettävää, ettei yksityisautoilu ollut sallittua. Bussilla pääsimme kuuluisalle hissille, joka nosti meidät 124 metrin korkeuteen, suoraan sisälle Kotkanpesään. Rakennus on vuorenhuipulla ja sinne ei todella pääse muuten kuin hissillä tai ilmateitse, ja silloinkin koneesta pudotettuna. Talossa oli kolme isompaa salia ja huoltotiloiksi muutettuja pienempiä huoneita. Kotkanpesä on nykyään ravintola ja turistirysä. Maisemat olivat komeita, jos paikalla ei olisi ollut niin julmaa menneisyyttä, olisi siitä ehkä pystynyt nauttimaan. Seurasin muita turisteja, japanilaisia, kiinalaisia, amerikkalaisia, ja minusta tuntui, ettei heillä ollut todellista ymmärrystä siitä, millaisen miehen "pyhäkössä" he olivat. Olin vahingoniloinen, että Hitler itse, korkeapaikan kammonsa vuoksi, ei ollut voinut piilopirtissään lymyillä. Ja että hänen tarkoin varjeltu salaisuutensa on nyt täynnä turisteja ja on kaikkien saavutettavissa.

"Sattumat"

Luulen, että usein loma menee pilalle liian hyvän suunnitelman vuoksi, joten emme lyöneet lukkoon muuta kuin meno- ja tulopäivän, nekin siksi, koska lauttapaikat täytyi varata etukäteen. Koskaan ei myöskään ole eksyksissä, kun määränpää tai aikataulu ei ole tiukassa "sapluunassa". Tuli selväksi, että vieraassa maassa ja varsinkin vilkkaassa kaupungissa on kartanlukija paikallaan. Auton ajaminen ja kartanlukeminen yhdellä aikaa on selvän onnettomuusriskin ottaminen. Omalla autolla liikkuminen on vaivatonta, mutta myös huolta aiheuttavaa, koskaan ei voi tietää, missä kunnossa auto on seisoessaan yksin kadunvarrella. Ei kannata pysäköidä mihin sattuu, vaan mieluummin "vartioidulle" paikalle tai vilkkaammalle kadulle.

Joku on todennut, että kannattaa nukkua yön yli ja sitten ratkaista asioita, ja sitä neuvoa toteutimme, kun puolenyön aikaan totesimme olevamme leirintäalueella Itävallassa eikä Saksassa, kuten olimme kuvitelleet. Sveitsistä tultaessa ovat Saksan ja Itävallan rajat hyvin lähellä toisiaan ja pimeällä on helppo eksyä. Aamulla uusi yritys Saksan puolelle ja yllätys oli melkoinen, kun jokaisessa isommassa risteyksessä, puhumattakaan tulleista, seisoi aseistetut poliisit. Myöhemmin luimme lehdistä ja huoltoasemilla olevista etsintäkuulutuksista, että metsästettiin murhasta epäiltyä miestä.

Samoihin aikoihin oli alkanut kuulua myös uutisia Jugoslavian sisäisistä ongelmista. Tuntui todella hyvältä olla matkalla kotia kohti koko ajan kauemmaksi kriisialueilta. Säästyimme suuremmilta haavereilta ja ilmatkin olivat suotuisat, kilometrejä kertyi reippaat 7000 ja yhteensä yhdeksän maata reitin varrella. Oli hienoa huomata, että suomalaisilla ja Suomella on hyvä maine Euroopassa, suomalaisuutemme rekisteröitiin ystävällisellä vastaanotolla miltei joka paikassa. Tulomatka Tanskan kautta Ruotsiin ja siitä Siljalla Turkuun. Ehkä seuraava matka länsirannikkoa, Hollanti, Belgia, Ranska jne. mutta koska, ei ainakaan ensi kesänä, Suomen kesää ei voita mikään, vaikka se olisi hiukan sateistakin.

Tuula Riikonen