Kirjoitukset 2005

 

Rakennetaan rauhaa

Vuosi sitten Joulun alla me toivoimme, että Yhdysvallat ei hyökkäisi Irakiin vaan maiden väliset epäsel-vyydet saataisiin muuten ratkaistua. Toive ei toteutunut, sota on käyty ja sen jälkimainingit täyttävät edel-leen joka päivä lehdet ja television.

Maailman rauhattomuus ja turvattomuus saa kasvot Irakin ja Lähi-Idän tapahtumien kautta. Joka päivä viat-tomia sivullisia ihmisiä kuolee ja haavoittuu yhteydenotoissa. Nyt Irakin, paljon pahaa aikaan saanut, johta-ja Saddam Hussein on saatu kiinni. Yhdyn täysin niihin näkemyksiin, jotka vaativat hänelle demokraattista oikeudenkäyntiä. En missään olosuhteissa hyväksy kuolemanrangaistusta. Ajattelen, että ihmisten täytyy itse kohdata tekemänsä vääryydet ja kantaa niistä vastuu. Ei kuoleman kautta vaan kasvoista kasvoihin nii-den kanssa joita vastaan on rikkonut.

Ajattelen myös niin, että uhrien psyykkiselle selviämiselle kokemastaan on parempi että tekijä on elossa niin pitkään kuin se on mahdollista. Kuolleen kanssa ei voi asioita selvittää tai palata tarkentaviin kysy-myksin. Erityisesti Saddam Hussein kohdalla selvitettäviä asioita on paljon ja voi olla että vuosia oikeuden käynnin jälkeenkin nousee asioita joita on häneltä voitava kysyä.

Väkivalta ei lopeta väkivaltaa. Vaan se synnyttää aina uutta uhoa, vihaa ja katkeruutta. Amerikkalaiset äidit ja sotilaiden puolisot ovat Irakin sodan päättymisen jälkeen helpotuksen sijasta pelon ja ahdistuksen kouris-sa. Joka päivä he pelkäävät kenen ovelle koputetaan ja tieto kuolemasta saapuu. Tuon saman tunteen ovat myös suomalaiset naiset kokeneet vuosikymmeniä sitten. Meidän suomalaisten on helppo samaistua oman kokemuksemme vuoksi sotaa käyvien maiden kansalaisten tunteisiin ja kokemuksiin.

Suomi haluaa olla Euroopassa ja maailmalla rauhan rakentajana. Maana, joka oman kokemuksensa nojalla haluaa vahvistaa yhteisen sopimisen ja solidaarisuuden maaperää koko globaalissa maailmassa. Suomen turvallisuuspolitiikka on varovaista reaalipolitiikkaa, olemme yhteistyökykyisiä, mutta olemme myös sitä mieltä että joka paikkaan ei pidä nokkaansa työntää. Tiedämme kokomme ja olemme oppineet tavattoman hyvin historian kokemuksista. Ne ovat opettaneet, että kansainvälinen politiikka ei ole aina kovin reilua, joskin uusi monenkeskinen toimintatapa tekee siitä vähemmän epäreilua. Niinpä Suomen on syytä olla mu-kana niissä ryhmissä joissa päätöksiä tehdään pystyäkseen tuomaan suoraan oman näkemyksensä asioihin.

Ulkoisen turvallisuuden ohella on syytä olla huolissaan myös sisäisestä turvallisuudesta. Siitä turvallisuu-desta joka muodostuu perheiden ja maan sisäisestä ilmapiiristä. Tällä hetkellä ei maallamme ole ulkoista uhkaa, mutta sisäisessä turvallisuudessa on paljon puutteita. Yhteistä vastuuta ja huolenpitoa kaivataan mo-nilla tasoilla.

Työttömyyden nujertamisessa taistellaan tuulimyllyjä vastaan niin kauan kun yritykset katsovat työnteki-jöiden irtisanomiset oikeutetuiksi silloin kun haetaan omistajille yhä suurempia osinkoja. Työn- ja perhe elämän yhteensovittaminen ei onnistu jos yleinen ilmapiiri ei muutu hyväksyvämmäksi pienten lasten van-hempien vapaita kohtaan. Määräaikaiset työsuhteiden muuttaminen vakinaisiksi tuo perheille kaivattu va-kautta ja mahdollisuutta suunnitella tulevaisuutta. Pidän merkittävänä esimerkkinä KYS:n päätöstä va-kinaistaa noin 200 pätkätyöläisen työsuhteet.

Lasten ja nuorten ongelmien lisääntymistä ei saada taittumaan jos heidän lähelleen ei löydy aikuisia jotka pitävät heistä kiinni. Joulu on perinteisesti ollut rauhan ja rakkauden aikaa. Pidetään huolta, että se on sitä tänäkin jouluna. Käydessäni reilu viikko sitten Rautalammilla joulupuurolla, esitti tilaisuuden avauspuheen pitäjä seuraavaan toiveen, voisimmeko lopettaa riitelyn jouluksi, jatketaan sitä sitten tammikuussa, jos on tarpeen.

Toivotan lukijoille Rauhallista Joulua ja Hyvää uutta vuotta

TuulaVäätäinen
Kansanedustaja (sd)
Uutis-Jousi 24.12.2005

---

Joulua kohti!

Jokainen kunta Pohjois-Savossa kamppailee yhä kasvavien talousvaikeuksien kanssa. Vaikeudet eivät ole tulleet yllättäen, vaan ongelmat ovat olleet nähtävissä. Liian hitaasti kasvavat verotulot ja hallitsemattomasti nousevat menot ovat johtamassa talouden kriisiytymiseen. Koulutoimen ja sosiaali- ja terveydenhuollon kasvavat käyttömenot muodostavat kuntien budjetista noin 70–80%. Niinpä säästötoimenpiteet useimmiten kohdistuvat näihin sektoreihin.

Luin ilahtuneena uutisia KYSin tulevasta valoisammasta taloustilanteesta. Lehtikirjoituksessa talouden kohentuminen nähtiin johtuvan ulkokuntamyynnistä. Se tietysti kertoo siitä, että Yliopistollinen sairaalamme on vetovoimainen ja osaamisestaan tunnettu, jonka vuoksi sairaalan palveluja halutaan ostaa. Voimme olla ylpeitä tästä.

Toisaalta tiedämme, että emme ole saavuttaneet hoitoonpääsyn varmistavan lain edellyttämää hoidontasoa. Operatiiviset jonot ovat edelleen yli lain salliman määräajan. Tietysti nyt joutuu kysymään, viekö ulkokuntamyynti hoitopaikkoja suhteettomasti jonottavilta sairaanhoitopiirin vastuulla olevilta potilailta?

Ymmärrän oikein hyvin sairaanhoitopiirin tukalan tilanteen. Omistajakunnat vaativat tulojen lisäämistä ja menojen supistamista ja ulkokuntamyynti on näiden tavoitteiden saavuttamisessa tavattoman tärkeää. Kuitenkin on syytä tarkkaan puntaroida, missä kulkee tässäkin asiassa oikeudenmukainen suhde potilaiden hoitoa järjestettäessä.

Kuntien valtionosuuksien riittämättömyys on ollut päivän puheenaiheena myös Eduskunnassa. Yhä useammin kuulee sanottavan, että monissa asioissa täytyisi palata valtionosuuksien korvamerkintään. Epäillään, että ilman valtion selkeämpää ohjausta ei kunnat osaa/halua tai pysty ohjaamaan rahoja niihin kohteisiin, joihin ne on tarkoitettu.

Erityisesti kannetaan huolta siitä, miten peruspalvelut hoidetaan talouden kovassa kilpailussa. Epäilemättä kuntapäättäjät ovat puun ja kuoren välissä. Toimivat peruspalvelut ovat toimivan yhteiskunnan perusta, jolle pysyvämpää voidaan rakentaa. Toisaalta vireä ja monipuolinen elinkeinoelämä luo mahdollisuuden onnistuneelle hyvinvointiyhteiskunnalle. Ilman työtä ja työpaikkoja ei ole mahdollisuutta pitää yllä yhteiskunnan toimintakykyä ja varmistaa ihmisten arjen sujuvuutta. Kuntapäättäjiltä vaaditaan yhä laajempaa osaamista ja kokonaisuuksien hallintaa, jotta nämä kuntalaisten kannalta elintärkeät sektorit saadaan toimivaksi.

Tämä vuosi alkaa olla päätöksessään. Paljon on tehty, mutta paljon jää vielä uudenkin vuoden harteille. Valmistaudumme jokainen ottamaan vastaan vuoden merkittävintä juhlaa. Joulun yleinen merkitys on pysynyt kautta aikojen samana. Kuitenkin joulun tapahtumat ovat aina perhekohtaisia. Tänäkin jouluna jää monille hyviä muistoja, mutta liian monille myös ikäviä kokemuksia. Jouluun hiljentyminen ei aina onnistu siten, että se toisi helpotuksen ja onnen tunteen. Liian usein pysähtyminen ja ylimääräinen aika päästääkin valloilleen kertyneen pahanmielen ja pettymyksen. Jokaisen on syytä muistaa, että Joulurauhan varmistaminen on meidän jokaisen vastuulla.

Hyvää Joulua!

Tuula Väätäinen
Kansanedustaja
Kaupunkilehti 13.12.2005

---

Hiljentymistä ja huolenpitoa!

Maailmassa ja Suomalaisessa yhteiskunnassa tasapainoillaan kaiken aikaa oikeudenmukaisuuden ja turvallisemman tulevaisuuden puolesta. Ihmisten jakautuminen, sosiaalisesti ja taloudellisesti, hyvinvoiviin ja huonosti pärjääviin muuttuu yhä selkeämmäksi.

Yhteiskunnallisen murroksen ikävät esimerkit alkavat löytyä yhä lähempää. Ranskassa nuorten siirtolaisten väkivaltaiset mielenilmaukset ovat olleet meidän kaikkien kuultavina ja nähtävinä. Levottomuuksien peruslähtökohta on Ranskan siirtolaisten täysin epäonnistunut kotouttaminen uuteen kotimaahan. Sijoittuminen vieraaseen kulttuuriin ei ole mitenkään yksinkertaista ja siihen vaaditaan sijoitusmaalta aktiivista otetta.

Suomessa on herännyt keskustelua siitä voisiko meillä syntyä vastaavanlainen tilanne. Tietysti voisi, mutta tämän hetkisen tiedon mukaan sellaista ei ole odotettavissa. Meillä pakolaisten ja siirtolaisten kotouttaminen on selvästi paremmissa käsissä johon tietysti vaikuttaa maahanmuuttajien muita maita pienempi määrä ja suomalainen järjestelmällinen tapa hoitaa asioita.

Sen sijaan suurempaa huolta on syntynyt oman maan kansalaisista, jotka elävät ja ovat eläneet pitkään taloudellisessa köyhyydessä. Erityisesti ne perheet, joissa on lapsia, ovat sosiaalipolitiikan tutkijoiden ja asiantuntijoiden suuren huolen kohteena. On aiheellista pelätä, että köyhissä oloissa elävien perheiden lapset ovat suuressa vaarassa eristäytyä, syrjäytyä ja tulla riippuvaisiksi toimeentuloturvasta pysyvästi.

Köyhyyden syntymisen yksi merkittävin tekijä on työttömyys. Pohjois-Savossakin on perheitä, joissa työttömyys on seurannut sukupolvesta toiseen. Siksi työttömyyden poistaminen on oltava meidän kaikkien yhteinen tavoite. Tahto työn tekemiseen ja työn tekemisen taito ei ole meillä kenellekään syntymästä asti olemassa vaan se syntyy elämää näkemällä ja kokemalla. Nuorten mahdollisuus osallistua lapsena kodintöihin ja myöhemmin kodin ulkopuolella kesätöihin, luo pohjaa sille, että vähintäänkin itsestä ja lähiympäristöstä osataan pitää huolta.

Siilinjärvelläkin nuorisotyöttömyys on edelleen korkea ja sen korjaamiseksi vaaditaan yhä yksilökohtaisempia räätälöityjä ratkaisuja. Mitä vähäisemmät ovat nuoren selviytymisen taidot, sitä varmempaan on, että hänen sijoittuminen avoimille työmarkkinoille heikkenee. Peruskoulun ja ammatillisen opiskelun loppuun saattaminen on tietysti koko tulevan työhistorian perusedellytykset.

Sen lisäksi teemme työtä suomalaisen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta meidän on syytä olla rakentamassa Euroopan ja maailman rauhaa. Ymmärrystä maailman hädälle ja kaikkien lasten hyvinvoinnille on meillä kaikilla oltava riittävästi. Tähän ymmärrykseen tarvitaan suurta syliä ja avaraa mieltä.

On tavattoman tärkeää, että tasavallan korkein johto, presidenttiä myöten, johdonmukaisesti pitää esillä Suomen vastuuta maailmanlaajuisesta hyvinvoinnista. Sillä maailman rauha takaa myös oman maamme rauhan. Olemme valmistautumassa vuoden suurimpaan "rauhan" juhlaan. Joulua on pidetty ja edelleen pidetään hiljentymisen aikana. Sellaisen hiljentymisen, joka samalla sisältää yksinoloa, rauhoittumista mutta samalla myös yhdessä oloa toisista välittämistä.

Toivon kaikille Rauhallista Joulumieltä ja paljon lämpimiä ajatuksia toinen toisistamme.

Tuula Väätäinen
Kansanedustaja
Uutis-Jousi 13.12.05

---

"Hyvä työmies"

SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma sanoi demareiden puoluevaltuuston kokouksessa, jossa tasavallan presidentti Tarja Halonen nimettiin puolueen presidenttiehdokkaaksi, että hyvää työmiestä ei kannata vaihtaa. Tarja Halonen on lähes kuuden vuoden ajan tehnyt työtä suomalaisen yhteiskunnan hyväksi presidenttinä ja sitä ennen vuosikymmeniä monissa vaativissa tehtävissä.

Hänessä konkretisoituu suomalaisuus, suomalainen työläisyys ja suomalainen nainen. Hän on selkeä esimerkki siitä kuinka tahdolla, osaamisella ja yhteistyökyvyllä voi nousta korkealle, saada arvostusta ja kunnioitusta koko maailmassa. Suomalaiset ovat kriittistä ja vaativaa kansaa, siksi mielipidemittauksien tulokset Tarja Halosen osaamisesta ja arvotuksesta on syytä ottaa vakavasti.

Maailma ei ole muuttumassa helpommaksi tai yksinkertaisemmaksi. Yhä sitkeämmin joudumme tekemään työtä oikeudenmukaisuuden ja suvaitsevaisuuden puolesta. Aikaisempaa tehokkaammin joudumme taistelemaan työttömyyttä vastaan ja työehtojen yleissitovuuden puolesta. Työntekijöiden tulevaisuuden ylle on muodostunut monia mustia pilviä, joita ei pidä lisätä muuttamalla yhteisesti sovittuja pelisääntöjä.

Me tarvitsemme henkilöitä ja organisaatioita, jotka johdonmukaisesti pitävät yllä meidän kaikkien puolesta ja yhdessä kanssamme toivoa yhä paremmin toimivasta yhteiskunnasta. Yhteiskunnasta joka huolehtii sisäisestä oikeudenmukaisuudesta ja maailman laajuisesta tasa-arvosta. Vaikka tiedämme tämän tehtävän vaikeuden ja jatkuvan vastatuulen ei ole syytä luovuttaa ja antaa periksi. Tasavallan presidentillä on aitiopaikka näiden asioiden puolestapuhujana ja suunnan näyttäjänä.

Yhä tarkempana on oltava päätöksenteossa silloin kun luodaan lainsäädäntöä joka tavalla tai toisella käsittelee erityisryhmiä tai muuten yleisestä näkökulmasta eritavalla toimivia. On huolehdittava siitä, että yleinen hyväksytty tapa tai totuttu malli ei syrji, sorra tai painosta toisella tavalla ajattelevia. Eduskunta saa, toivottavasti, käsiteltäväksi ministeri Luhtasen valmisteleman hedelmöityslain vielä ennen joulua.

Tämä laki tulee jakamaan päättäjien ja kansalaisten mielipiteitä moneen suuntaan. Mielipiteisiin tulee vaikuttamaan jokaisen ihmisen omat henkilökohtaiset ajatukset, kokemukset ja luulot/arviot siitä miten ympäristö asian kokee. Itse suhtaudun hedelmöityslain sisältöön ammatillisesti ja ajattelen, että ministeri Luhtanen on lain valmistelussa tehnyt hyvää työtä. Sopii toivoa, että jokainen päättäjä tekee päätöksen oman harkinnan mukaan ilman ulkopuolista painostusta. Jo nyt on hyvä tiedostaa, että maailma on vuosien saatossa muuttunut ja ihmisten henkilökohtaiset ratkaisut oman elämän rakentamisessa ovat myös kokeneet suuret murroksen.

Ihmisen paremmuutta suhteessa toiseen on tavattoman vaikea määritellä, lieneekö tuo edes tarpeen. Eikö riittäisi, että yhdessä pyrkisimme rakentamaan turvallisempaa ja hyväksyvämpää maailmaa. Siten, että tulevat sukupolvet pääsisivät hieman helpommalla. Suurimmat ihmisten väliset ristiriidat ja yhteenotot pohjautuvat sosiaaliseen eriarvoisuuteen ja eritavoin tapahtuvaan hyväksikäyttöön. Epäoikeudenmukaisuus, pitkään jatkuessaan, kylvää katkeruuden ja vihan siementä, joka riittävän kauan muhiessaan puhkeaa väkivaltana. Sillä jokainen meistä haluaa ja ansaitsee ihmisarvoisen elämän ja kohtelun eikä alistamista pidä sallia ja hyväksyä.

Tuula Väätäinen
kansanedustaja (sd)
Kaupunkilehti 28.11.2005

---

Sivistysvaltion vastuu mielenterveydestä?

Haastattelu: Ansu Havén

Kansanedustaja, erikoissairaanhoitaja, perheterapeutti ja mm. eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen, Tuula Väätäinen, sdp, osallistui Omaisten Ilonan päivään Kuopiossa. Poimimme hänet sieltä kertomaan mielipiteitään nykyisestä mielenterveyden avohoidon toimivuudesta tai toimimattomuudesta. Tässä hänen avoimia mietteitään, pohdintojaan, toiveitaan ja todellisuutta suomalaisesta yhteiskunnasta.

Psykiatrisen avohoidon haaste on auttaa selviytymään tavallisesta arjesta

Selviytyminen avohoidossa vaatii jokaisen potilaan kohdalla yksilökohtaista suunnittelua. Psyykkinen sairaus on usein vaikeuttamassa selviytymistä arjesta. Erityisen vaikeaa se on silloin, kun läheltä omaiset ja ystävät ovat kaikonneet tai asuvat muualla. Paljolti riippuu psyykkisen sairauden oireista, miten pystyy suoriutumaan ylipäätään elämiseen kuuluvista jokapäiväisistä tehtävistä. On selvää, että asumiseen, ravintoon ja puhtauteen on kiinnitettävä huomiota. Nämä meille jokaiselle tärkeät elämisen perusedellytykset on oltava kunnossa. Ihmisen on ylipäätään hyvin vaikea olla itsensä kanssa sinut, jos näissä perusasioissa joutuu päivästä toiseen kamppailemaan. Meille jokaiselle on suuri merkitys sillä, millaisen kuvan me itsestämme olemme saaneet. On hyvin tärkeää oppia tuntemaan omat ajatukset, mielipiteet, toiveet, pelot ja unelmat. Yhtä tärkeää on tulla tutuksi ja sinuksi oman ulkoisen olemuksen kanssa. Psyykkisesti sairastunut kadottaa usein jaksamisen huolehtia itsestään, ulkoisesta olemuksestaan – ja tulee leimatuksi. Muiden on autettava ja pidettävä siitä huolta, jotta ei tulisi turhaa itseinhoa ja vastenmielisyyttä omaa kehoa ja ulkoista olemusta kohtaan.

Hoitoa ei saa laskea omaisten varaan

Psykoterapeuttina ja perheterapeuttina uskon vahvasti toisen ihmisen välttämättömyyteen terveyden ylläpitämisessä ja sairaudesta toipumisessa. Siksi omaisten ja läheisten tarpeellisuutta ei koskaan korosteta liikaa. On kuitenkin oltava hyvin varovainen kasaamasta liiaksi vastuuta omaisille. On vältettävä liiallista riippuvuutta puolin ja toisin. Omaishoitajasuhteesta tahtoo helposti tulla "pompottelusuhde", joka pahimmillaan voi saada aikaan vakaviakin yhteenottoja. Tai ylimitoitettu hoitotaakka sairastuttaa myös omaisen, mikä on jo todettu tutkittuna tietonakin eli 38 % omaisista on sairastunut masennukseen. Onkin tavattoman tärkeää, että jokaisella psyykkisesti sairastavalla on omahoitaja/terapeutti ja hoito/kontakti/terapia suhteen tiiviyden määrittelee kulloinenkin tarve. Mitä vakavammasta psyykkisestä sairaudesta on kyse, sitä tarkoituksenmukaisempaa on ammattihenkilöiden mukana olo. Tuolloin sairauden uusiutumisriskin minimointi ja sairauden oireiden paheneminen voidaan riittävän ajoissa huomata ja ryhtyä tarpeellisiin hoitotoimenpiteisiin. Riittävän pitkä ja säännöllinen, joskus elinikäinen, lääkitys kuuluvat oleellisesti psyykkisten sairauksien hoitoon. Ilman järjestettyä psykiatrista avohoitoa sitkeys lääkkeiden tarpeenmukaiseen käyttöön tahtoo hiipua ja sairauden uusiutumisriski kasvaa. Uskon hyvin suunnitellun terapian ja oikein kohdennetun lääkehoidon tehoon. Siihen kun vielä lisätään riittävän tiivis ystävien ja omaisten verkosto on onnistuneelle avohoidolle luotu hyvät mahdollisuudet.

Moniammatillisuus - avohoidon ”pöydänjalat”

Avohoito toteutuu hyvin vaihtelevasti eri puolilla maata. Ylipäätään riittävä resursointi avohoidossa on ja on ollut riittämätöntä. Toisaalta pienilläkin voimavaroilla on saatu aikaan laadukasta ja tehokasta palvelua. Psykiatria jos mikä on "persoonalaji". Jokaisen hoitajan/terapeutin henkilökohtainen sopivuus, kiinnostuneisuus ja ammatillinen pätevyys viitoittavat onnistumisen tietä. Onnistuneen avohoidon "pöydänjalkoja" on monta ja onnistuneella moniammatillisella työotteella on mahdollista hoitaa omaisten tuella suuriakin potilasmääriä.

Omaisten mukaan ottaminen hoitoon lähtee liikkeelle heti ensimmäiset yhteydenotosta terveydenhuoltoon. Jokainen puhelinkeskustelu voidaan tehdä perhe- ja verkostokeskeisesti. Kysymysten asettelu jo kertoo sen onko ammattihenkilöstölle sisäistynyt perhekeskeinen näkökulma. Omaisille on annettava tietoa kaikesta siitä mistä he kysyvät ja vielä vähän enemmänkin. Vaikka tieto voi lisätä tuskaa, mutta pitemmällä ajanjaksolla se kuitenkin luo pohjan riittävän laajalle ymmärrykselle. Tapauskohtaiset kotikäynnit, omaisten tapaamiset ja toisiinsa silmiin katsomalla on mahdollista luoda ilmapiiri jossa jokainen tuntee tulleensa kuulluksi. Kaikista asioista ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta yhteisesti sovitut "reunaehdot" varmistavat jokaisen toimimisen samaan suuntaa. Psyykkisesti sairastunut on erityisen herkkä vaistomaan erimielisyydet ja toisistaan poikkeavat tavoitteet, joten yhteisten pelisääntöjen löytäminen on onnistuneelle yhteistyölle välttämättömät.

Psykiatrian arvostusta on nostettava

Mielestäni psykiatria "kärsii" edelleen syrjintää ja on aliarvostettu lääketieteenala. Vaikka psykiatrinen hoito on valtavasti kehittynyt, ei sen myönteisiä tuloksia osata sillä tavalla huomata ja arvostaa kuin pitäisi. Tämän vuoksi ajattelen, että esimerkiksi entiseen tapaan korvamerkitsemällä rahaa psykiatriaan valtion taholta edesautetaan ajatusta, että psykiatrinen hoito ei kuulu "normaaliin" terveydenhuoltoon ja sen vuoksi siitä ei tarvitse niin välittää. Ajattelen, että vahtimalla hoitotakuun toteutumista myös psykiatriassa ja lisäämällä rahaa yleisesti terveydenhuoltoon voidaan parhaiten varmistaa riittävä psykiatrinen hoito. Ongelmana psykiatriassa on se, että selkeitä hoitojonoja ei kirjaudu, koska psykoosi tule tässä ja nyt. Se ei kestä tuntienkaan jonotusta. Todellinen hoidon tarve ei näyttäydy "mustaa valkoisella". Jonot ovat itse kunkin hoitajan ja lääkärin ajanvarauskirjoilla, pidentyneinä hoitokäyntiväleinä. Näin ei voi jatkua, vaan psykiatrian on etsittävä keinot näyttää olemassa olevat tarpeet. Ne eivät voi näyttäytyä vain sairaalapäivinä, itsemurhatilastoina, häiriökäyttäytymisinä tai lääkkeiden kulutuksena. On olemassa monia hyvänhoidon malleja esim. depressio- ja psykoosipotilaiden hoidon osalta. On varmistettava, että nämä mallit tulevat käyttöön kauttaaltaan avohoidossa niin, että potilaat ovat hyvän hoidon suhteen tasavertaisessa asemassa riippumatta siitä, missä he asuvat.

Lähtökohtaisesti vastuu hyvänhoidon mallinen maastouttamisessa on kunkin organisaation kliinisestä hoitotyöstä vastuussa olevalla johdolla. Mielestäni Stakes:lla ja Sosiaali- ja terveysministeriöllä voisi olla nykyistä aktiivisempi rooli yhtenäisemmän hoitokäytännön vahvistamisessa koko maassa. Psykiatrisenhoidon laatuvaatimusten jatkuva kehittäminen on saatava saman "intohimon" kohteeksi mitä on esim. kirurgisella lääketieteen alalla.

Mielenterveyden turvaaminen on tulevaisuuden haaste

Tuleva yhteiskunta asettaa meille jokaiselle yhä suurempia onnistumisen vaatimuksia. Se kuitenkin on varmaa, että vanhusväestö tulee tarvitsemaan palveluita ja sitä mukaa enemmän henkilöstöä selviytyäkseen. On täysin mahdollista, että psykiatriset palvelut joutuvat kamppailemaan hoitohenkilöstöstä lisääntyvän vanhusväestön tarpeiden kanssa. Siksi onkin tavattoman tärkeää kaikin keinoin ennaltaehkäistä psyykkistä sairastumista. Sillä vanhuudelle me kukaan emme voi mitään, mutta psyykkistä terveyttä voidaan tukea ja sairastumista lieventää ja estää. Samoin voidaan elinikäisten psyykkisten sairauksien kohdalla parantaa elämänlaatua ja stabiloida tila edes siedettäväksi.

Kuka tai mikä taho ottaa vastuun?

Mielestäni ei ole ratkaisevaa merkitystä, sillä mikä organisaatio – suurkunta tai -sairaanhoitopiiri, erikoissairaanhoito vai perusterveydenhuolto huolehtii mielenterveyspalveluiden järjestämisestä. Ratkaisevaa on se, miten niissä onnistutaan. Toisaalta niin kauan, kun psykiatria ei nauti samanlaista lääketieteellistä arvostusta kuin muut lääketieteen alat, sitä ei ole mitään syytä siirtää yksin perusterveydenhuollon vastuulle. Tällä hetkellä perusterveydenhuollossa ei ole riittävää ammatillista ja määrällistä resursointia, jotta se pystyisi selviytymään koko psykiatrisen hoidon järjestämisestä. Erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhoidon nykyistä selvästi saumattomampi yhteistyö on kuitenkin välttämätöntä, vaikka ne pysyisivätkin erillisinä organisaatioina.

Psykiatriseen hoitoon liittyy oleellisesti sosiaalitoimen toimivuus ja saatavuus. Siksi valtakunnallisesti on jatkossa erityisesti paneuduttava sosiaalitoimen ongelmien poistamiseen. Se saattaa merkitä samanlaista tarpeeseen pohjautuvaa oikeutta saada sosiaalipalvelut kuin terveydenhuollossa nyt lain mukaan on. Lain on turvatta tietty perusta palveluille, jota kuntien on noudatettava. Mikäli kunnat haluavat onnistua tehtävässään mikään ei estä toimimasta laissa säädettyä paremmin. Psykiatrian arvostus ylipäätään on meidän jokaisen asia. Jokainen henkilö yksityisesti ja yhteiskunnallisesti on vastuussa siitä, että kaikki sairastaminen tai terveyteen liittyvä uhka saa oikeuden mukaisen puuttumisen. On syytä muistaa, että kaikki päätökset niin kunnan kuin valtion taholta tekevät ihmiset.

Tärkeintä on, ettei ihmisiä pompotella

 

Näkisin hyvänä, että potilaat joutuisivat mahdollisimman vähän siirtymään hoitajalta toiselle. Potilailla itsellään on liian harvoin voimia kannatella itseään ja asioitaan uusille ihmisille. Monet hoitoon liittyvät takapakit ja epäonnistumiset liittyvät hoitajavaihdoksiin. Suurten hoitoyksiköiden mahdollisuudet huolehtia riittävästä resursoinnista ovat monesti parempia. Toisaalta huonosti organisoituna keskittäminen voi hukata olemassa olevat voimavarat ja potilaat eivät saa tarvitsemaansa palvelua. Mielestäni ei voi yksiselitteisesti sanoa, että pienet tai suuret ovat parempia tai huonompia. Se riippuu täysin siitä, miten hyvin ja onnistuneesti tehtävät ja vastuut on huolehdittu ja valvonta on asianmukaista ja tehokasta.

Sivistysvaltion selkäranka - suvaitsevaisuus ja erilaisuuden hyväksyntä

Sivistysvaltion ensisijainen tehtävä on huolehtia heikommista. Miten se sitten voisi tapahtua? On sinnikkäästi pidettävä huolta siitä, että yleinen suvaitsevaisuus ja erilaisuuden hyväksyminen on yhteiskunnan selkäranka. Yltiöpäinen täydellisyyden tavoittelu ja epäonnistumisten ahdistukseen asti pelkääminen on opeteltava pois. Meidän on opeteltava hyväksymään itsemme ja toisemme vähän vaillinaisinakin. Tässä neuvoloilla, päiväkodeilla ja kouluilla kodin rinnalla on keskeinen rooli. Minä en halua uskoa siihen, että yhteiskunta olisi tulevaisuudessakaan läpikotaisin niin itsekeskeinen, että se ajattelisi, ettei pitkäaikaissairaita kannattaisi enää hoitaa kaikin mahdollisin nykykeinoin. Meillä jokaisella on lukuisia kokemuksia siitä, kuinka ns. kroonisestikin sairas voi löytää oman paikkansa yhteisössä ja olla, sekä tuntea kuuluvansa samaan joukkoon toisten kanssa. Tätä kirjoittaessani mieleen nousee lukuisia potilaita ja perheitä, joita ole tavannut 20 vuotta kestäneen työurani aikana. Voin vakuuttaa, että hyvin järjestetty ja riittävän pitkä hoito kannattaa yksilöllisesti ja yhteiskunnallisesti. Samalla se toimii ennaltaehkäisevänä interventiona.

Labyrintti 2.11.2005

--- 

Syksyn satoa!

Hallintovaliokunnassa on parasta aikaa asiantuntija kuulemisessa hallituksen esitys kuntien valtionosuuslain muutos, johon sosiaali- ja terveysvaliokunta on antanut omalta osaltaan lausunnon. Nykyisessä laissa oleva lastensuojelun suurten kustannusten tasausjärjestelmä jää pois ja tilalle tulee lastensuojelukerroin. Entinen suurten lastensuojelu kustannusten tasausjärjestelmä ei ole kohdellut kuntia tasapuolisesti ja erityisesti pienet kunnat ovat olleet järjestelmään nettomaksajia. Vanha järjestelmä ei ole myöskään tukenut ennalta ehkäisevää työtä vaan valtaosa kustannuksista ovat tulleet laitoshuollon kustannuksista.

Uusi lastensuojelu kerroin määräytyy lastensuojelulain mukaisten lasten huostaanottojen lukumäärän mukaan. Näin ollen se kohtelee kuntia tasapuolisesti ja kun huostaanoton perusteet on määritelty lastensuojelulaissa valtionosuuden saaminen edellyttää lainkirjaimen täyttymistä. Uuden lastensuojelu kertoimen suuri puute on se, ettei sekään ota huomioon varhaista puuttumista, avohuollon kevyempiä lastensuojelun toimenpiteitä eikä ennaltaehkäisevää työtä. Tämän vuoksi valiokunta edellytti, että lastensuojelulain uudistuksen yhteydessä lastensuojelukerroin mallia arvioidaan ja selvitetään se kehittämismahdollisuudet.

Lääkekustannusten hillitsemiseksi on haettu monenlaisia ratkaisuja. Juuri hyväksytty sairausvakuutuslain muutos pitää sisällään lääkekohtaisen omavastuun jolla siirrytään ostokertaisesta omavastuusta lääkekohtaiseen omavastuuseen. Hallituksen alkuperäisessä esityksessä oli 3 euron lääkekohtainen omavastuu. Valiokunta käsittelyssä omavastuuosuus pudotettiin 1,50 euroon/lääke. Omavastuun tarpeellisuutta on perusteltu sillä, että se vaikuttaa lääkekustannuksiin ja ohjaa tekemään vain tarpeellisia lääkehankintoja. Valiokunta katsoi, että 3 euron maksu olisi kohtuuttomasti lisännyt paljon lääkkeitä käyttävien lääkemenoja ja päätyi ehdotuksen puolittamiseen. Valiokunta edellytti, että hallitus seuraa ja arvioi lain vaikutuksia potilaiden lääkekuluihin ja antaa seurannan tuloksista selvityksen sosiaali- ja terveysvaliokunnalle.

Pohjois-Savolle on erityisen tärkeää että KYS pärjää tulevaisuudessakin korkeatasoisena terveyttä ylläpitävänä ja tuottavana yksikkönä. KYS:n yhtenä tärkeänä tehtävänä on erikoissairaanhoidon tutkimuksesta ja lääkärikoulutuksesta huolehtiminen. Tutkimukseen ja koulutukseen tuleva valionosuuden riittämättömyys on ollut jo vuosi hankaluutena. Taas kerran sosiaali- ja terveysvaliokunta on kiinnittänyt asiaan huomiota ja esitti että valtiovarainvaliokunta lisää määrärahaa lääkäri- ja hammaslääkärikoulutuksesta terveydenhuollon toimintayksiköille aiheutuviin kustannuksiin. Ei ole oikein, että nyt kunnat joutuvat nyt maksamaan niitä sairaanhoitopiirin kustannuksia, jotka yksiselitteisesti kuuluvat valion maksettavaksi.

Tuula Väätäinen
kansanedustaja (sd)
Kaupunkilehti 28.10.05

---

Kohti haasteellista syksyä

Valtion ensivuoden budjetti on ollut Eduskunnan käsittelyssä. On selvää, että budjettiin ei ole mahtunut läheskään kaikki tarpeet ja toivomukset. Pidän budjetin yhtenä tärkeimpänä päätöksenä asumiskustannusten 7 % omavastuun poistamista toimeentulotuesta. Meistä monet olisivat halunneet, että päätös olisi tullut voimaan vuoden 2006 alusta, kun se nyt sen sijaan mahdollistuu vasta ensi syksynä. Tehdyllä päätöksellä on konkreettista vaikutusta kaikista pienituloisimpien ihmisten talouteen.

Sosiaali- ja terveysministeriössä on valmisteilla säädösehdotukset kuntalaisten oikeudesta päästä sosiaalipalveluiden tarpeenarviointiin kunnallisessa sosiaalitoimessa. Käytännössä tämä merkitsisi samanlaista oikeutta sosiaalipalvelujen saantiin, kuin mitä on nyt terveydenhuollon palveluissa.

Voisi sanoa - jo on aikakin! Sosiaalitoimi on pitkään jäänyt muun kunnallisen palvelun jalkoihin ja tarvitsee lainsäädännöllistä tukea.
Kuitenkin uusien velvoitteiden lisäämistä kunnille ilman valtion taloudellista mukana oloa ei tule hyväksyä. Tässäkin suhteessa valtion ja kuntien välistä tehtäväjakoa ja vastuuta on syytä tarkistaa.

Sosiaalitoimen ja koulutoimen yhä kasvavia haasteita on pitää huolta lasten- ja nuorten syrjäytymättömyydestä ja yleisestä turvallisuudesta. Vaikka kasvatuksen päävastuu on vanhemmilla, niin yhteiskunnan eri sektorien on omien virkatehtäviensä velvoittamana jaettava vanhempien kanssa vastuuta, erityisesti silloin, kun vanhemmat eivät siihen syystä tai toisesta pysty. Merkittävää on, että opetusministeriö on halunnut puuttua koulupudokkaiden asemaan lisäämällä toiminta mahdollisuuksia.

Tulevaisuuden todellisia haasteita on ammattitaitoisen ja sopivan henkilös-tön saaminen peruspalveluihin. On tärkeää pitää huolta työhyvinvoinnista, henkilöstön koulutuksesta ja huolehtia riittävästä työterveyshuollosta. Hallituksen tavoitetta 2-3 vuotta pidemmän työuran saavuttamisesta ei ole helppoa toteuttaa. Tavoitteen saavuttaminen vaatii monenlaisia uudistuksia työelämässä sekä työyhteisöissä ja koko yhteiskunnassa suvaitsevampaa yleistä ilmapiiriä. Työkyvyttömyyden yleisimpiä syitä ovat mielenterveysongelmat ja tuki- ja liikuntaelin sairaudet.

Erityisesti mielenterveysongelmat ovat jääneet vaille riittävää huomiota. Tänä syksynä työnsä aloittava Mielenterveyspoliittinen neuvottelukunta on haasteellisen tehtävän edessä. Neuvottelukunnalta odotetaan lausuntoja ja kannanottoja ongelmien esille tuomisessa ja erityisesti ehdotuksia niiden ratkaisemiseksi.

Tuula Väätäinen
Kansanedustaja
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen
Mielenterveyspoliittisen neuvottelukunnan jäsen
Kaupunkilehti 23.9.05

---

Kunnat yhteen ?

Kunta- ja aluehallinnossa ollaan hakemassa taloudellista ja hyvinvointiyhteiskunnan turvaavaa mallia. Mikäli joku asia/ihminen ei oikein ole mieleinen sanotaan, että "pitäs pistee purkkiin ja puristoo uusiks". Samaa ajatusta on niin kuntaliiton kuin hallituksenkin suunnalla. Pelastusoperaatiot eivät tule yhtään liian aikaisin. Kuntakenttä on melkoisen hajallaan ja taloudellisesti kuralla.

Jo nyt on kuntia, joita kukaan ei tahdo kumppaniksi ja noita kuntia ennustetaan tulevan yhä lisää. Pohjois-Savo ei ole muita maakuntia yhtään onnekkaammassa asemassa. Joudumme taatusti hakemaan aivan uudenlaista yhteistyötä, toimintamalleja ja myös valmistelemaan sekä varmistamaan kuntien yhteen sulautumisia. En kuitenkaan usko että 20 aluekunnan malli on järkevä ja mahdollinen ratkaisu.

Valtakunnallinen lopullinen ohjeistus on vielä hakusessa, mutta se tiedetään että suurempia kuntakokoja tullaan hakemaan ja palveluissa selvästi nykyistä laajempia toiminta alueita. Ei ole järkevää, että jokaisessa pienessä kunnassa on esim. oma terveyskeskus. Se on kallista ja sitä paitsi hyvin haavoittuvaa osaamisen ja ammattitaitoisen henkilökunnan rekrytoinnin suhteen.

Julkisen sektorin tueksi on tulossa palvelualoille yhä enemmän yksityistä yritystoimintaa. Suurena haasteena on miten varmistetaan ja valvotaan yksityisen toiminnan laatua esim. sosiaali- ja terveyspalveluissa. Ajattelen, että alueelta/paikkakunnalta käsin johdettua yritystoiminnan laatua on paremmat mahdollisuudet valvoa ja puuttua mahdollisiin epäkohtiin. Paikallisten yritysten pysymisen varmistamiseksi tarvitaan pitkäjänteistä molemmin puolista sopimuskulttuuria. Kilpailuttamisen pakon ja innon ei pidä antaa sokaista.

Pohjois-Savoa halutaan yhä edelleen kehittää koko Itä-Suomen keskukseksi ja siihen työhön tarvitaan meidän jokaisen lujaa tahtoa ja kykyä katsoa oman kunnan rajojen yli ja ali.

Tuula Väätäinen
kansanedustaja
Pohjois-Savon maakuntavaltuuston puheenjohtaja
Kaupunkilehti 5.9.2005

--- 

Neljän kunnan Pohjois-Savo?

Valtakunnassa käynnistynyt kunta- ja palvelurakenne keskustelu on saanut menneellä viikolla uutta tuulta purjeisiinsa. Vaihtoehtojen ääripäät ovat sisäasianministeriön projektityöryhmän ehdotus 20 aluekunnasta ja nykyinen yli neljänsadan kunnan malli. On päivän selvää, että nykyisellä kuntarakenteella emme voi jatkaa ja äkkiseltään 20 aluekuntaan puristaminen on poliittinen ja käytännön mahdottomuus. Joten ratkaisua haetaan siltä väliltä.

Itse lähden siitä että kuntien lukumäärä on selvästi lähempänä 20 kuin nykyistä kuntien määrää. Millä tavalla sitten suuremmat kunnat muodostuvat. Pyritäänkö ongelmaa ratkaisemaan nykyisten seutukuntien rajoja noudattaen vai haetaan aivan uudenlaista näkökulmaa.

Kuntien yhteen sulautumista on helppo tukea, mikäli päätökset eivät koske omaa kuntaa. Poikkeuksena ovat ne kunnat, joiden tilanne on sellainen etteivät ne selviä yksin, ja jotka "iltarukouksessaan" pyytävät, että joku ottaisi heidät vastaan.

Mikäli aiomme päästä riittävän nopeasti kuntien taloutta ja palvelua vahvistaviin päätöksiin on syytä ryhtyä avaamaan ajatuksia omasta kunnasta ja maakunnasta käsin. Lienee tässä vaiheessa yltiöpäistä ajatella, että Pohjois-Savon maakunta olisi yksi kunta. Voisi ajatella, että meillä on mahdollista muodostaa seutukuntien mukaan viisi kuntaa tai kolme kuntaa keskuksina Varkaus, Kuopio ja Iisalmi. Näissä molemmissa malleissa on omat vahvuutensa mutta myös heikkoutensa.

Voi hyvällä syyllä arvioida, että Koillis-Savo ja Sisä- Savo jäisivät ennen pitkää kolmen muun seutukunnan/kunnan jalkoihin. Olisiko ajateltava, että Pohjois-Savossa olisi neljä kuntaa ja neljännen muodostaisi Siilinjärvi joidenkin naapurikuntien kanssa. Niin, että Varkaus, Kuopio ja Iisalmi myös sisältäisivät kuntia Koillis- ja Sisä- Savosta. Tämä pohdiskelu on vasta nyt aluillaan ja sitä on syytä tehdä tarkkaan ja harkiten, mutta sellaisella otteella, että päätöksiä on synnyttävä. Meistä kukaan ei halua, että tullaan ylhäältä määräämään.

Pohjois-Savossakin on joka tapauksessa lähdettävä siitä, että uudet muodostuvat kunnat ovat tasapainoisen suuria suhteessa toisiinsa, jotta voidaan riittävällä varmuudella taata palveluiden saatavuus ja laatu. Koko maakunnan tasapuolinen kehittäminen on meidän kaikkien vastuulla ja nyt ei ole enää mahdollista laittaa päätä pensaaseen. Kuntalaisten tasapuolinen kohtelu maakunnan sisällä varmistaa väestön pysyvyyttä alueella ja maakuntaan muuttajien hyvää vastaanottoa.

Tuula Väätäinen
Kansanedustaja
Pohjois-Savon maakuntavaltuuston puheenjohtaja
Uutis-Jousi 31.5.05

---

Eero Heinäluoma/nettisivut 19.5.05

Sosialidemokratia on oikeudenmukaisuutta

Eriarvoisuuden poistaminen ja laaja-alaisen tasa-arvon vahvistaminen on ollut sosialidemokratian toiminnan ydintä. Työväenliikkeen aikaansaama yhtäläinen äänioikeus on saavutus, jonka arvoa tuntuu olevan vaikea nykypäivän ihmisen ymmärtää.

Tämä ja moni muu saavutus on tullut yhteen hiileen puhaltamisella ja toista auttamalla. Työläisten aseman vahvistamiseksi on aikoinaan perustettu ammattiyhdistysliikkeet. Ammattiyhdistystä on kiittäminen siitä, että työntekijät ja työnantajat istuvat tänään samassa pöydässä sopimassa työelämän reunaehdoista. Tämäkin näyttää olevan niitä asioita, joita "kaiken" saanut nykysuomalainen katsoo pitkin nenänvarttaan ja luulee yksin pärjäävänsä yhä karkeammaksi muuttuvassa kilpailuyhteiskunnassa. Sosialidemokraattinen puolue ja ammattiyhdistysliike ovat aina kulkeneet yhtä matkaa. Tietysti, ovathan molempien tavoitteet yhteneväiset, turvata työntekijöiden asemaa ja huolehtia hyvinvointiyhteiskunnan toimivuudesta siten, että tästä hyötyisivät kaikki kansalaiset.

On tuntunut vähintäänkin erikoiselta, että yhä voimakkaammin on alettu arvostella ja pitää kielteisenä ammattiyhdistysliikkeen osuutta sosialidemokraattiseen puolueeseen. Suurin osa meistä puolueaktiiveista on ollut mukana ammattiyhdistys toiminnassa ja vähintäänkin kuulumme johonkin liittoon. Osa puolueemme vahvuutta on tietämys työelämästä, sen mahdollisuuksista ja puutteista. Olisi kummallista, jos puolueemme johtopaikoille ei voisi sijoittua henkilöitä, joilla on tai on ollut elävä kontakti ammattiyhdistystoimintaan. Sanomattakin on selvää, että sosialidemokraattinen puolue ei voi sanella ammattiyhdistysliikettä tai päinvastoin, mutta yhdessä me olemme vahvoja.

Menneisyydessä toimintaperiaatteena on ollut joukkovoima, yhdessä tekeminen ja toista tukeminen yhteisen päämäärän saavuttamisessa. Tämän päivän toimintatapaa leimaa itsekeskeisyys, oman reviirin vaalimi-nen ja toisen mustamaalaamisen kautta oman päämäärän tavoittelu. Muutos näkyy kaikilla yhteiskunnan sektoreilla eikä kaikkein vähiten poliittisella areenalla. Erityisesti ilmiö kirkastuu kun on kyse henkilövalinnoista.

Meistä jokainen suhtautuu kyseiseen ilmiöön omista viitekehyksistään ja periaatteistaan käsin. Yleinen il-miö näyttää olevan, että likaisimman ämpärin kaataja saa suurimmat suosionosoitukset. Suosionosoitukset vaan kestävät niin kovin vähän aikaa. Itse uskon siihen, että toista jatkuvasti kielteisesti arvioimalla paljastaa enemmän itsestään kuin kielteisen kritiikin kohteesta. Paha saa aina palkkansa ja joka toiselle kuoppaa kaivaa siihen itse lankeaa. Joskus kaipaa sitä, että omien vahvuuksien esittelyn kautta vauhditettaisiin tavoitteisiin pääsemistä sen sijaan että keskitytään muiden kilpailijoiden usein epäasialliseenkin kampitukseen.

Puoluekokous on muutaman viikon päässä ja henkilövalinnat nousevat kokouksen kiinnostavimmaksi asiaksi. Me kaikki voimme toivoa, että myös asia-asiat saisivat niille kuuluvan tilan ja julkisuuden. Henkilövalintojen painoarvon kyllä ymmärtää, sillä suuri ja vaikutusvaltainen puolue tarvitsee saatavilla olevan parhaan johtajiston.

Me sosialidemokraatit olemme aina olleet vaativia ja armottomiakin johtajiamme kohtaan. Tuntuu siltä, että koskaan ei ole esim. puheenjohtajan paikalle voinut istuutua sillä tuntemuksella, että jäsenet kaikkine kar-voineen hyväksyvät. Oikeastaan niin ei saisi ollakaan, että täysin valmiiksi valittu itsensä tuntisi. Tehtävän mukaista kasvamista tapahtuu ja valitulla on oltava siihen alttius ja halukkuus.

Puutteellisen kokemuksen voi korjata työtä tekemällä, mutta persoonallisuuden suuria vinoutumia tai puut-teita ei niin vaan korjatakaan. Sosialidemokraattisen puheenjohtajan tehtäväkentän jaan kolmeen osaan. Ensiksi tarvitaan järjestötyön tuntemus ja sosialidemokraattisen historian ymmärtämistä. Toiseksi on hyvä olla sisä- ja ulkopolitiikan hallintaa. Kolmanneksi eikä ollenkaan vähäisemmäksi nostan kyvyn kohdata kansalaiset ja rivijäsenet. Viimeksi mainittu on juuri sellainen kyky ja ominaisuus jota on vaikea opettele-malla opetella.

Suomalainen ihminen haluaa saada elävän kontaktin johtajiinsa ja ilman johtajan kykyä asettua kuulemaan ja keskustelemaan sitä kontaktia ei synny. Toisaalta johtajalta odotetaan kykyä tehdä päätöksiä, hakea kompromisseja. Sillä, minkä näköinen tai kokoinen henkilö on, on jokseenkin vähän merkitystä kun istu-taan vakavalla mielellä pöytään, jossa ratkaisuja on tehtävä.

Näillä ajatuksilla olen itse valmistautumassa tulevaan puoluekokoukseen ja odotan terävää mutta toverillista keskustelua henkilövalinnoista ja asialistalla olevista tulevista poliittisista linjauksista.

Tuula Väätäinen
kansanedustaja, Pohjois-Savo
puoluehallituksen jäsen

---

Osaavat ihmiset osaava maakunta

12.4.2005

Hiljattain oli hallituksen selonteko "Parempaa palvelua, tehokkaampaa hallintoa" eduskunnan lähetekeskustelussa. Yhteiskunnan muuttuessa, vaatimusten, tarpeiden ja mahdollisuuksien hakiessa koko ajan uutta muotoa syntyy tavallisesti keskustelua siitä kuka päättää ja mistä. Hallitus on etsinyt selonteossaan jokseenkin varovaista suuntaa uudelle hallintorakenteelle.

Maakunnan liittojen rooli on herättänyt vahvaa keskustelua. Keskustelussa on toisistaan täysin vastakkaisia suuntia. Osa ajattelee, että maakunnan liitot pitää pyyhkiä kehityksen kartalta kokonaan ja osa (johon joukkoon itsekin kuulun) ajattelee, että liitoissa on jo tällä hetkellä runsaasti osaamista ja voimavaroja joita voitaisiin hyödyntää nykyistä selkeästi tehokkaammin. Tuntuu siltä, että vahvat maakunnan liitot koetaan seutukehityksen jarruna tai uhkana. Mielestäni tähän pelkoon ei ole mitään syytä. Seutuhallinto ja seutukunnat operoivat pääsääntöisesti oman seudun sisällä ja niillä ei luonnollisestikaan ole vastuuta koko maakunnan kehittymisestä. Sen sijaan maakunnan liitoilla tämä laajempi vastuu on jo olemassa ja sitä mielestäni voisi sopimuspohjaisesti lisätä.

Uutta hallintomuotoa etsittäessä on syytä tarkasti varoa sitä, että siihen ei ole sisään kirjoitettu turhia toimintaa rajaavia elementtejä. Itse olen hiukan huolestuneena kuunnellut seutukuntien/seutuhallitusten muodostumista. On varottava sitä, että seuduista tulee kuntien kaltaisia sisäänlämpiäviä rakennelmia, jolloin alueella on esim. 5 seutukuntaa jotka elävät omassa yksinäisyydessään seurustelematta juurikaan toistensa kanssa. Mielestäni maakunnan liitoilla voisi olla tämänkin ilmiön estämisessä oma annettu roolinsa.

Pohjois-Savon liitto on valmis ottamaan vastaa uusia tehtäviä niin päätettäessä. Liitto on valmis tekemään työtä koko maakunnan hyväksi myös maakunnan sisällä. Liiton perinteinen tehtävä toimia kuntiensa edunvalvojana valtion ja EU:n suuntaan kaipaa rinnalleen vahvaa sisäistä maakunnallista panostusta.

Tämä ei tarkoita sitä, että liitto kävelisi kuntien itsehallinnon yli tai edes yrittäisi sitä. Vaan se voisi toimia kuntien ja seutukuntien välisen yhteistyön vauhdittajana. On selvästi nähtävillä, että joissakin tilanteissa kunnilta puuttuu halua tai uskallusta saattaa loppuun hyvin alkaneita suunnitelmia tai projekteja.

Rahaa on jo nyt ja tulevaisuudessa entistä niukemmin jaettavissa ja on tuhannen taalan paikka onnistua sijoittamaan ne tuottavaan ja laadukkaaseen toimintaan. Kaikilla kuntalaisilla on perustuslain mukaan yhtäläinen oikeus esim. sosiaali- ja terveyspalveluihin riippumatta taloudellisesta asemastaan tai asuinpaikastaan. Niinpä Pohjois-Savossakin on suuret haasteet edessä, jotta maakunnan reuna-alueet pysyvät elämässä mukana.

Kunnilla on vastuu peruspalveluiden järjestämisessä. Jos tästä velvoitteesta ei yksin selvitä, se on tehtävä yhdessä toisten kanssa, jotta kansalaisten yhtäläiset perusoikeudet toteutuvat. Ja tämän toteutuminen on myös valtion taholta varmistettava suuntaamalla ja ohjaamalla panostusta tehokkaaseen ja laadultaan hyvään palvelutuotantoon.

Pohjois-Savon selkäranka Varkaus-Kuopio-Iisalmi on linja joka luonnostaan vahvistuu tulevaisuudessakin. Tämän vuoksi on tavattoman tärkeää, että yhteistuumin pidetään Sisä-Savo ja Koillis-Savo mukana kehityksen kelkassa. Se tarkoittaa harkittua panostusta myös näille alueille yhteisistä varoista.

Alamme valmistautua uuteen EU rakennerahasto kauteen. Se tulee olemaan vähintään yhtä haasteellinen kuin 2006 päättyvä Tavoite 1 kausi. Tulevalla kaudella on suunnattava nykyistä enemmän vaikean rakennetyöttömyyden korjaamiseen ja sosiaalisen syrjäytymisen ehkäisemiseen. Suurten ikäluokkien eläkkeelle jäänti aiheuttaa työvoimavajetta ja sen korjaamiseen on jo nyt ryhdyttävä töihin.

Tuula Väätäinen
Kansanedustaja/Pohjois-Savon maakuntavaltuuston puheenjohtaja
Sinutellen lehteen 12.4.2005

---

Lapsiin kohdistuvien rikosten lainsäädäntöä kiristetään

16.3.2005

Lasten mahdollisuuksia elää turvattua elämää pyritään monin yhteiskunnallisin toimenpitein varmistamaan. Kuntien lastenneuvolat, sosiaalitoimistojen lastensuojeluviranomaiset ja kaikki lasten kanssa viran puolesta työskentelevät ovat velvollisia seuraamaan lasten hyvinvointia ja ottamaan vastuuta heidän oikeuksien esiin ostamisessa ja varmistamisessa.

Lasten oikeuksia parantavaa lainsäädäntöä on pyritty luomaan kaikenaikaa. Nyt on selkeä tarve uudistaa lapsia turvaavaa rikoslainsäädäntöä. Vihdoin on tunnistettu, että alle 18 v tiettyjen rikosten kohdalla lapselle tulee ylipääsemätön kynnys tuoda omaa asiaansa esille ja puolustautua.

Lapsiin kohdistuvien vakavimpien seksuaalirikosten syyteoikeuden vanhentumisajan alkamista halutaan myöhentää. Oikeusministeriössä valmistuneen ehdotuksen mukaan vanhentumisaika laskettaisiin siitä, kun uhri täyttää kahdeksantoista vuotta. Nykyisin rikoksen vanhentumisaika alkaa kulua tekopäivästä. Tämä muutos lakiin on ehdottomasti välttämätön. Hyvin tavallisesti seksuaalirikoksen uhriksi joutuneet lapset eivät ala-ikäisenä pysty, kykene tai uskalla tuoda kokemaansa esille saatikka olla todistajan oikeudessa.

Toivottavasti tämä tiukennus toimii estävänä tekijänä myös hyväksikäyttäjille, koska on selvästi nykyistä lakia suuremmat mahdollisuudet joutua teoistaan oikeuden eteen ja tuomittavaksi. Lapsen tultua täysi-ikäiseksi ei hyväksikäyttäjän valta ole enää sellaisena estävänä tekijänä asian vireille laittamisessa kuin mitä se on ala-ikäisen kohdalla.

Lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset saattavat useasta syystä tulla ilmi vasta niin pitkän ajan kuluttua teosta, että rikos ehtii vanhentua. Vanhentumissäännökset eivät kuitenkaan saisi estää rikoksentekijän saattamista vastuuseen pitkänkin ajan kuluttua, jos rikos vain on selvitettävissä.

Siksi on ehdotuksen mukaan perusteltua, että lapsiin kohdistuvien vakavimpien seksuaalirikosten vanhentumisaika alkaa kulua siitä, kun uhri täyttää 18 vuotta. Näin on myös useissa muissa maissa, muun muassa pohjoismaissa. Ehdotuksella pyritään parantamaan rikosoikeudellisen järjestelmän toimivuutta näiden rikosten osalta.

Ehdotuksen mukaan lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön syyteoikeuden vanhentumisaika laskettaisiin siitä, kun uhri täyttää 18 vuotta. Sama koskisi raiskausta, törkeää raiskausta ja pakottamista sukupuoliyhteyteen, kun teko on kohdistunut kahdeksaatoista vuotta nuorempaan henkilöön. Näiden muutosten edellyttämä muutos tehtäisiin rangaistuksen tuomitsemista koskeviin määräaikoihin.

Rikoslain mukaan syyteoikeus vanhentuu 20 vuodessa teosta, jos kyseessä on törkeä raiskaus tai törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, ja 10 vuodessa, jos kyseessä on raiskaus, sukupuoliyhteyteen pakottaminen tai lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö.

On tavattoman surullista, että tällaista lainsäädäntöä yhteiskunnassa ylipäätään tarvitaan. Pitäisi olla itsestään selvää, että aikuisen tehtävä on suojella ja auttaa lasta kasvamaan aikuiseksi. Eikä väkivalloin rikkoa lapsen minuutta ja käsitystä omasta kehosta.

Lain uudistamisen yhteydessä on paljon keskusteltu myös siitä miten lain näkökulmasta suhtautua esim. toiseen vanhempaan joka on tiennyt toisen vanhemman käyttävän seksuaalisesti hyväkseen perheen lasta tai lapsia. Näissä tapauksissa voisi ajatella että tietoinen vanhempi on rikoksen tukija, mahdollistaja ja/tai hyväksyjä. Itse olisin taipuvainen etsimään lakiin myös rangaistusmahdollisuutta näiden tilanteiden varalle. Lapselle on tilannetta selkeästi traumatisoiva, jos hän on tiennyt toisen vanhemman tietäneen, mutta ei ole kuitenkaan saanut häneltä apua.

Tuula Väätäinen
kansanedustaja (sd)
sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen
Savon Sanomat
16.3.2005

---

Vuosilomalaki

16.3.2005

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta sai valmiiksi mietinnön pitkään valmistelussa olleesta ja loppumetreillä kovinkin kiistellystä vuosilomalaista. Vaikka lakia onkin valmisteltu hartaasti ja kolmikantaperiaatteella, se on jäänyt edelleen kovin vaikeaselkoiseksi ja monimutkaiseksi. Valiokunta pitkinkin tärkeänä, että hallitus yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa jatkaa ponnisteluja kaikkia työntekijäryhmiä tasapuolisesti kohtelevan yksinkertaisen ja selkeän vuosilomalain aikaansaamiseksi.

Vuosilomalaki laajenee koskemaan työsuhteisten lisäksi myös virkasuhteita. Lomaa ansaitaan edelleen kaksi arkipäivää tai kaksi ja puoli arkipäivää työsuhteen kestosta riippunen. Yli 15 vuotta valtiota palvelleet virkamiehet säilyttävät kolmen päivän lomaoikeutensa.

Laki tuo selkeää parannusta osa- ja määräaikaisten työntekijöiden vuosilomaoikeuksiin. Heidän lomapalkkapohjaansa lisätään laskennallisesti esimerkiksi sairaudesta tai lapsenhoitovelvoitteista johtuneiden työstä poissaolopäivien ansiot. Myös kotityöntekijöiden ja työnantajan perheenjäsenten vuosilomakorvaukset paranevat ja heille turvataan oikeus pitää vuosilomaa vastaavaa vapaata. Merkittävä periaatteellinen parannus osa-aikaisten kohdalla on, että loman ansaintasääntöjä yhtenäistetään siten, että lomaa kertyy myös heille sellaisilta poissaolopäiviltä, jotka johtuvat vanhemmuudesta, sairaudesta, kuntoutuksesta tai lomautuksesta.

Mahdollisuudet loman säästämiseen lisääntyvät. Valiokunta halusi kuitenkin korostaa, että liiallinen lomien säästäminen voi vaarantaa loman tarkoituksen toetutumista ja johtaa jopa ylirasittumiseen ja sairasteluun. Viidennen lomaviikon pitäminen lyhennettynä sai aikaan laajan periaatteellisen keskustelun. Työntekijäjärjestöjen huoli työnantajien sanelupolitiikasta loman jaksottamiseen hyvin pieniin osiin on varmasti osin perusteltua. Valiokunta hyväksyi äänestyksen jälkeen hallituksen esityksen, jossa viidennelle lomaviikolle ei aseteta laissa rajoitusta siitä miten pitkissä pätkissä loma on annettava. Lain 21 & sanoo "Työnantaja ja työntekijä saavat työntekijän aloitteesta sopia 24 arkipäivää ylittävän vuosiloman osan pitämisestä lyhennettynä työaikana. Sopimus on tehtävä kirjallisena."

Valiokunta korostaa mietinnössään, että loma tulisi pääsääntöisesti pitää kokonaisina lomapäivinä, jotta loman tarkoitus voisi toteutua. Samalla valiokunta pitää tärkeänä, että viidennen lomaviikon luonne yhtäjaksoisena lomana säilyy eikä sitä ilman työntekijän nimenomaista toivetta ryhdytä pilkkomaan pieniin palasiin. Valiokunnan käsittelyn aikana heräsi selkeää epäilyä lain hengen toteutumisesta joten valiokunta liitti mietintöön lausuman. Jossa edellytettiin hallitusta yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa seuraamaan millaisia sopimuksia vuosiloman osan pitämisestä lyhennettynä käytännössä tehdään ja miten niissä toteutuu työntekijän aloiteoikeus, ja toisaalta vuosiloman pitäminen sellaisissa osissa, että niillä voidaan katsoa olevan merkitystä vuosiloman työsuojelullisen tarkoituksen kannalta, sekä antaa asiasta selvitys työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle vuoden 2008 loppuun mennessä.

Käsittelyn aikana viidennestä lomaviikosta oli myös esillä kompromissi esitys, jossa viidennen lomaviikon osissa antamiselle olisi lakiin kirjattu, että lomaa ei voi antaa puolta päivää lyhyemmissä pätkissä. Asiasta oli neuvoteltu työministerin kanssa ja sosialidemokraatit esittivät asiaa, mutta keskustan valiokuntaryhmän kanssa asiasta ei päästy yksimielisyyteen, joten käsittelyssä edettiin hallituksen alkuperäisen esityksen mukaan.

Työpaikkojen luottamusmiesten on syytä tarkkaan seurata uuden lain toetutumista ja tukea työntekijöitä pitämään puoliaan lain henkeä noudattavan vuosilomakäytännön toteutumisessa. Työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen on edelleen koko yhteiskunnan yhteinen asia. Työn ja vapaa-ajan oikea ajoittaminen edesauttaa jaksamista ja vähentää selvästi työstä johtuvaa rasittuneisuutta ja työuupumusta.

Tuula Väätäinen
kansanedustaja (sd)
Työelämä- ja tasa-arvoasian valiokunta (varajäsen)
Uutis-Jousi 16.3.2005