Politiikka, kaikessa mukana

 

Pohjois-Savo, yhteinen maakunta

06.03.1999

Pohjois-Savo on monien haasteiden edessä. Viime vuodet ovat näyttäneet kasvonsa väestön ikääntymisen, syntyvyyden laskun ja kuntien talouden tiukkenemisen muodossa. Nuo ilmiöt ovat pakottaneet maakunnan ihmiset yhdessä kartoittamaan niitä elementtejä, joiden varassa monin paikoin ollaan ja eletään. Arvoja, joiden vuoksi monet, pois muuttaneet, haluavat tulla takaisin.

Ympäristönsuojelu tulee olemaan yksi menestymisemme tukijalkoja. Maakuntamme luonnonvarat on jatkossa kyettävä näkemään yhteisenä hyvänä, ei minkään kunnan yksityisenä valttina. Vain yhdistämällä voimamme mm. luontomatkailun lisäämisessä saamme pysyviä tuloksia aikaan.

Viihtyisä ympäristö ja myötäotetta huokuva ilmapiiri jo sinällään houkuttelee ihmisiä puoleensa. Ihmisten hyvinvointi koostuu monista eri alueista. Peruspalveluiden asiakasläheisestä järjestämisestä, vaikkapa yhteistyössä eri kuntien välillä luo kuvan laajasta yhteisvastuusta, jossa ihmistä ei jätetä yksin.

Maakunnan elävänä pitäminen vaatii sovittamista ja toiselle antamista. Pohjois-Savolle ei ole millään tavalla eduksi päästää "kuolemaan" yhdenkään kunnan perukkaa. Turvallisuuden säilyttäminen, asutuskeskuksissa sen lisääminen, antavat ihmisille liikkumisen laajuutta ja elämisen syvyyttä. Turvallisuus syntyy palvelujen saatavuudesta silloin, kun siihen on tarve. Se muodostuu yleisestä ilmapiiristä ja turvatusta toimeentulosta.

Seutukunnittainen yhteen nivoutuminen monella tasolla, on niitä perusasioita, joilla voidaan taata Pohjois-Savon säilyminen Suomen ja Euroopan kartalla. Tavallisesti kuntien välinen tiivis yhteistyö ja yhteensovittaminen mielletään pienille, vaikeuksissa oleville kunnille kuuluviksi.

Oikeampi ja demokraattisempi ajattelu on, että suuret ja paremmin pärjäävät kunnat kantavat oman vastuunsa myös niiden Pohjois-savolaisten ihmisten arkielämästä, joiden oma kunta ei siihen pysty.

Sillä, onko laajemmilla alueilla tai seutukunnilla yhteinen nimi, ei mielestäni ole suurta merkitystä. Vaan se on tärkeää, että koko alueella voidaan ylittää turhia, ihmisten elämää ja hyvinvointia rajoittavia ja uhkaavia esteitä. Valitettavasti esteet ovat tällä hetkellä kuitenkin liian usein kunnan nimen muodossa. Työssäkäyntialueiden yhä laajetessa tarvitaan kuntalaisia paremmin palveleva peruspalveluverkosto, joka tarvittaessa ylittää olemassa olevat kuntarajat.

Suurempien yritysten saaminen maakuntaan edellyttää yhteistä näkemystä ja panostusta. Valmistautuminen ykköstukialueeseen on hakenut hyvällä tavalla maakunnallista ja koko Itä-suomalaista näkemystä asioiden hoitamiseen. Yhteinen työ ei lopu, toivottavasti, koskaan.

Tuula Väätäinen
psykiatrian sairaanhoitaja
maakunnallinen vaikuttaja
kansaedustajaehdokas (SDP)
Siilinjärvi 6.3.1999

---

Pohjois-Savo, ihmisten maakunta

23.02.1999

Pohjois-Savo on monien haasteiden edessä. Viime vuodet ovat näyttäneet kasvonsa väestön ikääntymisen, syntyvyyden laskun ja kuntien talouden tiukkenemisen muodossa. Nuo ilmiöt ovat pakottaneet maakunnan ihmiset yhdessä kartoittamaan niitä elementtejä, joiden varassa monin paikoin ollaan ja eletään. Arvoja, joiden vuoksi monet pois muuttaneet haluavat tulla takaisin.

Elämme kauniissa, puhtaassa ja terveellisessä ympäristössä. Ympäristönsuojelu tuleekin olemaan yksi menestymisemme tukijalkoja. Maakuntamme luonnonvarat on jatkossa kyettävä näkemään yhteisenä hyvänä, ei minkään kunnan yksityisenä valttina. Vain yhdistämällä voimamme mm. luontomatkailun lisäämisessä saamme pysyviä tuloksia aikaan.

Viihtyisä ympäristö ja myötäotetta huokuva ilmapiiri jo sinällään houkuttelee ihmisiä puoleensa. Ihmisten hyvinvointi koostuu monista eri alueista. Peruspalveluiden asiakasläheisestä järjestämisestä, vaikkapa yhteistyössä eri kuntien välillä luo kuvan laajasta yhteisvastuusta, jossa ihmistä ei jätetä yksin.

Jokainen ikäluokka yhteiskunnassa on ihmisen kasvamisen ja kehittymisen kannalta korvaamaton. Väestön ikääntymistä ei pidä nähdä ainoastaan kielteisenä asiana. Ikääntyvien elämän kokemuksen yhdistäminen yhäti kiihtyvään nuorempien elämän rytmiin on meille voimavarana.

Maakunnan elävänä pitäminen vaatii sovittamista ja toiselle antamista. Pohjois-Savolle ei ole millään tavalla eduksi päästää "kuolemaan" yhdenkään kunnan perukkaa. Turvallisuuden säilyttäminen, asutuskeskuksissa sen lisääminen, antavat ihmisille liikkumisen laajuutta ja elämisen syvyyttä. Turvallisuus syntyy palvelujen saatavuudesta silloin, kun siihen on tarve. Se muodostuu yleisestä ilmapiiristä ja turvatusta toimeentulosta.

Seutukunnittainen yhteen nivoutuminen monella tasolla on varmasti niitä perusasioita, joilla voidaan taata Pohjois-Savon säilyminen Suomen ja Euroopan kartalla. Tavallisesti kuntien välinen tiivis yhteistyö ja yhteensovittaminen mielletään kahdelle pienelle, vaikeuksissa oleville kunnille kuuluviksi.

Oikeampi ja Sosialidemokraattisempi ajattelu on, että suuret ja paremmin pärjäävät kunnat kantavat oman vastuunsa myös niiden Pohjois-savolaisten ihmisten arkielämästä, joiden oma kunta ei siihen pysty.

Sillä, onko laajemmilla alueilla tai seutukunnilla yhteinen nimi, ei mielestäni ole suurta merkitystä. Vaan se on tärkeää, että koko alueella voidaan ylittää turhia, ihmisten elämää ja hyvinvointia rajoittavia ja uhkaavia esteitä. Valitettavasti esteet ovat tällä hetkellä liian usein kunnan nimen muodossa.

Työssäkäyntialueiden yhä laajetessa tarvitaan kuntalaisia paremmin palveleva peruspalveluverkosto, joka tarvittaessa ylittää olemassa olevat kuntarajat.

Suurempien yritysten saaminen maakuntaan edellyttää yhteistä näkemystä ja panostusta. Valmistautuminen ykköstukialueeseen on hakenut hyvällä tavalla maakunnallista ja koko Itä-suomalaista näkemystä asioiden hoitamiseen. Yhteinen työ ei lopu, toivottavasti, koskaan.

Sosialidemokraatit ovat olleet rakentamassa hyvinvointiyhteiskuntaa ja nyt me olemme sitä hartiavoimin puolustamassa, pidetään joukot liikkeellä ja keskustellaan.

Tuula Väätäinen
Siilinjärvi 23.2.1999

---

KELA viisaampi kuin hoitavat lääkärit?

21.02.1999


Viime viikkoina on tullut runsaasti palautetta KELA:n tekemistä päätöksistä koskien ihmisten eläkehakemuksia. Hoitavan lääkärin näkemykset ja KELA:n päätöksiä tekevien näkemykset poikkeavat välillä rajustikin.

Nuo erimielisyydet ovat johtaneet jopa siihen, ettei KELA:lta kielteisen päätöksen saaneet saa rahallista tukea mistään. Sairauspäivärahan saamiseen vaaditaan tietyt kriteerit ja jos niitä ei täytä, päiväraha jää saamatta. Työttömäksi kirjautuminen on mahdotonta, jos on kirjoitettu sairaslomaa eikä ole työkykyinen. Sosiaalitoimistossa tietysti lasketaan perheen tulot yhteen ja kun ne markallakin ylittyy, tukea ei tule.

Tämä kierre on saanut monet, aivan oikeutetusti, eläkettä hakeneet epätoivoon, ja monen mielenterveys ei ole kestänyt tilannetta. On tullut esille joitakin tapauksia, joissa KELA on tehnyt selvästi väärin oletuksin ja tulkinnoin omat päätöksensä. Nämä on tullut esille, kun asianomainen on itse pyytänyt yksiselitteisesti sanasta sanaan kertomaan kielteisen päätöksen perustelut.

Niinpä kehotan ihmisiä peräämän eläkehakemustaan koskevat päätökset kuultavakseen ja nähtäväkseen.

Hoitavat / eläkehakemuksen lääkärinlausunnon tehneet lääkärit ovat mielestäni velvollisia auttamaan potilaitaan tarkan selvitykseen saamisessa. Ajattelen, että lääkärin oman ammatillisen arvostuksen vuoksi on syytä selvittää evättyjen hakemusten perusteet.

Ylipäätään ihmisten kohtelu eri virastoissa on saanut yllättävän paljon moitteita. Asiakkaiden huonon kohtelun syynä ei voida pitää kiirettä tai työpaineita. Epäasiallisesta suhtautumisesta on syytä valittaa eikä jäädä miettimään yksikseen, jolloin asia saattaa muuttua ylivoimaiseksi kantaa.

Yhteiskuntaa ei paranneta sillä, että tönimme toisiamme. Erityisesti silloin kun ihminen on elämäntilanteensa vuoksi tiukoilla saattaa pienikin tönäisy muodostua kohtalokkaaksi.

Auta miestä mäessä älä mäen alla.

Tuula
Siilinjärvi 21.2.1999

---

Turvallisuus ja ministeri Tarja Halonen

13.02.1999


Oli taas erityisen virkistävää kuunnella yhtä maamme näkyvintä ja arvostetuinta naisministeriä. Naista, joka on täyttänyt persoonallaan ja taidoillaan varsin miehisen paikan ulkoministerin pestin. Halonen on ollut uraa uurtava naispoliitikko ja ammatti-ihminen, ensimmäinen SAK:n juristi aikoinaan.

Hiljan Halosta haastateltiin hänen ulkomaanmatkallaan ja kysyttiin monien tärkeiden asioiden yhteydessä, onko hän koskaan ollut rakastunut. Olisi hauska tietää, moneltako mieheltä vastaavassa tilanteessa moista intiimiä asiaa tiedustellaan. Halonen repesi tilanteessa vapautuneeseen nauruun, johon muu joukko yhtyi. Vahvalta naiselta on lupakin odottaa tuonlaatuisten tilanteiden hallintaa.

On helppo yhtyä ministerin periaatteisiin: tasa-arvon ja solidaarisuuden vahvistamiseen koko Euroopan unionissa, unohtamatta unionin reunamaita. Venäjän tukeminen omille jaloilleen on koko maailman etu. Mahtavan valtion vaikeuksien syveneminen tuo selkeää turvattomuutta sen omassa kansassa laittaen heitä liikehtimään myös länteen päin. Uusiin elonolosuhteisiin sopeutuminen ei ole helppoa kenellekään, eikä varsinkaan venäläisille, jotka ovat vuosikymmeniä eläneet hyvin erilaisessa maailmassa, mihin me olemme tottuneet.

Suomalainen yhteiskunta on vielä turvallinen, kun sitä verrataan Keski-Euroopan maihin. Esim. lasten liikkuminen ulkona on vielä pääsääntöisesti turvallista, mutta monissa Euroopan maissa yksin liikkuvat lapset ovat heitteillä. Voimme olla tässä suhteessa tyytyväisiä, vaikkakin maamme yhteisöllinen ilmapiiri on kovasti tämän vuosikymmenen aikana muuttunut negatiiviseen suuntaan.

Jotta voisimme olla esimerkkinä muulle maailmalle, on syytä olla valveutunut ja puolustaa hyvinvointiyhteiskunnan rakenteita. Ilman niitä ajaudumme helposti kaaosmaiseen tilanteeseen, joka on nähtävillä esim. Venäjällä.

Tuula
Siilinjärvi 13.2.1999

---

Putkenpäässä hämärtää

31.01.1999

Pohjoismaat ovat olleet tunnettuja hyvin järjestetyistä sosiaali- ja terveyspalveluistaan. Viime vuosina maine on kuitenkin alkanut himmentyä. Yhä useampi kunta on supistanut palvelujen määrää ja monin paikoin myös palvelujen laatu on kärsinyt.
Työntekijöiden määrän väheneminen on näkynyt kasvavina potilasjonoina ja vielä työpaikkansa säilyttäneiden uupumuksena. Viimeisten kuukausien aikana on tehty useita tutkimuksia sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla työskenteleville, jotka nostavat esiin työssä jaksamista. Tulokset ovat hälyttäviä ja ennakoivat yhä useamman jäämistä ennen aikojaan työkyvyttömyyseläkkeelle.
Eläkkeelle siirtyvien määrä lisääntyy nopeasti vuoden 2005 jälkeen. Jo lähitulevaisuudessa 80% työvoiman tarpeesta selittyy ikärakenteen vinoutumasta johtuvalla eläkepoistumalla.
Eläkkeelle siirtyvien mukana poistuu valtava määrä ammatillista osaamista, joka on tullut pitkän työkokemuksen kautta. Palvelujen laadussa tulee väistämättä notkahdus, joka korjaantuu vasta useiden vuosien kuluttua. Tuo notkahdus tulee maksamaan yhteiskunnalle selvää rahaa, siihen meillä ei toden totta ole varaa.

***
Sosiaali- ja terveystoimen työntekijöiden ikäjakauma on jo nyt huolestuttava. Kohta ollaan tilanteessa, jossa hoitajat ja hoidettavat ovat kattavasti samaa ikäluokkaa. Tuolloin voimavara kysymykset nousevat entistä enemmän esille ja työuupumus nostaa päätään rajusti. Pohjois-Savossa 25-59 ikäisten "ydintyövoiman" määrä vähenee vuoteen 2005 lähes 10 000 ja 60-64 ikäisten määrä kasvaa 11 000 henkilöllä. Tämä työikäisen väestön määrässä tapahtuva 21 000 henkilön muutos on merkittävä, sillä se edustaa vuoden 1997 94 000 henkilön työllisestä työvoimasta yli 22%.

***
Uusien, ammattitaitoisten työntekijöiden palkkaaminen julkiselle sektorille on välttämätöntä. Samalla palvelujen kasvava kysyntä väestön ikääntyessä velvoittaa saattamaan palvelurakenteet ajan tasalle. Maaseutu on tässäkin asiassa kaupunkiseutuja heikommassa asemassa, sillä nuorten ja ammattitaitoisten työntekijöiden muuttovirta kasvukeskuksiin heikentää peruspalvelujen asianmukaista tarjontaa.
Sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttäjistä lapset ja vanhukset ovat kaikkein heikoimmassa asemassa. He harvoin osaavat tai jaksavat vaatia niitä perusasioita, jotka tekisivät heidän elämästään elämisen arvoisen. Hyvinvointiyhteiskunnan mureneminen olisi näille, ihmisen elämänkaaren ääripäille, tuskaa tuottavaa.

***
Tarvitaan yli kuntarajat ylittävää yhteistyötä, jotta tulevaisuuden uhkakuvat voitaisiin kääntää mahdollisuuksien kuviksi. Palveluiden tarjonnassa tarvitaan verkottumista ja yhteistä suunnittelua. Siihen tähtää valtakunnassa oleva Terveydenhuolto 2000-luvulle hanke, jonka Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alueellisen työryhmään kuulun.
Päätöksenteossa tarvitaan riittävien ja laadukkaiden peruspalveluiden puolustajia. Suomen selkärankaan kuuluvat oleellisesti kattavat sosiaali- ja terveyspalvelut sekä monitahoinen työelämän vaatimuksia vastaavaa koulutus.

"Toivo on puoli elämää; välinpitämättömyys on puoli kuolemaa." ( Kahlil Gibran)

Tuula Väätäinen
psykiatrian sairaanhoitaja / työnohjaaja
kansanedustajaehdokas (SDP)
Pohjois-Savo
Savon Sanomat / Puheenvuoropalstalle 31.1.1999

--- 

Tasa-arvopykälä kompastuksena

22.01.1999

Tasa-arvopykälä on synnyttänyt monenlaisia laineita. Perjantain 22.1.99 Savon Sanomissa oli kirjoitus Juankosken valtuuston kiperästä tilanteesta. Tilanne ei varmasti ole kovinkaan vieras monessa muussakaan kunnassa.

Me naiset olemme vuosikausia halunneet tasa-arvopykälän voimaantulemista ja mitä sitten onkaan tapahtunut. Naisia ei olekaan ilmaantunut tehtäviin riittäviä määriä. Kyse ei varmasti ole siitä, etteikö päteviä ja sopivia naisia olisi olemassa, me emme vain heitä noille paikoille äänestä.

Naisten äänet riittäisivät taatusti takaamaan naisille riittävän edustuksen luottamuspaikoille. Mikä naiset saakaan valitsemaan mieluummin miehen, vaikka tarjolla olisi mitat täyttävä nainen. Onko pohjalla perinteinen rooliajattelu, naiset pysyköön kotonaan ja puhukoon, jos heiltä kysytään.

Itse olen törmännyt seuraavaan kysymykseen nykyisessä tilanteessani: "Mihinkä sinä laitat lapsesi, kun pääset eduskuntaan?" Tuota kysymystä ei varmaan kysytä pienten lasten isiltä, kun jokainen ajattelee tietävänsä vastuksen, äiti hoitaa, tietysti.

Olen vastannut kysymykseen näin: "Minun lapsellani on hyvä isä. Luotan täysin siihen, että hän minun poissa ollessani täyttää vanhemman vastuun ja velvollisuuden." Sitä paitsi maailmassa on paljon lapsia, jotka selviytyvät, vaikka toista vanhempaa ei käytännössä ole ollenkaan.

Ehkä meidän olisi syytä entistä enemmän luottaa myös naisten kykyyn selviytyä niin äidin kuin poliittisen vaikuttajankin roolista ja tehtävistä. Vaikka tasa-arvopykälä ei yksin takaa sitä, että parhaat ja sopivat ihmiset tulee valituiksi, se kuitenkin antaa laajemman valinnan mahdollisuuden, mikäli me äänestäjät sen sallimme.

Parempi maailma rakentuu toimivien ja tuntevien ihmisten, naisten ja miesten yhteisestä työstä niin kotona kuin yhteiskunnallisissa tehtävissäkin.

"- Onko tämä taivas?
- Se riippuu kokonaan teistä itsestänne."
( Oiva Paloheimo)

Tuula
22.1.1999

---

Seisomme jyrkänteen reunalla

21.01.1999

Pohjoismaat ovat olleet tunnettuja hyvin järjestetyistä sosiaali- ja terveyspalveluistaan. Viime vuosina maine on kuitenkin alkanut himmentyä. Yhä useampi kunta on supistanut palvelujen määrää ja monin paikoin myös palvelujen laatu on kärsinyt.

Työntekijöiden määrän väheneminen on näkynyt kasvavina potilasjonoina ja vielä työpaikkansa säilyttäneiden uupumuksena. Viimeisten kuukausien aikana on tehty useita tutkimuksia sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla työskenteleville, jotka nostavat esiin työssä jaksamista. Tulokset ovat hälyttäviä ja ennakoivat yhä useamman jäämistä ennen aikojaan työkyvyttömyys eläkkeelle. Eläkkeelle siirtyvien määrä lisääntyy nopeasti vuoden 2005 jälkeen. Jo lähitulevaisuudessa 80% työvoiman tarpeesta selittyy ikärakenteen vinoutumasta johtuvalla eläkepoistumalla.

Sosiaali- ja terveystoimen työntekijöiden ikäjakauma on jo nyt huolestuttava. Kohta ollaan tilanteessa jossa hoitajat ja hoidettavat ovat kattavasti samaa ikäluokkaa. Tuolloin voimavara kysymykset nousevat entistä enemmän esille ja työuupumus nostaa päätään rajusti. Pohjois-Savossa 25-59 ikäisten "ydintyövoiman" määrä vähenee vuoteen 2005 lähes 10 000 ja 60-64 ikäisten määrä kasvaa 11 000 henkilöllä. Tämä työikäisen väestön määrässä tapahtuva 21 000 henkilön muutos on merkittävä, sillä se edustaa vuoden 1997 94 000 henkilön työllisestä työvoimasta yli 22 %.

Uusien, ammattitaitoisten työntekijöiden palkkaaminen julkiselle sektorille on välttämätöntä. Samalla palvelujen kasvava kysyntä väestön ikääntyessä velvoittaa saattamaan palvelurakenteet ajan tasalle. Maaseutu on tässäkin asiassa kaupunkiseutuja heikommassa asemassa, sillä nuorten ja ammattitaitoisten työntekijöiden muuttovirta kasvukeskuksiin heikentää peruspalvelujen asianmukaista tarjontaa.

Tarvitaan yli kuntarajat ylittävää yhteistyötä, jotta tulevaisuuden uhkakuvat voitaisiin kääntää mahdollisuuksien kuviksi. Palveluiden tarjonnassa tarvitaan verkottumista ja yhteistä suunnittelua. Siihen tähtää valtakunnassa oleva Terveydenhuolto 2000-luvulle hanke, jonka Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alueellisen työryhmään kuulun.

Päätöksenteossa kaivataan yhä enemmän henkilöitä, joille tämän päivän työelämän ongelmat ovat tuttuja myöskin oman kokemuksen kautta. Tilastoja lukemalla asiat harvoin konkretisoituvat.

Tuula Väätäinen
psykiatrian sairaanhoitaja / työnohjaaja kansanedustajaehdokas
SDP/ Kuopion vaalipiiri
Siilinjärvi 21.1.1999
Iisalmen Sanomiin kansanedustaja ehdokkaiden palsta

---

Viikko täynnä inhimillistä kokemista

15.01.1999

Tämän viikon lehdet ovat olleet kovia otsikoita täynnä. EU:n komissio sai väännön jälkeen parlamentin tuen. Tuossa vyörytyksessä Suomen Erkki Liikanen ja vaimonsa Assi saivat kovimman höykytyksen. Olemassa olevan tiedon mukaan täysin tuulesta temmattujen juttujen vuoksi.

Kokoomuksen sisäisten kuhinoiden jälkeen Ilkka Kanerva jäi taas ilman ministerin paikkaa. Kimmo Sasista tuli Sauli Niinistön kaveri ja hän läpäisi "kokeet" puoluekavereiden kesken. Kolme suuren puolueen johtajat keskustelivat TV:ssä maltillisesti, vielä ei ole vaalien kuumin aika.

Kuopion lääninvankilaan on perustettu seksuaalirikollisten hoitoon erikoistunut yksikkö. Toiminta on varmasti tarpeellista ja sen soisi leviävän muuallekin Suomen vankiloihin. Yhteiskunnan ja meidän tavallisten kansalaisten ei kuitenkaan pidä laittaa käsiä kyynärpäitä myöten ristiin ja ajatella, että nyt asia on pois päiväjärjestyksestä. Meidän on edelleen oltava valppaina ja huolehdittava kaikista lapsista, joita on ympärillämme. Puututtava ja tarjottava apua silloin, kun huomaamme jonkun olevan hädässä.

Nuori poika ampui isänsä, kertoen syyksi pitkään jatkuneen välirikon isän kanssa. Lehden mukaan perhe ei kertonut asioista ulkopuolelle. Ehkä ei kertonut, mutta eikö kukaan todella mitään aikaisemmin huomannut. Maassamme tapahtuneet monet perhetragediat olisi olleet vältettävissä, jos läheiset ja ympäristö olisivat puuttuneet asioihin. Me olemme vieraantuneet toisistamme ja ummistamme liian helposti silmämme. Mikäli haluamme muutosta on suhtautumisessamme toisiamme kohtaan tapahduttava melkoinen muutos.

"Vaikeinta ei täällä ole käskeminen tahi käskyjen täyttäminen, vaan ihmisenä eläminen." (Samuli Paronen)

Tuula
15.1.1999

---

Yhdessä taivuttelua...

08.01.1999

Puhuttaessa työelämän joustoista miltei aina tarkoitetaan työntekijöiden joustamista aina katkeamiseen saakka. Kun keskustellaan johtamisen tehokkuudesta tarkoitetaan tilannetta, jossa voitaisiin puristaa työntekijät entistä tiukemmalle. Kun näiden toimenpiteiden seurauksena työntekijät uupuvat, se helposti halutaan nähdä heidän yksilöllisenä ongelmanaan. Tällöin uupuneen ihmisen on hyvin vaikea saada asianmukaista kohtelua tilanteensa parantamiseksi. Ihminen jää helposti kovin yksin ja silmukka kaulan ympärillä vai kiristyy.

Koko kuva avautuisi meille aivan uudella tavalla, jos otettaisiin vakavasti käsittelyyn yritysten ja työpaikkojen vastavuoroinen joustavuus. Myrskylä ja Ylöstalo (1997) ovat selvittäneet, tutkimuksessaan Opetusministeriölle yritysten sisäisten muutosten vaikutuksia työpaikkojen lisääntymiseen. Lopputulos tutkimuksessa on kiistaton ja selkeä: joustavat yritykset luovat viisi kertaa enemmän työpaikkoja kuin perinteiset yritykset.

Joustavissa yrityksissä työntekijöillä on mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä ja mahdollisuus jatkuvaan kouluttautumiseen. Näissä yrityksissä toiminta tapahtui pääsääntöisesti tiimeissä, jolloin kukaan ei jäänyt yksin urakkansa kanssa. Havaittiin, että työntekijät olivat sitoutuneempia ja heidän itsemääräämisoikeutensa lisääntyi.

Suurin vaikutus työpaikkojen määrän lisääntymiseen oli niissä yrityksissä, jotka kehittivät tuotteitaan ja toimintaansa yhdessä asiakkaittensa ja muiden yrittäjien kanssa. Eri viranomaiset ja oppilaitokset olivat tiiviisti mukana yritysten kehittämistalkoissa.

Pohjois-Savo on yritysten joustavuus kisassa kaukana perässä. Tuotannollisista yrityksistä alle 10% hyödyntää yllä kerrottua toimintatapaa. Joten tulevina vuosina on vielä kovasti töitä parempien työyhteisöjen kehittämisessä. Sekä työnantajien ja heidän edustajiensa johtajuustaidoissa ja menetelmissä.

"Ihmisten yhteinen ihmetys kuun ja auringon alla on kaunista." (Jyrki Pellinen)

Tuula Väätäinen
8.1.1999

---

Työntekijän / työnantajan suojelua

31.12.1998

Suomalaisen työntekijän oikeudellisena taustavoimana toimii ammattiyhdistysliike ja työsuojelutoiminta. Ammattiyhdistysliikkeen vastuut ja velvoitteet ovat useammille tuttuja ja sitä osataan jo arvostaa. Työsuojelutoiminta sen sijaan on tuntemattomampaa. Sen tunnettavuus riippuu paljon siitä, missä ja millaisessa työpaikassa työntekijä sattuu olemaan.

Mitä suurempi ja erityisesti valveutuneempi työnantaja on, sitä paremmin siellä toimii työsuojelu. Työpaikkojen työsuojelutoimikuntiin kuuluu työntekijöiden edustus eri liitoista ja työnantajan edustus. Tämän kokoonpanon tehtävänä on yhdessä katsoa sekä työnantajan että työntekijöiden etua.

Valitettavan usein työsuojelullinen toiminta rajoittuu ulkoisiin haittatekijöihin, kuten meluun ja allergiaa aiheuttaviin. Korjaavina toimenpiteinä on siten fyysisen terveydentilan tarkastukset ja siinä ilmenneiden "remppojen" kuntoutus. Näitä ei pidä mitenkään väheksyä, vaan niille on annettava oma arvonsa.

Työntekijöiden hyvinvoinnin uhaksi on kuitenkin noussut enenevässä määrin henkinen uupuminen ja jopa psyykkinen sairastuminen. Näyttää siltä, ettei läheskään joka paikassa työterveyshuollolla ole taitoja ja uskallusta paneutua asian tähän puoleen. Työnantajat sen sijaan eivät kykene näkemään työntekijöidensä henkistä väsymystä, sitä vieläkin pidetään huonon työntekijän merkkinä.

Suomessa on syytä olla huolissaan siitä, että ihmiset jäävät eläkkeelle entistä nuorempina, yhä useammin syynä psyykkinen sairastuminen. Jos työssä jaksamisen auttamiseksi ei haluta, rohjeta tai ymmärretä mitään tehdä, ei meillä riitä veronmaksajia, kun suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle.

On tiedossa, että TE-keskusten kautta on mahdollista myös kunnallisen puolen saada rahallista tukea TYKY- projekteihin, tältä vuodelta rahaa jää käyttämättä. Toivoisi, että kaikki työnantajat virkistyisivät ja suunnittelisivat työntekijöilleen työkykyä ylläpitäviä toimintoja, joihin selkeästi kuuluisi myös henkisen työsuojelun osio, tutkimuksineen ja kuntoutuksineen. Unohtamatta niin tuiki tärkeää osa-aluetta kuin työnohjaus on, jo ammattitaidon ylläpitämisessä.

Voimia vuodelle 1999

"Ihmisen yhteinen ihmetys
kuun ja auringon alla
on
kaunista".
(Jyrki Pellinen)

Tuula
31.12.1998

--- 

Kypärämäinen juttu

08.08.1998

Joku on sanonut, että monet asiat ovat selkeitä ja yksinkertaisia siihen saakka, kun ne eivät joudu poliittiseen käsittelyyn. Politiikkojen käsittelyssä asioista tulee hankalia ja monimutkaisia, eikä niihin tahdo löytyä millään "säällistä" lopputulosta. Aina on nimittäin joku, joka näkee saadussa ratkaisussa ketunhännän pilkottavan tai että sitä siihen aiotaan ujuttaa.

Eivät myöskään politiikkojen henkilökohtaiset ratkaisut ole koskaan "henkilökohtaisia", vaikka ne olisivat täsmälleen samoja, mitä miljoonat ei politisoituneet henkilöt tekevät. Pääministeri Lipposen häät haluttiin mediassa monin paikoin merkitä poliittiseksi "liikkeeksi". Toisaalta monet kirkollista avioliittoa kannattavat näkivät asian kannustavana esimerkkinä monelle asiaa vielä pohtivalle.

Tapahtuipa päätökset ja tekemiset millaisista perusteista tahansa, esimerkkinä politiikotkin toimivat halusivat tai eivät. Meillä on poliittisessa johtoportaassa monia henkilöitä, jotka sinällään tai toimiensa ja puheidensa kautta ovat hyviä esimerkkejä vaikkapa nuorisollemme. Joskus tietysti täytyy katsella ja kuunnella havainnoiden, eri puolia tarkastellen.

Itse huomasin lukevani ja katselevani erikoisesta kuvakulmasta Helsingin Sanomien 5.8. ilmestynyttä numeroa, jossa kerrottiin Riitta Uosukaisen ja Sauli Niinistön keskinäisestä "toverillisesta" kädenväännöstä, eduskuntatalon lisärakennushankkeesta. Erityisesti katselin kuvaa, jossa valtiovarainministeri nuorekkaasti ja vauhdikkaasti huristeli rullaluistimillaan. Varsin ansiokas kuvakulma poliittisesti ajatellen.

Suomen laki määrää kypärän mopoilijoille ja moottoripyöräilijöille, koska ajatellaan, että päässä on jotakin sellaista arvokasta, jota on syytä suojella. Tiedän, että rullaluistelijoilta sitä ei vaadita, mutta monella olen sen nähnyt. Valtiovarainministeristä otettua kuvaa katsellessa ryhdyin oikein urakalla miettimään, miksi kypärä puuttui. Oliko unohtunut, pilaisiko se kenties imagoa, häivyttäisikö tuntemattomaksi vai eikö yksinkertaisesti katsottu olevan mitään suojattavaa? Kuvassa takana tuleva erityisavustaja oli kyllä varustautunut myös päänsuojuksella. En tiedä, ehkä hänellä oli hartioidensa välissä kannettavanaan valtiovarainministeriön kaavailema ensivuoden budjetti ja oli syytä olla varovainen, ettei tavara leviä kaiken kansan nähtäväksi ennen aikojaan.

Jotta olisin oikeudenmukainen niin kaikki muut varusteet näyttivät olevan paikallaan, vain "tärkeys" järjestystä mietin. No, jokainen määrittelee oman järjestyksensä itse, vaan on tottunut ajattelemaan, että jos hartijoiden välissä ei kaikki ole kunnossa, niin siitä kärsii koko ruumis.

Ehkä nyt joku närkästyneenä ajattelee, eikö tuollakaan ole muuta tekemistä kuin tiirailla suurennuslasin kanssa toisten rentoutumista. Voin sanoa, ettei tämä johdu liiasta ajasta vaan siitä, että entistä kriittisemmin on alkanut tarkastella asioita ja ilmiöitä, joilla ihmisiin pyritään vaikuttamaan.

"Liian suuriin kysymyksiin sanaleikki on totisin vastaus, ja monissa vakavissa tilanteissa vitsikkyys pyhittää elämän." (Jouko Tyyri)

Tuula Väätäinen (sd)
sairaanhoitaja
Kh-jäsen / Siilinjärvi
Savon Sanomat 8.8.1998

--- 

Eipäs hättäillä Kononen

05.08.1998

Erityisen mielenkiinnolla luin SS:ssa 2.9. olleen Seppo Konosen kirjoituksen liittyen EU vaaleihin. Harvoin näkee niin laajakatseista lähestymistä kun kyseinen mielipide oli, silloin kun on kyse kaikesta huolimatta puoluepoliittisesta asiasta.

Erityisen tärkeää on, että Pohjois-Savosta ja samalla Itä-Suomesta menee vaaleissa läpi asioita hoitavia ja niihin vakavasti suhtautuvia henkilöitä. Tiedän, että Jorma Kukkonen on selkeästi kiinnostunut Euroopan Unionin asioista ja tietysti erityisesti Suomen pärjäämisestä siellä.

Kononen viittaa kirjoituksessaan jotenkin epämääräisesti siihen ettei demareiden joukossa olisi riittävän korkealla poliittisella tasolla Kukkoselle kannattajia? Kun itse kuulun Kuopion Sos.Dem. piirin piirihallitukseen niin tiedän, että kannatusta löytyy voisipa sanoa, että hyvinkin laajasti. Mikäli Kononen tarkoittaa Kuopiolaisen poliitikon Irja Sokan toimimisen EU-edustaja Riitta Myllerin avustajana olevan jotenkin tilanteeseen sopimatonta, niin ihmettelen sitä suuresti.

Riitta Myller on toiminut varsin ansiokkaasti työssään Eu-parlamentaarikkona ja hänen työnsä jatkamista on ihan syytä tukea. Olisi melkoisen mojovaa, mikäli Itä-Suomi rökittäisi muun maan ja täältä edelleen nousisi kaksi, toisiaan täydentävää henkilöä hoitamaan meidän ja muiden suomalaisten asioita.

Henkilökohtaisesti ajattelen, että silloin kun omasta maakunnasta on valittavana sopiva ja pystyvä henkilö hoitamaan asioitamme, on hänen tukenaan vaalikamppailussa syytä olla laajalla rintamalla. Mutta mikäli joku oman katsomuksensa pohjalta painottaa myös henkilön sukupuolta, on Riitta Myller selkeä vaihtoehto. Olen ymmärtänyt, ettei näiden kahden henkilön syvimmät periaatteelliset kannat ja mielipiteet kovin toisistaan poikkea.

Koska EU-parlamentaarikon työ on mitä suuremmassa määrin koko maan ja kaikkien kansalaisten etujen ajamista, olisi kovinkin suotavaa, että yli puoluerajojen olisi mahdollista tehdä yhdessä töitä hyvän tuloksen saamiseksi. Onhan aina mahdollista, että jos me täällä kovin leiriydymme omiin koloihimme tai jätämme jopa äänestämättä, Itä-Suomi jää kokonaan ilman edustajaa. Ja se jos mikä olisi tappio meitä kaikkia ajatellen.

Me jokainen tiedämme, että niin Suomessa kuin EU:ssa toimivat poliittiset päättäjät, jotka kansakunnat ovat sinne valinneet. Siksi tuntuukin epäreilulta että varsinkin ennen vaaleja lietsotaan enemmän tai vähemmän politiikan vastaista ilmapiiriä. Vain ihmisten aktiivisuus ja halu vaikuttaa asioihin takaa sen, että myös poliittinen liikehdintä säilyy moraaliltaan terveenä ja sellaisena, että ihmiset voivat siihen luottaa. Siksi pitäisi kaikin puolin kannustaa ihmisiä käyttämään jakamatonta ja jokaiselle yksilöllistä äänioikeuttaan.

Edessä oleva reilu puolivuotinen on varmasti monessa suhteessa rassaavaa, ja informaatio mikä ihmisille tarjotaan eri medioitten kautta on varmasti massiivista ja paikkapaikoin myös yliampuvaa. Siksi ei sovi ihmetellä myöskään äänestäjien ajoittaista kyllääntymistä koko poliittiseen elämään. Kun vain me jokainen jaksaisimme muistaa, että elämä harvoin etenee sillä, että kääntää selkänsä ja nostaa kätensä pystyy, vaikka se varmasti joskus tuntuisi hyvinkin itselle sopivalta.

"Itsekkyys tietää onnettomuutta." (Kiinalainen sananlasku)

Tuula Väätäinen
sairaanhoitaja
Kuopion Sos.Dem. piirihallituksen jäsen
Savon Sanomat 5.8.1998

---

Ruumiin kopiointia

17.01.1998

Kaikissa taiteen lajeissa, etenkin maalauksen ja musiikin maailmassa, on jäljittely ja kopiointi usein kielletty, rikollista tai ainakin eettisesti moraalitonta. Jäljittelijöitä ei pidetä oikeina alan ammattilaisina, heitä katsotaan pitkin nenänvartta ja oikea taiteilijat erottuvat selvästi toisten töistä hyötyvistä.

Ihmiselle on luontaista haluta ja havitella sellaista, mitä toisella on, tai sitä, mitä toinen on. Erityisesti toisen ihmisen hyvät ominaisuudet ja onnistumiset olisi mukava saada omakseen. Vielä en ole tavannut ketään, joka vilpittömästi toivoisi jonkun toisen omaavan samat kyvyt, mitä itsellä on. Enkä ainakaan sellaista, joka todella toivoisi itsellään olevan kaksoisolennon, kaikkineen luineen ja karvoineen.

Uskon, että ihmisen ruumis voidaan kopioida, kloonata, mutta ei ihmisen mieltä, persoonaa ja luonnetta. Me tiedämme, etteivät edes vanhemmat, jotka ovat yrittäneet kasvattaa identtiset kaksoslapsensa samaan muottiin ole siinä onnistuneet täydellisesti. Tämän "epäonnistumisen" voimme antaa helposti anteeksi, koska jokainen kuitenkin ymmärtää, että on kyse kahdesta erillisestä ihmisestä, joilla on oikeus omaan yksilölliseen identiteettiin.

Mielestäni ei ole mahdollista, että kloonattu henkilö voisi koskaan tulla "alkuperäisen" ihmisen kaltaiseksi. Kahden ihmisen, varsikin kovin eriaikaan kasvaneen, ei ole mahdollista tulla identiteetiltään yhtäläiseksi. Miltä mahtaisikaan tuntua kasvaa kloonattuna jatkuvan seurannan, vertailun ja arvioinnin kohteena.

Lehdistä on voinut lukea, että jotkut haluavat korvata kuolleen läheisensä. Kuinkahan moni kuollut läheinen haluaisi itsensä kaltaisen aloittavan alusta jo eletyn elämän ja yrittävän jatkaa siitä, mihin itse jäi? Kun vielä jokaisessa ihmisessä on niitäkin puolia, jotka mieluusti saisivat karsiutua pois, voisi "uusi" elämä jäljitelmän kanssa käydä kovin työlääksi. Jotkut pitävät itseään niin erinomaisena, että uskovat maailmaan mahtuvan ainakin kaksi samanlaista. Kovin ahdistavalta tuntuu ajatus katsella jatkuvasti peilistä itseään, tuskastua samankaltaisuuteen ja kuitenkin niin erilaiseen. Uskallankin epäillä, että seuraavaksi yritetään eritellä pois epämieluisat piirteet ja näin ollaan aina vain lähempänä yhtä Hitlerin tavoittelemaa "hulluutta", puhdasta arjalaista rotua.

On aina muistettava, että jos hyvä ja kaunis monistetaan niin samalla tavalla paha ja ruma kertaantuu. Tiedettä ei tarvita avuksi maailman pahuuden lisäämiseen vaan päinvastoin. Aivan riittävästi olisi tekemistä parantaa ihmisten kasvun ja elämisen mahdollisuuksia niin, että ihmisen elämän arvostus ja solidaarisuus lisääntyisi.

"Kahta kertaa ei eletä, ja on paljon sellaisia, jotka eivät osaa elää yhtäkään kertaa." (Friedrick Ryckert)

Tuula Väätäinen
psykiatrian sairaanhoitaja
Kh-jäsen Siilinjärvi (sd)
Savon Sanomat 17.1.1998 /Lukijain sanomat Kuokkavieras palstalle

---

Oikeus tietää itsestä

25.10.1997

Väkiluvun lisääntyminen syntyvyyden kautta näyttää muodostuvan entistä monimutkaisemmaksi. On paljon maita, joissa runsas syntyvyys aiheuttaa kansantaloudellisia ongelmia ja sen rajoittamiseksi on alettu käyttää monia usein jopa kyseenalaisia keinoja. Ihmisten halu rajoittaa ja määrittää missä, ketä, kenelle ja millaisia lapsia maailmaan syntyy ei näytä tuntevan rajoja.

Vaikka lapsi ei pystykkään valitsemaan vanhempiaan niin hänen oikeus tietää vanhemmistaan ja siten itsestään tulisi kaikin keinoin säilyttää. Kun olen vuosien mittaan työssäni ja yksityiselämässäni tavannut henkilöitä, jotka epätoivoisesti pyrkivät saamaan selville omaa taustaansa, on pakko tukea tuota perusoikeutta.

Jo aivan pienestä lapsesta etsitään viitteitä ulkonäöstä, luonteesta ja kehityksestä, ketä hän mahtaisi muistuttaa ja mistä kukin ominaisuus on peritty. Joskus se tuntuu jopa tehokkaammalta kuin aarteen etsintä sateenkaaren päästä, mutta kaikessa "hupaisuudessaan" se on hyvin tärkeää lapsen itsensä vuoksi. On hyvä isompana tietää, mistä kaikesta "minut on tehty". On toki muistettava, että jokaisessa on kuitenkin aimo annos jotakin sellaista, mitä kenessäkään muussa ihmisessä ei ole ollut eikä tule olemaan, kahta samanlaista ei ole.

Varsin aiheellista on tämänhetkinen keskustelu siitä, pitäisikö keinohedelmöityksestä alkunsa saaneiden lasten saada tietoonsa molemmista "vanhemmistaan" perusasiat. Jos asiaa ajatellaan puhtaasti lasten kannalta, ajattelen, että pitäisi, jos he sitä haluavat. Kenellä mahtaa olla oikeus sanoa, ettei sinun tai sinun tarvitse tietää isästäsi tai äidistäsi mitään. Kun taas toisille sitä taas pidetään itsestään selvyytenä tai jopa välttämättömänä.

Koko elämänsä ajan ihminen joutuu omien kykyjensä, rajojensa ja tuntemustensa kanssa kamppailemaan. Selviytyäkseen elämää joskus kovastikin koettelevista tapahtumista auttaa paljon oman elämän ja historian tuntemus. Varsinkin nuoria usein askarruttava kysymys, miksi minä olen tällainen, saa tiedoista selitystä, ymmärrystä ja lohdutusta.

Toivottavasti aika jolloin adoptio- ja kasvattilapsille ei kerrottu heidän biologisista vanhemmistaan mitään, joskus jopa koko asia salattiin, on menneisyyttä. On väärin sitoa ketään ihmistä itseensä valheellisuudella, koska siten rakennetut yhteydet ovat lopulta hyvin helposti murtuvia ja usein ne katkeavat lopullisesti.

Erityisen kipeäksi tietämättömyys omasta historiasta tulee, jos psyykkinen tasapaino pettää, silloin ihmiset kokevat seisovansa kahden pimeyden välissä. Tulevaisuus on elämättä ja menneisyydestä on joku lakaissut osan pois. Ne, joilla on miltei rajaton mahdollisuus penkoa omaa taustaansa, eivät voi käsittää mitä olisivat menettäneet, jos näin ei olisi.

"Jokaisella on omat murheensa, ja hyvin harva jaksaa värähtää toisen surun vuoksi." (Mika Waltari)

Tuula Väätäinen
psykiatrian sairaanhoitaja
Kh-jäsen Siilinjärvi (sd)
Savon Sanomat 25.10.1997

---

Myötätunnon kyyneleet??

03.05.1997

Lauantaina 26.4 oli SS:ssa artikkeli, joka nosti liikutuksen ja myötäelämisen kyyneleet silmiin. Siinä tuotiin esille Keskustan Etelä-Savon piirin Heikki Koljosen huoli maakunnallisesta demarivärisuorasta. Taatusti monet demaritoverit, jotka elävät todellisessa keskustalaisessa värisuorakunnassa lukivat juttua syvän hiljaisuuden vallitessa.

Erityistä junttimaisuutta edustaa ajatus, että nuo muualta tulevat ja vieläpä vääränväristä kirjaa taskussaan kantavat ovat ne, joiden on kyettävä suhtautumaan taitavasti muihin (lue kepulaisiin). Puhetyöläisenä olen ajat sitten oppinut, että rakentava vuorovaikutus ja molemminpuoliset hyödyt huomioon ottava päätöksenteko edellyttää kykyä kompromissin tekoon ja vastaan tulemista.

Siilinjärven kh-pj. Seppo Knuutinen (kesk.) on usein todennut, että toista ihmistä kun on paha mennä muuttamaan niin vaihtoehdoksi jää oman käyttäytymisen tarkastelu. Tästä asiasta olen hänen kanssaan täsmälleen samaa mieltä, itsestä lähtevä muutos saa aikaan monesti muutosta myös vastapuolessa.

En myöskään ymmärrä, miten kunnallinen ja maakunnallinen päätöksenteko eroaa nimitysasioissa toisistaan. Sillä kunnallinen keskustan värisuora ei Koljosen mielestä mitenkään häiritse, mutta tuleva maakunnallinen demarivärisuora suorastaan järkyttää. Vaikka keskusta ei tällä hetkellä olekaan hallitusvastuussa, ei heillä näytä olevan suurempia ongelmia runnoa ja käyttää enemmistön valtaa kunnallisella tasolla. Joten tätä vasten ei tarvitse olla huolissaan, miten demari päättäjien käy, jos hallitusvastuu tulevaisuudessa olisikin toisilla. Tietysti jos pohjalla on ajatus siitä, että kun demarit ovat solidaarisia ja demokraattisia, eivätkä tuolloinkaan halua käyttää kyynärpäätaktiikkaa, vaan haluavat ottaa huomioon vallalla olevat voimasuhteet, on huoli aiheellinen.

Erityisesti mietityttää ettei, ainakaan artikkelin mukaan, Koljonen pahemmin pohtinut nimitettävien henkilöiden pätevyyttä ja sopivuutta kyseisiin virkoihin. Jonka taas teki kokoomuksen piirin toiminnanjohtaja Pekka Selenius, hän jopa arveli yhteistyön tulevan pelaamaan ja että kaikkien henkilöiden kanssa asiat voidaan hoitaa. Luultavammin aikoo itsekin tuoda oman panoksensa yhteistyöhön. Mikä lieneekin viisaampaa kuin erään miehen tunkin hakureissu autonrenkaan puhjettua syrjäiselle seudulle. Sillä tämä mies huomattuaan vahingon tapahtuneen lähti jalkaisin kaukaa pilkottavaa valoa kohti. Matkaa tehdessään hän mielessään arvuutteli lainaako mökin isäntä hänelle tunkkia vai ei ja mitä lähemmäksi hän mökkiä tuli sitä vakuuttuneempi oli, ettei kitsas isäntä raski tunkkia luovuttaa. Niinpä hän mökin pihalle päästyään otti ison kiven ja heitti sen ikkunasta läpi saamalla huutaen "Piä p--le tunkkis" ja kääntyi kannoillaan. Näin ei toivoisi käyvän meille kenellekään, kun jatkossa teemme yhteistyötä yli kuntarajojen ja poliittisten ryhmittymien.

Katsoisin, että todellisella sitoutumattomalla maakuntalehdellä olisi tärkeä rooli eri näkökulmien ja mielipiteiden tasapuolisena julkituojana. Siitä tulikin mieleen, mistähän me tällainen lehti saataisiin?

Tuula Väätäinen (sd)
Kh-jäsen Siilinjärvi
Kuokkavieras palsta 3.5.97 lauantai

---

Puoluekokouksessa koettua

20.04.1997

On ollut varsin mielenkiintoista ja hämmästyttävää seurata lehdistön uutisointia kokouksesta, jossa itse varsin tiivisti olin paikalla. Kun on kuunnellut suurimman osan n. 530 puheenvuorosta ja viettänyt aikaa kokouspaikalla aamu kahdeksasta yli puolen yön, on erityisen vaikeaa ottaa vastaan kommentit, joissa väitettiin ettei kokouksessa keskusteltu. Jos lehdistö ja TV eivät olleet paikalla kaikkea kuulemassa on kovin epärehellistä väittää puhuttuja puheita puhumattomiksi.

Samoiten ihmetyttää Savon Sanomien päätoimittaja Lepolan suhtautuminen demareiden hymyilemiseen. Erityisesti kummastuttaa hänen heittonsa Kari Laitisen puoluesihteerivalinnan muka ratkaisevasta kysymyksestä, nimittäin hymyilemisestä. Kun itse olin asiaan kovastikin osallisena ja tiedän tarkalleen, mistä kyseinen keskustelu lähti liikkeelle, tuntuu älyttömältä, että niinkin "arvostetun" lehden päätoimittaja katsoo aiheelliseksi pilata lehtensä pääkirjoitus ottamatta tarkemmin selvää, mihin yhteyteen asia liittyi. Mutta ehkä kyseiseltä lehdeltä puuttuu kyky asiallisiin kirjoituksiin ja kyvyttömyys tarkentaa asioiden taustaa. Vai liekö taustalla tuleva Keskustan puoluekokous, jolle täytyy petata myönteistä maaperää mustamaalaamalla toisia. Olisi kuitenkin syytä muistaa, että siihen kuoppaan itse lankeaa, mitä toiselle innolla kaivaa.

Ajankohtainen kakkonen minua haastatellessaan oli kovasti kiinnostunut miten etenee AY-väen ja muiden demareiden rinnakkaiselo, kysyttiin vieläkö "Ruusujensota" jatkuu. Toimittajalle totesin, että on aivan selvää keskustelujen jatkuvan avoimesti ja selvin sanoin, sillä todellista kompromissia asioiden suhteen ei ole saavutettavissa millään muilla keinoin. Totesin demareiden olevan mitä suurimassa määrin ihmisiä ja vieläpä erilaisia, mikä takaa railakkaan ja tulevaisuuteen tähtäävän keskustelun. Siispä jos media haluaa käyttää tästä avoimuudesta "Ruusujensota" nimitystä, niin siitä vaan.

Kokouksessa oli varsin energinen ja uusia ulottuvuuksia etsivä ilmapiiri, erityisen sykähdyttävää oli nuorten kokousedustajien innokkuus ja halu osallistua päätöksentekoon. Myös Kuopion piirin kokousedustajat osoittivat täyttävänsä edustajan paikan, jopa niin, että pääministeri Lipponen kiitti Kuopion ja Pohjois-Karjalan piirien edustajia aktiivisuudesta päätöspuheessaan. Olin erityisen ylpeä meidän joukkueesta, vaikka me emme onnistuneetkaan saamaan puoluehallitukseen paikkaa tällä kertaa, mutta uskon vakaasti, että muuten saimme solmittua myönteisiä kontakteja yli piirirajojen, jotka varmasti luovat pohjaa tuleville valinnoille puolueen kentässä.

Toivotan kaikille lämmintä kesää ja muistamaan
"Ystävän saa vain ansaitsemalla läheisen ihmissuhteen, olemalla itse ystävä."

Tuula Riikonen

--- 

Rauha sielulle

20.04.1997

Sunnuntaina 14.1. oli Savon Sanomissa artikkeli professori Wille Riekkisen ajatuksista uskosta ja sen merkityksestä tämän ajan ihmisille. Artikkeli oli mielenkiintoinen ja lukemisen arvoinen monessakin suhteessa. Erityisesti pidin ajatuksesta, että ihmisen on itsessään ja tässä ajassa ponnisteltava itsensä ja läheistensä paremman elämän puolesta. Pelkästään kädet ristiin laittamalla ja itsensä uskovaiseksi julistamalla ei todellista hyvyyttä saada maailmaan.

Uskonnollisen herätyksen saaneen läheisillä on monesti vaikeuksia pystytellä perässä, kyseisen ihmisen valtavalla voimalla paasatessa hyvää oloaan ja ennen kaikkea syntiensä anteeksi saamista. Näyttää siltä, että tällaisten ihmisten on vaikea ymmärtää, etteivät läheiset voi samassa mittasuhteessa ja samalla vauhdilla "kuitata" kaikkea tapahtunutta tekemättömäksi ja anteeksi annetuksi. Esim. ihminen, joka on väkivaltaisuudellaan terrorisoinut koko lähipiiriään, näyttää liian usein odottavan, että kun Jumala on hänelle antanut anteeksi, on ihmisten se tehtävä myös. Monesti läheiset siinä pelossa, että uskonnon vaikutus ei kestäisi myöntelee ja on antavinaan anteeksi. Mikä taas ei pitkällä tähtäimellä kanna kovinkaan kauaksi. Tuntuukin siltä, että ensin tai vähintään samanaikaisesti uskoon tulemisen rinnalla täytyisi täysipainoisesti tehdä työtä läheistensä kanssa elämän saamiseksi oikeille raiteilleen. Nyt tietysti joku sanoo, ettei Jumalan kutsua voi ajoittaa tai tietää. Mutta läheisten sietokyvyn rajat voi ennakoida, kun siihen vain on riittävää motivaatiota.

Itse alan välittömästi ottaa etäisyyttä ja miettiä ihmisen aitoutta, jos hänen on aktiivisesti itse tuotava esille uskossa olemistaan. Ajattelen, että itsensä kanssa sovussa elävä ja ympärillä olevan maailman hädän ja avuttomuuden aidosti tunnistava, ei tarvitse sitä mainostaa, vaan se on näkyvillä monesti ilman sanoja. Varsinkin, jos usein on tapana sanoa, että tietää miltä toisesta tuntuu tai millaista toisen elämä on, on syytä epäillä luotettavuutta. Mielestäni ei voi tietää, voi vain ymmärtää ja sitäkin omien rajoitustensa puitteissa.

Uskonto tai uskovaisuus ei mielestäni sinänsä tuo ihmiselle parempaa "statusta" kuin ei uskovalle. Hyviä ja pahoja on molemmissa. Erotus vain on siinä, että julkisesti ei uskova helpommin luokitellaan pahaksi ja syntiseksi. Usein monet hyvät asiat, kuten uskonto, peittävät alleen toisten ihmisten alistamista ja vääryyttä niin, että niitä on jopa vaikea tunnistaa. Ne tulevat usein esille vasta sitten, kun on tapahtunut peruuttamatonta ja korjaamatonta. Asetankin suuren vastuu uskonnollisille johtajille, suuret vaateet heidän omalle moraalilleen "kaitsiessaan" omia laumojaan.

Mietin, miksi kirjoitan koko aiheesta? Ehkä siksi, että tänä päivänä monet etsivät lohdutusta vaikeaan elämän tilanteeseensa. Siksi, että ahdingossa tekisi mieli mennä sieltä, missä aita on matalin. Huoli siitä, että kaikki uskonnollisen lipun alla purjehtivat eivät edusta sitä, mitä yleisesti ajatellaan "oikealta" uskonnolta vaadittavan. Myös siksi, että muistaisimme, että ei riitä se, kun itse olemme saaneet syntimme anteeksi, vaan on tehtävä työtä, että saisimme anteeksi myös niiltä, joita vastaan olemme rikkoneet. Tämä viimeinen on ehkä se, mikä helpoiten unohtuu, kun oman itsensä tilanne helpottuu.

Toivotan Valppaan lukijoille Hyvää alkanutta vuotta!

Tuula Riikonen
psykiatrian sairaanhoitaja

--- 

Varotaan fasismia

14.01.1997

Ketä ovatkaan ne, jotka maan päällä ollessaan lunastavat matkan taivasten valtakuntaan? Sen ymmärryksen pohjalta, mikä minulla asiasta on, ei siellä vastaan astele ainakaan Stalin, Hitleristä puhumattakaan. Herrojen "saavutuksista" kertovat dokumenttisarjat ovat juuri alkaneet, kertoen karua todellisuutta siitä, miten johdateltavissa suuretkin ihmismassat ovat.

Erityisesti pienen ja mitättömän näköisen Hitlerin nopea ja häikäilemätön nousu suuren valtion valtaosan kansasta kumartamaksi johtajaksi, hämmästyttää aina vain uudelleen. "Vain sokeaan kiihkoon piiskattua joukkoa voi ohjata.", oli Hitlerin yksi johtoajatuksia. Hän toimi "orkesterin kapellimestarina" tavoitteena tehdä ihmisistä johtajaansa sokeasti tottelevia ihmishirviöitä, joilta täysin puuttui kyky tuntea inhimillistä myötätuntoa. Tämän myötätunnon kyvyn häviämisen koki eräs haastatelluista koituneen kaikkein syvimmäksi menetykseksi saksalaisissa aikuisissa, mikä taas johti niihin ihmisoikeuksien loukkauksiin, jotka historia hyvin tuntee.

Hitlerin yksi suurimpia esteitä nousta kansakunnan johtajaksi oli massatyöttömyys, jonka nujertamiseen hän suuntasi paljon energiaa. Hän pyysi kansalta aikaa vain neljä vuotta, jona aikana Saksan talous oli saatavissa tasapainoon. Ainoastaan päämäärä, mihin hän tähtäsi täystyöllisyydellä, muiden kuin arjalaisten alistamiseen ja osittain tuhoamiseen, vei työttömyyden rajulta vähenemiseltä kaiken sen arvon, mikä sille muuten olisi kuulunut.

Heti alussa Hitler oivalsi, että tulevaisuus on lapsissa ja nuorissa, ajatus, johon minäkin uskon, mutta aivan toisenlaiset tarkoitukset mielessäni kuin hänellä. Hitler osasi taitavasti yhdistää lastenmaailman ja omat pyrkimyksensä yhteen. Hän irroitti lapset perheistään ja vanhemmistaan tiiviillä viikko-ohjelmilla, luontoon ja seikkailuihin johtaneilla retkillä. Niidenkin vanhempien "ote" lastensa kasvatukseen, joilla vielä oli jäljellä myötäelämisenkyky, hiipui, lapset nousivat vanhempiaan vastaan valtion tuella.

Hänelle ei riittänyt lasten "ryövääminen", vaan hän erotti myös naiset ja miehet toisistaan. Määrittelemällä molemmille oman tehtäväalueen pukien ne ainutlaatuisuuden, kunniallisuuden harsoon, joka häivytti mielistä sen luonnottomuuden, joka siitä automaattisesti seurasi. Hän yksinkertaisesti sulki pois mahdollisuuden itsenäiseen ja keskinäiseen asioiden arviointiin ja pohdiskeluun.

Ihmiset eivät ole kovin hyviä ja nopeita oppimaan, sen on historia ennen näitä herroja ja heidän jälkeensäkin todistanut. Suurempia ja pienempiä "Hitlereitä ja Stalineita" on kaiken aikaa.

Onneksi maailmassa on myös entistä enemmän joukkoa, joilla on vaikeista oloista huolimatta säilynyt myötäelämisen kyky.

Näinä kohtuullisen tiukkoina aikoina on syytä aina muistaa nuo lähihistorian ajat, ettei kävisi kuten saksalaisille. Sillä lopussa heillä ei tuntunut olevan enää kirkkoa, kotia eikä isänmaata, joita ilman ihmisen on itse asiassa mahdotonta tulla ihmiseksi.

"Täyttymättä jääneen toiveen tuottama tuska on vähäinen verrattuna katumuksen aiheuttamaan: edellisellä on edessä aina avoin, tuntematon tulevaisuus, jälkimmäisellä peruuttamaton, päättynyt menneisyys." ( Arthur Schopenbauer )

Tuula Riikonen

---

Helvetti valloillaan jo nyt?

13.01.1997

Pastori Antti Kylliäinen on tuonut voimakkaasti esille uskomustaan siitä, ettei helvettiä olisi olemassakaan. Ajatus tuntuu minusta varsin hyvältä ja loogiselta. Muistuu mieleen noin kahdenkymmenen vuoden takainen tapahtuma sairaanhoitajakoulun ajoilta. Olin käytännön harjoittelujaksolla Harjamäen sairaalassa, johon kuului osastotuntien pito. Eräällä osastotunnilla keskustelimme uskonnosta hyvin laaja-alaisesti. Muistan silloin todenneeni, etten usko helvettiä olevan olemassa enkä muistanut, oliko koko helvetistä puhuttu edes koulussa. Sairaalapappi Matti Keski-Nisula sanoi minulle: "Kuule Tuula, kun sinulta on kuollut niin monta läheistä ihmistä niin sinun on varmaan vaikea ajatella jonkun heistä joutuneen helvettiin ja siksi kiellät koko asian!" Tuohon muistan vastanneeni, jos helvetti ja taivas sittenkin olisivat olemassa on molempiin paikkoihin varmaan tuttuja kertynyt, niin etten kuoltuani kummassakaan paikassa joutuisi olemaan yksin.

Ennen tuota tapahtumaa ja sen jälkeen olen aina hautajaisissa ollessani mielessäni saatellut vainajat matkalle taivaaseen Jumalan luokse. Enkä muista siunausta toimittaneiden pappienkaan koskaan epäröineenkään matkan päämäärää, vaan pikemminkin he ovat pyytäneet Jumalaa ottamaan poisnukkuneen suojaansa. Eikö olisi loogista ajatella, että helvetiksi kutsuttu olotila ja ympäristö on jokaisella eläessään jossakin elämän vaiheessa. Ainakin monen elämä on jo ulkopuoleltakin katsottuna "täyttä helvettiä".

On myös itsestään selvää, että ne poliisit, jotka tulivat murhatuiksi valvoessaan ihmisten turvallisuutta, ovat päässeet taivaaseen. Olisi hyvin epäreilua ja moraalitonta, että jo työkseen toisia auttavat ja henkensä alttiiksi panevat kärisivät vielä kuolemansa jälkeenkin. Olenkin monesti miettinyt miten oikeudenmukaisesti jaettaisiin puntit hyvien ja pahojen tekojen välillä, koska jokainen ihminen on onnistunut kartuttamaan molempia ansioita. Niinpä olen tullut siihen päätelmään, että tilinteko tapahtuu ennen kuolemaa, sillä aivan tyhjin käsinhän me täältä lähdemme.

Ihmisten mielen pelottelulla ja kahlitsemisella on maailmaa aina hallittu, ja eri uskontokunnat ovat siinä onnistuneet ehkä parhaiten. Kuitenkin olisi muistettava, että sellainen sitoutuminen, joka on pelolle ja uhkakuville rakennettu purkautuu heti, kun joku inhimillisempi ilmaantuu näköpiiriin. Näin on myös ihmissuhteissa, rakkautta ja uskollisuutta ei saa vaatimalla ja uhkailemalla.

En ole koskaan uhannut lapsiani, etteivät he pääse taivaaseen, jos eivät ole kiltisti, enkä muista vanhempienikaan uhkailleen kasvattaessaan yhtätoista lastaan. Sen sijaan muita elämän ohjeita on sitten tullut siitäkin edestä. Nuo ohjeet ovat varmasti antaneet voimaa ja uskallusta enemmän kuin ikuiset kadotuksen kiroukset.

Joten hyvä pastori Antti Kylliäinen luo vain turvallisuutta ihmisten tietoisuuteen tuonpuoleisesta.

"Kuka tietää, ettei se mitä kutsumme kuolemaksi olekin elämä, ja ettei elämä olekin kuolemaa." ( Epikuros )

Tuula Väätäinen
psykiatrian sairaanhoitaja
Siilinjärven Kh-jäsen
Valpas 13.11.1997

--- 

Ei syytä pelotteluun

17.10.1996

Viime torstaina Uutis-Jousen järjestämässä paneelissa Keskustan voimin näyttävästi esiteltiin uhkakuvia tulevaisuuteen valtionosuuksien muodossa. Siilinjärvellä on aina osattu katsella tulevaisuuteen ensin pahin mahdollinen huomioiden. Toki on hyvä, että moniin asioihin varaudutaan, mutta liika on sentään liikaa. Tuli mieleen, haluttiinko tällä pohjustaa tietä Keskustan monin paikoin ajamalle linjalle, peruspalvelut minimiin.

Siilinjärvi ei varmasti ole nyt eikä seuraavien vuosien aikana heikoimmassa asemassa turvaamaan nykyistä laajemmin kuntalaisten tarvitsemat palvelut. Viime vuosien säästöt ovat saaneet aikaan sen, että pääsääntöisesti vain korjaavia palveluja tuotetaan. Niin sosiaali-terveys kuin koulupuolella puututaan ongelmiin sitten kun ne aiheutuvat häiriötä "ympäristöön". Kun on aivan selvää, että yksilön ja hänen läheistensä piirissä tilanteesta on jouduttu kärsimään jo kauan.

Varhaisempaan puuttumiseen on syynä pääsääntöisesti resurssien vajaus palveluja antavissa yksiköissä. Voi olla joskus myös taidonkin puutetta, taidon, jota saa vain lisäkoulutuksen avulla. Koulutuksiin varatut määrärahat ovat jo kauan olleet alimitoitetut, ja kun sijaisten palkkaaminen on usein ylittämätön kynnys, jää lisäkoulutushaaveet monilta toteutumatta.

Pystyäkseen hyödyntämään omaa koulutustaan ja henkilökohtaisia taitojaan työntekijät tarvitsevat työnantajan puolelta tasapuolista ja ongelmiin puuttuvaan kohtelua. Kunnan palveluksessa olevien työntekijöiden uupumus on ollut nähtävissä ja tiedossa. Nykyisen tilanteen korjaamiseen ja tulevien ongelmien ehkäisyyn on syytä pikaisesti puuttua. Olen usein, monissa eritilanteissa ottanut puheeksi työntekijöiden ja yleensä ihmisten psyykkisen jaksamisen saamatta siihen kuitenkaan kovin paljon vastakaikua. Silti en aio lopettaa asiasta puhumista ja näiden asioiden eteen työtä tekemästä.

"Ystävyyttä on maailmassa juuri niin paljon kuin on tasa-arvoisuutta, sillä mitään ystävyyttä ei rakenneta eriarvoiseen kesken." ( Erno Paasilinna )

Tuula Riikonen
psykiatrian sairaanhoitaja
kunnanvaltuutettu SDP

--- 

Suomalaisuus on arvokasta

05.09.1996

Käydessäni pari vuotta sitten Amerikassa, kuulemassa ja näkemässä, miten solidaarisuus ja tasa-arvo on siellä pahasti vinoutunut, palasin kiitollisena ja jalat maassa takaisin kotiin. Siellä sai tuntumaa maailmaan, joka menee eteenpäin voimakkaiden ja rahakkaiden ehdoilla. Meillä ei ole mitään syytä ottaa elämisen ohjeeksi amerikkalaista maailmankatsomusta.

Se, millä tavalla me suhtaudumme ympärillämme olevaan maailmaan, lähelle tai hiukan kauemmaksi, on lähtöisin niistä juurista, mistä itsekukin olemme lähtöisin. Se vastuuntunto ja hyväksyminen, mitä me tunnemme kanssa kulkijoista, jotka syystä tai toisesta joutuvat meitä voimakkaammin ponnistelemaan selvitäkseen elämästä, on lähtöisin kokemuksista, joita elämämme varrelta on siunaantunut.

Se, että meillä Suomessa on kaikesta huolimatta solidaarisuutta ja tasa-arvoa suhteellisesti enemmän kuin monessa, monessa muussa maassa eivät ole syntyneet tyhjästä. Ne ovat syntyneet raskaista itsenäistymisen vuosikymmenistä, monesta raastavasta sodasta ulkomaailmaan vastaan, punaisten taistelusta valkoisia vastaan paremman ja oikeudenmukaisemman yhteiskunnan puolesta. Ankarista ja kylmistä vuosista huolimatta suomalainen työväestö on aina säilyttänyt pohjimmaisen omanarvontunteensa, lyönyt lujasti jalkansa suomalaiseen maaperään ja kysynyt oikeuksiensa perään.

Nyt kun elämme monista yrityksistä huolimatta tiukkaa ja monin paikoin myös ahdistavaa aikaa, on syytä muistaa niitä elämisen ohjeita ja selviytymiskeinoja, jotka ovat luotsanneet maatamme pimennosta päivänvaloon. Siihen ei varmasti ole kuulunut toisten polkeminen ja toisen kädestä leivän anastaminen.

Yhteiskuntamme hyvinvointi on rakennettu työn ja siitä tulevien ansioiden ja perittävien verojen varaan. Veromarkoista kertyvillä varoilla itse kukin kustannamme lapsille, vanhuksille ja eri tavoin sairaille pääsääntöisesti turvatun elämän. Lopulla työstä saatavalla palkalla on tarkoitus turvata oma ja läheisten toimeentulo. Siitä syystä pohdinnat työttömyyden korjaamiseksi siten, että palkkatulot kovasti laskisivat, ovat vailla realistista pohjaa.

Suomessa on korkeat veroprosentit ja ehkä jossakin maailmanajassa ne voisivat olla inhimillisemmät, mutta nyt ei ole vielä laskun aika. Verotuksesta kertyvä tuotto kunnissa on ilman miettimisiä kohdennettava työttömyyden pienentämiseen. Vain sillä tavalla on mahdollista oikaista viime vaalikaudella syntynyt epäoikeudenmukaisuus kansalaisten väliltä. Työ ja siihen pystyvät kohtaavat jälleen toisensa.

Kun itse en keksi mitään, mitä amerikkalaisesta elämän menosta voisi ottaa esikuvakseen, niin ihmetyttää ja naurattaa Suomen Keskustan (jonka on väitetty syntyneen syvältä suomalaisuudesta niin, että sontaa on vieläkin varpaiden välissä) amerikkalainen saippuaoopperamainen malli vaalimainonnassa. Lieneekö tämä yritys yhtä uskottava kuin tapaus henkilöstä, joka muutti maalta kaupunkiin ja puolen vuoden päästä lomalle tultuaan osasi juoda vain kaupan maitoa, ei lehmän maitoa.

"Toisen ihmisen voi kokea niin rakkaaksi, että kieltäytyy paljosta hänen pienen ilonsa takia. Mutta hänen iloaan on hoidettava niin hellästi, että sitä ei sumenna tieto hinnasta, jolla olet lunastanut ilosi hänen ilostaan."
Jouko Tyyri

Tuula Riikonen
sairaanhoitaja
Sosialidemokraatti
Valpas 5.9.1996

---

Työtä / sosiaalista käyttäytymistä

28.03.1996

Viikon verran olemme saaneet nauttia kauniista aurinkoisesta säästä. Aurinko on taatusti paistanut jokaiselle säätyyn tai rotuun katsomatta. On jotakin, joka on tasapuolista ja tavoittaa kaikki, jotka vain haluavat ottaa tarjouksen vastaan. Kauniin sään kruunasi viikonloppu hyvässä, itseäni paremmassa seurassa, nimittäin SDP:n kunnallispäivillä Porissa.

Keskustelun yhdeksi ajankohtaiseksi asiaksi kohosi tietysti työttömyys, asia joka kolkuttelee vieläkin satojen tuhansien kotien ovia. Monenlaisia keinoja on löydetty ja yritetään edelleen löytää tämän syövän lailla etenevän tuholaisen torjumiseksi. Päivillä vieraillut kansanedustaja Mauri Pekkarinen (kesk), nosti syyttävän sormensa istuvaa hallitusta kohtaan tämänkin asian kohdalta. Hän ei vaan ilmeisesti muistanut, että meilläkin suurimassa osassa lääniä kuntia hallitseva luottamus- ja virkamiesjohto on keskustavetoista.

Kovasti puhutaan yritystoiminnan, erityisesti vientivetoisen, voimakkaasta elvyttämisestä työttömyyden ratkaisemiseksi. Lisäksi työssä olevia patistetaan entistä laajempaa työn / työajan jakamiseen. Näin varmasti täytyy pitkälti ajatellakin, mutta haluan toistaa sen, mistä puhuin Kuopion Sos.dem. piirin kokouksessa Lapinlahdella. Käytössä olevat vuorotteluvapaat ja osa-aikatyö on ollut eniten käytössä sosiaali- ja terveydenhuoltoaloilla. Alat, joissa työn paljous ja viimevuosina henkilöstömäärän vähentäminen ovat ajaneet työssä olevan joukon kriisin partaalle. Mitä suurempi joukko jäljellä olevasta vakinaisesta porukasta korvataan osittain tai kokonaan sijaisilla, kasvattaa se hoidon tason kokonaisvastuuta entisestään pienentyneelle joukolle, vaikka sijaisten ammattitaito olisi kuinka hyvä tahansa. Työhön perehdyttäminen ja sitä kautta osaamisen varmistaminen jää monesti hyvin niukaksi ja riskit virheisiin lisääntyvät.

Sosiaali- ja terveydenhuoltoaloilla tarvitaan kipeästi lisää vakinaista henkilökuntaa, jotta pystyttäisiin tyydyttävällä tavalla vastaamaan kuntalaisten tarpeisiin, erityisesti kasvavaan avohoidon määrään. Vasta tämän jälkeen voidaan hyvällä omallatunnolla puhua työajan puolittamisen puolesta. Työttömyysprosentit eivät putoa sillä, että kuntaan saadaan muutama uuden yrityksen tuoma työpaikka lisää ja samanaikaisesti supistetaan kunnan tai kuntayhtymien, sairaanhoitopiirien palkkalistoilla olevien sijaistenmäärää, eikä luonnollisen poistuman kautta tulevia virkoja tai toimia julisteta haettavaksi. Vaikka todella ihmisten ja yhteiskunnan kannalta hyödyllistä työtä olisi vaikka kuinka paljon.

Suomen Keskusta on aina ollut tunnettu siitä, että se käy rakkikoiran tavoin keinoja kaihtamatta vastapuolen kimppuun, mikä on ollut nähtävissä myös viimeaikojen lehtien palstoilta. Ehkä kansaedustaja Mauri Pekkarinen viekin terveiset omalle väelleen demareiden käyttäytymistavoista ja sosiaalisista taidoista viemisinä kunnallispäiviltä. Mielestäni hän tämän huomion toi julki sanoessaan jotenkin tähän tapaan: kun kerroin eduskunnan kahviossa omalle väelleni olevani menossa Sos. Dem. kunnallispäiville, todettiin että eipä demarit uskaltaneet pyytää kuin kaikkein pienimmän telottavakseen, sillä joudut löylytykseen. Pekkarinen kiitti reilusta ilmapiiristä päivillä ja sanoi: "Ehkä tästä on jotakin oppimista keskustalaisillekin." Me olemme oppineet keskustalaisia paremmin ennustuksen, joka toiselle kuoppaa kaivaa, siihen itse ennen pitkää lankeaa. Pekkarinen muuten onnistui mielestäni hyvin omassa osuudessaan, saaneeko omissa piireissään ansaitsemansa arvon?

Kevät lähestyy ja samalla SDP:n puoluekokous, kokousedustajat tarvitsevat eväitä Teiltä hyvät toverit. Kiitän saamastani kannatuksesta.

Tuula Riikonen
piirihallituksen jäsen, puoluekokousedustaja
Valpas 28.3.1996


---

Onko kirkko kaikkia varten?

25.08.1995

Yhteiskunnassa on keskusteltu kautta aikojen kirkon ja uskonnon merkityksestä ihmisten elämään. Viime aikaiset tutkimukset osoittavat, että uskonto luo monelle turvallisuutta ja rauhaa, mutta se tuo usealle myös tuskaa ja ahdistusta. Tutkimuksen mukaan, myös meidän pääuskontomme vaikutukset ovat kansalaisiin moninaiset.

Vanhan perinteen mukaan ihmiset kuitenkin uskovat uskonnon ja kirkon helpottavaan ja ahdistuksesta vapauttavaan vaikutukseen varsinkin silloin, kun omaan elämään "astuu" kriisi tai kriisien suma. Kirkolla on mielestäni kahdenlainen tehtävä, auttaa seurakuntalaisiaan sanallisessa ja hengellisessä muodossa sekä luoda yhteiskuntaan konkreettisia ihmisten elämää helpottavia tekijöitä kuten osallistua yhteiskunnalliseen hyödylliseen rakentamiseen.

Siilinjärven kunta on lähdössä mukaan Kiinteistö OY Siilinjärven vanhustentalojen hankkeeseen rakentaa kehitysvammaisille tarkoitettu asuinrivitalo. Kunta lähestyi Siilinjärven seurakuntaa yhteistyön merkeissä, pyysi mukaan tähän erittäin tärkeään hakkeeseen. Kirkkoneuvosto on kokouksessaan kuitenkin päättänyt, ettei tämänlainen hanke kuulu seurakunnan tehtäväkenttään ja hylkäsi yhteistyöpyynnön. Sanassa sanotaan jotenkin näin "Minkä Te teette yhdelle näistä pienimmistä, sen Te teette minulle". Koska tiedossani ei ainakaan ole, että seurakunnaltamme olisi rahat lopussa, niin ei voi päätellä muuta kuin että seurakuntamme päättäjiltä ja kokouksen asioiden esittelijältä on hävinnyt muistista kirkon ja uskonnon perustehtävä, auttaa niitä, jotka ovat suurimmassa hädässä. Jokainen, jolla on jonkinlaista kosketusta kehitysvammaisuuteen tietää, että he ovat monesti hädässä varsinkin silloin, kun yhteiskunta ei pysty tarjoamaan riittävää tukea ja turvallista ympäristöä elää.

Olenkin alkanut miettiä, mihin minunkin kirkollisveroni oikeastaan menee, en suinkaan ole tarkoittanut, että niitä kerätään vain siirrettäväksi korkeakorkoisille tileille tai vain kasvatetaan kirkon omaa maallista omaisuutta, jolla ei ole konkreettista ja tämän hetken tavoittavaa apua ja turvaa ihmisille. Hiukan tulee kerettiläinen ajatus, ei kai vain ole niin, että seurakuntakin alkaa seuloa tiheällä siivilällä lampaitaan ja antaa tukea sinne, mistä kirkolle on enin hyöty?

Olen kirkkoneuvoston päätöksestä ihmeissäni ja pahoillani, ja samalla päättänyt ryhtyä seuraamaan tarkemmin seurakuntani päätöksiä, jotta voin sitten tehdä ratkaisun omasta osallisuudestani kirkon omaisuuden kartoittamisessa.

Tuula Riikonen
sairaanhoitaja
kunnanvaltuutettu (SDP)
Uutis-Jousi 25.8.1995

---

Erinomaista Haring

05.02.1995

Lääkäri Kari Haringin kirjoitus SS 3.2.95 lämmitti kovasti mieltäni. Terveydenhuoltoalalla on aina ollut liiankin tiukat ammatilliset raja-aidat. Toiselle erilaisen ammattikoulutuksen saneelle ei kovin usein ole herunut ymmärryksen sanoja. Erityisen syvä on ollut railo lääkäreiden ja muun ammattikunnan välillä. Kautta aikojen on arvostettu nimenomaan lääkärin ammattia ja pidetty muita terveydenhuoltoalan ammattilaisia heidän "apulaisinaan".

Viime vuosina on kiitettävästi tapahtunut lähentymistä ja yhteiseen hiileen puhaltamista. Vaikka tälläkin kerralla TEHY jäi yksin puolustamaa parempaa palkkausjärjestelmää ja eritoten naisten etuja (mm. äitiys- ja vanhempainlomien edut). Voin varmasti sanoa omasta ja myös muiden Tehyläisten puolesta, ettei meistä kukaan himoitse eikä edes havittele lakkoa. Ei edes nuoremmat työntekijät, niin kuin joku on tämänkin lehden palstoilla epäillyt. Edelleen toivomme, että neuvotteluissa päästään molempia osapuolia tyydyttävään ratkaisuun ja vältettäisiin kaikkia raastava lakko.

Toimivan ja hyviä tuloksia tuovan sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän kulmakiviä on ammattitaitoinen, resursseiltaan riittävä ja saumatonta yhteistyötä tekevä henkilökunta. Siksi tarvittaisiin entistä enemmän "Haringeja", joille ei pelkästään oman edun tavoittelu olisi tärkeää. Yhtenä joukkona meillä on mahdollisuus saada muutkin vakuuttuneeksi oman työmme tuloksellisuudesta ja jopa korvaamattomuudesta. Kaikki tiedämme, että olemme sellaisten ammattien harjoittajia, joita eivät mitkään koneet voi täydellisesti korvata. Koska silloinkin, kun hoidon välineenä on kone, sen "molemmissa päissä" on ihminen, potilas ja koneen käyttäjä, terveyden- tai sosiaalialan ammattilainen.

Meille, pieneen Suomeen, on saatu kovalla työllä rakennettua hyvä turvaverkko ihmisille, olisi kansallinen murhenäytelmä tehdä verkkoon sellaisia "silmäpakoja", joiden välistä ihmiset tippuisivat ulottumattomiin.

"Puhu tänään, huomenna voi olla myöhä" (Afrikkalainen sananlasku)

Tuula Riikonen
psykiatrian sairaanhoitaja
kansanedustajaehdokas (SDP)
5.2.1995

---

Mistä turva elämälle

19.01.1995

Ihmisen elinkaareen mahtuu monia erilaisia tilanteita, jolloin kysytään itseltä tai muilta, onko minulla olemassa turvaa? Jaksaakseen elämässään eteenpäin ihminen tarvitsee turvallisuutta tähän päivään ja uskon paremmasta huomisesta. Me jokainen tiedämme, kuinka vaikeaa on ylittää vaikeuksia ja murheita, joita elämä tuo tullessaan, jos meillä ei ole toivetta paremmasta.

Suomessa yhteiskunta on aikaisemmin toiminut monella taholla turvan antajana kansalaisille, olemme voineet luottaa siihen, että melkein aina tarvittava apu on saavutettavissa. Viimeisinä vuosina, näinä päivinä on varmuus yhteiskunnan antamasta tuesta pahasti rapistunut. Emme enää saa voimaa uskosta parempaan huomiseen selvitäksemme itse kunkin kohdalla olevasta vaikeasta tilanteesta.

Hyvin harvat työttömät jaksavat elätellä toiveita työpaikan saamisesta, monella velkataakan väheneminen tuntuu utopialta tilipussin käydessä yhä kevyemmäksi. Julkisen sektorin palvelujen alasajon vuoksi aina vain harvemmat saavat riittävän avun ongelmien kohdatessa. Erityisesti iäkkäämpien ihmisten mahdollisuus laadukkaaseen elämään omassa kodissaan on vaarantunut. Monien vanhempien kyky huolehtia lastensa kehityksestä ja turvallisuudesta on heikentynyt perheen sisäisten ja ulkoisten paineiden kasvettua. Vanhempien voimavarojen häviämisen merkkinä on lasten huostaanottojen määrän hälyttävä nousu. Erilaisista psyykkisistä ongelmista kärsivien jono on kasvanut, eikä yhteiskunnan tilanteen "syyllisyyttä" asioiden kulkuun voida kiistää. Pitkäaikaissairaiden riittävän tiiviit ja tarpeenmukaiset hoidot ovat vähentyneet, hoitopaikkojen häviämisten vuoksi.

Aika kyynisesti olen kuullut todettavan, että näin näyttää tapahtuvan, minkä sille mahtaa! Kyllä sille mahtaa, jos vain on tahtoa ja kykyä ymmärtää muitakin kuin itseään. Näyttää siltä, että ihmiset, jotka eivät juurikaan elävässä elämässä kohtaa vaikeuksissa olevia, näe ja kuule heidän tilanteestaan, ovat kykenemättömiä reagoimaan niin, että muutosta parempaan olisi luvassa.

Kohta ei enää muista, milloin meillä oli oikeus työhön, terveydenhoitoon ja koulutukseen. Kovin rajusti ovat oikeudet muuttuneet muutamassa vuodessa, ihmiset jakautuvat voimakkaasti alempiin ja ylempiin sosiaaliluokkiin. On syytä muistaa, että selkeät luokkaerot tuovat aina tullessaan epäsovun siemenen, näin monet sodat ovat saaneet alkunsa. Enenevässä määrin, työtaakkansa alla painiskelevien, on vaikea ymmärtää, miksi tekemätöntä työtä ei anneta työttömille. Miksi terveydenhuollon potilasjonojen annetaan uudelleen kasvaa? Yhä useampi jää ilman opiskelupaikkaa, kun tarjonta ja kysyntä ei kohtaa toisiaan.

Nyt on viimeiset hetket nousta vaatimaan oikeudenmukaisuutta, puolustamaan hyvinvointimme rippeitä ja pelastamaan mahdollisimman moni kansalainen takaisin yhteiskuntaan omaksi ja toisten parhaaksi. Mitkään rattaat yhteiskunnassa eivät pyöri, ei edes vientisektorin, jos ihmisten asiat eivät ole kunnossa. Meillä ei ole mitään syytä luopua omista oikeuksistamme päättää ja suunnitella elämäämme.

"Kaikkea saa tehdä. Kaikkea pitää tehdä. Kaikkia ovia täytyy tempoa, kaikkia kuita kurotella. On vain yksi ehto, elinehto: Värisevää sielua ei saa tallata." ( Tommy Tabermann)

Tuula Riikonen
psykiatrian sairaanhoitaja
varapääluottamusmies (KYS/TNJ)
SIILINJÄRVI
VALPAS 19.1.1995