Puheet 2006

  

Hämeen piirikokous Hollola 25.11.2006

Hyvät Toverit

On mukava tulla tänne Hämeeseen arvuuttelemaan yhteistä ymmärrystä. Tässä olen miettinyt mikä mahtaa olla lopputulos kun vastuu siirtyi aloittaessani välittömästi teille ja saatujen tietojen mukaan hämäläinen hitaus käsittelee asioita kahden viikon jaksoissa. Asioiden pitkittyessä ne tahtovat mutkistua niin lopputulosta ei voi edes arvailla, puhumattakaan murteen tuomasta ylimääräisestä hyvästä.

Hallituskausi on lopuillaan ja eripuolilla tiivistetysti arvioidaan mitä istuva hallitus on saanut aikaiseksi. Hyvin toiminut hallitusyhteistyö on luonut mahdollisuuden myös tulevalle kaudelle. Jokainen hallituspuolueissa istuva kansaedustaja on osaltaan ollut mukana niissä saavutuksissa, joita on syytä nostaa esille.

Sadantuhannen työpaikan tavoite herätti liki neljä vuotta sitten kovaa kritiikkiä ja osin hilpeyttäkin. Nyt tiedämme, että tavoite oli viisas ja kaukonäköinen. Aika lähelle tavoitetta tulemme pääsemään, siitä voimme kiittää hyvää työllisyydenhoitamista, työministeriön, ammattiliittojen ja myös monien työnantajien yhteistoiminta on syytä nostaa esille. Kuluneet vuodet ovat toisaalta sisältäneet laajoja irtisanomisia ja lomautuksia jotka ovat omalta osaltaan olleet murentamassa työllisyystavoitetta.

Sosialidemokraatit lähtevät tuleviin vaaleihin 100 000 työpaikan tavoitteella. Me tavoittelemme täystyöllisyyttä, joka on yksittäisten kansalaisten ja yhteiskunnan kannalta ehdottoman tärkeää. Me tiedämme, että nyt ja tulevaisuudessa on ihmisiä, joiden työllistyminen vaatii yksilöityjä tavoitteita ja ratkaisuja, joita me olemme valmiita etsimään. Työttömien terveydenhuoltoon on jo nyt haettu uudenlaista otetta ja näen, että näissä suunnitelmissa on todellinen järki mukana. Erityisesti on pystyttävä yksilökohtaisesti selvittämään terveyteen liittyvät esteet työllistymiseen ja tarpeenmukaisen hoidon järjestäminen tai eläkkeelle siirtymiseen silloin kun siihen on perusteet.

Tulevaisuudessa on entistä tärkeämpää, että kolmikantainen neuvotteluihin ja sopimiseen perustuva yhteistyö jatkuu ja entisestään terävöityy. Nyt YT- lain yhteydessä käydyt veivaukset osoittivat sen, että tämän yhteistyön murtamiseen on selkeää pyrkimystä. Voimme onnitella itsemme siitä, että YT-laki voitiin hyväksyä pieniä tarkennuksia lukuun ottamatta alkuperäisessä muodossaan. Tässä yhteydessä on syytä kiitää teidän omaa ministeriä, Tarja Filatovian sitkeydestä. Ministeri ja kumppanit joutuivat tavaamalla selittämään pääministerille mitä kolmikantasopiminen tarkoittaa

Kunta- ja palvelurakenne uudistus ja sitä ohjaava puitelaki on hallitukselta melkoinen yhteistyön työnäyte. Huoli kuntien mahdollisuuksista selviytyä nyt ja tulevaisuudessa palveluiden järjestämisestä siivitti hallituspuolueet yhteiseen rutistukseen. Demarit haki puitelakiin painotusta suurempiin kuntakokonaisuuksiin ja laajempiin väestövastuisiin peruspalveluiden osalta. Siinä onnistuimme hyvin.

Kaikkien kuntien on viimeistään nyt katsottava kaikki kortit, myös kuntaliitoskortti. Pyörähdettävä 360 astetta ja arvioitava joka suuntaa mitä kuntaliitokset voisivat merkitä oman kunnan kuntalaisten kohdalta. Olisi tietysti viisasta ja vastuullista katsoa kuntaliitoksia, myös seutukunnan ja maakunnan näkökulmasta. Kuntien toimenpiteitä ja saavutuksia tullaan arvioimaan ja on epäviisasta jäädä odottamaan tilannetta, jossa mahdollisesti valtion asettama selvitysmies alkaa lukemaan madonlukuja jatkuvissa vaikeuksissa oleville kunnille ja viimekädessä valtio käyttäisi pakkoliitoskorttia. Tuossa tilanteessa en haluaisi olla kyseisten kuntien luottamushenkilönä. Erityisesti syrjäisten alueiden mukaan saaminen jos tässä vaiheessa on välttämätöntä.

Perusterveydenhuollon osalta haluan sanoa, että 20 000 väestöpohjan vaatimus on todella tärkeää. Liki kolmekymmentä vuotta sairaanhoitajan työtä tehneenä tiedän, että riittävän suuri työyhteisö varmistaa vahvat ammatilliset tiimit, tarpeeksi potilastapauksia, jotta työntekijöiden ammattitaito säilyy. Läheskään kaikkea ei terveydenhuollossa opita kouluissa ja teoriassa vaan käytännössä potilastapausten pohjalta. Tulevaisuudessa ammattitaitoisen henkilöstön saaminen tulee olemaan melkoinen haaste ja vahvoilla hyvin vartetuilla perusterveydenhuollon yksiköillä on mahdollisuus olla houkutteleva ja työntekijöistään huolta pitäviä työnantajia.

Te olette täällä Päijät-Hämeessä olleet tavallista vikkelämpiä. Teillä on täällä sosiaali/terveyspiiri hanke työn alla. Olen ymmärtänyt että tuolla hankkeella haetaan laajan alueen yhteistä linjaa ja toiminta mallia sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisessä. Mikäli alueilla ei ole valmiutta siirrellä kuntarajoja niin vähimmäistavoite on oltava suurempien yhteisten palvelujärjestelmien ja ketjujen aikaansaaminen. Mitä useammissa asioissa, ja tehtävissä kunnilla on yhteisiä toimijoita, sitä lähempänä on se, että on mahdollista muodostaa suurempia toimivampia alueita. Tällöin kuntien rajat vaikka ne olisivat olemassakin häviävät ja kuntalaiset saavat joustavasti palveluita. Tällaisissa laajoissa hankkeissa on oltava hoksnokkaa yhtä vaalikautta pidemmälle, on elettävä vähintään kymmenen vuoden periodilla. Käsittääkseni te voitte täällä olla tienraivaajana ja uuden tavan etsijänä, tehkää suunnitelmasta totta. Minusta demareiden pitää olla näissä hankkeissa vahvasti mukana ohjaamassa niitä siihen suuntaa missä varmistetaan julkisenpalvelun pysyvyys ja sitä kautta kansalaisten tasavertaisen oikeuden toteutumisen. Tietysti kaikessa on pidettävä järki päässä. Sellaista ei pidä lopettaa tai yhdistää joka jättää ihmiset pulaan ja aiheuttaa todellista eriarvoisuutta.

Erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteistyön tiivistäminen on tavoite johon kaikkialla on päästävä. Erityisesti terveyskeskusten vahvistaminen ja erityisosaamisen lisääminen purkaa erikoissairaanhoidosta sellaista potilaiden hoitoa, joka ei sinne kuulu. Me pystymme vähentämään erikoissairaanhoidon kustannuksia kun me hoidamme potilaita oikeissa paikoissa. Minun henkilökohtainen mielipiteeni on, että me tarvitsemme edelleen vaativaa erikoissairaanhoitoa, sitä terävä kärkeä ja osaamista, jolla varmistetaan lääketieteessä ja terveydenhoidossa uusien ja tehokkaampien hoitomuotojen kehittäminen ja varmistamme vaativan tason koulutuksen järjestämisen.

Johtamisen merkitystä ei korosteta koskaan liikaan. Meillä on hyviä esimerkkejä siitä miten ammattitaitoisella ja hyvällä johtamisella saadaan aikaiseksi myös julkisella puolella asiakkaiden/potilaiden ja henkilöstön parhaaksi. En tietysti malta olla mainitsematta Siilinjärven terveyskeskuksen ja hammashuollon toimintaa. Meillä molemmat ovat toimineet hoitotakuulain mukaisesti jo viisi/kuusi vuotta. Kyse meillä on pitkälti siitä. että toimintojen johtaminen, tehtävien järkevä uudelleen järjestely, lääkäri/hoitaja työparit ja hammashuollossa suuhygienistien toimenkuvan vahvistaminen hammaslääkärien työparina ovat olleet ne elementit, joilla olemme onnistuneet.

Hoitotakuu on kokonaisuutena arvioiden onnistunut, jonot ovat selvästi pienentyneet. Meillä on kuitenkin vielä paljon tehtävää ja alueellisia eroja on. Erityisesti psykiatrinen hoito kokonaisuutena ei toimi läheskään niin kuin sen pitäisi toimia. Tähän vaikuttaa liian vähäiset resurssit tarpeeseen nähden, ja sirpaleiset hoitokäytännöt sekä piilossa olevien hoitojonojen ja hoidontarpeen toteen näyttäminen niin, että pystyttäisiin perustelemaan tarvittavat eurot ja henkilöstö.

Meillä jää paljon haasteita tulevaisuuteen. Erityisesti sosiaalihuolto tarvitsee samanlaista maankattavaa lainsäädäntöä mitä on terveydenhuollossa. Erityisesti vanhusten ja lastenhuolto tulee olemaan tulevan hallituskauden suuria haasteita. Vanhusten määrä kasvaa lasten ja perheiden vaikeudet lisääntyvät. Yksihuoltaja perheiden putoaminen yhä useammin köyhyyteen ja sitä kautta sosiaaliseen syrjäytymiseen on ilmiö, jota ei voi tulevassa hallitusohjelmassa sivuuttaa. Riittävän turvallinen lapsuus on perusedellytys sille, että voi ylipäätään kasvaa toimivaksi ja omat asiansa hoitavaksi kansalaiseksi. Ministeri Kalliomäelle on syytä antaa kiitosta siitä, että hän on lähtenyt luomaan lapsille turvallisuutta kokonaisten koulupäivien muodossa. Kunnissa on syytä kiinnittää erityistä huomiota siihen, millä tavalla esim. koululaisten iltapäivä toiminta on järjestetty. Näkisin, että ammatillisen osaamisen varmistaminen myös tässä lasten kanssa tehtävässä työssä on paikallaan, joten sitä ei voi mielestäni hoitaa kokonaan harrastuspohjalta.

Eduskuntavaalit tulevat olemaan mielenkiintoiset. Me haemme suurimman puolueen asemaa myös vaalien jälkeen ja tuo tavoite ei toteudu itsestään. Pohjaa työlle antaa tietysti se, että olemme olleet hallituksessa varsin vahvassa asemassa ja saaneet vietyä omia tavoitteita päätökseen saakka. Niin Keskusta kuin Kokoomus ovat meille sellaisia haastajia joita ei ole syytä aliarvioida. Voi olla että meidän tilannetta helpottaa se että Keskusta ja Kokoomus tulevat myös keskenään käymään kovan kamppailun, nämä vaalit ovat varmasti Keskustalle vaikeimmat pitkään aikaan, kun se tavoittelen suurimman oikeistopuolueen aseman säilymistä. Kokoomus on lähtenyt liikkeelle kertomalla kaikille korvistaan, joilla nyt kuulemma kuulee asioita uudella tavalla. Äänestäjien arvioitavaksi jää onko Kokoomuksen korvilla ymmärtävä kuulo vai kuulostaako se vain siltä.

Meidän ministerit ovat tehneet hyvää työtä ja sitä on syytä pitää jokaisen ehdokkaan esillä. Tämä vuosi on ollut ministereiden työn kannalta poikkeuksellisen kiireinen johtuen EU puheenjohtajuudesta. On selvää että maakunnissa on vaikeroitu ministerien kiireitä ja näkymättömyyttä, mutta ehdokkaiden ja muiden aktiivien tehtävä on kertoa olemassa olevasta tilanteesta ja korostettava ministereiden asemaa ja tehtäväkentän laajuutta.

Poliittisia haasteita meillä riittää ja niitä on pyritty etukäteen ottamaan vastaan ja viemään kentälle tietoa siitä mitä demarit lähtevät hakemaan seuraavalta vaalikaudelta. Nyt järjestettävä eläkeläispäivä on yksi näistä tapahtumista. Eläkeläisten asema puhuttaa ympäri maata. Jokaisen puolueen on omalta osaltaan vastattava tähän haasteeseen. Me lähdemme siitä, että eläkeläiset eivät ole yksi yhtenäinen ryhmä, joilla kaikilla on samat ongelmat. Eläkeläisissä on joukko todella pienellä eläkkeellä olevia, niitä joilla on suuret sairaus- ja hoitomenot, niitä jotka ovat monista syistä johtuen syrjäytyneet, ovat yksinäisiä ja tuntevat sitäkin kautta turvattomuutta.

Suomalainen sopimusyhteiskunta mahdollistaa kattavan ja pitävän sukupolvisopimuksen, joka pohjautuu luottamukseen siitä, että ihmisistä huolehditaan lapsuudesta vanhuuteen. Ihmistä on arvostettava ikään katsomatta. Arvostus näkyy monella tavalla. Meidän on huolehdittava jatkossakin julkisen sektorin vahvuudesta peruspalveluiden järjestämisessä. Palveluiden saatavuus ja laatu on myös ikäihmisille selviytymisen ja hyvin voinnin perusta. Tämä unohdetaan kovin helposti, pidetään itsestään selvyytenä, että terveys- ja sosiaalipalvelut toimivat ja ne kuuluvat kaikille. Tulevaisuudessa on vahvistettava eläkerahastointia, mikä tarkoittaa sitä, että työeläkemaksuja on nostettava 0,2 prosenttia seuraavalla vaalikaudella. Eläkeläisten ja palkansaajien verotuksessa on korjattavaa. Tulevalla hallituskaudella on käytävä läpi sosiaalisten tulonsiirtojen verotus ja korjattava selvät kohtuuttomuudet. Tämä koskee erityisesti eläkeläisten verotusta.

Voisi sanoa, että eläkeläisten hyvinvointi koostuu hyvistä saatavilla olevista paleluista, uskaltaisinko sanoa eurooppalaisen köyhyysrajan ylittävästä toimeentulosta ja ymmärtävästä ja suvaitsevasta ilmapiiristä. Näitä kaikkia alueita me olemme valmiitta parantamaan ja kehittämään. Samalla kun me puhumme eläkeläisten tilanteessa, on muistettava myös muut väestöryhmät, jotka ovat vähintään yhtä vaikeassa asemassa kuin osa eläkeläisistä. Me emme voi jättää paitsioon yksinhuoltaja perheitä, pakolaisia ja turvapaikanhakijoita, erilaisista terveydellisistä ja sosiaalisista ongelmista syrjään joutuneita ihmisiä. On lähdettävä tuomaan apua sinne missä on ensisijainen tarve ja hätä. Me ei voida ajaa vain yhtä kaistaa kerrallaan on nähtävä että tie vie vähintään kahteen suuntaan. Ei voi lähteä rakentamaan poliittista tulevaisuutta yhden linjan tai asian ajajana. Olemme valmistelemassa yksityiskohtaista vaaliohjelmaa, joka tulee rakentumaan todellisuuspohjalle. Siinä ei haeta vaalivoittoa katteettomilla lupauksilla. Lähdetään siitä, se mikä on kirjattu vaalitavoitteisiin siirtyvät myös hallitusohjelmaan kun äänestäjät antavat meille siihen valtakirjan. Toivomme, että kaikki ehdokkaat lukevat puolueen ohjelmaa siten, että se näkyy myös yksittäisten ehdokkaiden vaalilupauksissa. Katteettomat lupaukset ovat monella tavalla vahingollisia ehdokkaille, puolueelle ja äänestäjille. Ihan helppo ei aina ole osata kysyä eikä vastata. Eikä pukea monimutkaisia ja monia ulottuvuuksia käsitteleviä asioita selkeään muotoon ja ymmärrettävään sisältöön.

Hyvää syksyä ja Joulun odotusta! Voimia tuleviin vaaleihin jokaisen panosta tarvitaan!

---
  

Lapsen oikeuksien päivänä

Kuopio 20.11.2006 / seminaari

HYVÄT TAVAT - vanhemmille

Yhteiskunnassa on paljon sääntöjä, joita meidän kaikkien pitää totella. Osa säännöistä tulee lainsäädännön kautta, osa kuuluu hyviin tapoihin ja moraaliin.

Tänä iltana me keskitymme siihen, miten vanhempien tulee käyttäytyä suhteessa lapsiin. Lapsilla on lähtökohtainen oikeus saada vanhemmiltaan huolenpitoa, neuvomista, opastamista, kuuntelemista, rajojen asettamista, kannustamista ja sylissä pitämistä.

Suurin osa suomalaisista lapsista elää ja kasvaa riittävän hyvässä vanhemmuudessa, mutta yhä suureneva joukko lapsia kärsii toistuvasti omien vanhempien taholta ruumiillista ja henkistä pahoinpitelyä - jopa siinä määrin, että viranomaisten on siihen puututtava ja lapsia joudutaan ottamaan huostaan, pysyvästi.
Ei ole väärin tai epänormaalia vanhempanakaan suuttua, mutta miten oman suuttumuksensa hallitsee ja kuinka sen lapselle selittää, on asian ydin. Olemme kokoajan esimerkkinä lapsillemme, myös silloin, kun suutumme ja miten vihastumisemme kanssa pärjäämme. Me rankaisemme helposti lapsiamme käyttäytymisestä, jonka he ovat oppineet meiltä.

Nyt voimassa oleva lastensuojelulaki kieltää lapsen fyysisen ja psyykkisen pahoinpitelyn - se käskee vanhempia huolehtimaan lapsistaan, niin että lapsilla on terveellinen ja turvallinen koti. Lakia ollaan nyt uudistamassa ja se tulee nykyisestään tiukentumaan. Tämä tarvitaan yksinkertaisesti siitä syystä, että vanhemmat eivät muuten näytä ymmärtävän ja laissa on nyt liiaksi väljyyttä ja tulkinnanvaraisuutta.. Lasten huonokohtelu on saanut yhä vaikeampia muotoja ja muuttunut jatkuvaksi ja pysyväksi yhä useampien lasten kohdalla.

Oli hälyttävää ja murheellista lukea viimeinen tutkimus aikuisten suhtautumisesta lapsiin kohdistuvaan kuritukseen Vieläkin osa aikuisista katsoo, että lasta voi lyödä ja potkia, lievemmästä kurituksesta puhumattakaan. Yleisessä suhtautumisessa on siis tavattoman paljon muutettavaa.

Lasten elämä voi olla myös tyhjää, pelottavaa ja turvatonta ilman, että heitä näkyvästi kaltoin kohdellaan. Aikuisen oikea läsnä - ja saatavilla olo on ehdoton edellytys sille, että lapsi voi turvallisella mielellä mennä päivähoitoon, kouluun, ulos leikkimään tai vain puuhata kotona. Aikuisten/vanhempien keskinäiset välit heijastuvat lasten elämään. Lasten on hyvä nähdä myös se, että ollaan erimieltä, mutta heidän on ehdottomasti nähtävä myös s, miten asiat sovitaan. Siksi on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, millä tavalla riidellään ja miten erimielisyydet sovitaan.

Jos lapsi lyö, sylkee, kiroaa ja särkee, niin jostain hän on sen oppinut. Samalla tavalla, kun opitaan pyytämään anteeksi, kohtelemaan toista hyvin ja huolehtimaan tavaroista, opitaan myös pahat ja ikävät tavat. On täysin ymmärrettävää, että kaiken paineen keskellä aina ei aikuinenkaan jaksa sovitella ja neuvotella, mutta se ei saa olla toistuva ja pysyvä toimintatapa.

Pahinta on, jos lapsi turtuu huonoon kohteluun, silloin hän ei osaa aikuisenkaan vaatia itselleen parempaa. Vaurioittavaa on, jos tilanne kotona on täysin ennalta arvaamaton, jos lapsi ei voi tietää ja ymmärtää, mistä milloinkin tuulee. Mitä epävakaampi ja kuminauhamainen on vanhempien ja lasten suhde, sitä vaikeampi lapsen on osata toimia oikein. Kuminauhamaisella tässä tilanteessa tarkoitan tunnesuhdetta lapseen - ei voi olla niin, että joku päivä rakastaa ja joku päivä vihaa lasta.

Tiedän, että nämä sanani ovat kuulostaneet ikäviltä ja voi olla, että koette ne kohtuuttomina. Joskus vain on pakko sanoa ja käyttää sanoja, jotka eivät ole kauniita, mutta ovat tosia. Meidän jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen lapsuuteen ja siitä me vanhemmat olemme vastuussa.

Tervetuloa  

---

Pohjois-Savon Liiton maakuntavaltuusto

13.11.2006

Hyvät valtuutetut, kokoukseen osallistuvat

Pohjois-Savon Liitto on valmistautunut kuluvana vuotena tulevalle uudelle rakennerahastokaudelle. Olemme saaneet hyvää kokemusta ja paljon myös tuloksia nyt loppuvalta "Tavoite 1" kaudelta. Haasteet seuraavalle kuudelle vuodelle ovat vähintään yhtä kovat kuin kuusi vuotta sitten.

Meidän on onnistuttava rahoittamaan sellaisia hankkeita, jotka tuovat lisää työpaikkoja, vahvistavat osaamista ja koulutusta, ehkäisevät tehokkaasti syrjäytymistä ja etsivät ratkaisuja pitkäaikaistyöttömyyteen. Liiton yksi tärkeimmistä tehtävistä on olla mukana luomassa entistä parempaa yhteistyön kulttuuria. On oltava linkkinä kuntien, maakuntien, valtion ja muiden rahoittajien välillä.

Maakuntien Liittojen asemaa ja tehtäväkuvaa tulevaisuudessa ei tarkkaan tiedetä. Näyttää siltä, että nyt eri liitoilla on erilainen asema ja toimintatavat suhteessa ylläpitäjäkuntiinsa nähden. Vuoden alussa voimaan astuva Kunta- ja palvelurakenne uudistusta ohjaava puitelaki ei rajaa liittojen mahdollisuuksia olla mukana kehittämässä ja selvittämässä kuntien yhteistyö- ja liitos selvityksiä. Riippuu täysin maakuntien kunnista, miten ne tahtovat käyttää hyväkseen omien liittojensa ammattitaitoa ja osaamista.

Pohjois-Savon Liitolla on valmiina asiantuntija työryhmiä, joita kunnat voivat käyttää apuna tehdessään keskinäisiä selvityksiä. Viimeiset viikot ovat kertoneet, että Pohjois-Savossakaan ei maata täysin seisovassa vedessä. Kuopion seudulla ollaan liikkeellä seudun kesken ja seuraavassa vaiheessa laajemminkin. Siilinjärvi ja Koillis-Savosta kuntia kokoontuu yhteiseen pöytään miettimään tulevaisuutta ja mahdollisuuksia. On heräteltävä Sisä- Savoa ja Ylä-Savoa - ei kannata jättäytyä pois, kun juna lähtee liikkeelle.

Meillä tarvitaan suurempia kokonaisuuksia, jotta voimme selviytyä elinkeinoelämän haasteista ja laadukkaiden palveluiden saatavuudesta. Siltä emme voi välttyä, etteivätkö välimatkat palveluiden ja ihmisten välillä pitenisi, mutta tätäkin tärkeämpää on, että palvelut ovat laadultaan sellaisia, mitä kulloinkin tarvitaan.

Nyt ollaan tilanteessa, jossa ei ole syytä lähtökohtaisesti vastustaa erilaista yhteistyötä eikä kuntaliitoksia. Ei myöskään pidä jumittua katsomaan vain yhteen suuntaan, on hyväksyttävä se, että kunnat arvioivat kaikki olemassa olevat mahdollisuudet ja itse jopa niitä siihen kannustan. Ylemmyyden tunteelle ei ole sijaa, vaikka keskustelukumppani olisi kuinka pieni tahansa. On muistettava, että pienen kunnan kuntalaisilla on samat perustuslailliset oikeudet, kuin suuren kaupungin kaupunkilaisilla. Mahdollisten uusien kuntien asukkailla on oltava asunalueestaan riippumatta yhtäläiset oikeudet.

Tämä asettaa suuren haasteen kuntien ja maakunnan luottamushenkilöille ja viranhaltijoille. On uskallettava nostaa avoimesti kortit pöydälle. Itse ajattelen, että jokaisen kunnan on katsottava myös kuntaliitoskortti, katsoa millaisen kuntakuvan se itse kunkin kunnan kohdalla näyttäisi. Vain silloin, kun kaikki vaihtoehdot on tarkasteltu, on mahdollista valita niistä paras tai parhaat. Uskallan luvata Pohjois-Savon Liiton ammattitaitoa ja aikaa käytettäväksi tarvittaviin selvityksiin. Mielestäni Maakunnan Liitolla on velvollisuus olla mukana tulevaisuudessa yhä enemmän hakemassa maakuntaan kokonaisuuksia sisältäviä uudistuksia. Tähtäimenä vahvistuva elinkeinoelämä, kattavat palvelut ja sellaiset kunnat, joiden talous on tasapainossa.

Tänään meillä on juhlallinen kokous. Vuoden kylä ja kaupunginosa saa palkinnon ja kahdelle liiton työntekijöistä ojennamme kuntaliiton ansiomerkit.

Kokous on avattu.

---

Isänpäivä eläkkeensaajat

12.11.2006

Hyvät isät

Taivaassa on isä Jumala, isiä on kirkoissa, kodeissa ja jokaisen meidän ajatuksissa. Isiä on monenlaisia ja heitä kutsutaan monilla eri tavoilla. Kaikille isille on yhteistä sidos lapseen tai lapsiin tavalla tai toisella. Lapsen kannalta katsottuna riittää, että on yksi isä. Isä, johon voi saada yhteyden ja jota voi lähtökohtaisesti pitää omanaan. Kaikilla isillä on oma tarinansa, sen tietäminen ja ymmärtäminen auttaa kahdenkeskisen suhteen syntymistä lapseen .

Vuosina 39-45 suurin osa suomalaisista isistä oli rintamalla puolustamassa maatamme. Vuodet rintamalla olivat kuluttavia ja sen ajan lapsilla on monista syistä johtuen erilaiset muistot isistään kuin myöhempien sukupolvien lapsilla. Sodan loppuminenkaan ei muuttanut perheiden arkea samanlaiseksi kuin mitä se oli ennen sotaan. Monet isät palasivat rintamalta haavoittuneina. Monilla haavat olivat näkyviä, monilla ne olivat syvällä sisällä, kokemuksina, joista ei voinut puhua ja niiden kanssa oli vaikea elää.

Yleinen köyhyys ja niukkuus velvoitti kovaan työntekoon ja aikaa lapsille ei ollut. Lapset olivat yleisesti perheessä työvoimana, monet yli omien voimiensa. Sotakorvausten maksaminen oli kaikkien harteilla. Monelle lapselle sota-ajan isä jäi kaukaiseksi ja jopa pelottavaksi. On tietysti myös niitä kokemuksia, joissa isä palasi rintamalta kohtalaisen "ehjänä" ja heillä oli voimavaroja palata arkeen ja ryhtyä perheepääksi ja isäksi.

Kokemukset omista vanhemmistamme on pohjana meille kaikille omaan vanhemmuuteemme. Tavallisesti mietimme millaisia isiä ja äitejä haluamme olla. Emme haluaisi toistaa niitä virheitä, joita omissa vanhemmissamme olemme kokeneet olevan. Monesti lasten ollessa pieniä on paljon muutakin kuin lastenhoitaminen, mistä täytyy huolehtia. Työssäkäynti ja perheen toimeentulon hankkiminen on vanhempien tehtävä.

On ollut varsin tavallista, että isien palkat ovat olleet suuremmat kuin äitien ja äidit ovat usein jääneet hoitamaan lapsia kotiin tarvittaessa. Tällöin luonnollisesti isät ovat jääneet lasten arjesta kauemmaksi. Muistan itsekin, kuinka äiti usein varoitteli meitä lapsia metelöimästä, koska täytyy antaa isän levätä. Tilanne tosin muuttui, isäni sairastui varhain 48 vuotiaana, ja oli sen jälkeen kotona yhtenä huolehdittavana meidän lasten kanssa.

Yhteiskunta on muuttunut ja äidit käyvät nykyään työssä isien tavoin. Lapsille jää molemmilta vanhemmilta aikaa monesti liian vähän. Nyt isiä pyritään tukemaan monin tavoin jäämään kotiin hoitovapaille ja ottamaan selkeämmin oman paikkansa lastensa elämässä. Luulen, että vielä on kaukana se aika, jolloin isät ja äidit olisivat yhtä paljon vanhempien vapailla tai kotona kun lapsi sairastaa. Niin tiukassa on vanha perinne ja tapa. Itse uskon vakaasti, että lähtökohtaisesti isä on yhtä hyvä kuin äiti hoitamaan lastaan. Henkilökohtaisia eroja meissä vanhemmissa kuitenkin on. Yhä useammalla perheellä on vaikeuksia selviytyä lastensa kanssa. Yhteiskuntaa tarvitaan perheiden tueksi lasten vuoksi.

Kun ikää karttuu ja isistä tulee pappoja, ukkeja ja vaareja, tullaan aivan uudenlaiseen tilanteeseen. Monet isoisät sanovat, että osaavat olla lastenlasten kanssa paremmin ja helpommin kuin omien lasten kanssa aikoinaan. Papat ovatkin lapsille kullan arvoisia. Niitä henkilöitä, joilla riittää tarinaa, pidempää pinnaa ja lämmintä syliä. Aikuiset lapset näkevät omissä isissään aivan uusia piirteitä ja jopa löytävät isänsä uudelleen, kun seuraavat omien lastensa ja oman isänsä vuorovaikutusta. Tulee ymmärrys siitä, että se lapsuuden isä, joka saattoi olla poissaoleva, monesti kireä eikä osannut pitää sylissä onkin ihminen, jota on helppo lähestyä ja rakastaa.

Meille on saattanut jäädä lapsuudesta asioita, jotka painavat suhteessa omiin vanhempiin tai omiin lapsiimme. Olisi hyvä, jos niistä voisi puhua. Muistan hyvin, kun meidän nuorin poikamme Roope yhdeksän vuotta sitten syntyi. Väistämättä vertasin hänen lapsuuttaan ja vanhimman pojan lapsuutta 23 vuotta aikaisemmin. Ajattelin, että silloin nuorena en osaannut olla hänelle yhtä hyvä äiti, kuin koin olevani tälle nuorimmalle. Aikani mielessäni asiaa mietittyäni otin sen puheeksi Miikan kanssa pyytääkseni häneltä anteeksi.. Miika katseli minun keittiön pöydän yli silmät suurina ja sanoi "Noo äiti eihän tässä ole mitenkään käynyt, hyvinhän meillä on mennyt". Meidän perheessä tähän asiaan palattiin vielä muutaman vuoden päästä erään äiteinpäivän yhteydesssä. Silloin sain häneltä kirjeen, jonka tulen ikuisesti säilyttämään. Luen sitä silloin tällöin ihan vain muistaakseni mitä poikani minusta äitinä ajattelee. Uskon vakaasti, että ei ole sellaista asiaa, josta ei voisi puhua. Täytyy vain aloittaa jostakin ja puhua loppuun saakka.

Tänä vuonna on nimetty enismmäinen vuoden isä ministeri Tuula Haataisen toimesta. Tästä tulee pysyvä tapahtuma, kuten äiteinpäivänä annetaan äitienpäivä mitalit. Oululainen psykiatri ja perheterapeutti Hannu Säävälä sai tuo tunnustuksen tänä vuonna. Hän on ammattilainen, isä ja ollut voimakkaasti ajamassa isein asiaa omalla seudullaan ja valtakunnallisesti.

Palkitut äidit ja palkitut isät ovat olleet ja tulevat olemaan esimerkkinä ja muistutuksena meille kaikille siitä, miten tärkeää on riittävän hyvä vanhemmuus lapsille. Kun oma äitini sai äitienpäviämitallin v.85, olin sitä hakemassa hänen kanssaan. Olin kovin ylpeä hänestä. Nyt, itsekin yli 20 vuotta vanhempana, yhä enemmän ihmettelen miten ihmeessä hän jaksoi olla myönteinen ja kiinnostunut meidän kaikkien lasten elämästä aina viimeiseen ajatukseensa saakka.

Kaikille ei henkilökohtaista vanhemmuuden/isyyden kokemusta syystä tai toisesta synny. Vaikka näin olisi, niin siitä huolimatta on mahdollista hankkia tuntumaa aikuisen merkityksestä, esimerkistä ja tarpeellisuudesta läheisten ja naapurien lasten kanssa. Sillä lapsilla ei koskaan ole liikaa ympärillään heidän parastaan tarkoittavista aikuisista. On muistettava, että isyyden kokemus ei synny ainoastaan biologisuuden kautta, vaan se syntyy yhdessäolon ja keskinäisten kokemusten kautta.

Hyvät isät, eilinen päivä oli Teidän päivänne, mutta niin myös tämä ja tulevat päivät. Isyys on katkeamaton jatkumo, jossa te olette voimakkaasti mukana. Teillä on oikeus pitää kiinni paikasta lastenne, lastenlastenne ja sitäkin seuraavien sukupolvien elämässä.

Lämpimästi Onnea!!! isät, papat, vaarit, ukit, taatat, isoisät - millä kaikilla nimillä lapset teitä kutsuvatkaan!

---

Kuopion Ensikotiyhdistyksen 60-vuotisjuhla / seminaari

2.10.2006

Arvoisat juhlavieraat

Kuusikymmentä vuotta sitten elimme erilaisessa Suomessa. Suomi ja suomalaiset olivat juuri alkaneet toipumisen sodasta, joka kulutti maamme taloudelliset ja henkiset voimavarat vähäisiksi. Maailma oli kovasti erilainen mitä se on nyt.

Tuolloin myös perhekäsitys oli kapeampi ja ahtaampi kuin tällä hetkellä. Silloin yksinäinen äiti ja yksinäisen äidin lapsi olivat yhteiskunnassa häpeä ja heitä vieroksuttiin. Tuolloin ei ollut tavatonta, että perheen tyttären tullessa raskaaksi, avioliiton ulkopuolella, hänet häädettiin pois kotoa ja sukulaiset ja ystävät hylkäsivät. Yhteiskunnan sosiaalinen kylmyys yksinäisiä äitejä kohtaan oli monen kohdalla tuhoisaa. Tuon ajan naisilla kuitenkin riitti ymmärrystä näille äideille ja heidän lapsilleen.

Inhimillisyys ja halu auttaa yksinäisiä äitejä saivat aikaan sen, että työläisnaiset perustivat maahan ensimmäinen ensikodin v.1942. Kuopion ensikotiyhdistys perustettiin kolme vuotta myöhemmin. Miina Sillanpää v. 42 kiteytti toiminta-ajatuksen sanomalla; " Pelastamalla äiti pelastetaan lapsi, jokainen lapsi on pelastettava elämälle."

Tästä samasta periaatteesta on nytkin kyse, lasten pelastaminen elämälle auttamalla äitejä - ja nyt yhä useammin myös isiä - sekä tukemalla koko perhettä. Tänä päivänä ei yksihuoltajaäiti ole mitenkään kummallisuus, eikä se juuri koskaan aiheuta suvun tai läheisten hylkäystä. Se, että yksin lapsesta huolehtiminen on rankkaa ja vastuullista, ei ole mihinkään muuttunut. Niinpä suurin osa ensikodin asiakkaista on äitejä lapsineen.

Varhainen puuttuminen tilanteeseen, jossa raskaana oleva äiti toimii tai elää olosuhteissa, jotka ovat vaarallisia sikiölle, mahdollistaa lapsen pelastamisen. Jokainen päihteitä käyttävä raskaana oleva äiti, joka hakeutuu avun ja palvelun piiriin, ansaitsee suuren kiitoksen. Sen lisäksi, että tuolloin äiti antaa syntyvälle lapselleen terveelliset olosuhteet kehittyä, syntyäkseen terveenä, hän antaa itselleen mahdollisuuden kokea ja seurata lapsen kehittymistä, vatsan kasvamista ja vanhemmuuden ja äitiyden tunteiden syntymistä. On muistettava, että ei meistä naisista kukaan ole syntyjään äiti, vaan äitiys useimmiten kehittyy lasten odottamisen, hoitamisen ja kasvamisen kautta. Myös kokemukset omasta äidistä ja ympärillä olevista toisista äideistä ovat vaikuttamassa. Hyvin paljon me muokkaudumme mallien ja esikuvien kautta.

Suurta rohkeutta ja lasten suojelemista osoittavat myös ne äidit, jotka hakevat apua perheväkivaltaan. Liian usein ajatellaan, että vasta sitten haetaan apua, kun joku ulkopuolinen siihen puuttuu tai kun väkivalta kohdistuu suoraan lapsiin. On syytä muistaa, että lapselle on miltei vahingoittavampaa nähdä vanhempansa väkivallan kohteena. Mitä toistuvampi tilanne on, sitä vahingollisempaa se on lapselle. Lasta on suojeltava kaikelta vahingolta ja vaaralta, se on aikuisten yhteinen tehtävä.

Erityisesti on huomioitava myös ne isät, jotka omista vaikeuksistaan huolimatta, ovat valmiita tulemaan lastensa tueksi ja yhdessä lapsen äidin kanssa ponnistelemaan irti lapsen turvallisuutta vaarantavista olosuhteista. Isien merkitys lasten elämässä on aivan yhtä arvokasta kuin äitien, kumpikaan ei voi toistaan korvata, vaikka niin usein erheellisesti kuvitellaan.

Lasten pahoinvointi ja huostaanotot ovat lisääntyneet koko maassa, vaikka ihmisten tietoisuus asioista, jotka ovat lapselle hyväksi, on lisääntynyt. Siitäkin huolimatta, että yhteiskunta jatkuvasti kehittää uusia toimintamalleja lasten auttamiseksi, tilastot kertovat karua kieltään. Syitä syntyneeseen tilanteeseen on varmasti monia, mutta tuntuu siltä, että yksi yhteinen nimittäjä on pysyvän, kestävän vanhemmuuden ja huolenpidon vähyys. Vanhemmuus ei ole läheskään aina nousujohteista ja mukavaa. Se ei ole askelmalta toiselle nousemista. Vastuu lapsesta on vanhemmista joskus liiankin suurta - kun joutuu neuvottomaan tilanteeseen tai väsyttää ja silti pieni lapsi vaatii huomiota osakseen.

Olen kovasti huolestuneena, voisin sanoa järkyttyneenä lukenut viimeisimpien tutkimusten tuloksia suomalaisten mielipiteistä lasten kurittamiseen. Kolmas osa sen hyväksyy, ainakin poikkeustapauksina. Kymmenesosa on sitä mieltä, että lasta saa lyödä nyrkillä ja potkia. Kysymys kuuluu: mitä tällaisista aikuisista pitäisi ajatella? Aikuisista, joilta selvästi puuttuu myötäelämisen kyky pieneen lapseen – aikuisista, jotka jo noin ajatelleessaan rikkovat voimassa olevaa lastensuojelulakia. Vuodesta 1984 lähtien lasten ruumiillinen ja henkinen pahoinpitely sekä huono kohtelu on yksiselitteisesti kielletty. Nyt tuota lakia ollaan uusimassa ja voin luvata, että sitä tullaan tiukentamaan niin, että tulkinnanvaraisuuksia lakiin ei jätetä.

Vanhemmuuden malleja haetaan välillä epätoivoisesti. Ongelmaksi muodostuu, että sitä ei oikein voi ulkoa opetella, sitä ei oikein voi näytellä. Vanhemmuuteen on saatava syvälle sisään asti ulottuva kosketus. Sanotaan, että ihmisen on vaikea tuntea toista kohtaan huolenpitoa ja välittämistä, jos ei itse ole sellaisten tunteiden kohteena ollut. Olen taipuvainen tähän uskomaan. Kuitenkin ajattelen, että noita välittämisen ja myönteisyyden kokemuksia on mahdollista saada muiltakin, kuin omilta vanhemmilta. Monesti on vain niin, että ilman asiaan perehtymistä, me emme tahdo tunnistaa näitä myönteisiä kokemuksia. Sillä onhan niin, että ihmisen kokemuksissa tarvitaan kaksitoista myönteistä kokemusta ennen kuin yksi kielteinen kokemus kuittaantuu. Kielteisen kokemuksen muistikuva juurtuu syvälle sisimpään ja muistuu pitkään.

Meillä aikuisilla ovat lapsuuden kokemukset koettuina muistoina eikä niitä enää voi miksikään muuttaa. Niiden kanssa on tultava toimeen. Lapset ovat vasta keräämässä noita kokemuksia, pitäkäämme huolta, että ne ovat pääsääntöisesti myönteisiä. Siten heillä on aikuisena mahdollisuus pitää huolta ja rakastaa omia lapsiaan.

Kielteiset muistot omasta lapsuudestamme on tarpeen käydä lävitse, silloin on mahdollista välttää saman "virheen" toistamista omien lasten kanssa ja löytää ne pienetkin myönteiset asiat, jotka olivat peittyneet kielteisen alle. Vanhemmuus on tavallisesti "yritystä ja erehdystä", tärkeintä on kuitenkin perussävel, myönteisyys lasta ja hänen kasvamistaan kohtaan.

Ihmissuhteisin kuuluu kaikenlaiset tunteet, eikä niitä pidä säikähtää, mutta tunteiden purkaminen ei saa johtaa toisen vahingoittamiseen. Puhuminen ja antamalle tunteille sanat, päästään hyvin pitkälle. Erityisesti lapset ovat hyvin tarkkoja tulkitsemaan tunnelmia, vanhempien ääntä, ilmeitä ja vaistoavat sanomattomat sanat. Lapset tuntevat sydämessään aikuisten sanomattomatkin murheet. Lukemattomia ovat ne tarinat, joissa lapset kertovat olleensa aina huolissaan vanhemmistaan tai sisaristaan. Huoletonta lapsuutta ei varmaan olekaan, mutta pääsääntöisesti sen sitä pitäisi olla.

Suomalainen yhteiskunta on omalta osaltaan pyrkinyt tulemaan avuksi vanhemmille. Pienille koululaisille järjestetään aamu- ja iltapäivä hoitoa, niin että heidän koulupäivänsä olisi kokonaisuudessaan mahdollisimman turvallinen. Mielestäni vanhempien on syytä tätä mahdollisuutta käyttää, vaikka se jonkun verran maksaakin. Lapsen subjektiivinen oikeus päivähoitoon on tarkoitettu lasten oikeudeksi, ei vanhempien oikeudeksi. Kun me aikuiset ajattelemme, että työpäivän pituus 7-8 tuntia kestävänä on aivan riittävän pitkä, niin kuinka samat aikuiset voivatkaan ajatella, että lapset voisivat olla päivähoidossa yli kymmenentuntisia päiviä. Päivähoidon henkilökunta on huolestuneena seurannut lasten hoitopäivien pitenemistä, ja sitä, että yhä enemmän on lapsia, jotka eivät ole lomalla ollenkaan, vaikka vanhemmat lomaa pitäisivät. Lakisääteinen lapsen päivähoidon pituus on enintään 10 tuntia, mielestäni sekin on lapsen kannalta katsottuna liian pitkä. Vapaat ja lomat hoidosta kuuluvat lapselle ilman lakiakin.

Vanhemmuutta ei saada, vaan se ansaitaan lastemme kautta. Sen vuoksi sitä ei voi antaa tai siirtää kenellekään muille. Vanhemmuuteen voi saada ja hakea apua ja tukea, mutta pois sitä ei voi heittää. Se alkaa siitä, kun ensimmäinen tietoisuus lapsesta on olemassa ja jatkuu ikuisesti. Kun poikamme Roope kastettiin yhdeksän vuotta sitten, kastepappi sanoi: " Kun antaa ääretöntä rakkautta, siinä antaja jää velkaa. Nyt te vanhemmat isänä ja äitinä, joudutte Roopeen äärettömällä rakkaudella sitoutumaan. Sellainen rakkaus on loputon tehtävä."

Ensi- ja turvakoti on yksi mahdollisuus saada tukea ja apua vanhemmuuteen ja pohjan lasten turvalliselle kehittymiselle. On suurta rakkautta, että äidit ja isät ovat olleet valmiita irrottautumaan lapselle vahingollisista, itselle tutuista ympyröistä hakeutumalla esim. Kuopion ensikotiyhdistyksen palveluiden piiriin. On selvää, että tällainen toiminta on jokaisen asiakkaan elämässä vain välivaihe ja mahdollisuus reivata omaa tietä turvallisemmalle reitille. Siksi on tärkeää, että alusta asti luodaan ja etsitään tukiverkostoa näiden palveluiden ulkopuolelta. Me, tässä toiminnassa mukana olevat, toivomme asiakkaidemme läheisten mukanaoloa ja uusien työstä kiinnostuneiden tulemista mukaan toimintaan.

"Olen varma, että jos ihmisten olisi valittava olosuhteet, joissa lasten melu ei koskaan lakkaa tai olot, joissa sitä ei koskaan kuulu, kaikki järkevät ihmiset asettaisivat jatkuvan melun hiljaisuuden edelle" (Bernard Shaw)

---

Savon keittiömestarit 30 v

Kuopio 30.9.2006

Arvoisat Savon Keittiömestarit hyvä kutsuvieraat

Ilman vettä ja leipää ei ihminen elä. Puhdas vesi ja omavarainen elintarviketuotanto ovat kautta aikojen olleet perusta suomalaiselle hyvinvoinnille. Peruselintarvikkeet Suomessa ovat kaikissa maakunnissa samat vaikka kaikilla maakunnilla onkin omat perinneruokansa. Perinneruuat ovat yksi tärkeä osa matkailun ja ravintolaruuan markkinoinnissa. Turistit hakevat monenlaisia kokemuksia ja myös makuelämyksiä. Samoista raaka-aineista eri ruuanvalmistajat saavat erilaista aikaiseksi. Sellainen soppa millainen kokki.

Kokkelipiimä, kalakukko ja suolasärki ovat savolaiselle ruokaperinteelle tunnusomaisinta ruokaa. Muurinpohjalettu ovat perinteistä savolaista ruokaa, vaikka se ovat vasta viime vuosikymmenellä levinnyt tietoisuuteen. Karjalaisten tultua Savoon piirakkaperinne levisi tännekin. Kalaa meillä on syöty iät ja ajat, johtuen siitä, että on paljon järviä ja vesien äärellä on asuttu. Kala onkin ehkä kuuluisimman savolaisen perinneruuan, kalakukon, keskeinen raaka-aine. Muikkukukko vai ahvenkukko, siinäpä visainen kysymys.

Täällä ei juuri käy vierasta, jonka kainaloon ei lähde kalakukko, ruisleipä, Savon viinapullo ja runsaasti kokemusperäisiä muistoja moni-ilmeisiltä savolaisilta. Toisheimolaiset valittavat toisinaan, että savolaisista on vaikea saada selvää. Kun savolainen sanoo jotain, niin tulkinnat jäävät kuulijan vastuulle. Tämä aiheuttaa hankaluutta kanssakäymisessä. Tässäkin suhteessa savolaiset kuitenkin sijoittuvat vanhojen sivistyskansojen joukkoon. Kiinassa ja Japanissa ei tulisi kuuloonkaan töksäyttää heti keskustelun kärkeen kieltoilmaisua. Päinvastoin, ensin annetaan arvo toisen mielipiteelle tai kysymykselle ja sen jälkeen lähdetään rankentamaan kohteliasta vastausta. Näin Savossa on tehty jo tuhannen vuoden ajan

Kun helsinkiläinen kertoo kaikki tietävän ja rikkiviisaan mielipiteensä, savolainen sanoo, että "onhan se niinnii" - helsinkiläinen luulee, että nyt sitä ollaan asiasta samaa mieltä. Kun pohjalainen sanoo suoraan tapaansa, että "sovitahan, notta minoon oikias", savolainen tyytyy siihen ja vastaa " Kuka mitäkii oikeena pittää", ja pohjalainenkin luulee savolaisen jo sitoutuneen. Savolaisen mielestä töksähtelevä töykeys ei ole suoruutta, vaan pelkästään hengen köyhyyttä. Savolainen inhoaa konflikteja. Meidän aikakäsitys on ikiaikaista yleismaailmallista perua. Täsmällisiä lupauksia ei anneta. "Het muanantaena" voi tarkoittaa mitä tahansa kolmesta viikosta kolmeen kuukauteen. Jos me vastoin tapojamme täsmällisemmin sitoudumme ja luvataan asia hoitaa, sanotaan "aekannaan".

Kun italialainen Berlusgoni arvosteli suomalaista ruokaa, me aivan syystä loukkaannuimme ja pidimme sitä moukkamaisena käytöksenä. Italialainen herra ei ymmärtänyt, että Savossa ei sovi tuon kaltainen tölviminen. Jos me olemme sitä mieltä, että joku on lihava, niin ei sitä sanota hänelle suoraan, vaan sanotaan, että" laihempiakin on nähty". Eikä laiska Savossa ole laiska vaan" vähätöenen" ja juoppo korkeintaan" väköville ahne".

Suomalaiset ovat iänkaiken syöneet kotonaan. Ravintolaan on lähdetty äärimmäisessä hädässä ja silloinkin pääosin ryyppäämään. Ruokaravintolakulttuurin leviämisen eteen on tehty töitä. Suomen liityttyä EU jäseneksi odotettiin, että eurooppalainen perheiden tapa ruokailla ravintoloissa siirtyisi myös meille. Näyttää kuitenkin siltä, että vanhojen perinteiden muuttuminen tapahtuu hitaasti. Toisaalta ihmisten omaa osaamista ruuanlaittoon on kokoajan huolehdittava. Meille on syntynyt nuorta sukupolvea, joille ruuanvalmistaminen on täyttä hepreaa, puhumattakaan että he osaisivat ostaa tarvittavia raaka-aineita. Tämä on synnyttänyt melkoisen haasteen kouluille, jotta perusarkiruuan valmistaminen nuorilta onnistuisi. Voisi sanoa, että yleisesti perheiden suhtautumisessa ruokaan ja ruokailuun on tullut sellaisiakin muutoksia, joita ei voi pitää hyvänä, vaikka ihmisten myönteinen ravintotietoisuus on toisaalta lisääntynyt.

Yleinen alkoholin kulutus on viimeisten tutkimusten mukaan kääntynyt laskuun, mutta alkoholin käyttö on lisääntynyt suurkuluttajilla. Nyt viimeiset tutkimuksen kertovat myös naisten alkoholin käytön lisääntymisestä. Yleisimmin suomalainen ryyppää kotona, poissa julkisilta paikoilta. Mikäli suomalaiset suosisivat enemmän ravintoloita, voisi alkoholin käyttöä myös paremmin valvoa ja rajoittaa. Tuolloin myös alkoholiin usein liittyvää väkivaltaa voitaisiin paremmin ennaltaehkäistä. Toisaalta on näyttöä myös siitä, että alkoholin myyminen liian päihtyneelle ravintoloissa ja pubeissa sekä baareissa on yleistä. Joten tarvitaan laaja-alaista yhteistä sitoutumista alkoholipolitiikassa, jotta suomalainen alkoholinkäyttö saataisiin eurooppalaiselle tasolle. Aina ei ole helppoa päästä perille mistä runsaassa alkoholin käytössä perimmiltään on kyse.

Mies oli pidätettynä viinakaupanmurron takia. tutkija yritti tingata häneltä, mihin viinat oikein olivat kadonneet. – No nehän myytiin yhelle tuntemattomalle miehelle, savolainen sanoi. – Entä mitä niille rahoille tapahtui, poliisi tivasi. – No niillähän myö ostettiin yheltä tuntemattomalta mieheltä viinoo ja ryypättiin ne.

Suomalainen ruoka ja tuontiruoka ovat asettuneet riporinnan kauppojen hyllylle. "Suosi Suomalaista" kaikuu ajoittain kuuroille korville. Toisaalta kyllähän mekin toivomme, että suomalainen ruoka löytää tiensä maailman markkinoille ja on yhä useammin vaihtoehto globaalin maailman ravintoloissa ja ruokapöydissä. Suomalaisen ruuan menekin tärkeitä elementtejä on puhtaus, tuoreus, ravinteiden rikkaus ja tietysti taidolla valmistettuina lopputuotteina. Suomalaiset kokit ovat menestyneet maailmalla ja on erinomaista että voin olla täällä tänään teidän seurassanne, Savon keittiömestarit.

Tuntemattomiin tuotteisiin suhtaudutaan usein varauksella. Mikä tuo on? savolaispoika kysyi junan ravintolavaunussa. – Se on banaani, myyjä vastasi. Maistetaanpas semmoista, poika sanoi ja tilasi toisen kaverilleen. Toinen kysyi heti, että miten banaani avataan. Ravintolavaunun myyjä näytti. Toinen savolaispojista rohkaisi mielensä ja haukkasi banaanista - samassa juna ajoi tunneliin - Joko puraisit? toinen kysyi. – Jo - Elä sinä purase - Miksen?- Männöö näkö.

Onnea 30 vuotiaille!!! 

---

Kotkajuhla 24.9.2006

Leppävirta 24.9.2006

Arvoisat juhlavieraat

Lapset ympäri maailmaa elävät hyvin erilaisissa olosuhteissa. Lapset elävät yltäkylläisessä vauraudessa ja äärimmäisessä köyhyydessä. Se, onko lapsi onnellinen, ei suoraan ole luettavissa hänen ympärillään olevasta taloudellisesta tilanteesta. Kuitenkin silloin, kun äärimmäinen köyhyys, jossa nälkä, taudit ja monin paikoin vielä sodat ja sorto ovat lasten arkipäivää, voimme olla varmoja, että lasten on paha olla.

Meillä kaikilla, joilla on paremmat oltavat, on velvollisuus auttaa näitä lapsia riippumatta siitä, missä päin maailmaa he asuvat. Monet hyväntekeväisyysjärjestöt pystyvät varmistamaan avun perille saamisen.

Hyväntekeväisyysjärjestöillä on kaikilla yhteinen tavoite oikeudenmukaisuuden ja tasavertaisuuden lisääminen maailmassa. YK:n vuosituhannen tavoitteet ovat äärimmäisen köyhyyden poistaminen, odottavien äitien ja perheiden hyvinvointi. Äitien hyvinvointi on suorassa yhteydessä lasten hyvinvointiin. Varsinkin kehitysmaissa raskaana olevat ja imettävät äidit ovat lastensa elämän lähteitä.

Sen lisäksi, että näemme maailman lasten hädän, meidän on katsottava myös lähellemme. Meillä Suomessakin lapset elävät ajoittain lapselle epäterveellisissä olosuhteissa. Nuorten kotkien toiminta on yksi mahdollisuus järjestää lapsille/nuorille ja heidän vanhemmilleen leirejä ja perhetapahtumia. Tapahtumia, joissa on mahdollista oppia uutta ja oppia pois sellaista, joka ei ole hyväksi itselle eikä toisille. Tällaiset tilanteet ovat hyvässä mielessä kasvattavia.

Meillä jokaisella on omat kokemukset lapsuudesta, meillä vanhemmilla jo muistoina, joita ei voi miksikään muuttaa. Niiden muistojen kanssa on elettävä, olivatpa ne hyviä tai huonoja. Nyt lapsuuttaan viettävät ovat keräämässä noita muistoja. Meillä vanhemmilla/aikuisilla on vastuu ja velvollisuus huolehtia siitä, että nuo kertyvät muistot ovat pääsääntöisesti myönteisiä. Kielteisiä kokemuksia varmasti kertyy jokaiselle, mutta ne on pystyttävä selvittämään, jotta niiden kanssa olisi mahdollista pärjätä ja ne eivät muokkaisi elämää kokonaisuudessaan huonoon suuntaan.

Vanhemmat joutuvat tasapainoilemaan jatkuvasti työn/kodin/harrastusten ja oman ajankäytön välillä. Vaikka lähtökohtaisesti on niin, että meidän aikuisten on pidettävä huolta itsestämme ja omasta ajastamme, voidaksemme hyvin, niin silloin kun perheessä on lapsia, lasten tarpeet menevät etusijalle. On muistettava, että lapsuutta ei voi elää uudelleen, se on vain kerran. Työtä ja harrastuksia voi tehdä niin kauan, kuin on elämää ja terveyttä, useimmilla meillä keskimäärin 70-80 vuotta.

Suomalainen yhteiskunta on poikkeuksellisen hyvin osallistunut vanhempien tukena lasten turvallisuudesta huolehtimiseen. Päivähoito ja koulujärjestelmät ovat poikkeuksellisen hyvin järjestetty. Näiden tehtävänä on tukea vanhemmuutta, ei tulla sen korvikkeeksi. Siksi ollaan hyvin huolestuneita siitä, että lasten päivähoito yhä useammin venyy yli 10 tuntia kestäväksi, joka on lakisääteinen suurin päivän pituus. Lapsella on oikeus lomaan hoidosta, niin kuin vanhemmillakin työstä. Lapsen pitäminen hoidossa ympärivuoden on vastoin lapsen oikeuksia. Lapsella on oikeus vanhempiin ja aikaan heidän kanssaan sekä yhteen pieneen kaniin, niin kuin meidän Roopella tällä hetkellä.

Opetusministeriö on omilla päätöksillään mahdollistanut sen, että pienten koululaisten aamu- ja iltapäivä toiminta on tullut mahdolliseksi ja nyt sitä laajennetaan. Nyt vetoaisin teihin kaikkiin vanhempiin, että antakaa lapsille mahdollisuus turvattuun ja ohjattuun toimintaan koulupäivien aikana. Vaikka se hiukan perheille maksaa, mutta on lapselle ehdottomasti parempi ratkaisu, kun olla yksin tyhjässä kodissa tai siellä täällä kavereiden kanssa.

Opetusministeri Kalliomäki on valmistelemassa opetusministeriön hanketta, jossa pyritään poistamaan koulukiusaaminen, auttamaan nuoret käymään oppivelvollisuutensa ja pääsemään jatko-opintoihin. Minä uskon, että tätä uutta hanketta tukee koululaisten aamu- ja iltapäivä toiminta. Lapset voivat koulua vapaammassa toiminnassa kasvattaa kykyään olla monenlaisten kavereiden kanssa.

Lastensuojelulakia ollaan uusimassa ja sen pitäisi tulla eduskunnan käsittelyyn ennen joulua. On huomattu että nykyisin voimassa oleva lastensuojelulaki on liian väljästi kirjoitettu ja aikuiset. vanhemmat ja lastensuojelutyössä olevat, eivät noudata sitä, niin kuin se on aikoinaan tarkoitettu toteutettavaksi. Voi sanoa, että jos kaikki aikuiset toimisivat voimassa olevien lakien, asetusten ja ohjeiden mukaisesti, meidän maamme lapsilla olisi hyvä olla. Näin ei kuitenkaan ole toimittu ja siksi eduskunta lain uusimisella kiristää otettaan lasten hyväksi.

Nuorten ja jopa lasten alkoholin ja päihteiden käyttö on lisääntynyt. Se kertoo monista eri syistä, mutta se on ainakin varmaan, että aikuisten ote valvoa tässä asiassa lasten käyttäytymistä on herpaantunut. Jos me kaikki noudattaisimme lakia, joka sanoo, että alkoholin antaminen, tarjoaminen, myyminen ja ostaminen on alle 18 v kielletty, olisi tämä ongelma paljon pienempi. Edes omalla vanhemmalla ei lain mukaan tähän ole oikeutta. Jokaisen aikuisen on tätä asiaa tykönänsä mietittävä.

Lapset ovat täynnä ihmetystä ja kysymyksiä. Kysymyksiä, joihin ei läheskään aina löydy riittäviä vastauksia, mutta kannattaa aina yrittää. Voi nimittäin yllättyä, vastaus löytyykin lapsen omasta ajattelusta. Itse olen oppinut valmistautumaan yllätyksiin, kun nyt 9v Roope sanoo: Äiti istutaanpas tähän ja mietitään mitä tämä tarkoittaa. Kun siihen malttaa asettua, saa kuulla useimmiten pitkän selostuksen siitä, mitä koulussa on opetettu, mitä mieltä kaverit ovat ja mikä siinä on erityisen tyhmää.

Me emme voi tietää toistemme ajatuksia, toiveita ja pelkoja, jos emme keskustele ja kuuntele toisiamme. Me jokainen tarvitsemme niitä ihmisiä/kavereita, joille voi kertoa salaisuuksia. On tärkeää, että voimme olla jollekin rakas ja läheinen. Erityisesti jokaisella lapsella on oikeus kokea huolenpitoa ja rakkautta ympärillä, se auttaa heitä kasvamaan sellaisiksi aikuisiksi, jotka pystyvät tuntemaan vastarakkautta ja kykenevät huolehtimaan omista lapsistaan.

Toivon teille kaikille oikein hyvää syksyä ja pitäkää huolta itsestämme ja toisistanne

---

Vanhustenhuollon laadun ja voimavarojen turvaaminen

Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro välikysymyskeskustelussa eduskunnassa 3.5.2006.

Arvoisa puhemies

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä kiittää oppositiota tehdystä välikysymyksestä. Välikysymyksen tekijät ovat huolestuneita oikeasta asiasta. Vanhustenhuoltomme kokonaisuutena ei ole esimerkillisessä kunnossa. Eduskunnalla on nyt mahdollisuus käydä pohtiva ja rakentava keskustelu aiheesta, joka jossakin elämänvaiheessa koskettaa kaikkia meitä henkilökohtaisesti.

On tärkeää, että nostetaan esille puutteet, haasteet ja tapahtuneet vääryydet. Yhtä tärkeää on kertoa ne seikat, jotka ovat kunnossa ja mahdollistavat turvallisen ja onnistuneen vanhustenhoidon. Asioita ei viedä eteenpäin eikä turvallisuutta lisätä sillä, että keskustelu kulkee vain negatiivisuuden kautta. Vanhustenhuollon kipukohdista on välttämätöntä puhua, vaikka maassamme on runsaasti hyvää hoitoa, hoivaa ja huolenpitoa saavia vanhuksia ja heillä on ammattitaitoiset, työhönsä sitoutuneet hoitajat.

Kaikki vanhukset eivät kuitenkaan ole riittävän hyvän hoidon piirissä. Monin paikoin hoito on yksipuolista ja se on liiaksi lääkepainotteista. Kaikilla, myös vanhuksilla on paljon ongelmia, joita ei pidä hoitaa lääkkeillä eikä hoitotoimenpiteillä. Tarvitaan kokonaisvaltaisempaa otetta ja näkemystä ikääntymiseen sekä enemmän gerontologista koulutusta ja osaamista kuten professori Sirkka-Liisa Kivelä on jo 80-luvulla esittänyt.

Perusongelma on, että kaikissa kunnissa ei ole vuosikausiin varattu riittävästi rahaa vaativampaa hoitoa tarvitseville ryhmille, joita ovat huonokuntoisten vanhusten lisäksi päihdeongelmaiset, mielenterveyspotilaat ja lastensuojelua tarvitsevat lapset. Tämä on estänyt järjestemällisen ja pitkäjänteisen hoidon ja hoitokäytäntöjen kehittämisen. Kuntien päätöksenteossa - tehtäessä valintoja, miten yhteistä rahaa käytetään - nämä ryhmät ovat jääneet huomaamatta, koska heillä ei ole ollut riittävän äänekkäitä puolesta puhujia. Näistä arvovalinnoista me, jotka istumme myös kuntien päättävissä elimissä ja meitä on tässä salissa paljon, kannamme oman vastuumme.

Kansalaiset eivät saa tasa-arvoisesti palveluja eri kunnissa, vaikka kuntia on ohjeistettu suosituksin, ohjein ja oppain. Osassa kuntia on onnistuttu rakentamaan toimiva ja laadukas vanhusten hoito- ja hoivapalvelujärjestelmä, vaikka kuntien taloudellinen tilanne ei suuresti poikkea muista kunnista. Mielestämme on aihetta selvittää, miksi asiat ovat näin ja mikseivät hyvät hoitokäytännöt ole laajasti käytössä.

Perustellusti voi jälleen kysyä, pitäisikö valtakunnallisten ohjeiden olla nykyistä tiukempia tai sitovampia? Subjektiivisten oikeuksien laajentamisesta tai lakiin perustuvien velvotteiden lisäämisestä kunnille ei ole haluttu tänä päivänä puhua - ovathan monet kunnat talousvaikeuksissa ja kannatamme kunnallista itsehallintoa - mutta pitäisikö näistä asioista alkaa puhua ja niitä myös vaatia, jos osa väestöstä jää muutoin vaille lain vaatimaa hyvää perushoitoa? Pitäisikö osa valtionosuuksista kenties korvamerkitä käytettäväksi vanhustenhuollon henkilökunnan lisäämiseen ja suunnata se kuntakohtaisesti?

Nämä ovat kysymyksiä, joihin meidän on yhdessä etsittävä vastaukset. Toisaalta miksi kunnalliset päättäjät, siis osa meistä, ei ilman ohjeistusta ohjaa rahaa sinne, missä sitä kipeimmin tarvitaan? Rahovarojen ollessa kuitenkin rajalliset, sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän mielestä on ensisijaisesti turvattava niiden kuntalaisten palveluiden saatavuus, joiden taloudellinen tilanne ei mahdollista hoidon hankkimista yksityisin ehdoin.

Arvoisa puhemies

Opposition välikysymysteksti on karua kerrontaa ja valitettavasti monilta osin myös totta. Vanhustenhuoltoon ei ole lisätty työntekijöitä sosiaali- ja terveysministeriön viisi vuotta sitten antamien suositusten mukaisesti. Monissa laitoksissa hoitohenkilöstön mitoitus on alle välttävän verrattuna ikäihmisten hoitoa ja palveluja koskevaan suositukseen. Hoitohenkilöstön jaksamisen ja hoidon laadun kannalta tulisi tavoitella vähintään keskiarvomitoitusta. Nyt yhtenä ongelmana isoimmilla paikkakunnilla on henkilökunnan saatavuus, jos hoitohenkilökunnan palkkaamiseen löytyisikin rahaa ja tahtoa.

Sosialidemokraattien mielestä työvoimaongelmaan on haettava ripeästi ratkaisuja. Tämän päivän ja tulevaisuuden vanhustenhoito vaatii erikoistunutta ja aidosti kiinnostunutta henkilökuntaa. Oleellista on se miten, millaisin motiivein ja minkä verran alalle valitaan opiskelijoita ja mikä on koulutuksen sisältö? Opetuksesta vastaavien on oltava nykyistä paremmin selvillä hoitotyön vaatimuksista ja kyettävä antamaan tarvittavaa ohjausta.

Sosiaali- ja terveydenhuollon koulutuksen sisällön tarkistaminen siten, että se vastaa paremmin kentän vaatimuksia, on paikallaan. Suuri haaste on, kuinka tehdä vanhustenhuollosta niin houkuttelevaa ja mielenkiintoista, että nuoret kilpaa hakeutuisivat tälle alalle. Toivottavasti tästä eduskuntakeskustelusta tulee sen sävyinen, että kun alasta kiiinnostunut nuori seuraa keskustelua, se aktivoisi häntä ammatinvalinnassa hoitotyön piiriin. Sillä "Puhetaito on mahtava herra, jolla on valta lopettaa pelko, karkottaa suru, luoda iloa ja synnyttää sääliä."

Akuuttia työvoimapulaa ei ratkaista pikakurssittamalla ketä tahansa alan töihin vaan valitsemalla hoivatyöstä aidosti kiinnostuneita henkilöitä alan koulutukseen. Ja jotta kiinnostuneita olisi riittävästi, hoitotyön palkkausta, työehtoja ja työolosuhteita täytyy tavalla tai toisella parantaa mahdollisimman pian. Markkinatalouden lakien soisi toimivan myös näillä työmarkkinoilla . Kun työvoimaa ei löydy nykyisin palkkaehdoin, palkkojen pitäisi nousta niin paljon, että työvoimaa on saatavilla.

Työssä jaksamisen kannalta on välttämätöntä, että henkilökuntamitoitus on kohdallaan. Sellainen, että henkilöstö voi osallistua täydennyskoulutukseen ja itsensä kehittämiseen, mikä automaattisesti vahvistaa palveluiden laatua. Positiivista on toki kaikki se kehitystyö, jota kunnissa, järjestöissä ja yrityksissä on tehty työntekijöiden ammattitaidon ja työssä jaksamisen tukemiseksi. Alalla pysymisen kannalta on tärkeää se, miten vanhustenhoitolaitoksia johdetaan ja miten monipuolisesti eri ammattiryhmien osaamista pystytään työssä käyttämään. Sosiaali- ja terveydenhuollossa tarvitaan johtamistapojen uudistumista ja johtajuuden selkeyttämistä.

Keskusteltaessa vanhusten laitoshoidosta ei saa unohtaa, että valtaosa ikääntyneistä asuu kotona ja elää erilaisen kotiavun tai omaishoidon varassa. Omaishoitolain myötä omaishoidon tukea on hiljattain korotettu, mikä on askel oikeaan suuntaan. Oikein sovellettuna uusi laki paransi omaishoitajien asemaa. Kaikki kunnat eivät valitettavasti ole tätä mahdollisuutta käyttäneet, vaikka vanhusten hoitaminen kotona tulee omaishoitotuen avulla kunnalle paljon edullisemmaksi. Kun subjektiivista oikeutta ei ole, kuntia ei voida velvoittaa tässäkään asiassa. Toisaalta on oltava varovainen, ettei liian huonokuntoisia vanhuksia sälytetä omaisten vastuulle, jotka eivät syystä tai toisesta selviydy omaishoitajan työstä. Myös kodinomainen palveluasuminen tai ryhmäasuminen vähentää kalliin laitoshoidon tarvetta.

Kotona tapahtuvaa hoitoa tuetaan myös kotitalousvähennyksen ja palvelusetelien avulla. Ikääntyneiden määrän kasvaessa on viisasta tukea eri tavoin kotona tapahtuvaa hoitoa, mutta eri järjestelmien avulla ei saa luoda kahden kerroksen väkeä. Vanhuksia, jotka verovähennysten tai palvelusetelien turvin ostavat yksityisiä palveluja ja vanhuksia, jotka tulojen pienuuden vuoksi ovat kunnan järjestämän riittämättömän koti- tai laitoshoidon varassa. Myös avohoidossa henkilökuntamitoituksen täytyy olla riittävä, jotta hoitajilla on aikaa aitoon huolenpitoon ja läsnäoloon. Laitospainotteisuudesta pois pyrkiminen on varmasti oikea tavoite, mutta samanaikaisesti pitää lisätä avohoitoa, palveluasumista ja tehostettua palveluasumista korvaamaa laitoshoitoa.

Arvoisa puhemies

Kaiken tuen ansaitsee tavoite pitää väestö terveenä ja liikuntakykyisenä mahdollisimman pitkään. Siksi kaikki terveyttä ylläpitävä toiminta, kuntoutus ja neuvonta - mm. tulevaisuusvaliokunnan esiin nostamat seniori- tai vanhusneuvolat - ovat tervetulleita.

Ikääntyvän väestön eteen on tehty paljon työtä ja välikysymyksessä todetut ongelmat on tiedostettu. Pääministeri Lipposen hallituksen käynnistämässä sosiaalialan kehittämishankkeessa paneudutaan monin tavoin myös ikäihmisten palveluihin. Maassamme on kymmeniä tai ehkä satoja yksittäisiä kehittämishankkeita, joiden tavoitteena on vanhusten parempi huominen. Voiko olla niin, että näiden lukuisien erillisten hankkeiden tuloksellisuus osittain hukkaantuu juuri niiden erillisyyden vuoksi? Aina kyse ei ole rahan lisäämisesta vaan tavoista hoitaa asioita.

Välikysymyksessä esiinnostettu lääkepainotteinen hoito ja siihen liittyvä runsas uni-, masennus- ja rauhoittavien lääkkeiden suuri kulutus on vakava asia. Henkilökunnan lisääminen on yksi tapa vähentää lääkkeiden käyttöä, mutta ilmeisesti maassamme noudatettavat hoitokäytännöt tukeutuvat liiaksi lääkkeisiin. Tarvitaan yhä tehokkaapaa ja yksilöidympää koulutusta vanhustyössä oleville ja nykyaikaista tutkimusta, jotta varhainen ja oikea diagnosointi olisi mahdollista. Silloin pystytään nykyistä tarkempaan ja yksilöidympään hoito/palvelusuunnitelman tekemiseen.

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä kehottaa hallitusta tarkaan kuuntelemaan salissa käytävää keskustelua ja kirjaamaan ylös kaikki ne ajatukset ja ehdotukset, jotka vievät esillä olevaa asiaa parempaan suuntaan. Vaalikautta on vielä vajaa vuosi jäljellä jona aikana on mahdollista tehdä parannuksia vanhusten hoivapalveluihin.

Arvoisa puhemies

"Kun minä olen vanha, älä erehdy luulemaan, että tiedät mitä ajattelen tai haluan, sitä minulta kysymättä. Älä ajattele, että ei olisi asioita, joita osaan vielä itsekin tehdä."

--- 

Työllisyys kuntatalouden takuumies!

Vappu 010506 / Juankoski

Istuvan hallituksen keskeisin tavoite 100 000 uuden työpaikan lisäys on saavutettavuuden rajoilla. Tätä tavoitetta on seurattu koko valtakunnassa hyvin tarkkaan. Tavoitetta asetettaessa sen ylle lankesivat suuret epäilyksen pilvet. Nyt voidaan sanoa, että oli järkevää ja välttämätöntä tuon tavoitteen asettaminen.

Kulunut vuosi on ollut suurten ja laajojen irtisanomisten ja yhteistyöneuvottelujen vuosi. Voi vain kuvitella kuinka hyvä työllisyystilanne olisikaan, jos noita lomautuksia ja irtisanomisia ei olisi ollut eikä niitä tulisi.

Työmarkkinoilla on voimassa kattava ja pitkäaikainen tuloratkaisu. Vaalikauden aikana saavutettu yli 65 000 työpaikan nettolisäys voidaankin pitkälti laskea tämän ratkaisun ja sen pohjalle rakennetun talouspolitiikan ansioksi. Viimeisen vuoden sisään alle 25-vuotiaiden nuorten työttömyys on alentunut 10:llä ja pitkäaikaistyöttömien 5,2 prosentilla, Tästä tuloksesta voimme iloita kun vielä muistamme, että jokaisen luvun takana on elävä, nyt työssäkäyvä ihminen.

Perhevapaiden tasaus on tärkeä askel naisten työmarkkina-aseman parantamisessa. Sovittu äitiys- ja vanhempainpäivärahojen korotus parantaa työntekijöiden toimeentuloa perhevapaiden ajalta ja kannustaa isiä käyttämään vanhempainvapaata. Merkittävä uudistus on myös se, että palkallinen äitiysvapaa ulotetaan jatkossa kaikkiin työehtosopimuksiin.

Lukuisat irtisanomiset tuovat tullessaan uudelleen kouluttautumisen ja aikuiskoulutuksen tarpeen kasvun. Aikuiskoulutuksen puolella on pystyttävä reagoimaan nopeasti teollisuuden/elinkeinoelämän muuttuviin tarpeisiin muunto- tai lisäkoulutuksella. Monelta työssä olevalta puuttuu ammatillinen koulutus kokonaan tai se ei vastaa tämän päivän kysyntään.

Hallituksen laaja kunta- ja palvelurakenne uudistukseen tähtäävä hanke on mahdollistavan puitelain kohdalta loppusuoralla. Hallituksen esitys tulee eduskunnalle viimeistään juhannukseen mennessä. Tällä hetkellä maassa on yli sata kuntaliitoshaketta meneillään, joten jotkut kunnat eivät ole jääneet odottamaan valtion viitoitusta muutokselle. Läheskään kaikkia kuntien ongelmia ei ratkaista kuntaliitoksilla, ei varsinkaan silloin, jos ne eivät sisällä avointa toimintojen tarkasteluja. Laajamittaisia kuntien välisiä yhteistyöhakkeita on valtavan paljon. Yhtenä esimerkkinä voi mainita Pohjois-Savosta Karttulan ja Tervon kuntien laajat suunnitelmat aina yhteisiä lautakuntia myöten..

Peruspalveluiden tuottamisessa on monin paikoin ongelmia. Erityisesti lastensuojelu, lastenpsykiatrinen hoito, ja nyt viimeksi vanhustenhoidon palveluiden laaja riittämättömyys joissakin kunnissa ovat nousseet julkiseen tarkasteluun. Läänihallitukset ovat joutuneet puuttumaan esim. henkilöstön riittämättömyyteen. Nyt olisikin viisasta kaikissa kunnissa käydä läpi lakisääteisten palveluiden riittävyys ja laatu. Ei tarvitse odottaa, että ulkopuolinen tulee, toteaa tilanteen ja antaa määräykset sen korjaamiseen.

Hyvinvointiyhteiskunnalle on häpeällistä, jos kaikista heikoimmassa asemassa olevat jäävät ilman julkisen sektorin tehtäväksi määrättyjä palveluita. Kunnallisten luottamushenkilöiden vastuu näiden ihmisten oikeuksien valvomisesta korostuu ja sitä ei saa laiminlyödä. Ihmisten välistä tasa-arvoa on nyky-yhteiskunnassa vaalittava entistä tarkemmin. Niin ei saa olla, että äänekkäät pienet ryhmät työntävät kyynärpäillään pois tieltä heikommat. Tai vaatimalla itselleen parempia etuja heikentävät samalla muiden kuntalaisten lakisääteisiä palveluja. Kuntalaisia on kohdeltava tasavertaisesti, sillä jokaisella meistä on yhtäläiset perustuslain takaamat oikeudet ja velvollisuudet. Meidän on asennoiduttava tulevaisuuteen myös siten, että joudumme hakemaan joitakin palveluita pidemmän matkan päästä mitä aikaisemmin. Tärkeintä kuitenkin on, että palvelut ovat saatavilla ja ne ovat laadultaan hyviä.

Hyvät Juankoskelaiset!

Voi sanoa, että Juankoski on Pohjois-Savossa teollisuus paikkakunta. Kunnan työpaikoista iso osa tulee teollisuudesta, jotka ovat toimineet paikkakunnalla pitkään. Kuusankosken ja Voikkaan kuntien romahdus UPM:n irtosanomisten toteutuessa on hälyttävä esimerkki siitä, mitä tapahtuu, jos työpaikkaomavaraisuus on liian yksipuolinen. Me täällä Pohjois-Savossa olemme monesti surreet sitä, ettei meillä ole tarpeeksi suurta teollisuutta, nyt voi nähdä kuinka haavoittuva sellainen yksipuolisuus on kun alkaa tulla vaikeuksia. Niinpä Juankosken teollisten työpaikkojen pysyvyydestä on pidettävä huolta, joka koko Pohjois-Savon etu.

Kunnan palvelurakenne on pitkälti riippuvainen verotuloista ja sitä tietysti tukee korkea työllisyys. Kävin täällä kuntavierailulla alkutalvesta ja vierailin terveyskeskuksessa. Teillä on täällä pyritty solmimaan yhteistyötä naapurikuntien erityisesti Kaavin kanssa mm. terveyspalveluiden, koulutoimen ja rakennusvalvonnan järjestämisessä. Edelleen toivon, että uurastatte tuon yhteistyön eteen ja etsitte uusia mahdollisuuksia rajanaapureiden kanssa. Tulevaisuus nimittäin näyttää siltä, että pienten kuntien on aika mahdotonta selvitä yksin kaikista niistä velvoitteita, joita väestön mm. ikääntyminen tuo tullessaan.

Yhteistyö naapurikuntien kanssa väistämättä tiivistyy ja lisääntyy. Vahvan yhteistyön ansiosta kuntarajat madaltuvat ja kuntalaisten on yhä helpompi asioida ja sukkuloida lähialueen kuntien palveluita käyttäen. Väistämättä tulee kysyneeksi, minkä verran jää jäljelle niitä tehtäviä, joista halutaan tai on suoriuduttava yksin. Erityisesti pienten kuntien on mielestäni syytä tarkkaan miettiä, mitä kaikkea palvelutoiminnoista pyörittää itsenäisesti. Pienet yksiköt ja henkilöstö mitoitukseltaan rajalliset ovat kovin haavoittuvaisia, jolloin kuntalaisten oikeudet palveluiden saamisessa vakavasti vaarantuvat. Kovin laajamittaiseen peruspalveluiden yksityistämiseen minä en usko enkä sitä kannata. Julkisen sektorin on oltava kaikissa olosuhteissa niin vahva ja kattava, että se pystyy venymään äkillisten muutos mukanaan tuomaan palveluiden kasvuun.

---

Oikeudenmukainen yhteiskunta, heikomman etu!

Vappu 010506 / Siilinjärvi

Istuvan hallituksen keskeisin tavoite 100 000 uuden työpaikan lisäys on saavutettavuuden rajoilla. Tätä tavoitetta on seurattu koko valtakunnassa hyvin tarkkaan. Tavoitetta asetettaessa sen ylle lankesi suuret epäilyksen pilvet. Nyt voidaan sanoa, että oli järkevää ja välttämätöntä tuon tavoitteen asettaminen.

Kulunut vuosi on ollut suurten ja laajojen irtisanomisten ja yhteistyöneuvottelujen vuosi. Voi vain kuvitella, kuinka hyvä työllisyystilanne olisikaan, jos noita lomautuksia ja irtisanomisia ei olisi ollut, eikä niitä tulisi.

Työmarkkinoilla on voimassa kattava ja pitkäaikainen tuloratkaisu. Vaalikauden aikana saavutettu yli 65 000 työpaikan nettolisäys voidaankin pitkälti laskea tämän ratkaisun ja sen pohjalle rakennetun talouspolitiikan ansioksi. Viimeisen vuoden sisään alle 25-vuotiaiden nuorten työttömyys on alentunut 10:llä ja pitkäaikaistyöttömien 5,2 prosentilla, Tästä tuloksesta voimme iloita kun vielä muistamme, että jokaisen luvun takana on elävä, nyt työssäkäyvä ihminen.

Perhevapaiden tasaus on tärkeä askel naisten työmarkkina-aseman parantamisessa. Sovittu äitiys- ja vanhempainpäivärahojen korotus parantaa työntekijöiden toimeentuloa perhevapaiden ajalta ja kannustaa isiä käyttämään vanhempainvapaata. Merkittävä uudistus on myös se, että palkallinen äitiysvapaa ulotetaan jatkossa kaikkiin työehtosopimuksiin.

Lukuisat irtisanomiset tuovat tullessaan uudelleen kouluttautumisen ja aikuiskoulutuksen tarpeen kasvun. Aikuiskoulutuksen puolella on pystyttävä reagoimaan nopeasti teollisuuden/elinkeinoelämän muuttuviin tarpeisiin muunto- tai lisäkoulutuksella. Monelta työssä olevalta puuttuu ammatillinen koulutus kokonaan tai se ei enää vastaa tämän päivän kysyntään.

Hallituksen laaja kunta- ja palvelurakenne uudistukseen tähtäävä hanke on mahdollistavan puitelain kohdalta loppusuoralla. Hallituksen esitys tulee eduskunnalle viimeistään juhannukseen mennessä. Tällä hetkellä maassa on yli sata kuntaliitoshaketta meneillään, joten jotkut kunnat eivät ole jääneet odottamaan valtion viitoitusta muutokselle. Läheskään kaikkia kuntien ongelmia ei ratkaista kuntaliitoksilla, ei etenkään silloin, jos ne eivät sisällä avointa toimintojen tarkasteluja. Laajamittaisia kuntien välisiä yhteistyöhakkeita on valtavan paljon. Yhtenä esimerkkinä voi mainita Pohjois-Savosta Karttulan ja Tervon kuntien laajat suunnitelmat aina yhteisiä lautakuntia myöten..

Peruspalveluiden tuottamisessa on monin paikoin ongelmia. Erityisesti lastensuojelu, lastenpsykiatrinen hoito, ja nyt viimeksi vanhustenhoidon palveluiden laaja riittämättömyys joissakin kunnissa ovat nousseet julkiseen tarkasteluun. Läänihallitukset ovat joutuneet puuttumaan esim. henkilöstön riittämättömyyteen. Nyt olisikin viisasta kaikissa kunnissa käydä läpi lakisääteisten palveluiden riittävyys ja laatu. Ei tarvitse odottaa, että ulkopuolinen tulee, toteaa tilanteen ja antaa määräykset tilanteen korjaamiseen.

Hyvinvointiyhteiskunnalle on häpeällistä, jos kaikista heikoimmassa asemassa olevat jäävät ilman julkisen sektorin tehtäväksi määrättyjä palveluita. Kunnallisten luottamushenkilöiden vastuu näiden ihmisten oikeuksien valvomisesta korostuu ja sitä ei saa laiminlyödä. Ihmisten välistä tasa-arvoa on nyky-yhteiskunnassa vaalittava entistä tarkemmin. Niin ei saa olla, että äänekkäät pienet ryhmät työntävät kyynärpäillään pois tieltä heikommat - tai vaatimalla itselleen parempia etuja heikentävät samalla muiden kuntalaisten lakisääteisiä palveluja. Kuntalaisia on kohdeltava tasavertaisesti, sillä jokaisella meistä on yhtäläiset perustuslain takaamat oikeudet ja velvollisuudet.

Meillä Siilinjärvellä kamppaillaan taas kerran heikentyneen talouden kourissa. Kunta joutuu etsimään keinoja talouden tasapainottamiseen. Ylivelkaantuminen, heikentyneet palvelut ja huonosti voivat työntekijät ovat syöksykierteeseen joutuneen kunnan tunnusmerkkejä. Tältä syöksykierteeltä Siilinjärvi haluaa välttyä ja siksi hakee myös palvelurakenteita muuttamalla mahdollisuutta selviytyä syntyneestä tilanteesta. Kunnallisten päättäjien tehtävä ei ole helppo eikä tulevat ratkaisut varmasti kaikkia miellytä, mutta tärkeintä lopputuloksessa on se, että kunta pystyy tarjoamaan vähintään kaikki lakisääteiset palvelut kaikille, joille ne kuuluvat. Meidän on asennoiduttava tulevaisuuteen myös siten, että joudumme hakemaan joitakin palveluita pidemmän matkan päästä mitä aikaisemmin. Tärkeintä kuitenkin on, että palvelut ovat saatavilla ja ne ovat laadultaan hyviä. Siilinjärvellä ei ole valtakunnan mittakaavassa suuria teollisuusyrittäjiä. Meille Kemira ja Lujabetoni ovat olleet vuosikymmeniä yrityksiä, joiden tarjoamat työpaikat ovat kunnalle välttämättömiä. Siksi näiden yritysten säilyminen paikkakunnalla on pyrittävä varmistamaan ja vaikuttamaan niiden toimintamahdollisuuksiin käytettävissä olevin keinoin.

Yhteistyö naapurikuntien kanssa väistämättä tiivistyy ja lisääntyy. Vahvan yhteistyön ansiosta kuntarajat madaltuvat ja kuntalaisten on yhä helpompi asioida ja sukkuloida lähialueen kuntien palveluita käyttäen. Väistämättä tulee kysyneeksi, minkä verran jää jäljelle niitä tehtäviä joista halutaan tai on suoriuduttava yksin? Erityisesti pienten kuntien on mielestäni syytä tarkkaan miettiä mitä kaikkea palvelutoiminnoista pyörittää itsenäisesti. Pienet yksiköt - henkilöstö mitoitukseltaan rajalliset - ovat kovin haavoittuvaisia, jolloin kuntalaisten oikeudet palveluiden saamisessa vakavasti vaarantuvat. Kovin laajamittaiseen peruspalveluiden yksityistämiseen minä en usko enkä sitä kannata. Julkisen sektorin on oltava kaikissa olosuhteissa niin vahva ja kattava, että se pystyy venymään äkillisten muutos mukanaan tuomaan palveluiden kasvuun.

---

Vahvempi kuntayhteistyö turvaa palvelut!

Vappu 010506/ Tuusniemi

Istuvan hallituksen keskeisin tavoite 100 000 uuden työpaikan lisäys on saavutettavuuden rajoilla. Tätä tavoitetta on seurattu koko valtakunnassa hyvin tarkkaan. Tavoitetta asetettaessa sen ylle lankesi suuret epäilyksen pilvet. Nyt voidaan sanoa, että oli järkevää ja välttämätöntä tuon tavoitteen asettaminen.

Kulunut vuosi on ollut suurten ja laajojen irtisanomisten ja yhteistyöneuvottelujen vuosi. Voi vain kuvitella kuinka hyvä työllisyystilanne olisikaan, jos noita lomautuksia ja irtisanomisia ei olisi ollut eikä niitä tulisi.

Työmarkkinoilla on voimassa kattava ja pitkäaikainen tuloratkaisu. Vaalikauden aikana saavutettu yli 65 000 työpaikan nettolisäys voidaankin pitkälti laskea tämän ratkaisun ja sen pohjalle rakennetun talouspolitiikan ansioksi. Viimeisen vuoden sisään alle 25-vuotiaiden nuorten työttömyys on alentunut 10:llä ja pitkäaikaistyöttömien 5,2 prosentilla, Tästä tuloksesta voimme iloita kun vielä muistamme, että jokaisen luvun takana on elävä, nyt työssäkäyvä ihminen.

Perhevapaiden tasaus on tärkeä askel naisten työmarkkina-aseman parantamisessa. Sovittu äitiys- ja vanhempainpäivärahojen korotus parantaa työntekijöiden toimeentuloa perhevapaiden ajalta ja kannustaa isiä käyttämään vanhempainvapaata. Merkittävä uudistus on myös se, että palkallinen äitiysvapaa ulotetaan jatkossa kaikkiin työehtosopimuksiin.

Lukuisat irtisanomiset tuovat tullessaan uudelleen kouluttautumisen ja aikuiskoulutuksen tarpeen kasvun. Aikuiskoulutuksen puolella on pystyttävä reagoimaan nopeasti teollisuuden/elinkeinoelämän muuttuviin tarpeisiin muunto- tai lisäkoulutuksella. Monelta työssä olevalta puuttuu ammatillinen koulutus kokonaan tai se ei enää vastaa tämän päivän kysyntään.

Hallituksen laaja kunta- ja palvelurakenne uudistukseen tähtäävä hanke on mahdollistavan puitelain kohdalta loppusuoralla. Hallituksen esitys tulee eduskunnalle viimeistään juhannukseen mennessä. Tällä hetkellä maassa on yli sata kuntaliitoshaketta meneillään, joten jotkut kunnat eivät ole jääneet odottamaan valtion viitoitusta muutokselle. Läheskään kaikkia kuntien ongelmia ei ratkaista kuntaliitoksilla, ei varsinkaan silloin, jos ne eivät sisällä avointa toimintojen tarkasteluja. Laajamittaisia kuntien välisiä yhteistyöhakkeita on valtavan paljon. Yhtenä esimerkkinä voi mainita Pohjois-Savosta Karttulan ja Tervon kuntien laajat suunnitelmat aina yhteisiä lautakuntia myöten..

Peruspalveluiden tuottamisessa on monin paikoin ongelmia. Erityisesti lastensuojelu, lastenpsykiatrinen hoito, ja nyt viimeksi vanhustenhoidon palveluiden laaja riittämättömyys joissakin kunnissa ovat nousseet julkiseen tarkasteluun. Läänihallitukset ovat joutuneet puuttumaan esim. henkilöstön riittämättömyyteen. Nyt olisikin viisasta kaikissa kunnissa käydä läpi lakisääteisten palveluiden riittävyys ja laatu. Ei tarvitse odottaa, että ulkopuolinen tulee, toteaa tilanteen ja antaa määräykset tilanteen korjaamiseen.

Hyvinvointiyhteiskunnalle on häpeällistä, jos kaikista heikoimmassa asemassa olevat jäävät ilman julkisen sektorin tehtäväksi määrättyjä palveluita. Kunnallisten luottamushenkilöiden vastuu näiden ihmisten oikeuksien valvomisesta korostuu ja sitä ei saa laiminlyödä. Ihmisten välistä tasa-arvoa on nyky-yhteiskunnassa vaalittava entistä tarkemmin. Niin ei saa olla, että äänekkäät pienet ryhmät työntävät kyynärpäillään pois tieltä heikommat tai vaatimalla itselleen parempia etuja heikentävät samalla muiden kuntalaisten lakisääteisiä palveluja. Kuntalaisia on kohdeltava tasavertaisesti, sillä jokaisella meistä on yhtäläiset perustuslain takaamat oikeudet ja velvollisuudet.

Hyvät Tuusniemeläiset

Pienten kuntien, joihin täällä Pohjois-Savossa Tuusniemi kuuluu, on yhä tarkemmin tähyttävä tulevaisuuteen. On osattava laskea taloutta ja ennustaa kuntalaisten tarvitsemien palveluiden tarve. Varsinkin joissakin erityispalveluissa on haettava laajempia kokonaisuuksia. Meidän on asennoiduttava tulevaisuuteen myös siten, että joudumme hakemaan joitakin palveluita pidemmän matkan päästä mitä aikaisemmin. Tärkeintä kuitenkin on, että palvelut ovat saatavilla ja ne ovat laadultaan hyviä. Tuusniemen hankkeet rajanaapureiden kanssa ovat vuosien varrella aina syystä tai toisesta kokeneet vastatuulta. Ulkopuolisella ei ole oikeutta tulla arvostelemaan, mutta toivoisin, että te täällä edelleen pidätte veräjät auki, jotta tilaisuuden tullen voitte löytää vahvempaa jalansijaa kuntalaisten palveluiden varmistamisessa.

Tuusniemelle tärkeät liikenneyhteydet erityisesti Kuopion ja Joensuun suuntaan ovat niitä, joiden eteen meidän täytyy tehdä yhdessä työtä. Teillä on täällä hankkeita uusien kuntalaisten houkuttelemiseksi ja hyvät liikenneyhteydet ovat siinä työssä tärkeä osa. Teille tärkeä Vaajasalon siltahanke on niin suuri investointi, että tällä hetkellä sen toteutumiselle ei ole aikataulua, sille on kuitenkin varaus maakuntakaavassa, joten rahasta kaikki on kiinni. Lähin suuri liikennehanke on Päiväranta/Vuorela väli ja Kallansillat. Tämän toteutuminen koko Kuopion pohjoiselle puolelle on erittäin tärkeää. Me kaikki tiedämme, mitä se merkitsee, jos tuo väli syystä tai toisesta katkeaa pitkäksi ajaksi.

Yhteistyö naapuri kuntien kanssa väistämättä tiivistyy ja lisääntyy. Vahvan yhteistyön ansiosta kuntarajat madaltuvat ja kuntalaisten on yhä helpompi asioida ja sukkuloida lähialueen kuntien palveluita käyttäen. Väistämättä tulee kysyneeksi minkä verran jää jäljelle niitä tehtäviä, joista halutaan tai on suoriuduttava yksin. Erityisesti pienten kuntien on mielestäni syytä tarkkaan miettiä mitä kaikkea palvelutoiminnoista pyörittää itsenäisesti. Pienet yksiköt - henkilöstö mitoitukseltaan rajalliset - ovat kovin haavoittuvaisia, jolloin kuntalaisten oikeudet palveluiden saamisessa vakavasti vaarantuvat. Kovin laajamittaiseen peruspalveluiden yksityistämiseen minä en usko enkä sitä kannata. Julkisen sektorin on oltava kaikissa olosuhteissa niin vahva ja kattava, että se pystyy venymään äkillisten muutos mukanaan tuomaan palveluiden kasvuun.

--- 

"Oi ihmiset toistanne suvaitkaa"

Siilinjärvi srk./ naisten iltapäiväkahvit 19.03.2006

Ensin muutama sana, sanasta suvaita. Unescon määritelmän mukaan on kahdenlaista suvaitsevaisuutta. Negatiivinen suvaitsevaisuus merkitsee sitä, että avointa syrjintää ja väheksyntää ei ole. Yhteiskunnassa ja työelämässä taataan lailla ja säädöksillä minimitasoinen turva suvaitsemattomuutta, rasismia ja ihmisoikeuksien loukkaamista vastaan. Suvaitsemattomuus näyttää normaalilta, jolta suojelemiseksi tarvitaan lakeja ja sääntöjä.

Positiivinen suvaitsevaisuus on sitä että erilaisuutta ja monimuotoisuutta kunnioitetaan normaalina tilana. Molemminpuolinen kunnioitus, jossa kummankaan osapuolen ei tarvitse erikseen pyytää kunnioitusta. Yhteiskunnassa ja työelämässä vallitsee myönteinen kiinnostus erilaisuuteen. Erilaisuus huomataan ja se otetaan huomioon positiivisesti. Ihmisillä on kykyä ja tahtoa tunnistaa epäoikeudenmukaisuus ja vastustaa sitä. Säädöksillä taataan monimuotoisuus niin, että erilaiset tarpeet otetaan huomioon ja niiden vaatima erityiskohtelu.

Erilaisuus on lahja, joka on annettu meistä jokaiselle jo syntyessämme. Yhtään tismalleen samanlaista ihmistä ei ole olemassa. Suvaitsevaisuus on sen sijaan kyky, jota ei ole valmiiksi jaettu, mutta jota kohti meistä jokaisella on onneksi mahdollisuus kasvaa ja kehittyä.

Suvaitsevaisuus lähtee itsestämme liikkeelle. Ennen kuin pystymme täysin hyväksymään muita, meidän on kyettävä hyväksymään oma itsemme, juuri sellaisena kuin meidät on luotu. Jos väheksymme ja epäilemme jatkuvasti itseämme, on vaikea arvostaa toisia ihmisiä ja ymmärtää heidän olemassaolonsa tärkeyttä ja erilaisuutta.

Menneinä aikoina ihmisen sosiaalinen tausta voimakkaasti vaikutti siihen miten ympäristö häneen suhtautui. Oli talonpojat ja torpparit, aikuiset ja lapset, miehet ja naiset, koulutetut ja kouluttamattomat, avioliitossa syntyneet ja avioliiton ulkopuolella syntyneet, naimisissa olevat ja naimattomat, oikeisto ja vasemmisto.

Nyt nämä erot ovat tasoittuneet kiitos demokratiaa ja ihmisten välistä tasa-arvoa edistävä yhteiskunta. Tämä päivänä suvaitsemattomuuteen vaikuttaa päihteiden käyttö, ulkomaalaisuus, sosiaaliavun varassa olevat, lasten huostaanotot, vanhemmuuden puute, seksuaalisuus, rikkaat ja köyhät.

Suvaitsemattomuus näkyy myös työyhteisöjen huonontuneessa ilmapiirissä, perheväkivaltatilanteiden jatkuvassa kasvussa sekä lasten huonossa kohtelussa. Uskon, että valtaosaan näissä tilanteissa on paras apu ihmisten suhtautumisen muutos itseen ja toisiin ihmisiin. Jatkuva tyytymättömyys itseen ja omiin tunteisiin ja ajatuksiin ennen pitkää heijastuu toiseen ihmiseen.

Myönteistä vaikea sanoa

Meille on aika tyypillistä puhua selän takana. Positiivisen palautteen antaminen toiselle on kovasti vaikeaa. Toisaalta positiivisen palautteen vastaanottaminen ei luonnu meille suomalaisille kovinkaan hyvin. Kun positiivista palautetta annetaan liian vähän, niin se sen lisäksi osittain hukkaantuu siinä kun sitä ei huomata, oteta vastaan tai vähätellään. Positiivisuuden voisi aloittaa vaikka itsestään: " Kukaan ei ole täydellinen ja minä olen siitä täydellinen esimerkki. Jotkin erinäiset osat minussa ovat kuitenkin erinomaisia."

Vaikka yleisen suvaitsevaisuuden lisääntymistä tässä moniongelmaisessa maailmassa kipeästi tarvitaan, niin epärealistinen on vaatimus, että kaikista ihmisistä pitäisi samalla tavalla. On selvää, että jotkut tulevat meille toisia läheisimmiksi. Ja kun on toinen läheinen ja rakas niin sitä enemmän häntä hyväksymme ja suvaitsemme.

Joskus läheisen ja rakkaan henkilön käyttäytymisen suvaitseminen voi johtaa tilanteeseen jossa on mahdoton elää. Niinpä on jotkut rajat joita meidän ei tarvitse suvaitsevaisuudessa ylittää. Ihmisen erilaisuus ja toista kohtaan vaativaisuus ei saa aiheuttaa vahinkoa tosille. Samoin kuin suvaitsemattomuus ei saa sitä tehdä.

Miten rakentavaa suvaitsevuutta sitten voi osata ja oppia. Syntymälahjana sitä ei saada vaikka persoonallisuudenpiirteet ovatkin ainakin osittain vanhemmilta periytyneet. Lapsen itsensä tuntemisen ja kokemisen idut syntyvät jo varhain vauvana. Tapa jolla aikuiset häntä käsittelevät, hänelle puhuvat ja minkä äänenpaino valitsevat vaikuttavat lapsen kokemukseen itsestä. Siinä vaiheessa kun lapsi ei ymmärrä puhetta ja sanojen merkitystä on näillä, ei kielellisillä kokemuksilla suuri merkitys. Lasta voidaan ohjata kehittymään hyvään suuntaa ilman puhettakin.

Kun kielen merkitys korostuu lapsi pääsee aivan uuden maailman äärelle. Silloin lapsi alkaa vertailla läheisten ihmisten puheita, sanoja ja mielipiteitä. Usein vanhemmat voivat sanoa, että kun lapsi on siellä ja siellä kylässä hän käyttäytyy hetken matkaa eritavalla kuin ennen vierailua. Tällöin on täysin mahdollista että lapsi on ollut tapojen, käytetyn kielen/sanojen suhteen erilaisessa tilanteessa mitä hän on kotona. Mutta lasten hämmästys aikuisten käyttäytymisen muutokseen voi tulla esille myös kotona.

" Mörkö"

Pantuaan lapset vuoteeseen äiti veti ylleen vanhan housupuvun ja nukkavierun puseron ja valmistautui pesemään hiuksensa. Kun hän kuuli lasten käyvän aina vain rauhattomammaksi, hänen kärsivällisyytensä alkoi rakoilla. Lopulta hän sitaisi pyyhkeen päähänsä ympäri, ryntäsi lastenhuoneeseen ja pani heidät uudestaan levolle jyrkkien varoitusten säestyksellä. Huoneesta lähtiessään hän kuuli kolmivuotiaansa sanovan vapisevalla äänellä – Kuka tuo oli?

Mitä avoimempi ja keskustelevampi on meidän kotimme, sitä vähemmän meille tulee maailmalla vastaan tilanteita, joissa tunnemme olevamme sivussa tai joukkoon kuulumaton. Mitä enemmän voimme keskustella läheistemme kanssa sellaisistakin asioista joita kotona ei ole, mutta ne kuuluvat kuitenkin ympäröivään yhteiskuntaan, voimme paremmin selviytyä uusista asioista joihin törmäämme. Lapsetkin tietävät, että iän myötä tulee uusi asioita joita opitaan.

"Kokemukseen vakaumuksella"

4- vuotias Niia piteli sylisään parin päivän ikäistä vauvaamme, silitteli ja leperteli ja totesi sitten asiantuntevasti: "Kyllä tää jo ensi vuonna kiroilee."

Suvaitsevaisuutta voi opetella myös siten, että uuden tilanteen kohdatessaan alkaa ensin miettiä mitä myönteistä, järkevää, mukavaa ja ymmärrettävää siinä voisi olla. Eikä ensimmäisenä mieleen tulisi ajatus: onpa kamalaa, tuossa ei ole mitään järkeä, mitä kaikkia vikoja voisikaan löytyä. On tutkimuksia että kaikissa tilanteissa ihmisille tulee aina ensimmäisenä ajatuksiin tunne ja vasta sitten järki alkaa työskennellä. Järjen työskentelyyn pääsemiseen auttaa se että aivoihin on valmiiksi varastoitunut paljon tietoa erilaisista asioista ja tavoista ratkaista niitä.

Suvaitsevaisuuden pohja on mielestäni tyytyväisyys, riittävän hyvä olo, kohtuullinen määrä onnistumisen kokemuksia. Kuinka hyvin me sitten pidämme lukua näistä vai pyrkiikö päällimmäiseksi epäonnistumiset ja ikävät kokemukset. 23- vuotias nuori mies kertoo, että on oman positiivien tiensä alussa. Hän oli lukenut ideasta kirjata iltaisin kolme onnistumista päivän varrelta ja piti ajatusta hyvänä. Vihko oli hankittu, mutta onnistumiset puuttuivat. Hän haluaisi tietää minkälaisia muut pitävät onnistumisinaan. Minkälaiset asiat pääsevät/pääsisivät sinun päivän tähtihetkiesi joukkoon? 

---  

Vallan portaat naiselle saavutettavissa!?

Varkaus 8.3.2006

Naisen asema vanhakantaisessa suomalaisessa yhteisössä oli varsin mutkikas. Naisväen uskottiin synnyttäjinä olevan suorassa yhteydessä tuonpuoleiseen ja näin ollen maagisessa mielessä miehiä väkevämpiä. Toisaalta tämä väkevyys koettiin vaaralliseksi, pyhäksi ja uhkaavaksi asiaksi. Naisen ruumiiseen liittyvä voima oli suuri niin hyvässä kuin pahassakin.

Itäinen Suomi, jossa vanhakantaisten uskomusten voidaan olettaa eläneen lännen kansainvälistä vaikutuspiiriä kauemmin, oli vielä paikoin 1900- luvulle asti kansanuskon ja hyvinkin vahojen yhteiskuntakäsitysten vakaata maaperää. Vaikka Suomi oli ollut jo 1500- luvulta virallisesti luterilainen maa, oli etenkin itäisen perinteen alueella kansan keskuudessa vallalla paljon vanhakantaisia käsityksiä haltijoista ja muista uskomusolennoista, taikuudesta ja kansanlääkinnästä. Kristinusko ja vanha uskomusperinne sekoittuivat kansanuskoksi, joka vaikutti vahvasti jokapäiväiseen elämään.

Miesjohtoisissa perheissä lapset olivat hierarkiassa alimpina, sen jälkeen tulivat naiset ja talon miniät. Miesväki oli hierarkian huipulla, mutta anopin asemaan elämänsä loppupuolella päässyt emäntä oli naisten joukossa korkeammalla.

Naisen kyky tulla raskaaksi, synnyttää ja imettää on taito/ominaisuus jossa hän on lyömätön suhteessa mieheen. Tämä ja sen mukanaan tuoma äitiys on olotila jota ei missään vaiheessa historiaa ole pystytty eikä tulla pystymään muuttamaan miksikään. Äitiys on sellainen osa ihmisyyttä joka antaa mahdollisuuden laajaan ja pitkäkestoiseen vallankäyttöön ja vastuuseen suhteessa lapsiin ja puolisoon. Osaammeko tuota vallan käytön ja vastuun mahdollisuutta oikein hyödyntää on tällä hetkellä monien keskustelujen aihe.

Vanhemmuuden eväät ovat liian monella hukassa, niinpä tuota vanhemmuuden valtaa käytetään väärällä tavalla, jopa niin että se vaikuttaa tuhoavasti lapsiin. Parisuhteiden vaikeudet ovat arkipäivää ja heijastuvat monen suomalaisen naisen elämään. Tällä haluan sanoa vain sen, että vaikka kaikki vallan avaimet olisivat naisten käsissä, se ei vielä tarkoita sitä, että niitä osattaisiin käyttää oikein ja rakentavasti.

Tälle päivälle minulle valikoitunut aihe osoittautui kovasti vaikeaksi. Naisen vallan käytön areenoita on niin kovin monta ja kaikkien niiden läpikäyminen ei varatussa ajassa olisi mahdollista. Tällä kertaa en ajatellut paneutua tämän enempää äiti/lapsisuhteeseen enkä mies/nainen parisuhteeseen. Vaan ajatella ääneen naisen asettautumista yhdeksi yhteiskunnan toimijakasi. Jonka asemaan ja mahdollisuuksiin toki vaikuttaa koko se elinympäristö missä me elämme.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100v siitä kun naiset ja suuri osa miehistä sai yhtäläisen äänioikeuden. Sadan vuoden ajan naiset ovat voineet omalla äänellään vaikuttaa siihen ketä valitaan valtakunnallisiin luottamustehtäviin. Kuitenkin vasta viime vuosina on naisten osuus luottamustehtävissä kasvanut siten, että voidaan jo alkaa puhumaan siitä, että naiset ovat tasavertaisina päättämässä yhteiskunnan asioista.

Monesti väitetään, että miehet ovat ne jotka estävät naisten nousemisen merkittäville paikoille. Minä en tiedä onko tämä koko totuus. Tämän väitteen rinnalla on perusteltua kysyä olemmeko me naiset valmiita tukemaan toista naista. Täytyy kysyä myös ovatko naiset miten valmiita ottamaan vastaan tarjolla olevia mahdollisuuksia.

Mistä sitten itse kullakin syttyy halua olla vaikuttamassa ja päättämässä. Meillä jokaisella on varmasti oma tarinamme. Kun, tätä puheenvuoroa sovittiin, toivottiin, että voisin kertoa oman kokemukseni tai tieni nykyisiin tehtäviini. Kun vielä sunnuntai-iltana pohdin pää savuten mitä olisi "viisasta" sanoa laitoin tekstiviestin eräälle keskustalaiselle kollegalle ja kysyin, voisiko hän auttaa. Sieltä tuli seuraavanlainen vastaus: " Sinun "rappusesi" kotoa lähtien ovat sellaiset jotka koskettaa varmasti muuttaen konkretiaksi sen miten tässä "sairaassa" lajissa voi menestyä ja pärjätä, usko parempaan huomiseen joka ei synny hetken voitolla vaan pitkäjänteisellä työllä jossa on mukana koko elämän kirjo iloineen ja murheineen."

Olen syntynyt perheeseen jossa oli paljon omia perheenjäseniä ja majoitimme myös tielläliikkujia. Isä uhrasi suuren osan ajastaan kunnallispolitiikkaan. Jopa niin suurella intohimolla hän toimi että minä sain siitä tarpeekseni ja vannoin etten ikinä. Äidin tehtävä perheessäni oli pitää huolta kodista ja lapsista, josta tehtävästä hän ei koskaan valittanut.

Isän sairastuttua jouduin auttamaan häntä mm. joidenkin kirjeiden kirjoittamisessa. Niinpä 12 v olen kirjoittanut ensimmäisen poliittisen kirjeeni kansanedustaja Veikko Vennamolle. Se oli isän hiukan vinoileva kirje/pyyntö suurperheen avustamiseksi. Edustaja Vennamo vastasi kirjeeseemme, ja laittoi kirjeessä silloista rahaa 10 mk, mutta kertoi, ettei voinut laittaa hattua kiertämään eduskunnassa yhden perheen vuoksi. Myöhemmin kuulin äidiltä isän sanoneen, että Tuulasta tulisi hyvä poliitikko kun vain osaisi valita oikean puolueen. Koskaan en tullut kysyneeksi mikä se oikea puolue olisi ollut. Niinpä politiikka mielestäni silloin unohtui enkä uhrannut sille juuri ajatuksiani.

Olen psykiatriaan erikoistunut sairaanhoitaja, vaikka koenkin että olen onnistunut kouluttautumaan ammattiin josta pidän ja jota mielestäni myös osaan se ei ole ollut lapsesta asti toiveammatti. Vaikka muistankin kun vähän yli kymmenenikäisenä sisarhentovalkoinen iskelmää kuunnellessani sanoin äidilleni " olisi se niin hienoa olla sairaanhoitaja". Tähän tyttärensä tunteva äitini totesi "Älä sinä lapsi hyvä sellaista haaveile, sairaanhoitajan pitää olla lempeä ja kärsivällinen". Niinpä sekin ammatti haave jäi silloin tarkemmin miettimättä.

Kun keskikoulun viimeisellä luokalla oli ammatin valinnan aika. Sanoin opettajalle olen ajatellut lähteä parturi- kampaajaksi. Johon opettaja " Siihen ammattiin ei kannata lähteä koska siellä ei ole töitä". Niinpä lakkasin sitäkin enemmälti pohtimasta. Kun olin paikallisessa E liikkeessä kesätöissä niin kauppaan tuli kaverini sisar, jolta kysyin missä hän opiskelee. Hän kertoi olevansa apuhoitaja koulussa. Kysyin millaista siellä oli, johon hän sanoi, että siellä on ihan mukavaa. Ajattelin ja sanoin hänelle, no sinne minäkin voin hakea. Täytin syksyllä 18 juuri kun olin pääsykokeissa ja sitten tammikuussa aloitin koulun, josta en tiennyt mitään muuta kuin sen että sairaalassa täytyy työtä tehdä.

Valmistuin ja eri vaiheiden jälkeen työskentelin Terveyskeskuksessa. Siellä vanhempi työkaveri pyysi enkö voisi hakea hänen kanssaan sairaanhoitaja kouluun kun hän ei ilkeä yksin hakea. No kyllähän se minulle sopi ja niin paperit laitettiin. Minä pääsin kouluun 21 v ja hän vähän yli kolmekymppisenä ei päässyt kun silloin oli voimassa yläikäraja 30v. Niin aloitin sairaanhoitaja koulun.

Nyt te ajattelette, että olen ollut täysin ympäristön vietävissä. Saatatte olla oikeassakin, mutta sairaanhoitaja koulun aikana päätin, että jos joskus erikoistun, niin erikoistun psykiatriaan. Tämä päätös oli niin vahva ja ohjaava että sitä minun ei ole tarvinnut koskaan katua. Tuon päätöksen tein sairaalan suljetulla osastolla kun olin opiskelijana hoitovastuussa nuoresta naisesta, joka oli toistuvasti seksuaalisesti hyväksikäytetty.

Parin vuoden päästä erikoistuin psykiatriaan ja menin töihin Harjamäen sairaalan vastaanotto osastolle. Siellä sain kimmokkeen myöhemmin erikoistua perheterapeutiksi ja työnohjaajaksi. Tuo vastaanotto osastolla työskenteleminen vahvisti hoidollista identiteettiäni ja loi pohjan koko tulevalle ammatilliselle suuntautumiselleni. Samalla se avasi uudelleen politiikan maailman, sen maailman jonka olin 15 vuotta sitten sulkenut kokonaan pois elämästäni.

Työtoverini, aktiivinen kunnallispoliitikko ja erittäin hyvä ja kokenut mielisairaanhoitaja houkutteli minut mukaan paikalliseen poliittiseen toimintaan. Asiaa selvästi auttoi hyvä työtoveruus ja omassa sairaalassa toimiva puolueosasto, johon kuului runsaasti myös naisia. Heti kättelyssä minut laitettiin puolueosaston sihteeriksi. Liityin puolueeseen 83 ja seuraavana vuonna oli vaalit ja sain kokonaista 25 ääntä. Tuolloin poliittinen toiminta oli pelkästään hauskaa ja suuria paineita menestymiseen ei ollut. Seuraavat vaalit tulivat ja ääni saalis oli 45 ääntä.

Nämä vaalit olivat käänteentekevät minun poliittisessa historiassa. Vaalien jälkeen kunnallisneuvos soitti ja kertoi, että demareilla on pitkästä aikaa mahdollista saada sosiaalilautakunnan pj paikka, joten mitäpä Tuula ajattelet? Ehdottomasti kieltäydyin perustellen kokemattomuuttani ja vaaleissa saamallani 45 äänellä. Hän ystävällisesti totesi mieti viikko niin soitan uudelleen. Viikko kului ja puhelin soi. Edelleen sanoin, että en ole käytettävissä. Hän kuunteli hiljaa ja sanoi hyvin yksikantaan Tuula sinulla ei ole mahdollisuutta kieltäytyä, kyllä sinä siihen pystyt ja me muut autamme. Niinpä me siinä lyhyen keskustelun aikana sovimme että otan sosiaalilautakunnan pj tehtävät vastaan v 1989. Olin ensimmäinen sosialidemokraattinen nainen tehtävässä.

Ensimmäisen kerran eduskuntavaaleissa olin ehdolla v. 91 taustalla 45 ääntä kunnallisvaaleissa ja juuri alkanut sosiaalilautakunnan puheenjohtajuus. Siilinjärvellä sosialidemokraatit ovat varsinaisesti toimineet vuodesta 1924 ja tullessani kunnanhallituksen jäseneksi v 1993 olin siinä tehtävässä ensimmäinen sosialidemokraattinen nainen. Tulin valituksi kansanedustajaksi neljänsissä vaaleissa, joissa olin mukana. Vaikka eri poliittisiin tehtäviin minua on useimmiten esittänyt mies niin taustajoukoissani j tukijoissa on aina ollut runsaasti vähintään puolet naisia.

Minä en voi sanoa, että oma urani poliitikkona olisi ollut hiki otsassa pyrkimistä, enemmänkin olen välillä kokenut kuulostelevani ympäristöäni ja olen ajoittain saanut moitteita liiasta vetäytymisestä. Miksi näin? Jostakin taustastani tulee sisäinen ääni, joka sanoo että kun kuuseen kurkottaa katajaan kapsahtaa. Olen pitänyt tärkeänä että lähellä olevat ihmiset ovat mukana elämässäni ja niissä tavoitteissa jotka olen itselleni asettanut tai jotka jostakin syystä minulle on annettu. Tällä hetkellä toimin Pohjois-Savon maakuntavaltuuston pj ja siinä tehtävässä ensimmäinen nainen. Siilinjärvellä olen sosialidemokraattisen valtuustoryhmän puheenjohtaja, valtuustoryhmän jossa on 10 jäsentä heistä 8 naista.

Toisaalta te voitte tarinastani kuulla, että läheisten kommentoinnit ovat kantaneet mutta myös rajanneet niitä pyrkimyksiä jotka ovat spontaanisti minussa syntyneet. Tästä pääsenkin siihen, mikä merkitys ylipäätään on yhteiskunnan ilmapiirillä kun keskustellaan naisten yhteiskunnallista asemasta ja kuinka naiset pääsevät etenemään urallaan tai luottamustehtävissään. Siihen minä en usko, että naiset yksin ovat ratkaisu naisten aseman vahvistamiseen vaan tarvitaan myös miehiä. Jotta tämä onnistuu, tarvitaan yhä enemmän saumatonta yhteistyötä niin että muodostuu naisille ja miehille tilaa antava ilmapiiri.

Ihmisen elämä on täynnä valintoja. Ei ole helppoa yhdistää uraa, perhettä, luottamustoimia ja harrastuksia. Vaikka suomalainen yhteiskunta on valveutunut ja tasa-arvostaan tunnettu, niin silti olen ollut itsekin tunnistavani naisiin kohdistuvan erityisen paineen. Lukemattomat kerrat olen vastannut kysymykseen miten lapsi pärjää ja mitä miehesi ajattelee kun olet poissa. Vastaavia kysymyksiä mies kollegoille ei juuri tule. Väite siitä, että naisen on oltava kaksi kertaa parempi kuin mies ei minulle henkilökohtaisesti ole tuttu. Itse en ole kokenut sellaista painetta tai en ole sitten ymmärtänyt sitä. En myöskään ole ollut tilanteessa, jossa olisin tullut valituksi jollekin paikalle kiintiönaisena. Minulla on ollut tässä suhteessa hyvä tuuri. Olen kokenut että valinnat ovat tulleet pääsääntöisesti osaavuuden ja sopivuuden mittarein. Mutta tiedän että suurelle joukolle naisia edellä mainitut haasteet ovat arkipäivää.

Henkilökohtaisesti koen huonoa omaatuntoa siitä, että aika ei riitä olemaan läsnä hyvin ja riittävästi työssä ja kotona. Liian usein on tilanteita joissa keho on paikalla, mutta ajatukset jossakin ihan muualla. Silloin kun perheessä on uraa luova tai paljon luottamustehtävissä häärivä perheenjäsen tarvitaan toisilta venymistä ja aitoa tukea silloin tällöin tulevissa kiperissä paikoissa. Riita kotona ja isot solmut työssä samanaikaisesti laittavat jokaisen ihmisyyden koetukselle. Tarvitaan myös joitakin ystäviä, joiden kanssa voi ajatuksiaan jakaa. Ihan kaikkea ei voi kaataa kotiin tullessaan puolison syliin. Yritän pitää huolta siitä, että saan nukuttua perjantaina kotiin lentäessäni. Että en tarvitsisi heti oven avattuani valittaa kuinka olen väsynyt. Yleensä valmistelen viikonlopun puheet viikolla, jotta tietokoneen äärellä vietetty aika viikonloppuna jäisi mahdollisimman vähäiseksi.

Suomen historia on täynnä kertomuksia erilasista naispolitiikoista ja erilaisista elämän tilanteista tulleista henkilöistä, jotka ovat onnistuneet ja menestyneet luottamustehtävissään. On selvästi nähtävissä, että yhteiskunnallinen ilmapiiri on kulloisenakin aikana tuonut oman lisävärinsä ja haasteensa itse kunkin naispoliitikon tielle. Menestyneisiin naisiin helposti liitetään kovuutta, miesmäisyyttä ja huonosti perheen kanssa yhteen sopivuutta. Onneksi tänä päivänä on vakavasti paneuduttu työ- ja perhe-elämän yhteensovittamiseen. Siten, että molemmat voisivat olla yhteiskunnallisesti arvostettuja. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin todettava, että ns. rehellinen työ ja poliittiset yhteiskunnalliset luottamustehtävät, ovat vielä eri koreissa ja niihin suhtaudutaan erilaisella arvostuksella, joten työsarkaa vielä riittää tovin.

Tähän loppuun olen ottanut kahden sosialidemokraattisen kansanedustaja naisen elämästä pienet katkelmat. Jollakin tavalla tunnen sukulais-sieluisuutta heidän kanssaan.

Kansanedustaja Lyyli Aallon äiti oli syntynyt 1895 rääpäleenä, jonka luultiin kuolevan heti. Jonka vuoksi Lyylin äiti heti hätä kastettiin. Hän jäi puoliorvoksi 9 v ja joutui nuorena pikkupiiaksi. Lyylin äiti rakastui saman talon renkiin ja tuli raskaaksi. Tietysti äiti jäi yksin lapsensa kanssa. Lyyli kertoo, eihän tällaiselle piian aviottomalle ja arvottomalle lapselle oikein kummiksikaan kukaan kunniallinen ihminen siihen aikaan uskaltanut tulla. Kyläsuutari Salolla oli kuitenkin hyväsydäminen vaimo, jonka tuli kilttiä Miinaa sääli ja tuli kummiksi.

Lyyli eli varsin vasemmistolaisessa ympäristössä niinpä sosialidemokraattinen aate oli hänelle itsestään selvyys. Toimittuaan aktiivisesti 9 vuotta yhdistyksen toiminnassa hänet valittiin ensimmäiseen luottamustoimeen. Vuonna 45 Turengin yhdistys asetti eduskuntavaali ehdokkaat liudan miehiä ja uusia hännänhuipuksi ja listojen täytteeksi Altti Ilmarisen ja Lyyli Aallon. Kaiken ohella Lyyli toimi myös naisjaostossa jonka yhtä kokousta hän kuvaa. "Tilanne oli niin kiihtynyt, etten koskaan ennen enkä sen jälkeen muista olleeni niin häijysti käyttäytyvässä kokouksessa, mutta onneksi me emme rikkoneet irtaimistoa, kuten eräät porvarilliset naiset vähän aikaisemmin omassa kokouksessaan. He pudottivat lampun katosta"

Vuonna 58 Lyyli tuli valituksi eduskuntaan. Lyyli joka sanoi Tannerille: Mistä te kentän ajatukset tiedätte, kun itse olette vuosikymmeniä täällä päämajoissanne istuneet, ettekä enää kestä edes kuulla kentän tuoreita terveisiä. Lyyli, jonon Mauno Koivisto hermostui ja tokaisi: Löytyisikö ryhmästä kaksi raavasta naista tai miestä, jotka raahaisivat tuon Lyylin hakemaan aloitteensa pois kansilasta" Lyyli istui valtiopäivillä vuoteen 79, joka omien sanojensa mukaan rivimiehenä pontevasti rähisi kaikkien sorrettujen ja vähempiosaisten puolesta ja yritti esitellä parannuksia nimenomaan maalaiskunnissa asuvien ihmisten näkökulmasta. Lyyli jonka sanottiin olleen ryhmänsä paras mies.

 

Miina Sillanpää torpparin tytär syntyi 1866 Jokioisissa .Hänet valittiin Suomen ensimmäisen yksikamarisen eduskunnan jäsen 1907 Uudeltamaalta. Pietaria myöten Miina kiersi vaalikentillä. Uudenmaan numerot saatiin ensimmäisen selville, joten sieltä kantautui tieto jopa ulkomaillekin, että entinen piika oli Suomessa tullut ensimmäisenä naisena koko maailmassa valituksi parlamenttiin. Muista valituista naisista ei mainittu mitään, vaikka valituksi tuli 19 naista (10 porvaria ja 9 sosialidemokraattia), niin tunnettu Miinan nimi oli. Tuolloin Miina oli 41 vuotias. Kaiken kaikkiaan kansanedustajana Miina oli 36 vuotta, josta ministerinä lyhyen aikaa. Ministerinä hän jalkautti ministeriön kentälle ja kiersi ympäri maata tutustumassa.

Häntä ei voinut juhlallisilla vastaanotoilla hämätä vaan hän näki korulauseiden ohitse ja ylitse todeten epäkohdat. Kunnalliskodit olivat kylmiä, huoneet vetoisia ja epäkodikkaita, lastenkotien lapset laiminlyötyjä ja usein liian ankaraan komentoon alistettuja. Kun Miina Sillanpäälle myönnettiin Suomen Kulttuurirahaston palkinto yhteiskunnan ja naisen aseman parantamiseksi tehdystä työstä kerrotaan seuraavaa. Esitimme Miinalle entiselle köyhän torpan tytölle, pumpulitehtaalaiselle ja kotiapulaiselle, joka vain sitkeän itsekasvatuksen ja raskaan päivätyön ohella suoritettujen opintojen ansiosta oli kohonnut koko kansan silmissä ansioituneeksi merkkihenkilöksi tuon tavan omaisen kysymyksen: "miltä sinusta nyt tuntuu". " Minä itkin" sanoi Miina " Enkä minä ole itkenyt kuin kaksi kertaa elämässäni. On helpompi saada moitteita, se terästää, saada kiitosta, se vie sisun kaulaan."

Hyvää naisten päivää